Lue keskustelun säännöt.
Kaikillako nykyään ADHD?
04.11.2022 |
Tottakai tiedon lisääntyminen ja diagnosoinnin paraneminen on tuonut tapauksia lisää esiin, mutta tuntuu, että sen diagnoosin taakse piiloutuvat nyt myös kaikki huonosti kasvatetut lapset ja laiskat aikuiset!
Enkä missään nimessä halua loukata/väheksyä tällä niitä, joilla oikeasti kyseinen ominaisuus on! Heitäkin varmasti ärsyttää tämä asia!
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
ADHD on muotitauti, sen kun omaa niin voi selitellä töppäilyjään.
Oikeasti ADHD ei ole mikään tauti, joka jollakin on tai ei ole. Tarkkaavaisuus- ja keskittymiskyky vaihtelee jatkumona hyvästä huonoon. Kärjistäen voidaan sanoa, että jokaisella on vähintäänkin vähäisessä määrin aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöitä.
On vain terveyspoliittinen päätös, mihin vedetään varsinaisen ADHD;n raja diagnoosia varten.
Nythän se raja on "pitkäkestoista haittaa useammalla kuin yhdellä elämän osa-alueella", mikä on aika mielekäs erottamaan ne, jotka eivät asian kanssa pärjää ja hyötyvät diagnoosista ja lääkityksestä. Vaikka kaikilla olisi näissä ajoittaisia häiriöitä, eivät ne häiritse menoa liiaksi joten mitään ongelmaa ei ole.
Ja kyse ei muutenkään niinkään ole hyvästä tai huonosta tarkkaavuudesta samalla janalla, vaan siitä pystyykö sitä tahdonalaisesti suuntaamaan ja käyttämään, ylipäätään. Ne, jotka eivät tästä häiriöstä kärsi, ymmärtävät lähes poikkeuksetta koko konseptin väärin! Ero on vähän sama kuin jos neuronormaali pohtii vasara kädessään sen oikeanlaista käyttöä ja tässä voi harjaantua, ei adhd-tyypillä ole vasaraa lainkaan. No, otsaansa voi käyttää ja monet ovatkin luovia, mutta kyllähän se tuskaisempaa askareena on. Ja hitaampaa. Voi olla ettei tule edes valmista, ei vaikka monta kertaa yrittäisi. Toinen kuvaava olisi, että kädessä olisi vasara, sitten toimeen. Mutta se katoaisi aina kun yrität lyödä. PUFF, savuna ilmaan. Et voi tehdä asialle mitään, eikä se ole järkeenkäypää. Ehkä yrität sitoa sen ranteeseen. Ja kohta tyhjä narunpätkä, mutta missä vasara?! Ei toiminut sekään.
Siitä esimakua niille, jotka vertailevat vasaroiden ominaisuuksia. Toisella vähän huonompi kuin toisella, tai se parempi on lainassa. Mutta on sentään joku vasara, ja sitten ihan itsestä kiinni, pysyykö se kädessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ärsyttää aivan todella paljon nämä korkeakouluopiskelijat jotka yhtäkkiä keksivät kärsivänsä ADHD:stä! Heillä ei ole mitään käsitystä siitä millaista elämä ADHD:n kanssa on!
Koska ADHD on vahvasti periytyvä häiriö, on ADHD-ihmisten lapsuus ollut yleensä kaoottista eikä pelkästään omien ongelmien vaan koko perheen ongelmien takia.
ADHD vaikuttaa laaja-alaisesta kaikkeen elämässä ihan sieltä lapsuudesta saakka. Alakoulu voi sujua vielä ihan hyvin etenkin älykkäällä adhd-lapsella, mutta viimeistään yläkoulussa tai lukiossa opiskelu on adhd-ihmiselle erittäin suuria ponnisteluja vaativaa. ADHD:n tuomat haasteet ovat läsnä varhaisesta lapsuudesta saakka ja teini-iässä ne usein pahenee entisestään. ADHD-ihmisillä koulut jää kesken, työpaikat vaihtuu, ihmissuhteissa on vaikeuksia, itsetunto on kaikkien epäonnistumisten ja kesken jättämisten takia huono, harrastuksia tulee ja menee eikä pitkäjänteisyyttä juurikaan ole. Adhd-ihmisen elämä on kaiken kaikkiaan kaoottista ja se kaoottisuus on todella uuvuttavaa. Elämästä on mahdollista saada kovalla työllä ja oikealla lääkityksellä vähemmän kaaoottista, mutta haasteet ei koskaan katoa.
