Oletko jossain vihatussa työssä, jossa tulee pelkkää paskaa niskaan? Miten jaksat?

Olin asiakaspalvelutyössä, mutta onneksi älysin kouluttautua työn ohessa toiseen ammattiin. Ehdin olla sillä aikaisemmalla alalla eri työtehtävissä 80-luvulta alkaen ja hyvin näin, miten työympäristö muuttui huonommaksi. Juuri se oli raskasta, että asiakkaiden huonokäytöksisyys lisääntyi ja tiskin toisella puolella täytyi kaikki se paska ottaa vastaan. Pienimmästäkin laitetaan nykyään negaa netissä ja firman johdolle, asioita vääristellään, oma rooli jätetään kertomatta ja työntekijää syyllistetään ynnä muuta. Sääliksi käy entiset työkaverit, jotka eivät ole päässeet pois ja joutuvat edelleen kestämään epäoikeudenmukaista kohtelua niin asiakkaiden kuin firman johdonkin taholta.

Vierailija kirjoitti:

Olen psykiatri sairaalassa. Potilaani eivät pidä itseään sairaana ja vastustavat ihan kaikkea. Joudun hoitamaan heitä osittain tahtonsa vastaisesti. He ja omaisensa valittavat AVIiin, oikeusasiamiehelle ja hallinto-oikeuksiin. Niihin pitää väsätä vastineita. No, koskaan en ole oikeudelta huomautuksia saanut, mutta onhan vastineissa valtava työ. Ja turhauttaa, kun parhaansa on yrittänyt toisen terveyden eteen. Hoitoneuvotteluihin potilaat tilaavat paikalle myös lakimiehensä, jotka videoivat koko tapaamisen. Ole siinä sitten luonnollinen, kun kaikkeen voidaan jälkikäteen puuttua. Yhteiskunnan ja lehdistön mielestä emme tee tarpeeksi, emmekä osaa mitään. Lääkkeitä ei saisi käyttää edes avopsykootyisille potilaille. Silti meitä pitäisi äkkiä kouluttaa lisää, kun tarve on huutava. Vaihtaisin alaa, jollei eläke siintäisi jo reilun vuoden päässä.

Olen järkyttävän rikoksen uhri, jonka vuoksi masennuin vakavasti. Psykiatrisella osastolla minusta etsittiin vain vikaa, vaikka en ole mielisairas skitso. Olen joutunut todella ikäviin tilanteisiin muiden ihmisten taholta, enkä vieläkään 8 vuiden jälkeen ole saanut apua. Kukaan ei halunnut hoidossa kuulla mitä minulle oli tapahtunut, kun kuulosti sinisilmäisten mielestä mielisairaalta keksityltä jutulta. Koittakaa nähdä yksilö yksilönä siellä... On kauheata, kun ei saa apua. Viimeinenkin taho hoitopolulla sanoi: Minä en ainakaan auta sinua rikosilmoituksen teossa.

Vierailija kirjoitti:

Olin asiakaspalvelutyössä, mutta onneksi älysin kouluttautua työn ohessa toiseen ammattiin. Ehdin olla sillä aikaisemmalla alalla eri työtehtävissä 80-luvulta alkaen ja hyvin näin, miten työympäristö muuttui huonommaksi. Juuri se oli raskasta, että asiakkaiden huonokäytöksisyys lisääntyi ja tiskin toisella puolella täytyi kaikki se paska ottaa vastaan. Pienimmästäkin laitetaan nykyään negaa netissä ja firman johdolle, asioita vääristellään, oma rooli jätetään kertomatta ja työntekijää syyllistetään ynnä muuta. Sääliksi käy entiset työkaverit, jotka eivät ole päässeet pois ja joutuvat edelleen kestämään epäoikeudenmukaista kohtelua niin asiakkaiden kuin firman johdonkin taholta.

Korjaus tähän. Eli vuosikymmenten ajan yritykset ja kapitalismi ovat ajaneet kuluttajat sellaiseen stressin ja ahdistuksen tilaan, että pinna on kireällä ja he valittavat herkemmin, koska on enemmän mistä valittaa. Varmaan itse olet tosi onnellinen siitä, että esimerkiksi sähkön hinta on noussut, eikä sinua harmita yhtään, että näiden korporaatioiden johto tekee ennätysvoittoja kiristämällä sinua. Jos et maksa, niin lähtee sähköt ja siinä samalla kaikki modernit mukavuudet. Eikö asiakas saa olla tällaisesta harmissaan? Alistua vaan pitäisi? Mutta hyvä, että itse teet nykyään parempia hommia.

