Lue keskustelun säännöt.
Kaikillako nykyään ADHD?
04.11.2022 |
Tottakai tiedon lisääntyminen ja diagnosoinnin paraneminen on tuonut tapauksia lisää esiin, mutta tuntuu, että sen diagnoosin taakse piiloutuvat nyt myös kaikki huonosti kasvatetut lapset ja laiskat aikuiset!
Enkä missään nimessä halua loukata/väheksyä tällä niitä, joilla oikeasti kyseinen ominaisuus on! Heitäkin varmasti ärsyttää tämä asia!
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on adhd ja itse asiassa ei ärsytä. Mukavaa, kun ihan fiksut ja elämässä pärjäävät ihmiset kailottavat olevansa diagnosoimattoja addeja, kun eivät jaksa lukea kirjoja tai tehdä aina suoertehokasta työpäivää. Se tarkoittaa sitä, että adhd:n demonisointi on vihdoin päättynyt.
Mukavaa vaihtelua sille, kun ihan vasta adhd oli automaattisesti pettäjä, valehtelija, varas, itsekäs, tyhmä, laiska tai muuten vaan kusipää.
Mulla taas ADHD sopi aiempaan ammattiin, mutta nyt olis kiva, jos sitä ei olis. En ole hakenut diagnoosia, kun en ole tähän asti tarvinnut.
Ai olisi kiva? Joo kuulostaa tosiaan oikealta elämää häiritsevältä asialta. Käypä neurologilla toteamassa, että joudut keksimään jonkin toisen tekosyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Salmiakki ja lakritsi aiheuttaa adhd:n oireilua. Kuinkohan moni suomalainen mamma on niitä raskaana vetänyt ja altistunut ihan itse sikiönsä? Vasta muutamia vuosiahan ne on ollut täysin kielletty raskaana olevilta.
Itseaiheutettu keskittymishäiriö (adt) vaivaa nykyisin monia ja se halutaan piilottaa adhd-diagnoosin taakse, vaikka häiriön voisi itse korjata mm. älylaitteiden käyttöä vähentämällä.
Vierailija kirjoitti:
ADHD -diagnoosia ei saa kovin helposti. Ja ne, joilla se on, todellakin omaavat kyseisen oireyhtymän.
Kyllä sen yksityisellä puolella voi saada helposti
Vierailija kirjoitti:
Salmiakki ja lakritsi aiheuttaa adhd:n oireilua. Kuinkohan moni suomalainen mamma on niitä raskaana vetänyt ja altistunut ihan itse sikiönsä? Vasta muutamia vuosiahan ne on ollut täysin kielletty raskaana olevilta.
Ei raskaana saa syödä muuta kuin jääpaloja, kaikki muu aiheuttaa jotain sikiölle. Tutkimuksista aina löytyy uusia aineita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minun nuoruudessa ollut näin paljon häiriintyneiktä nuoria ja aikuisia.
Syntynyt 50 luvulla, kasvanut köyhyydessä ja rakkaudessa lähimmäisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD -diagnoosia ei saa kovin helposti. Ja ne, joilla se on, todellakin omaavat kyseisen oireyhtymän.
Kyllä sen yksityisellä puolella voi saada helposti
No sillä voikin pyyhkiä takapuolensa. Edes kela ei korvaa yksityisen lääkärin kirjoitettamia lääkkeitä. Pitää olla perusteelliset ja pitkät tutkimukset tehnyt neurologi, jotta kela ottaa diagnoosin tosissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tosiaan tule diagnoosi helposti, ei edes tutkimuksiin pääsy ole helppoa julkisella puolella.
Koko elämä pengotaan läpi lapsuudesta aikuisuuteen, kaikki vaiheet. Tarvitaan todistuksia ja muita papereita, neuvolakorttiakin kyseltiin. Tehtiin lukuisia erilaisia testejä. Haastateltiin vanhempia, sekä puolisoa. Monenlaista...
Mulla dg tuli vasta 37 vuotiaana. Ja kyseessä vaikea ADHD. Olen selvinnyt elämästä hengissä juuri ja juuri. Lapsuudesta asti ollut merkittäviä vaikeuksia lähes kaikessa. Mutta mähän olin vaan tyhmä, laiska jne. Paska ihminen. Masentunut ja ahdistunut.
Hyvä että ADHD tunnistetaan nykyään helpommin ja apua on saatavilla. Ei sitä diagnoosia saa, jos ei sitä ADHDta oikeasti ole.
Jotkut eivät jaksa käydä hakemassa diagnoosia luullen, että keskittymisHÄIRIÖ on jotain minkä kanssa voi vaan elellä menemään. Oikea adhd haluaa tietää miksi asiat ei suju ja tuntuu niin helvetin vaikealta sekä saa suuren avun lääkkeistä. Kyse ei ole mistään sellaisesta, että tarviiko tai jaksaako sitä diagnoosia hakea vai ei.