Elämässäni ei ole osa-aluetta johon tämä häiriö ei vaikuttaisi. Jotkut pärjäävät ADHD:nsa kanssa työelämässä, itse taas olen työkyvytön kuten ovat monet muutkin tämän diagnoosin omaavat.
Tämä ei ole vaan sitä, että on vaikeuksia keskittyä katsomaan hidastempoista elokuvaa tai lukemaan kirjaa vilkuilematta jatkuvasti älypuhelinta..
Kuten moni muukin tässä ketjussa jo totesi: monilla näillä itsensä diagnosoineilla oireet katoaisi tai ainakin vähentyisi jos he vierottuisivat kännykkäriippuvuudestaan, mutta sitähän he eivät tietenkään ole halukkaita kokeilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos näiltä ottaisi puhelimen pois niin 90% parantuisi
Tämä on aivan totta.
Netti/peliriippuvuus se on useammin. Ollaan töllötetty luuria niin monta vuotta, että ei osata keskittyä enää mihinkään ja ajatella yhtäkään ajatusta loppuun. Siihen auttaa reilu vähentäminen, että alkaa taas ajatus kulkea normaalisti.
Enkä vähättele neurologisia häiriöitä, vaan ihmisten itsediagnooseja joiden motiivi on se, että elämäntapoja ei tarvitsisi muuttaa. Lääkkeet naamaan ja jatketaan onnellisena luuri kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Netti/peliriippuvuus se on useammin. Ollaan töllötetty luuria niin monta vuotta, että ei osata keskittyä enää mihinkään ja ajatella yhtäkään ajatusta loppuun. Siihen auttaa reilu vähentäminen, että alkaa taas ajatus kulkea normaalisti.
Enkä vähättele neurologisia häiriöitä, vaan ihmisten itsediagnooseja joiden motiivi on se, että elämäntapoja ei tarvitsisi muuttaa. Lääkkeet naamaan ja jatketaan onnellisena luuri kädessä.
Mutta eikö adhdn ole sama käyttää älylaitteita, kun tilanne ei muutenkaan parane? Tulee vaan suotta suru kun kaveri vieressä kertoo, miten hänellä kyllä auttoi ja adt on historiaa.
Hauska huomio muuten - olin tuttavapiirissäni viimeinen joka hankki, vuosia muita myöhemmin, älypuhelimen. Koska yritän välttää ärsykkeitä ja ei kiinnostanut jne. En käytä somea aktiivisesti samoista syistä. Ja siksi etten muista. Mutta tälle kehityksen jäljessä olemiselle kyllä naurettiin, silti tietenkin erotuin myös silloin oireiden osalta muista puukapulankin kanssa. Erotun vieläkin, vaikka olisivat jonkun adtn saaneet hankittua. Enkä tarkoita positiivista mielessä valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piripellejen keksitty sairaus jolla vinkuvat lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttää aivan todella paljon nämä korkeakouluopiskelijat jotka yhtäkkiä keksivät kärsivänsä ADHD:stä! Heillä ei ole mitään käsitystä siitä millaista elämä ADHD:n kanssa on!
Koska ADHD on vahvasti periytyvä häiriö, on ADHD-ihmisten lapsuus ollut yleensä kaoottista eikä pelkästään omien ongelmien vaan koko perheen ongelmien takia.
ADHD vaikuttaa laaja-alaisesta kaikkeen elämässä ihan sieltä lapsuudesta saakka. Alakoulu voi sujua vielä ihan hyvin etenkin älykkäällä adhd-lapsella, mutta viimeistään yläkoulussa tai lukiossa opiskelu on adhd-ihmiselle erittäin suuria ponnisteluja vaativaa. ADHD:n tuomat haasteet ovat läsnä varhaisesta lapsuudesta saakka ja teini-iässä ne usein pahenee entisestään. ADHD-ihmisillä koulut jää kesken, työpaikat vaihtuu, ihmissuhteissa on vaikeuksia, itsetunto on kaikkien epäonnistumisten ja kesken jättämisten takia huono, harrastuksia tulee ja menee eikä pitkäjänteisyyttä juurikaan ole. Adhd-ihmisen elämä on kaiken kaikkiaan kaoottista ja se kaoottisuus on todella uuvuttavaa. Elämästä on mahdollista saada kovalla työllä ja oikealla lääkityksellä vähemmän kaaoottista, mutta haasteet ei koskaan katoa.