Vierailija kirjoitti:

Olen aloittanut opettajana v. 1994. Työ oli hauskaa 20v kun sai keskittyä itse asiaan eli opettamiseen. Olen oikeasti hyvä opettaja, siihen minut on koulutettu. Viimeiset 10v on kuitenkin ollut pelkkää helvettiä. Kaikenmaailman lippulappusen kirjoittamista, palaveria jessicajyripetteristä, jossa vanhemmat vastustaa kaikkea, koska lapsella ei heidän mielestään ole mitään hätää, psykologi on paikalla ehkä kerran kahdessa viikossa ja kuraattorille asia ei kuulemma kuulu ja erityisopettajaa ei enää kiinnosta. No eipä siinä, ei nuo palaverit ikinä johdakaan mihinkään, mutta istutaan vaan tuntikaupalla samojen oppilaiden asioita ja kuunnellaan samoja vittumaisia vanhempia. Kaikki on mennnyt päin helvettiä näiden digiloikkien, ilmiöoppimisten, uuden opsin ja kirjattomien ja luokattomien koulujen takia. Oppilaat ja vanhemmat on muka asiakkaita, joita opettajan pitäisi palvella henkilökohtaisesti. Tämän kevään jälkeen minä sanon heippa ja siirryn muihin hom

Tähän samaan ongelmaan törmäsin myös julkisella sektorilla, sosiaalialan avopuolella. Ylimitoitettuun uuden kehittämiseen ja sitä seuraavaan henkilökunnan uudelleen kouluttamiseen käytettiin tolkuttomasti taloudellisia ja henkilökunta resursseja. Myös palaverointiin, niin sidosryhmien kanssa kuin talon sisäisesti, käytettiin huomattavasti työaikaa. Valitettavasti edellä mainittuihin käytetty aika oli suoraan pois varsinaisesta kuntotustyöstä potilaiden parissa, joille ei koskaan tuntunut löytyvän riittävästi aikaa ja joiden turvallisuus toisinaan suorastaan vaarantui tästä syystä.

Totuus on se, ettei käytännön hoitotuloksia synny päätteen ääressä arviointeja kirjoittamalla tai koulutuksissa ja palavereissa istumalla. Hoitotyön menetelmiä voidaan aina kehittää, mutta sairaan ihmisen kuntouttaminen on ensisijaisesti perustarpeista huolehtimista, kärsivällistä potilaan kohtaamista ja läsnäoloa, keskustelu apua ja myös kuntoutumista edistävää käytännön toimintaa.

Työ kuitenkin sisälsi jatkuvaa uusien menetelmien ja toimintatapojen käyttöönottoa, huomattavasti työaikaa käytettiin myös työyhteisön sisäisten ongelmien vatvomiseen. Paperilla tämä kaikki näytti varmasti oikein hyvältä ja ammattimaiselta. Totuus oli kuitenkin se, ettei kukaan jaksanut oikein seurata millaisia hyötyjä nämä uudet innovaatiot pidemmän päälle saivat aikaiseksi, vai saivatko toisinaan yhtään mitään. Työyhteisön osalta henkilöihin ja henkilökemioihin liittyneet ongelmat kiersivät samaa kehää vuodesta toiseen, kaikesta työnohjauksesta ja palaveroinnista huolimatta. 

Omaiset kyselivät usein, miksei potilaiden kanssa ole ehditty tehdä sitä tai tätä, miksei heidän vointinsa ole kohentunut oletetusti hoitojakson aikana. Mitä tähän olisi voinut vastata? Että emme valitettavasti ehtineet työskennellä läheisenne kanssa riittävästi, koska istuimme palavereissa, työnohjauksissa ja koulutuksissa kun meidän olisi pitänyt olla fyysisesti läsnä ja käytännössä kuntouttaa sairasta puolisoanne tai poikaanne. Jaksojen lopulla epikriiseihin kirjattiin usein vähintäänkin kaunistelluin sanakääntein mitä kaikkea potilaan kuntoutumisen hyväksi oli tehty, usein sama potilas tosin ajan perästä palasi uudelleen hoitoon eli kuntoutustyö ei ollut tuottanut toivottua lopputulosta.