Itse hain tutkimuksiin vasta oman lapsen diagnoosin myötä. Silloin vasta oivalsin mistä saattaa olla kyse. Ei tosiaan ole helppoa vaan "elellä menemään", kun kaikilla elämän osa-alueilla on merkittäviä vaikeuksia. Mutta niinpä elelin 37 vuotta. En voi edes kuvailla miten vaikea ja tuskainen tie on ollut. Mutta tässä onneksi olen edelleen. Ja nautin elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Ei minun nuoruudessa ollut näin paljon häiriintyneiktä nuoria ja aikuisia.
Syntynyt 50 luvulla, kasvanut köyhyydessä ja rakkaudessa lähimmäisiin.
50-luvulla ADHD piestiin lapsesta. Nykyään käyttäytymistä kannustetaan "sillä kun on se sairaus niin ei sitä voi kieltää".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tosiaan tule diagnoosi helposti, ei edes tutkimuksiin pääsy ole helppoa julkisella puolella.
Koko elämä pengotaan läpi lapsuudesta aikuisuuteen, kaikki vaiheet. Tarvitaan todistuksia ja muita papereita, neuvolakorttiakin kyseltiin. Tehtiin lukuisia erilaisia testejä. Haastateltiin vanhempia, sekä puolisoa. Monenlaista...
Mulla dg tuli vasta 37 vuotiaana. Ja kyseessä vaikea ADHD. Olen selvinnyt elämästä hengissä juuri ja juuri. Lapsuudesta asti ollut merkittäviä vaikeuksia lähes kaikessa. Mutta mähän olin vaan tyhmä, laiska jne. Paska ihminen. Masentunut ja ahdistunut.
Hyvä että ADHD tunnistetaan nykyään helpommin ja apua on saatavilla. Ei sitä diagnoosia saa, jos ei sitä ADHDta oikeasti ole.
Jotkut eivät jaksa käydä hakemassa diagnoosia luullen, että keskittymisHÄIRIÖ on jotain minkä kanssa voi vaan elellä menemään. Oikea adhd haluaa tietää miksi asiat ei suju ja tuntuu niin helvetin vaikealta sekä saa suuren avun lääkkeistä. Kyse ei ole mistään sellaisesta, että tarviiko tai jaksaako sitä diagnoosia hakea vai ei.
Itse hain tutkimuksiin vasta oman lapsen diagnoosin myötä. Silloin vasta oivalsin mistä saattaa olla kyse. Ei tosiaan ole helppoa vaan "elellä menemään", kun kaikilla elämän osa-alueilla on merkittäviä vaikeuksia. Mutta niinpä elelin 37 vuotta. En voi edes kuvailla miten vaikea ja tuskainen tie on ollut. Mutta tässä onneksi olen edelleen. Ja nautin elämästä.
Niin no nämä uuden aallon addit jotka elelee menemään, ajattelee olevansa söpöjä ja erityisiä. Eivät jaksa katsoa hidastempoisia dokumentteja niin sitten on adhd. Elämän vaikeudet tällä saralla on tasoa, että väsyttää työpäivän jälkeen ja en voi olla erossa älypuhelimesta. Niisk.
Joka toinen lapsi on nykyään joku "nepsy" ja sillä sitten oikeutetaan lapsen moukkamainen käytös esim. koulussa. "Tää meidän Miklu on erityislapsi, se nyt vaan tarvii huomioo!"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos näiltä ottaisi puhelimen pois niin 90% parantuisi
Jokainen, jolla on adhd, tietää ettei ilman älylaitteita oleminen vaikuta oireisiin. Sen huomasi silloin 80-luvulla, kun niitä ei ollut ja tvssäkin oli vain muutama kanava. Niillä keillä tämä synnynnäinen aivojen erikoisuus on, on se läsnä aina, kulttuurista ja ympäristöstä riippumatta. Muu on sitten muuta.
Silloin aikanaan vasta ongelmia tulikin, kun ei helposti pystynyt tarkistamaan asioita, joita ei muista. Lankapuhelimella sovittiin ja sitten se oli herran haltuun. Ei paljon tarkistettu, että missäs meidän pitikään nähdä kun toinen seisoo jo jossain kadunkulmassa. Edistyneimmät käyttivät muistilehtiötä, jos muistui mukaan. Olen lukemattomat kerrat odotellut pakkasessa syystä tai toisesta. Edes lukkosepälle et voi soittaa, jos naapurit eivät ole kotona. Ongelmat ovat itselle ihan kouriintuntuvia, sellaisia jotka ehdottomasti mielellään välttäisi, ellei olisi esim. tahattomasti tarkkaamaton.
