Vaikuttaako lapsuuden asuinpaikka sinuun vielä aikuisena?
Sanontahan kuuluu, että ihminen voi poistua malmilta mutta malmi ei poistu ihmisestä. Jäin miettimään, että minun on ollut todella vaikea sopeutua asuinpaikkoihin, jotka ovat erilaisia kuin lapsuuteni asuinalue. Lapsuuden ja nuoruuden asuin Etelä-Haagassa eli hyväosaisen keskiluokan parissa. Myöhemmin olen asunut mm. Tapulissa ja Maunulassa enkä millään sopeutunut siihen yleiseen huono-osaisuuden ja toivottomuuden ilmapiiriin saati epäakateemiseen liikehdintään. Nyt vihdoin muutin Tapiolaan ja vaikka alue on kovin erilainen kuin lapsuuteni E-Haaga, tunnen olevani kuin kotona. Naapurit ovat yliopiston käynyttä keskiluokkaa ja yleinen ilmapiiri on hyvin tulevaisuuteen suuntaava. Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Erityisesti kiinnostaa, jos olet asunut lapsuutesi vähän huonommalla alueella ja sitten muuttanut paremmalle. Oletko pystynyt sopeutumaan?
Kommentit (20)
Minä olen juuri tuollainen, että kasvoin huonommalla alueella ja nyt asun paljon hienommalla. En ole koskaan sopeutunut ja haaveilen muutosta jatkuvasti.
Kyllä vaikuttaa. Minulla oli hyvä, erityislaatuinen lapsuus ja niihin maisemiin kaipaan.
Pikkukylässä kun kasvoi niin kyllä sitä aina vähän pelottaa kun käy isommissa kaupungeissa. Ja ero oli todella suuri kun muutin keskikokoiseen kaupunkiin. Ja nyt puhun vain siis Suomen mittakaavassa kaupunkien koosta, ulkomailla on vielä kauheampaa se ihmistunko.
Lapsuus ja nuoruus 60/70-luvulla kaupunginosassa , jossa mm.pimeän viinan myynti kukoisti , spurgut hoilasivat pusikossa ja osa asukkaista käytti "kansallispukua" ei traumatisoinut. En tuntenut käsitettä sosiaaliluokka. Oma perhe eli omakotitalossa ihan hyvää elämää kuten ne naapuritkin.
Lapsuuteni oli seikkailu kuten teinivuodetkin.
Nyt tuo asuinalue on melkein arvostetumpi kuin nykyinen kotini länsi Helsingissä.
Tilastojen valossa porukka täällä on korkeakoulutettua ja hyvin toimeen tulevaa.
Em.ja se , että vähemmistöjä tai hörhöjä ei pyöri nurkissa onkin ainoa mulle näkyvä indikaattori siitä, että asunen ns.paremmalla alueella, mutta en minä tänne tunne sopivani tai en sopivani sen enempää.
Lähteekö lapsuuteni asuinpaikka minusta ikinä, ei , kun ei ole yli 60 vuoteenkaan lähtenyt.
Kyllä se vaikuttaa. Mä vietän kesäni lapsuuden maisemissa, vaikka kantatila on myyty aikaa sitten. Mulla on jäljellä kaistale lapsuuttani ja suvun raivaamia maita.
Vaikuttaa positiivisesti. Tää stadi on mun hima.
Jollain tavalla kyllä. Muualla asuessa tuntuu kuin olisi ulkomailla tai väärässä paikassa. En silti voi äitini viereen muuttaa asumaan, on sielläkin hyvät ja huonot puolet. Kaupungista vaikea löytää sopivaa asuntoa myös, kallistunut. Liekö pitää mennä eri kuntaan, jossa rauhallisempaa. Yritän löytää silti kodikkuutta.
Minulla ei mielestäni vaikuta ainakaan noin kuin moni muu kertoo. Vietin lapsuuteni pikkukaupungissa, jonne en missään nimessä haluaisi takaisin. Helsingin kantakaupungissa asuminen sopii minulle parhaiten. Varmasti tässäkin asiassa ihmiset ovat erilaisia.