Elämässäni ei ole osa-aluetta johon tämä häiriö ei vaikuttaisi. Jotkut pärjäävät ADHD:nsa kanssa työelämässä, itse taas olen työkyvytön kuten ovat monet muutkin tämän diagnoosin omaavat.
Tämä ei ole vaan sitä, että on vaikeuksia keskittyä katsomaan hidastempoista elokuvaa tai lukemaan kirjaa vilkuilematta jatkuvasti älypuhelinta..
Kuten moni muukin tässä ketjussa jo totesi: monilla näillä itsensä diagnosoineilla oireet katoaisi tai ainakin vähentyisi jos he vierottuisivat kännykkäriippuvuudestaan, mutta sitähän he eivät tietenkään ole halukkaita kokeilemaan.
Olen kuin sinä, tuntemuksia myöten. Opiskelen yliopistossa. En voi suositella. Näin todella paljon vaivaa päästäkseni tähän, mutta voimat alkaa olla käytetty. Mikään ei muuttunut helpommaksi yrittämisen ja toistojen myötä. Jotenkin sitä ajattelee, että asiat helpottuvat jossain vaiheessa kun yrittää. Nyt vasta olen nähnyt ettei se aina riitä. Hälytyskellot soivat vähän hitaammin, kun on niin tottunut kamppailemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näyttää siltä, että tietoverkko addiktiivisuudessaan sairastuttaa keskittymishäiriöihin. Humanistit tieteet ovat epäonnistuneet varoittamaan ja tuottamaan ratkaisun huolestuttavaan ongelmaan, joka on alkanut vaivata ihmisiä taaperoikäisestä vaariin. Voimme vain seurata kasvavia ongelmia varhaiskasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä.
Jotkut ihmiset perustelevat p*skamaisuuttaan nepsydiagnoosilla. Sen sijaan, että opetellaan elämään asian kanssa ja kehitetään työkaluja siihen, että selviää elämässä, vellotaan nepsydiagnoosissa.
Tiedän monia autismikirjon ja nepsyihmisiä, jotka elävät normaalia elämää. Heillä on omat haasteensa, mutta he tietävät rajansa ja tunnistavat, koska apua tarvitaan. Minun omassa lähisuvussani on useampi nepsy, jolla on korkeakoulututkinto, työpaikka ja perhe-elämä.
Ja sitten on niitä, jotka piiloutuvat diagnoosin taakse. Töihin ei voi mennä, koska ADHD, mutta eipä se estä viinaa vetämästä. Asunto ei pysy, koska ADHD, lapset huostassa, koska ADHD. Apua ei pyydetä, mitään ei yritetä tehdä oman elämän hallitsemiseksi, koska on helppo heittäytyä uhriksi ja sanoa koska ADHD enkä kuitenkaan voi hillitä itseäni.
Ei ADHD ole mikään vankilatuomio, josta kärsitään marttyyrina loppuelämä. Sitä joko hyväksytään ne omat haasteet ja rajat ja mennään eteenpäin, tai heittäydytään junan alle ja pahimmassa tapauksessa laitetaan lapset samalle tielle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset perustelevat p*skamaisuuttaan nepsydiagnoosilla. Sen sijaan, että opetellaan elämään asian kanssa ja kehitetään työkaluja siihen, että selviää elämässä, vellotaan nepsydiagnoosissa.
Tiedän monia autismikirjon ja nepsyihmisiä, jotka elävät normaalia elämää. Heillä on omat haasteensa, mutta he tietävät rajansa ja tunnistavat, koska apua tarvitaan. Minun omassa lähisuvussani on useampi nepsy, jolla on korkeakoulututkinto, työpaikka ja perhe-elämä.
Ja sitten on niitä, jotka piiloutuvat diagnoosin taakse. Töihin ei voi mennä, koska ADHD, mutta eipä se estä viinaa vetämästä. Asunto ei pysy, koska ADHD, lapset huostassa, koska ADHD. Apua ei pyydetä, mitään ei yritetä tehdä oman elämän hallitsemiseksi, koska on helppo heittäytyä uhriksi ja sanoa koska ADHD enkä kuitenkaan voi hillitä itseäni.
Ei ADHD ole mikään vankilatuomio, josta kärsitään marttyyrina loppuelämä. Sitä joko hyväksytään ne omat haasteet ja rajat ja mennään eteenpäin, tai heittäydytään junan alle ja pahimmassa tapauksessa laitetaan lapset samalle tielle.