Joku puhui adhd-piirteistä. Minusta ei ole mitään piirteitä olemassa. Esimerkiksi vilkkaus ja oikea yliaktiivisuus ovat aivan eri asioita. Joko on adhd:n oireita, tai sitten ei ole. Kyseessä ei ole mikään temperamentti-kysymys, vaan aivojen erilainen tapa käsitellä asioita. Neurologiaan pohjaava. Normaali-ihmisellä ei ole adhd:n oireita. Jotain samankaltaisia juttuja voi olla, yleensä siis ajoittain, mutta ne eivät ole adhd:n oireita. Joten henkilöllä ei ole mitään adhd:n piirteitä.
Helpoiten erottaa juuri tuosta, vaikuttaako ympäristö vai eikö. Vaikka adhd kuinka hyvin pystyisi suotuisan ympäristön avulla kompensoimaan oireitaan, ne eivät katoa koskaan. Ne eivät tule jostain, ne eivät mene koskaan pois täysin. Oli puhelinta tai ei. Oli kiirettä tai ei. Muuttui maailma tai ei. Mistään valinnoista ei kyse sitten alkuunkaan, kuten ehkä olosuhteista johtuvissa "piirteissä". On eri asia olla vauhdikas tai onnettomuusaltis. Puhua päälle vahingossa tai olla muista piittaamaton. Kerran kun jää pakkaseen tunneiksi, muistaa todennäköisesti avaimet jatkossa. Paitsi jos on adhd. Silloin hyvin todennäköisesti oppii rakentamaan suojaavan kuopan lumeen pihalle. Kuka normaali muka elää niin?! Hyödyllinen taito kyllä sekin erikoistilanteissa, tulipahan opittua kuinka käydä kuolinkamppailua rauhallisessa lähiössä normipäivänä. Useamman kerran. Vara-avaimen laitto vaatisi, ettet unohtaisi asiaa heti, kun tunto on raajoihin palannut. Ja tämä on vain yksi esimerkki sadoista. Sitä mm. on adhd ja laiskuuteen ei oikeastaan ole varaa, tai ei edes selviä, ainakaan kovin hyvin.
Eli jos vain kysyy itseltään, olenko "erilainen" persoona vai onko minulla suhteellisesti todella paljon haittaa aiheuttava aktiivisuuden- ja/tai tarkkaavuuden häiriö. Ei sitä tarvitse itseään ympäristöön vertaillessa hirveästi miettiä, jos se on sitä itseään.
Varmaan paljon provoja täällä. Tai sitten vaan ihan oikeasti täysin aiheesta tietämättömiä ihmisiä. ADHD tuo MERKITTÄVÄÄ HAITTAA elämään. Siinä ei ole mitään muodikasta tai kivaa. Ei ole mitään hauskaa siinäkään että on merkittävästi alentunut työ- ja toimintakyky. Pitkäkestoinen stressi tai työ aiheuttaa burnoutin. Aistiyliherkkyydet piinaavat joka helvetin päivä. Ja kyllä, tämä on periytyvää, kulkee suvussa.
Milläs nämä hakattaisiin pois ihmisestä? Miten saisi aivot toimimaan normaalisti, neurotyypillisesti? Miten saisi aistiherkkyyden pois päältä? Ai että kun olisikin jokin keino...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mutku diagnoosilla saa ne mömmöt joilla myös laihtuu. Ja on hyvä syy jättää asioita kesken muiden tehtäväksi. Et olekaan laiska slurpailija.
Hyvä, että oikeasti adhdsta kärsivät saavat apua. Mutta diagnoosia turhaan kinuavat täyttävät turhaan jonot.
ADHD on muotitauti, sen kun omaa niin voi selitellä töppäilyjään.
Oikeasti ADHD ei ole mikään tauti, joka jollakin on tai ei ole. Tarkkaavaisuus- ja keskittymiskyky vaihtelee jatkumona hyvästä huonoon. Kärjistäen voidaan sanoa, että jokaisella on vähintäänkin vähäisessä määrin aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöitä.
On vain terveyspoliittinen päätös, mihin vedetään varsinaisen ADHD;n raja diagnoosia varten.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tosiaan tule diagnoosi helposti, ei edes tutkimuksiin pääsy ole helppoa julkisella puolella.
Koko elämä pengotaan läpi lapsuudesta aikuisuuteen, kaikki vaiheet. Tarvitaan todistuksia ja muita papereita, neuvolakorttiakin kyseltiin. Tehtiin lukuisia erilaisia testejä. Haastateltiin vanhempia, sekä puolisoa. Monenlaista...
