Näin unta kuvitteellisesta kaupungista, josta näin unta ehkä 10 vuotta sitten
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Olen nähnyt useita kertoja unia parista samasta kaupungista, joita ei ole oikeasti olemassa. Nyt viime yönäkin näin unta, jossa olin yhdessä kaupungissa, josta näin unta varmaan 10 vuotta sitten.
Kommentit (19)
Vähänkö siistiä!
Olen lapsesta saakka nähnyt myös unia samasta kaupungista. Vuosien myötä kaupunkiin tulee aina uusia alueita ja osia. Kaupunki kasvaa.
Jännää on että kaupunkiunissa osaan aina suunnistaa ja vaistoa mitä missäkin suunnassa on. Usein kaupunki on myös tyhjä ja vaeltelen kaduilla yksin.
Kaupunki on jonkinlainen yhdistelmä kotikaupunkejani. Olen usein miettinyt näkevätkö muutkin kaupunkiunia.
Nyt harmittaa tosin ettei unia ole näkynyt enää pariin vuoteen. Näitä unia olen aina nähnyt siis suunnilleen kerran vuodessa.
Haaveilen että osaisin vielä joskus piirtää tai maalata maisemia unikaupungistani.
Minäkin näin unia kaupungista, näin siitä samasta kaupungista unta useamman kerran. Talot olivat kauniita ja erikoisia, mieleeni jäi erityisesti vihreän talon seinässä oleva koristeellinen musta-hopeinen koristekaiverrus, boordi. Viihdyin unessani siellä.
Kun kävin mieheni kanssa v. -94 ensimmäistä kertaa Firenzessä, järkytyin: eräs katu näytti niin tutulta - tajusin aikani asiaa ihmeteltyäni, että sehän oli siitä mun unesta! Tiesin jopa, mitä kulman takana oli odotettavissa (aukio, jossa oli kaivo ja talo,jonka kalkkikiviseinässä on tummaa puuta olevia palkkeja.). Mies lähinnä nauroi minun spookeilulleni.
Minäkin osaan suunnistaa noissa kaupungeissa ja muistan, missä mitäkin sijaitsee. Minulla niissä on muitakin ihmisiä.
Olen nähnyt unta ainakin kolmesta eri kaupungista, jotka ovat selvästi eri kaupunkeja. Toivoisin osaavani piirtää niin hyvin, että saisin ne paperille. Unissa ne tuntuvat hienoilta paikoilta, vaikka varsinkin yksi kaupungeistani on aika vaatimaton.
Ap.
Mistä tiedät, ettei niitä ole olemassa? Entä jos onkin?
Sama kokemus. Unessakin mietin :ei hitto, miten mä olen täällä taas?
Kerran kävin kaupungissa joka muistutti unikaupunkiani. Tajusin myös, että olin ollit siellä nuorena. Jotain jäänyt alitajunnan mutkiin siis.
Mulla taas on sellaisia unikaupunkejs, jotka muistuttavat kaupunkeja, joissa olen asunut, mutta ovat kuitenkin erilaisia. Niissä saattaa olla kokonaisia kaupunginosia, joita ei oikeasti ole olemassa tai jotka ovat ihan erilaisia oikeasti kuin unissani. Olen nähnyt myös unta metro- tai junaverkostoista noissa kaupungeissa ja osannut suunnistaa niissä, ihan kuin minulla olisi niiden kartta mielessäni. Ja niin siis onkin, hahmotan kaupunkeja ja kaupunginosia jonkinlaisten karttojen avulla. Mutta ne kartatkin saattavat elää unissani ja muuttaa muotoaan, mutta vain hyvin vähän. Ja palaan siis noihin kaupunkeihin säännöllisesti unissani. Nämä samat uniasiat ovat aina läsnä, ehkä vähän muuttuneina mutta melkolailla samanlaisina. Kerran monen vuoden jälkeen palasin unessa talooni yhdessä kaupungissa leikkaamaan pensasaitaa, joka olikin kasvanut kovin pitkäksi.
samankaltaisia unikokemuksia mullakin
Kyllä! Minulla on ainakin yksi unikaupunki, jonka nimeä en tiedä ja siellä yksi sama sokkeloinen talo ja asunto, missä käyn aina silloin tällöin.