Vierailija kirjoitti:

Työskentelin ennen puhelinasiakaspalvelussa isolla korporaatiolla, ja eihän se aina kovin kiitollista hommaa kyllä ollut. Mutta...

 

Sitten on pakko toisaalta sanoa, että älkää jaksako uhriutua. Ensinnäkin, sinä valitset itse työsi. Jos valitset työskennellä korporaatiolle, joka varastaa asiakkaiden rahat ja antaa mahdollisimman vähän takaisin, niin silloin sinä olet pahiksen puolella ja sinun palkkasi maksetaan näiden asiakkaiden taskuista nyhdetyillä rahoilla. Näin se on. Ihan sama miten ihana ihminen sinä oikeasti olet sisimmässäsi, niin kun sinä päätät lyöttäytyä yhteen hyväksikäyttäjän kanssa ja hyötyä asiakkaista, niin silloin sinä olet valinnut olla asiakasta vastaan. Voisit tehdä mitä tahansa työtä, ja olet valinnut tämän. Sinä olet valinnut auttaa juuri tämän yrityksen agendaa, juuri tätä alaa ja juuri näitä pomoja agendassaan. Vähän sama kuin joku liittyisi mafiaan ja sitten ihmettisi, että miksi i

Tämä on varsin osuva näkemys. On aivan totta että ihminen itse valitsee työpaikkansa. Jokaisen tulee ymmärtää, että työntekijänä hän saa rahaa koska edustaa työajalla työnantajansa arvoja, näin hän on ikään kuin rahaa vastaan hyväksynyt työnantajansa arvomaailman. 

Jos hän menee töihin alkoon, hän tuskin voi olla uskottava absolutismin puolestapuhuja. Jos hän menee töihin pörssisiyhtiöön joka menestyy riistämällä työvoimaa Aasiassa, hän tuskin voi olla suuri ihmisoikeuksien puolustaja. Jos hän menee töihin yritykseen joka tekee tuloksensa tietoisesti petkuttamalla tai hyväksikäyttämällä asiakkaitaan, noh, silloin hänen kannattaa laajemminkin tarkastella omaa arvomaailmaansa. 

Tässä maassa kenenkään ei ole pakko tehdä työtä työnantajalle jonka arvoja ei kunnioita, jonka toimintaa ei voi eettisesti hyväksyä. Tässä maassa pärjää myös ansiosidonnaisella tai työttömyysturvalla, joten tekosyyt voi unohtaa. 

Aina kuluttajatkaan eivät hermostu tyhjästä, vaan syy voi olla myös todellinen kuten kohtuuttoman viallinen tuote, kohtuuton laskutus tai 45 minuutin jonotus asiakaspalveluun. Se on tietysti harmi, että pahnanpohjimmaisin, vähiten asioihin vaikuttamaan pystyvä asiakaspalvelija on useimmiten se, joka saa eniten kuraa niskaansa, mutta niin, aina voi valita.

Up

Vierailija kirjoitti:

Olen lähihoitaja vanhustyössä. Joudun työssäni lähes päivittäin fyysisen ja henkisen väkivallan kohteeksi. Asiakkaat valittavat, omaiset valittavat. Edellisessä työpaikassani henkistä väkivaltaa tuli myös kollegoilta (huutamista, raivoamista, jatkuvaa arvostelua pikkuasioista ym.). 

 

Lisäksi yhteiskunnalliseen keskusteluun on tullut sellainen erikoinen ulottuvuus, että hoitajat ovat huonoja ja halveksittavia ihmisiä. Tällä palstallakin hoitajia nimitellään "perseenpyyhkijöiksi". 

Itse olin aikanaan sivarissa vanhainkodissa avustavissa työtehtävissä ja sain kyllä itsekkin paskaa niskaan samalla vierestä seuratessa sitä koko hullunmyllyä. Mikään siinä talossa ei ollut hyvin: pomo oli täysin ammattitaidoton (jätti mm. ylityökorvauksia maksamatta hoitajille) ja hoitajat joutuivat juoksentelemaan ympäriinsä, kun aika ei tahtonut riittää juuri mihinkään. Kerrankin yksi hoitajista meinasi käydä väkivaltaisesti pomon kimppuun, kun käämit paloivat hänellä aivan totaaalisesti.