Ylen juttu: taloudellisesti riippumaton alle 35-vuotiaana
Nykyään näkee paljon mediassa näitä nuoria aikuisia, jotka harrastavat sijoittamista ja kertovat olevansa taloudellisesti riippumattomia sen ja sen ikäisenä.
Miten tämä käytännössä onnistuu? Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Onko suurin osa vain isoja puheita tai onko nämä ihmiset todellisuudessa jotain pappa betalar-tyyppejä, jolle vanhemmat antaneet kymppitonnejen edestä rahaa (helppohan siinä on sijoitella)?
Kommentit (62)
Taloudellisesti riippuvat velkavipuasuntosijoittajat on ainakin kohta ellei jo nyt kusessa.
Jostainhan se alkupääoma on tullut. Yleensä vanhemmilta. Toki voit aloittaa vaikka muutamalla satasella, mutta pitää olla hyvä vainu, että sillä rahalla saa muuta kuin parinkympin tuoton viidessä vuodessa.
Mietin ihan samaa. Ilmeisesti kotoa saatu kunnon pesämunat. Rikkaita on ihmiset nykyään jo nuoresta lähtien.
ei kait sitä millään kymppitonnien sijoitusten tuotoilla firetellä vaan pitää olla velkavivuttanut oikein kunnolla pesämunansa.
Jotenkin epärealistiselta vaikuttaa, että 15-20 vuodessa onnistuisi kahmimaan sellaiset sijoitukset, että niillä voisi mukavasti elellä seuraavat 40 vuotta (ja elättää myös puolisonsa, koska olisihan se vähän mälsää, jos toinen kävisi palkkatyössä normaaliin eläkeikään asti). Tunnen tosin pari täysin sijoituksillaan elävää työikäistä, mutta toinen on syntymärikas ja toinen rikastunut IT-firmansa myynnillä.
35-vuotiaana taloudellisesti riippumattomaksi voi sijoittamalla päästä vain joko todella hyvällä tuurilla tai sitten sillä, että on saanut jostain kunnon alkupääoman. Sen sijaan 55-vuotiaana tähän voi jo päästä ihan omista palkkatuloista tehdyillä sijoituksilla.
Tottakai ovat. Yhdysvalloissa voi olla mahdollista tehdä sama palkkatuloilla ja sijoittamisella, jos olet IT-alalla. Puhuvat nelikymppisistä miljonääreistä. Suomessa palkat niin rupusia, että tuskin työnteolla onnistuu. Tarvitaan sitä kuuluisaa pesämunaa, jota ei kolmekymppisillä, uran alkupäässä olevilla ole.
Suomen medialla on kova hinku uutisoida menestyjistä. Luodaan uutta normistoa.
Kovat on suunnitelmat, mutta onko joku oikeasti onnistunut? Epäilen. Sijoituksia pitäisi olla vähintään miljoonalla, jotta saisi nettona sen 20-30 te vuotuista osinkoa. Ja vielä kun elämä usein yllättää - syntyy lapsia, tulee eroja, tulee työttömyyttä. Kyllä kai sitä muutaman vuoden jaksaa firettää, mutta jossain vaiheessa todennäköisesti iskee turnausväsymys ja koko varhaiseläke alkaa tuntua vähemmän tärkeältä saavutukselta.
Vierailija kirjoitti:
Valkoisena kiiltävä pöytä, Applen läppäri ja jotkut vaaleanpunaisilta dildoilta näyttävät kynttilät. Siinä merkkejä vauraudesta.
Jos haluaa elää osinkotuloilla niin siihen tarvitaan vähintään noin miljoonan osakeomistukset, jos siis haluaa keskipalkkaisen tulotason joka kuukaudelle.
Nämä tämänkaltaiset jutut on kyllä niin vitsejä.. 14 vuotiaana aloitettu sijoittaminen ja 24 vuotiaana ollaan jo "pitkällä" tavoitteessa.
Joku normaali ihminen lopettelisi ehkä opintojaan tuossa vaiheessa eikä olisi tienannut euroakaan.. tai korkeintaan jotain kesätyörahoja.
