Kirjastonhoitajan bruttopalkka 2351 euroa, tekisitkö työksesi korkeakoulututkinnon suorittanut?
Esim. filosofian maisterin tutkinnon suorittanut, suostuisitko työskentelemään noin järkyttävän huonolla palkalla?
Kommentit (73)
Tekisin, varsinkin jos on pieni ja hiljainen kirjasto.
Olen isossa koulussa sihteerinä amis + amk-koulutuksella, 200 € paremmalla palkalla ja terveys meinaa pettää jatkuvan metelin takia.
Toki voisin, paljon parempi palkka kuin nyt saan koulutusta vastaamattomassa työssä.
FM
Minulla on kirjastonhoitajan koulutus, mutta en viihtynyt työssäni ja vaihdoin alaa, vielä matalampaan palkkaan mutta mukavampaan työhön. Opiskeluaikoina toimin myös kirjastovirkailijana ja siitä työstä tykkäsin, kun ei tarvinnut pitää oppitunteja tarha- ja kouluryhmille. Harmittaa, etten aikoinaan hankkinut kirjastovirkailijan pätevyyttä. Kirjastovirkailijankin toimeen vaadittiin ainakin ennen kirjastovirkailijan koulutus, joka on ihan erilainen kuin kirjastonhoitajan koulutus. Kirjastovirkailijan ja kirjastonhoitajan palkoissa ei kauhean iso ero ole, vaikka kirjastonhoitajalta vaaditaan korkeakoulututkinto. Itse olen FK ja sen lisäksi suoritin informaatiotutkimuksen aineopinnot.
Kyllä on huono palkka.
Minulla on eläkekin parempi.
2410€ brutto
Vierailija kirjoitti:

Jos sinulla on kirjastonhoitajan pätevyys, sillä pääsee virkailijankin paikkoihin. Toisinpäin ei toimi. Eli ei tarvi erillistä koulutusta. Suuri osa virkailijoistakin on korkeakoulun käyneitä, sillä erot virkailijan ja hoitajan töissä ovat niin minimaalisia ja palkassakin maksimissaan parin sadan euron ero.
En tiennytkään, että kirjojen hyllytys vaatii korkeakoulutuksen.
Näin meillä Suomessa.
Kertoisko joku mitä nämä kirjastoihmiset siellä töissä tekee ja mikä siinä työssä edellyttää maisterin tutkintoa?

Sama kuin lasten leikkimisen vahtiminen, alias LTO.

Harmi, että koulun käymällä ei näköjään opi sisälukutaitoa. Hänhän kertoi, että teki kirjastovirkailijan töitä, vaikka myöhemmin sai kirjastonhoitajan pätevyydenkin. Sairaanhoitajakin voi tehdä jo opiskelijana lähihoitan sijaisuutta, mutta ei silti saa lähihoitajan pätevyyttä JulkiTerhikkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa taidetaan puhua kirjastovirkailijan palkasta. Heillä on alempi koulutus kuin kirjastonhoitajilla.
Kirjastonhoitajilla on kuntasektorilla muutaman satasen parempi palkka.
Ihan mielelläni olisin kirjastolla töissä! Palkka saisi olla parempi!
Vierailija kirjoitti:
Kertoisko joku mitä nämä kirjastoihmiset siellä töissä tekee ja mikä siinä työssä edellyttää maisterin tutkintoa?
Kai kirjastotädin pitää tuntea kirjallisuutta ja kulttuurihistoriaa.
Eikö kirjastonhoitajilta vaadita joku tietty kirjastoalan amk-tutkinto? Ei jotain generalistista filosofian maisteria
Vierailija kirjoitti:
En tiennytkään, että kirjojen hyllytys vaatii korkeakoulutuksen.
Näin meillä Suomessa.
Olepa hiljaa, kun et mitään ymmärrä. Kirjastonhoitaja on näiden virkailijoiden esimies. Hyllyttäjät ovat kirjastoapulaisia ymv. Paljastit samalla, ettet ymmärrä kirjallisuudesta hölkäsen pöläystä.

No et kyllä sinäkään näytä tietävän kirjaston hierarkiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiennytkään, että kirjojen hyllytys vaatii korkeakoulutuksen.
Näin meillä Suomessa.
Olepa hiljaa, kun et mitään ymmärrä. Kirjastonhoitaja on näiden virkailijoiden esimies. Hyllyttäjät ovat kirjastoapulaisia ymv. Paljastit samalla, ettet ymmärrä kirjallisuudesta hölkäsen pöläystä.
Eroaako hyllyttäjien esimies paljonkin hyllyttäjistä?
Vierailija kirjoitti:
En tiennytkään, että kirjojen hyllytys vaatii korkeakoulutuksen.
Näin meillä Suomessa.
Miten sä kuvittelet että ne kirjat ja muu materiaali sinne ilmestyy hyllytettäväksi? Ja kokoelma pysyy kunnossa ja ajanmukaisena?
Minä teen töitä, jotta voin elää hyvää elämää ja minun hyvään elämään kuuluu vähintään 3000 euron nettopalkka. Eli en haluaisi työskennellä kirjastotyöntekijänä noin pienellä palkalla.
No onhan kirjastonhoitajan työ hieman helpompaa kuin esim. lääkärin työ. Lääkäreille tarjotaan peruspalkaksi terveyskeskuksessa jo paikoin yli 12 000 Euroa/kk nykyään. Silti krooninen pula lääkäreistä.