On totta, että jotkut ihmiset ns. uhriutuvat. Olipa kyseessä sitten nepsydiagnoosi, traumaattinen elämäntapahtuma tai vaikka puolison kuolema. Paskamaista käytöstä voi perustella millä tahansa. Ryyppäämistä voi perustella millä tahansa. Työttömyyttäkin voi perustella millä tahansa, mutta on silti ihmisiä jotka eivät yksinkertaisesti ole työkykyisiä. Jokainen ihminen on aina yksilö kuitenkin, diagnoosilla tai ilman.
Älä kuitenkaan erehdy luulemaan, että kaikki joilla on ADHD pystyisivät samaan suoritukseen kuin korkeakoulututtavasti perheineen. Toimintakyky ja haasteet näyttäytyvät jokaisella yksilöllisesti. Lääkkeet eivät myöskään anna samanlaista vastetta kaikille, vaikka toisilla parantavat elämänlaatua ja lisäävät toimintakykyä, vähentävät impulsiivisuutta jne. Kaikki eivät esimerkiksi kykene lääkittynäkään käymään töissä tai hoitamaan kotiaan samalla tavalla kuin neurotyypillinen.
Mä luulen myös, että suurimmalla osalla ihmisistä, jotka luulevat nuoruusikäisenä, että heillä on ADHD, kärsivät ADT:stä. Enkä puolestani usko että se on pelkästään itseaiheutettua, joka parantuisi kännykän poistamisella. Yhteiskunta ja ympäristö on vaan niin kuormittava sekä psyykkisesti, että aisti- ja tietokuormituksella, että ihmisen (herkimpien?) psyyke ei enää kestä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niille jotka täällä huutelevat, että diagnoosin kautta haetaan vaan lääkkeitä:
Ne lääkkeet eivät oman kokemukseni mukaan ole mitään ihmepillereitä. Ainakaan omalla kohdalla, tällä annostuksella ja valmisteella mikä on nyt käytössä, ei ole mitään hyötyä. Mikään ei ole muuttunut enkä huomaa mitään eroa, en hyötyä enkä haittoja. Annosta nostellaan ja katsotaan josko alkaisi vaikuttaa. Neurotyypillinen kaiketi saa kiksit ADHD lääkkeestä, mutta ADHD:n omaava ei tosiaan saa mitään kiksejä.
Odotin itseasiassa paljon suurempaa vaikutusta, jotain tasaantumista ja helpotusta, mutta ei ainakaan vielä ole mikään muuttunut. Ihan yhtä oireinen olen ja samalla tavalla on kaikki vaikeaa ja tuskaista. Kyseessä vaikeaksi luokiteltava ADHD, joka aiheuttaa merkittävää haittaa kaikilla elämän osa-alueilla.
Epäilen että se on nykyinen elämäntapa mikä tekee ADHD n tapaisia oireita, ihmisillä on liikaa ruutu aikaa, liikaa stressiä, liian vähän unta, yksipuolinen ravinto....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen myös, että suurimmalla osalla ihmisistä, jotka luulevat nuoruusikäisenä, että heillä on ADHD, kärsivät ADT:stä. Enkä puolestani usko että se on pelkästään itseaiheutettua, joka parantuisi kännykän poistamisella. Yhteiskunta ja ympäristö on vaan niin kuormittava sekä psyykkisesti, että aisti- ja tietokuormituksella, että ihmisen (herkimpien?) psyyke ei enää kestä sitä.
Niin totta, elämä ei suurimmalla osalla ihmisistä ole enää millään tavalla luonnonmukaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset perustelevat p*skamaisuuttaan nepsydiagnoosilla. Sen sijaan, että opetellaan elämään asian kanssa ja kehitetään työkaluja siihen, että selviää elämässä, vellotaan nepsydiagnoosissa.
Tiedän monia autismikirjon ja nepsyihmisiä, jotka elävät normaalia elämää. Heillä on omat haasteensa, mutta he tietävät rajansa ja tunnistavat, koska apua tarvitaan. Minun omassa lähisuvussani on useampi nepsy, jolla on korkeakoulututkinto, työpaikka ja perhe-elämä.
Ja sitten on niitä, jotka piiloutuvat diagnoosin taakse. Töihin ei voi mennä, koska ADHD, mutta eipä se estä viinaa vetämästä. Asunto ei pysy, koska ADHD, lapset huostassa, koska ADHD. Apua ei pyydetä, mitään ei yritetä tehdä oman elämän hallitsemiseksi, koska on helppo heittäytyä uhriksi ja sanoa koska ADHD enkä kuitenkaan voi hillitä itseäni.