Kotoota rahat on saatu alussa.
Noilla yritysperheillä on tapana ns. keplotella rahoja ihan laillisesti ja silloin lapsille laitetaan niin paljon omaisuutta kuin pystytään. Yksikään tuommoisista ei ole lähtenyt nollasta liikkeelle. Itse lähdin kotoota ilman mitään ja nyt on ok-talo omat autot ja perhe. Tilastollisesti mun pitäis olla kuollut narkkari, niin kuin pari kaveria lapsuudesta ovat. Mihinkään en ole sijoitellut enkä säästä, elän vain yhden kerran ja yritän tehdä sen mahdollisimman mukavasti.
On se mahdollista, joskin harvinaista. 45-vuotiaana jo onnistuu hyvinkin.
Edellyttää ensisijaisesti kurinalaista säästämistä. Keskivertoa paremmat tulot auttavat paljon, samoin kuin pitkä nousukausi.
Minulla oli tuo tavoitteena, mutta luovuin siitä koska lopulta en halunnut pihistellä aivan hulluna. Olen säästänyt koko työurani ajan keskimäärin noin 600 euroa kuukaudessa, ja salkkuni keskituotto on ollut kulujen jälkeen 11% (osakkeiden historiallinen keskituotto on 8%, minulla on käynyt tuuri koska 90-luvun laman jälkeen osakkeet ovat tuottaneet yli tämän).
Salkkuni koko on tällä hetkellä 550 000 eur + minulla on kokonaan maksettu kaksio. Liikkeelle lähdin nollasta. Ikää on 46v. Olen nyt karvan yli keskituloinen, työuran alussa alle keskituloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valkoisena kiiltävä pöytä, Applen läppäri ja jotkut vaaleanpunaisilta dildoilta näyttävät kynttilät. Siinä merkkejä vauraudesta.
Ihan tavalliset kynttilät ne on.
Edellinen jatkaa vielä:
Periaatteessa voisin elää osingoilla. Asunto on maksettu, ja osinkoja voisin saada ehkä n. 20 000 - 25 000 euroa/vuosi omistamalla hyviä osingonmaksajia. Sillä eläisi kyllä, säästäväisesti. Mutta pienikin talouskriisi tiputtaisi tulot liian pieniksi. En siis ole lähelläkään taloudellisesti riippumatonta.
Katsoisin että 1,5-2M riittäisi taloudelliseen riippumattomuuteen, sillä oletuksella ettei aivan kamalia satu, tyyliin 3. maailmansota tai aurinkomyrsky pimentää kaikki sähköt.
Useimmilla tuo edellisen mainitsema kurinalaisuus pettää. Alkaa tekemään mieli asioita nyt eikä myöhemmin. Pian säästöt vaihtuvat veloiksi.
Kyl nykyajan nuorisolla on eri tatsi. Sillonkun mä olin 14-vuotias niin olin ehkä kuullut sanan osake, saatika että olisin sijoittanut siihen karkkirahani.
Avainsana on ammattikoulu. Siellä sellainen linja, joka työllistää.
Ei minun lapseni saaneet kotoa muuta kuin kotimatkarahaa ja ruokakasseja. Ajokortti ja jonkinlainen kulkuneuvo kustannettiin. Sen jälkeen olivat omillaan.
Eivät ole varsinaisesti sijoittajia, jos alle 30-vuotiaana ostettua omaa asuntoa ei lasketa. Voisin kuvitella, että säästäväinen lapseni voisi onnistua 45-vuotiaana kirjoittamaan saman kuin 15, jos ei ole lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Useimmilla tuo edellisen mainitsema kurinalaisuus pettää. Alkaa tekemään mieli asioita nyt eikä myöhemmin. Pian säästöt vaihtuvat veloiksi.
Niinhän se oli sinun sukupolven juopoilla. Onneksi nykynuoriso on fiksumpaa ja laittavat ansaitsemansa rahat säästöön, eivätkä kanna kapakkaan.
https://yle.fi/uutiset/74-20003042