Ensitreffit alttarilla 2.0
Osallistujat esiteltynä
Kommentit (4175)
Useat täällä edelleenkin pohtii parien sopivuutta. Miksi yhdistetty vaikkei olleet edes lähtökohtaisesti sopivia toisilleen. Vaikka Matti oli antanut ehdokkaasta ikähaitarin viisi vuotta suuntaan tai toiseen, niin olihan se outo juttu valita hänelle nuorelle 25-vuotiaalle opiskelijalle nainen jolla oli jo 10 vuotias lapsi. Emma oli jo etukäteen maininnut, että kauhistuttavinta olisi jos vastassa olisi joku mies jonka hän tunnistaisi. Emmalla ei ollut aikaisempaa seurustelutaustaa ja hänelle valittiin Tis-Jape, joka oli pyydetty ohjelmaan. Hän päätti suostua kun sai mukana olosta tuntuvan palkkion. Tämän Tis-Jape itse kertoi julkisesti eräässä yhteydessä. Emmalle valittiin maksettu "sulhanen." Näyttäisi vahvasti siltä, ettei vapaaehtoisten hakijoiden joukosta löytynyt varteenotettavia osallistujia. Mikäli hakijoita olisi ollut niin runsaasti kun annetaan ymmärtää, tuskin olisi tarvinnut pyytää/ostaa Tis-Japea mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tildan haastattelu löytyy Katsomosta. Eli Rene ja Emma ovat myöntäneet, että suhde alkoi jo kuvausten aikana. Oli ollut yhteinen illanvietto ja Rene yrittänyt flirttailla Emmalle. Pian tämän jälkeen Rene pakannut kamppeensa ja häipynyt parin väliaikaisesta yhteisestä kodista. Tilda ei tällöin ollut selvillä siitä, missä mennään ja Renen lähtö oli kaikille yllätys. Olivat sopineet, että jatkavat ns. yhdessä, mutta lähinnä sillä ajatuksella, että ovat kuvausten jälkeen pari viikkoa erillään ja ottavat omaa aikaa. Tänä aikana Tilda näki Renen rappunsa pihalla ja tajusi, että Rene oli tullut tapaamaan samassa talossa asuvaa Emmaa.
Rene on kyllä harvinaisen kaksinaamainen luikero. Sain jo ihan alkumetreillä hänestä häntäheikin vaikutelman. Ei muutenkaan vaikuta millään ruudinkeksijältä. En olisi silti nähnyt häntä yhdessä Emman kanssa. Emmasta saatu ensivaikutelma ei ollut kovin kaksinen sekään, eikä tämä episodi ainakaan parantanut sitä. Tätä ei voi oikein kohteliaammin todeta, mutta Rene ei vaihtanut ainakaan parempaan. Ulkonäöstä se ei sitten ainakaan ollut kiinni. Tilda on kaunis ja tyylikäs. Otti tilanteen todella hyvin loppujen lopuksi kokonaisuus huomioiden, kaikkea hyvää hänelle jatkossa! Asiantuntijat suoriutuivat ala-arvoisesti ja reaktio tähän tilanteeseen oli pöyristyttävä.
Täytyy ihmetellä, että Tilda jaksaa tuota vatvoa ja rakentaa aikalankojaan. Viimeisen jakson kuvauksen aikaan hänellä oli kuulemma uusi miesystävä, niin olisi luullut jo siinä vaiheessa tunnustavan tosiasiat. Kun Rene pakeni kesken kaiken Tildan luota, hän meni kyllä rynkyttämään krossipyörää eikä Emmaa (joka kai asui Lahdessa). Sen jälkeen Renen ja Tildan liitto oli enemmänkin kulissia, erilliset makkarit jne. "Yhdessäolon jatkaminen" oli aikamoinen yllätys, liekö tuotannon toivomuksesta, mutta piti kai Tildallekin olla selvää, ettei ollut todellista. Varsinkin kun sopimus käsittääkseni edellytti, ettei saanut näkyä julkisesti yhdessä ennen kuin viimeinen jakso oli tullut ulos.
Mutta pitäähän joku pahis olla ja nyt se on vaihtunut Verasta Reneen.
Moi Rene ja Emma! ;) :D :D :D
Vierailija kirjoitti:
Emma ja Rene asuvat nykyään yhdessä ja suunnitelmia tulevaisuuteen on. Jotain ihan lähiaikoinakin, mutta Rene ei halunnut vielä paljastaa enempää. Kovasti ovat rakastuneita.