Ei ADHD ole mikään vankilatuomio, josta kärsitään marttyyrina loppuelämä. Sitä joko hyväksytään ne omat haasteet ja rajat ja mennään eteenpäin, tai heittäydytään junan alle ja pahimmassa tapauksessa laitetaan lapset samalle tielle.
On totta, että jotkut ihmiset ns. uhriutuvat. Olipa kyseessä sitten nepsydiagnoosi, traumaattinen elämäntapahtuma tai vaikka puolison kuolema. Paskamaista käytöstä voi perustella millä tahansa. Ryyppäämistä voi perustella millä tahansa. Työttömyyttäkin voi perustella millä tahansa, mutta on silti ihmisiä jotka eivät yksinkertaisesti ole työkykyisiä. Jokainen ihminen on aina yksilö kuitenkin, diagnoosilla tai ilman.
Älä kuitenkaan erehdy luulemaan, että kaikki joilla on ADHD pystyisivät samaan suoritukseen kuin korkeakoulututtavasti perheineen. Toimintakyky ja haasteet näyttäytyvät jokaisella yksilöllisesti. Lääkkeet eivät myöskään anna samanlaista vastetta kaikille, vaikka toisilla parantavat elämänlaatua ja lisäävät toimintakykyä, vähentävät impulsiivisuutta jne. Kaikki eivät esimerkiksi kykene lääkittynäkään käymään töissä tai hoitamaan kotiaan samalla tavalla kuin neurotyypillinen.
Häiriön ilmenemismuoto ja oireet vaihtelevat, mutta myös olosuhteet ja niistä kumpuavat voimavarat. Edellisessä viestissä olikin mainittu, että nämä pärjänneet nepsyt tunnistavat voimavaransa ja osaavat hakea apua tarvittaessa. Tässähän toteutuu jo moni haittoja ehkäisevä, muttei itsestään selvä, asia. On elänyt ympäristössä, jossa itsetunto ja arvostus on päässyt kehittymään oireista huolimatta. On saanut tukea tai ymmärrystä, jotta on pääsdyt eteenpäin. Ei ole varmaan syrjitty, syyllistetty, vähätelty oireita ja avun tarvetta. Silloin on helpompi hyväksyä ja tuoda esille niitä omia haasteita, hakea apua ilman häpeää ja kokea olevansa siihen oikeutettu. Vastaus pyyntöön ei ole, että höpönlöpön, yritä enemmän.
Ja sitten, hirveän monellahan edelliset eivät toteudu, vaan vastaanotto on juuri se ettet mitään apua tarvitse ja käsityksesi omista voimavaroistasi on vääränlainen, kyllä muutkin pystyvät. Avun hakeminen omien voimavarojen mukaan ja ehkä sen saaminenkin, on pitkän matkan takana, eikä joku luonnollinen osa elämää siinä muun etenemisen rinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD -diagnoosia ei saa kovin helposti. Ja ne, joilla se on, todellakin omaavat kyseisen oireyhtymän.
Kyllä sen yksityisellä puolella voi saada helposti
No sillä voikin pyyhkiä takapuolensa. Edes kela ei korvaa yksityisen lääkärin kirjoitettamia lääkkeitä. Pitää olla perusteelliset ja pitkät tutkimukset tehnyt neurologi, jotta kela ottaa diagnoosin tosissaan.
Höpö höpö. Perusteelliset ja pitkät tutkimukset voi olla tarpeen jos on vaikea erottaa mistä on kyse. Selvät tapaukset ilman isompia liitännäisoireita on helppo tunnistaa.
Ihmiset haluavat diagnoosin, jotta voivat selittää muille ja itselleen huonon käytöksensä sillä tavalla, että heidän ei tarvitse kantaa siitä vastuuta eikä varsinkaan tarvitse ryhtyä muuttamaan itseään, käyttäytymään niin kuin aikuiselta ihmiseltä sopii odottaa.
Tekosyitä tarvitaan, siitä on suurimmassa osassa kyse.
Ei sitä ole saatu piestyäkään pois, aivan selvästi näkyi elämänkulussa myös aiemmilla sukupolvilla, kellä mitenkin. Kuitenkin kun vahvasta perinnöllisyydestä puhutaan, niin mistäpä se olisi periytynyt, ellei niiltä 50-luvun lapsiltakin. Silloin joko sopeutui tai meni vankilaan. Moni toki käytti päihteitä enemmän kuin esimerkiksi nykytyöelämä tai vaikkapa lastensuojelu enää sallisi. Että sillain pärjääminen on ehkä vaikeutunut, tai ainakin itsehoito.