Sen lisäksi minulla on ainakin uni-Lontoo ja uni-Pariisi. Tunnen molempien unikaupunkien asemakaavat ja talot ja kadut mutkineen ja nimineen hyvin tarkasti. Unissani kaupungit ovat ihan erilaisia kuin aidot esikuvansa, mutta toistuvat aina samanlaisina. Käyn niissä aina silloin tällöin, kummastakin unikaupungista löytyy lempiravintolat ja tutut ostoskadut ja kaupunginosat. Unien erilaiset tapahtumat sijoittuvat näihin tuttuakin tutumpiin ympäristöihin ja niitä ei siis ole olemassa missään muualla kuin unissani pääsi sisällä. Joskus olen miettinyt, onko muillakin näitä unikaupunkeja. Nyt joku sanoo että kannattaisi käydä lääkärissä.
Sama! Mulla on useitakin unikaupunkeja, joista osa vain unissa olevia lomapaikkoja.
Samoin asuntoja.
Mulla on kaksi vakiounipaikkaa. Toinen on ikään kuin hotelli tai opiskelija-asuntola. Toinen on pieni kerrostaloalue lähellä vanhempieni kotia. Kumpaakaan ei oikeasti ole olemassa (tai mistäpä tiedän, vaikka tuo ekaksi mainitsemani jossain olisikin, mutta en ole siellä kyllä käynyt) enkä yhtään tiedä, mistä nämä ovat mieleeni putkahtaneet :o
Jännä ilmiö. Itse en näe unta kaupungista vaan kyläympäristöstä, tai korkeintaan pikkukaupungista, metsineen ja maaseutuineen. Sillä on jotain yhtymäkohtia tähän todelliseen ympäristöön, missä olen asunut lapsuudesta asti, mutta se on kuitenkin selkeästi eri paikka. Mutta se on tosiaan unissa aina samanlainen. Osaisin piirtää kartan tästä unimaailmasta. Ehkä pitäisi.
Minullakin on kokemusta tuosta. Olen nähnyt useita unia joissa eksyn isoon tuntemattomaan kaupunkiin, ja se on aina suunnilleen se sama kaupunki. Kaupungin paikkojen, esim. rautatieaseman ja ison tavaratalon, sijainnit ovat samat, mutta ennen kaikkea tunnelma on sama. Joskus unessa on tullut sellainen tunne että "ai, taas tämä paikka".
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Jep. Joskus uneksin kaupungista, joka on yhdistelmä kahdesta tutusta kaupungista. Huomaan samojen erityispiirteiden toistuvan usein. Usein tähän liittyy jossain uudessa asunnossa asuminen. Joskus piirsin nopean yleissilmäyskartan tietokoneella tästä.
Sitten joskus uneksin kotikyläni ympäristöstä, josta löytyy vähän matkan päästä vaikkapa omituinen kerrostaloalue, jonkalaisia oikeasti ei tosiaan siellä ole. Aiemmin uneksin kokonaisesta kaupungista, josta itsestään en paljon muista.
Joskus lähden sitten matkalle ja Suomen kartta näyttää aika mielenkiintoiselle. Paljon ajelua metsäisillä teillä. Yleensä jossain vaiheessa löydän jonkin ihmepikaruokaketjun ravintola, jossa keltainen logo. Tähän liittyy "painajainen": en koskaan syö siellä, kunhan hortoilen sen ympäristössä :)
Ja joskus uneksin Helsingistä, jossa olen käynyt verrattain vähän; mutta on ihme paikkansa sielläkin.
Minullakin on kaupunki unissa jota ei ole oikeasti olemassa ja osaan suunnistaa siellä. Olen jo vuosikausia siitä nähnyt toisinaan unta. Jännää on myös että vaikka minulla ei ole ajokorttia enkä ole ajanut autoa(mönkijää olen ajanut 3 kertaa mutta ei oikeen sama asia), niin tuolla unikaupungissa toisinaan liikun autolla ja ajan sujuvasti.
up, unikaupungeista on kiva lukea juttuja
Mulla sama. Nämä unikaupungit ovat jonkinlaisia muunnelmia oikeista kaupungeista. Jotenkin tunnistettavia mutta kuitenkin erilaisia, yleensä jollain tavalla liioiteltuja versioita todellisuudesta. Unissani esiintyy mm. lapsuuden kotikaupunkini Oulu ihmeellisenä versiona.
Mulla on ainakin pari unikaupunkia, en tiedä mitkä. Toinen on alitajuisesti luultavasti Firenze, Rooma tms ( en ole koskaan käynyt) ja toinen joku modernimpi painajaiskaupunki. Siellä painajaiskaupungissa on aina siis erittäin painostava ja ahdistava tunnelma ja omituista sakkia, jota joutuu väistelemään. Toisessa taas mukava ja odottava tunnelma ja tunnen paikan kuin omat taskuni. Luultavasti noi on vain heijastumia entisistä ja nykyisestä asuinkaupungeista hieman alitajunnan värittäminä vain.
Ehkä se oli rinnakkaisuniversumista.