Exä teki vauvan heti toisen naisen kanssa. Nyt yritän poikaystäväni kanssa vauvaa, mutta exän kohtelusta jäi trauma vauvan tekoon
Eli nykyään yritän nykyisen ja ihanan poikaystäväni kanssa vauvaa (ollaan yritetty noi 3kk). Kuitenkin minulle exän takia on jäänyt tosi negatiivinen asenne, että koen että en jostain syystä pysty saamaan vauvaa ja kaikki muut vain saavat vauvoja paitsi minä.
Exäni halusi kanssani lapsia "vasta myöhemmin" ja lisäksi riita tilanteissa huusi minulle monta kertaa että ei ikinä halua kanssani lapsia. Mutta kun erosimme, hän parin kuukauden seurustelun jälkeen teki toisen naisen raskaaksi. Otin tämän pahasti itse tunnolleni, koska hän vuoden sitä ennen hoki minulle "ei vielä" tai riidellessä ettei ollenkaan halua. Ja sitten heti toisen kanssa halusikin.
Nyt kun yritän nykyisen kanssa lasta, minulla vaan pyörii ajatus alitajunnassa että minä en jostain syystä saa vauvaa, tuo ajatus jäi exästä minulle. Koen että muut vaan saavat vauvan, mutta minä en. Ja ollaan siis vasta yritetty 3kk, joten tälle ajatukselle ei ole mitään fyysistä syytä.
Onko muilla samoja kokemuksia ja miten olette päässeet tästä ajatusmallista yli? En haluaisi olla näin negatiivinen raskaaksi tuloni suhteen, ja pelkään että negatiivisuudellani stressaan itseäni niin että en siksi pystyisi tulla raskaaksi :/
Ja myös mua ärsyttää ja harmittaa tosi paljon, kun vauvan teon pitäisi olla positiivinen kokemus. Mutta ton exä kokemuksen takia, suhtaudun siihen tosi negatiivisesti ja pessimistisesti😞 tuntuu että se riisti multa tolla kohtelullaan positiivisen kokemuksen vauvan teon suhteen. Ja mun poikaystävä suhtautuu vauvan tekoon tosi positiivisesti, mutta itseni on vaikeaa kun takaraivossa on joku riittämättömyyden tunne että koen vaan että jostain syystä mä en saisi vauvaa
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
No tuliko se vauva?!
Siis kyllä exän vauva on syntynyt ja kohta varmaan täyttää 1v. Itse en tietääkseni ole vielä raskaana, vaikka se mahdollisuuksiin tietty on.
Jospa hedelmällisyytesi laski eli aiemmin olisi ollut parempi hetki? Se selviää ajan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Jospa hedelmällisyytesi laski eli aiemmin olisi ollut parempi hetki? Se selviää ajan kanssa.
Niin no siis olen 26v ja naisen hedelmällisyys alkaa laskea 25v muttei mitenkään dramaattisesti. Tosin todennäköisemmin jos on tässä iässä jollain ihmisellä hedelmällisyydessä vikaa, se johtuu muista syistä kuin iästä esim pcos. Mutta siis itse olisin halunnut lapsen alle 25v ja se oli minulle iso kriisi.
Tosin tietenkään ei olisi ollut ideaalia hankkia exän kanssa lasta koska emme sopineet yhteen. Ja exä on jo eronnut lapsensakin äidistä aikoja sitten. Joten hän ei olisi ollut hyvä koska haluan onnellisen perheen missä vanhemmat ovat yhdessä. Mieluummin olisin vaan tavannut nykyisen aiemmin, enkä tuhlannut exään aikaani.
Rehellinen mielipiteeni: Et kuulostaa yhtään siltä, että olisit riittävän kypsä vanhemmaksi. Älkää missään nimessä hankkiko vielä lasta.
Tekstistäsi paistaa läpi, ettet käsitä miten valtava asia vanhemmuus - siis uuden ihmisolennon kasvattaminen täysipäiseksi aikuiseksi - on, vaan kuulostaa kovasti siltä, että tahdot vain leikkiä jotain nukke- ja kotileikkejä oikealla vauvalla.
Kitiset exästäsi kuin olisit teini ja poikaystäväsi pelaa vieressä videopelejä. Kypsykää ensin aikuisiksi ja harkitkaa vasta sitten lasten tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Rehellinen mielipiteeni: Et kuulostaa yhtään siltä, että olisit riittävän kypsä vanhemmaksi. Älkää missään nimessä hankkiko vielä lasta.
Tekstistäsi paistaa läpi, ettet käsitä miten valtava asia vanhemmuus - siis uuden ihmisolennon kasvattaminen täysipäiseksi aikuiseksi - on, vaan kuulostaa kovasti siltä, että tahdot vain leikkiä jotain nukke- ja kotileikkejä oikealla vauvalla.
Kitiset exästäsi kuin olisit teini ja poikaystäväsi pelaa vieressä videopelejä. Kypsykää ensin aikuisiksi ja harkitkaa vasta sitten lasten tekemistä.
Onko sen kuuloinen, että joskus olisi täydellisen kypsä vanhemmaksi? Mä taas en usko, että vanheneminen tässä paljon muuttaisi.
Sun kroppa saattaa olla niin suuressa stressitilassa, ettei sen takia vauvan tekeminen onnistu.
Sun pitää ensiksi päästä siitä eksästä ylitse ja lopettaa se eksän ajattelu. Kyllä se lapsi sitten putkahtaa, kun sun keho tuntee että sä olet siihen valmis. Slekeästi tällä hetkellä sun keho vaan yrittää kertoa sulle, ettet ole vielä valmis! Ajattelet ihan liikaa yhä vielä exää, mitä exä tekee ja niinedespäin.
Lapsia ei tehdä tekemällä, lapsi on laina taivaasta. Vanhempien mielenrauha ( Ei:"pakko saada vauva, kun exälläkin on"- asenne). Myös terveelliset elämäntavat jo ennen raskautta auttavat. Googlaa tarvittavat lisäravinteet.
Käy juttelemassa noista jollekin asiantntijalle. Voisi avata tuon lukon ihan jo parissa käynnissä. Joskus ihmiselle vain tulee tuollaisia outoja traumoja, ja niistä auttaa yli sekä prosessointi että aika.
Olet vielä nuori, eli eipä tuossa ole vielä vuosiin mitään hätää. Sinulla on vielä paljon aikaa, ja joskus raskautuminen ottaa aikaa.
(ja yritä ignoorata täällä olevat ihan järkyttävät kommentit, jotka yrittävät iskeä noihin sinun traumoihisi. Ei voi ymmärtää, mitä joku saa noiden kirjoitelusta.)
On se huvittavaa kun naiset kuvittelee että mies voi saada lapsia vain jos ehdottomasti haluaa niitä.Paljon todennäköisempää että se uusi nainen halusi.
Mikä kiire 26-vuotiaalla on tulla raskaaksi? Elä nyt nuoruuttasi vielä. Kyllä kerkeät jumittamaan kotona rääkyvän rääpäleen kanssa vielä myöhemminkin.
Kuulostat hädintuskin 16-vuotiaalta