Mulla dg tuli vasta 37 vuotiaana. Ja kyseessä vaikea ADHD. Olen selvinnyt elämästä hengissä juuri ja juuri. Lapsuudesta asti ollut merkittäviä vaikeuksia lähes kaikessa. Mutta mähän olin vaan tyhmä, laiska jne. Paska ihminen. Masentunut ja ahdistunut.
Hyvä että ADHD tunnistetaan nykyään helpommin ja apua on saatavilla. Ei sitä diagnoosia saa, jos ei sitä ADHDta oikeasti ole.
Omalla lapsella kesti diagnoosin saaminen noin vuoden. Lukemattomia käyntejä ja palavereja ja niitä lippu lappusia sekä labroja. Ja kuinka monta kertaa jäi tältä perus ad/hd:lta se käynti väliin kun ei muistanut/jaksanut/viitsinyt/piti maalata/tehdä ruokaa jne...
Eli ei tosiaan niin, että mennään lääkäriin hakemaan diagnoosi. Kyllä siinä koko elämä pengotaan.
Vierailija kirjoitti:
ADHD on muotitauti, sen kun omaa niin voi selitellä töppäilyjään.
Oikeasti ADHD ei ole mikään tauti, joka jollakin on tai ei ole. Tarkkaavaisuus- ja keskittymiskyky vaihtelee jatkumona hyvästä huonoon. Kärjistäen voidaan sanoa, että jokaisella on vähintäänkin vähäisessä määrin aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöitä.
On vain terveyspoliittinen päätös, mihin vedetään varsinaisen ADHD;n raja diagnoosia varten.
Kyse ei ole pelkästään tarkkaavaisuudesta ja keskittymisestä. Ota asioista selvää! Esimerkiksi Mitkä kaikki osa-alueet tutkitaan ja miten ne tutkitaan? Ihme urpoja täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä tosiaan tule diagnoosi helposti, ei edes tutkimuksiin pääsy ole helppoa julkisella puolella.
Koko elämä pengotaan läpi lapsuudesta aikuisuuteen, kaikki vaiheet. Tarvitaan todistuksia ja muita papereita, neuvolakorttiakin kyseltiin. Tehtiin lukuisia erilaisia testejä. Haastateltiin vanhempia, sekä puolisoa. Monenlaista...
Mulla dg tuli vasta 37 vuotiaana. Ja kyseessä vaikea ADHD. Olen selvinnyt elämästä hengissä juuri ja juuri. Lapsuudesta asti ollut merkittäviä vaikeuksia lähes kaikessa. Mutta mähän olin vaan tyhmä, laiska jne. Paska ihminen. Masentunut ja ahdistunut.
Hyvä että ADHD tunnistetaan nykyään helpommin ja apua on saatavilla. Ei sitä diagnoosia saa, jos ei sitä ADHDta oikeasti ole.
Omalla lapsella kesti diagnoosin saaminen noin vuoden. Lukemattomia käyntejä ja palavereja ja niitä lippu lappusia sekä labroja. Ja kuinka monta kertaa jäi tältä perus ad/hd:lta se käynti väliin kun ei muistanut/jaksanut/viitsinyt/piti maalata/tehdä ruokaa jne...
Eli ei tosiaan niin, että mennään lääkäriin hakemaan diagnoosi. Kyllä siinä koko elämä pengotaan.
Kyllä! Ja se on todella raskas prosessi ja kestää pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD -diagnoosia ei saa kovin helposti. Ja ne, joilla se on, todellakin omaavat kyseisen oireyhtymän.
Kyllä sen yksityisellä puolella voi saada helposti
No sillä voikin pyyhkiä takapuolensa. Edes kela ei korvaa yksityisen lääkärin kirjoitettamia lääkkeitä. Pitää olla perusteelliset ja pitkät tutkimukset tehnyt neurologi, jotta kela ottaa diagnoosin tosissaan.
Kyllä Kela ihan samoin korvaa yksityisen lääkärin määräämät lääkkeet siinä missä julkisenkin ja myös erityiskorvattavuus myönnetään, kunhan Kelan edellyttämät perusteet toteutuvat. Itse sain sen B-lausunnolla suoraan, vaikka yksityisellä asioinkin. Toki lapsuusajan dokumentit tätä tukivat ja kyllä Kela jotain näyttöä vaatii. Ihme mutuilua ja propagandaa tuo viestisi.
Jotkut eivät jaksa käydä hakemassa diagnoosia luullen, että keskittymisHÄIRIÖ on jotain minkä kanssa voi vaan elellä menemään. Oikea adhd haluaa tietää miksi asiat ei suju ja tuntuu niin helvetin vaikealta sekä saa suuren avun lääkkeistä. Kyse ei ole mistään sellaisesta, että tarviiko tai jaksaako sitä diagnoosia hakea vai ei.