Nopea eteneminen ei yleensä lupaa hyvää.

Puolisen vuotta ei nyt ole kovin nopeaa etenemistä. Ovathan kaikki ETA osallistujat lähteneet jopa siitä että muutetaan heti tavattua vieraan henkilön kanssa yhteen. Se on nopeaa etenemistä
Vierailija kirjoitti:
Renessä kiinnitti alusta alkaen huomiota kummallisen pälyilevä olemus. Sanoin kaverillekin että muistuttaa olemukseltaan temppari-Lancea, muistajat muistaa. Ei saanut katsottua suoraan silmiin (tai oikein eteensäkään) ja ei saanut sanottua yhtään ikävämpiä asioita suoraan vaan päätyi pussailemaan vierasta. No kuinkas sitten Renelle kävikään...
Joillakin ujous voi tehdä tuollaista, mutta jatkossa varon varmuudeksi entistä enemmän ihmisiä, joihin ei saa kunnon katsekontaktia.
Ehkä sun kannattaa muistaa, että jos TVssä joku pälyilee eikä "katso" sinua silmiin, hän välttelee silloin TV-kameraa eikä sinua (monet tekevät niin, presidenttikin usein haastattelussa). Kyllä Rene mielestäni katsoi usein puhekumppaniaan suoraan.
Vierailija kirjoitti:
Emma ja Rene asuvat nykyään yhdessä ja suunnitelmia tulevaisuuteen on. Jotain ihan lähiaikoinakin, mutta Rene ei halunnut vielä paljastaa enempää. Kovasti ovat rakastuneita.
Hauska vitsi :D Kiitos nauruista.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on niin monta outoa juttua ollut, mutta kaikkein oudoin juttu oli se, että kaksi naista osallistuu samaan tosi tv ohjelmaan ja kappas vaan, asuvat samassa talossa. Mikä todennäköisyys? Yksi miljoonasta? Vai vieläkin epätodennäköisempi?
Juu, samaa ihmettelin. Onpa kyllä aikamoinen yhteensattuma.. Missä nuo asuivatkaan? Muistelen, että Turussa? Asuukohan Emma vieläkin siinä talossa ja sitten törmää Renen kanssa Tildaan vähän väliä...
Toinen ihmetystä herättävä juttu oli mielestäni, kun siinä loppuvalassa tms Rene kuitenkin sanoi haluavansa jatkaa yhdessä Tildan kanssa, vaikka olihan sillä ilmeisesti siinä vaiheessa jo täysiään sutinaa Emman kanssa toisaalla. Olisihan Rene siinä loppuvalassa voinut sanoa, ettei halua enää jatkaa (kuten itsekin silloin arvelin sen sanovan),, mutta ei, piti vaan jatkaa ketkuilua... Ja Emmalle sittn kelpasi kyllä toinen tosiTV-tähti, vaikkei Jape kelvannut alkuunkaan. Ja kelpasi, vaikka Renellä oli Tilda odottelemassa. Muutenkin oli kyllä todellinen yllätys, että Rene on "rakastunut" (kuten itse ilmaisi..) juuri Emmaan. Enpä olisi uskonut, että Emman kaltainen todella tavallisen näköinen pulska nainen olisi Renen makuun. Ja kun ei Emma vaikuttanut luonteeltaankaan todellakaan miltään mukavalta, vaan tuossa viimeisessäkin jaksossa (kuten kaiken aikaa muutenkin ohjelmassa) oli koko ajan naama niin yrmynä kuin vaan olla voi. Ja näyttää myös jotenkin epäsiistiltä ja kaiken aikaa näpläsi ja ronkki naamaansa siinä pöydässäkin, yök. Kun taas vertaa Tildaan, joka on hyvinkin huoliteltu ja osaa käyttäytyä tuollaisella illallisella. Renellä on kyllä todella erikoinen naismaku..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Emma ja Rene asuvat nykyään yhdessä ja suunnitelmia tulevaisuuteen on. Jotain ihan lähiaikoinakin, mutta Rene ei halunnut vielä paljastaa enempää. Kovasti ovat rakastuneita.
Nopea eteneminen ei yleensä lupaa hyvää.
Puolisen vuotta ei nyt ole kovin nopeaa etenemistä. Ovathan kaikki ETA osallistujat lähteneet jopa siitä että muutetaan heti tavattua vieraan henkilön kanssa yhteen. Se on nopeaa etenemistä
Käytännössä kukaan ETA:ssa ei ole muuttanut heti yhteen. Tätä, että huoneistohotellissa käydään piipahtamassa kuvausten ajan ei voi lasken yhteenmuutoksi. Kummallakin kuitenkin oma koti edelleen ja jokainen osallistuja vietti aikaa myös omassa kodissaan. Veikkaan, että paljon enemmänkin kuin meille tv:ssä annettiin ymmärtää.
En ymmärrä, miksi Petriä ollaan moitittu työnteosta niin paljon. Tosi monet EA osallistujat ovat käyneet töissä. Yksi sairaanhoitaja oli yövuoroissakin jne. Ehkä etätyöt ovat joillekin jotenkin paheksuttavampia. Ehkä Petrille ei pälkähtänyt päähänkään, että sen kumppanin kanssa pitäisi olla 24/7. Mä en varmaan pystyisi yhtäkkiä viettämään ventovieraan kanssa aikaa aamusta iltaan. Eihän seurustellessakaan nähdä joka päivä. Se on täysin normaalia.

Ei pidä lähteä formaattiin, jossa heti muutetaan saman katon alle, jos ei kestä 24/7 yhdessäoloa.

Juuri äsken tuossa edellä selitettiin, että nämä parit eivät muutakaan yhteen vaan käyvät vain tekemässä kuvauksia huoneistohotellissa. Eihän normaalielämässäkään olla heti 24/7 yhdessä vaan tavataan töiden jälkeen. Muuten tuo 24/7 onkin parisuhteiden kompastuskivi. Loma-ajat, jolloin ollaan 24/7 yhdessä, ovat ajankohtia jolloin päätetään erota
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa Tildan, Tiian, Matin ja Jannen puolesta. He vaikuttivat olevan tosissaan mukana ja avoimia uudelle.
Mitähän tyypit ovat horoskoopeiltaan? Minusta Tildasta tulee vahvat leijonavibat ja Tiiasta jousimies tai vesimies. Jannesta tulee mieleen rapu tai härkä.
Matti voisi olla kalat tai rapu, Eino kaksonen tai jousimies. Lopuille en halua arvauksia heittää koska negatiivisia mielikuvia ei ole kiva yleistää.
Renen nouseva merkki on hyvin todennäköisesti vaaka. Näennäisesti, pinnalta katsoen miellyttävä (ja vahvasti miellyttäjätyyppi), yleisiltä käytöstavoiltaan oikea "herrasmies" - ovien avaaja, tuolien tarjoaja, kukkakimppujen ym. kivojen yllätysten tuoja. Mutta ei uskalla puhua suhteen oikeista ongelmista, oikeista tunteistaan eikä hankalista asioista, ei ota oikeaa vastuuta todellisista toimistaan ja tekemisistään. Elää mieluummin salattua kaksoiselämää, sen sijaan, että ratkoisi tai myöntäisi "pääsuhteen" ongelmia. Saati että osaisi viheltää pelin poikki. Kunnes paine kasvaa liian suureksi - silloin saattaa räjähtää yllättäen, tai sitten vain yhtäkkiä kadota, selittämättä mitään.
Rankkoja vaikeuksia tunnistaa, saati ratkoa sen paremmin omiakaan, sisäisiä ongelmiaan ja traumojaan. Joten näytelmä jatkuu...
Hirveän rasittava ja vaikea tyyppi oikeassa parisuhteessa, vaatii todella pitkäpinnaisen, itsenäisen, anteeksiantavan kumppanin!
Voi hyvää päivää.. Ihanko oikeasti joku aikuinen ihminen ottaa horoskooppimerkit noin vakavasti ja vieläpä analysoi niiden puitteissa vieraita ihmisiä..
Emma jA reneä oli söpöjä siinä haastattelussa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miksi Petriä ollaan moitittu työnteosta niin paljon. Tosi monet EA osallistujat ovat käyneet töissä. Yksi sairaanhoitaja oli yövuoroissakin jne. Ehkä etätyöt ovat joillekin jotenkin paheksuttavampia. Ehkä Petrille ei pälkähtänyt päähänkään, että sen kumppanin kanssa pitäisi olla 24/7. Mä en varmaan pystyisi yhtäkkiä viettämään ventovieraan kanssa aikaa aamusta iltaan. Eihän seurustellessakaan nähdä joka päivä. Se on täysin normaalia.
Ei pidä lähteä formaattiin, jossa heti muutetaan saman katon alle, jos ei kestä 24/7 yhdessäoloa.
Ei mitkään parit ole olleet yhdessä kuin eläkeläiset. Sallakin kävi töissä osteopaattina, moni muukin on käynyt töissä. Mikä kuin eläkepäiviä nämä 2.0 parit yhtäkkiä viettivät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa Tildan, Tiian, Matin ja Jannen puolesta. He vaikuttivat olevan tosissaan mukana ja avoimia uudelle.
Mitähän tyypit ovat horoskoopeiltaan? Minusta Tildasta tulee vahvat leijonavibat ja Tiiasta jousimies tai vesimies. Jannesta tulee mieleen rapu tai härkä.
Matti voisi olla kalat tai rapu, Eino kaksonen tai jousimies. Lopuille en halua arvauksia heittää koska negatiivisia mielikuvia ei ole kiva yleistää.
Renen nouseva merkki on hyvin todennäköisesti vaaka. Näennäisesti, pinnalta katsoen miellyttävä (ja vahvasti miellyttäjätyyppi), yleisiltä käytöstavoiltaan oikea "herrasmies" - ovien avaaja, tuolien tarjoaja, kukkakimppujen ym. kivojen yllätysten tuoja. Mutta ei uskalla puhua suhteen oikeista ongelmista, oikeista tunteistaan eikä hankalista asioista, ei ota oikeaa vastuuta todellisista toimistaan ja tekemisistään. Elää mieluummin salattua kaksoiselämää, sen sijaan, että ratkoisi tai myöntäisi "pääsuhteen" ongelmia. Saati että osaisi viheltää pelin poikki. Kunnes paine kasvaa liian suureksi - silloin saattaa räjähtää yllättäen, tai sitten vain yhtäkkiä kadota, selittämättä mitään.
Rankkoja vaikeuksia tunnistaa, saati ratkoa sen paremmin omiakaan, sisäisiä ongelmiaan ja traumojaan. Joten näytelmä jatkuu...
Hirveän rasittava ja vaikea tyyppi oikeassa parisuhteessa, vaatii todella pitkäpinnaisen, itsenäisen, anteeksiantavan kumppanin!Voi hyvää päivää.. Ihanko oikeasti joku aikuinen ihminen ottaa horoskooppimerkit noin vakavasti ja vieläpä analysoi niiden puitteissa vieraita ihmisiä..
Täällä osa kommentoijista ei mitään aikuisia ihmisiä ole sen verran kamalaa tää arvostelu ja mollaaminen täällä on. Kannattaa jokaisen ajatella onko itsekään täydellinen ihminen. Jokaisessa meissä on omat vikamme ja hyvät puolemme ja se täytyy muistaa myös kommentoinnissa.
Ai niin missä vaiheessa rene onkin löytänyt emman rinnalleen 🙄jos tilda toiseks viimisessä jaksossa vielä mietti että ehkä rene onkin sopiva kumppani hänelle
Vierailija kirjoitti:
Ai niin missä vaiheessa rene onkin löytänyt emman rinnalleen 🙄jos tilda toiseks viimisessä jaksossa vielä mietti että ehkä rene onkin sopiva kumppani hänelle
Renellä ja Emmalla ollut jo juttua kuvauksien aikana...
Vierailija kirjoitti:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/rakkautta-ilmassa-ensitreffit-pari-…
Jotenkin ei yhtään yllätä, että Tildan tarina ja Renen ja Emman versio eroavat toisistaan aika lailla. Nyt voi jokainen itse taas valita onko Tildan puolella vai Renen ja Emman tarinan kannattaja.
Minusta Veran käytös vaikuttaa aikuisaspergerimaiselta. Ei omaa sosiaalisia taitoja, on "totuuden torvi" eikä ymmärrä, että joskus olisi parempi olla sanomatta niitä mielipiteitään - saati että osaisi muotilla niitä hyvin. Tai edes niin, kuin oikeasti tarkoittaa. Ei ymmärrä muiden mielipiteitä, tarkoitusperiä ja sanomisia oikein. "Junnaa" jääräpäisesti omissa puheissaan ja mielipiteissään.
Toisaalta on usein täysin hukassa, lukossa ja mykkä yllättävissä ja/tai ryhmätilanteissa.