Tämä palstalla käyntini on selkeä Tukholman syndrooma lapsuuden kotikaupungin ilmapiiristä (pieni paikkakunta jossa persuenemmistö, ikävät jäykät ihmiset ja paljon kiusaamista).
Kyllä kai kun on koko elämänsä asunut siinä lapsuuden paikassa.
Vaikuttaa, vartuin lähiöissä (Riihimäki, peltosaari yms). Mun on vielä aikuisiälläkin vaikea olla hyvillä asuinalueilla, tulee tunne etten kuulu sinne. Se tunne, että sun tarvii todistella aina itseäsi 2 kertaa enemmän kuin muiden ei poistu koskaan.
Sori mutta tämä naurattaa. Ovatko kaikki palstamammat ihan oikeasti asuneet koko elämänsä vain yhdessä maassa???
Täällä missä asun nyt tuntuu normaalilta mutta tänne on ilmestynyt henkilöitä lapsuuteni lähtömaisemista jossa oli naapureiden vihaista kyttäämistä ja lapsia jotka huuteli pihalla ihmisten koteihin. Minut kasvatettiin hyvin ja en halunnut pyöriä tuollaisten räksyttäjien kanssa . Nyt niiden lapset on samanlaisia kuin ne oli. Menisivät takaisin.
Ei enää. Ei oltais haluttu muuttaa, mutta alue liian levoton. Tietyillä puukot kouluissa ja opettajat helisi. Muutettiin pois alueelle missä ei kohdata sitä enää. Lehdistä lukenut siitä alueesta, kun normi veronmaksajaperheet muutta pois. Ei ihme. Miksi elää viidakossa, kun ei tarvitse. Surullista. Opettajat lähtenyt pois muualle.
Vierailija kirjoitti:
Sori mutta tämä naurattaa. Ovatko kaikki palstamammat ihan oikeasti asuneet koko elämänsä vain yhdessä maassa???
Ei tässä nyt mistään maasta ollut kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Sori mutta tämä naurattaa. Ovatko kaikki palstamammat ihan oikeasti asuneet koko elämänsä vain yhdessä maassa???
Miten oikein onnistuit näin päättelemään. Itse olen asunut Suomen lisäksi kahdessa maassa, mutta eihän aloituksessa sitä kysytty.
Tavallaan joo ja en osaa edes selittää miksi? asuin lapsuuteni/nuoruuteni pienellä paikkakunnalla joka oli todellinen per seen reikä; just kiusaamista, kyttäämistä, juoruilua jne.
Kun kasvettiin vanhemmiksi niin vanhemmat myös muutti pois sieltä, paikkakunnalle ei jäänyt yhtäkään tuttua tai kaveria kenen työnä käydä kylässä ja katsoa tuttuja maisemia.
Katson tuttuja kulmia googlemapsilla vähintään kerran viikossa. Kauhea ikävä! Mutta en tiedä edes että mitä ikävöin?
Kasvoin pikkukaupungissa, ja koko nuoruuteni halusin pois niistä ahtaista ympyröistä.
Ulkomailla viihdyin pitkään, isossakin kaupungissa. Kaikki olivat jostakin muualta, tai ainakin siltä tuntui, ketään ei kiinnostanut kyttäysmielessä kenenkään tulemiset tai menemiset.
Nyt asun perheeni kanssa Suomessa ja yllätykseksemme todella pienellä kylällä, tosin ihan eripuolella Suomea kuin kotikaupunkini.
Yllätys oli myös se, että sopeuduimme aika nopeasti, pikkukylän elämässä on paljon hyviäkin puolia.
Silti, tuskin jäämme tänne lopuksi ikää, työkuviot näyttävät siltä, että pian lähdetään taas ulkomaille.
Kotikaupungistani opin sen, että aina voi lähteä, ahtaisiin ympyröihin ei ole pakko jäädä, elämää on muuallakin ja muunkinlaiseen elämään sopeutuu.
Sanon kotikaupunki, vaikka en old käynyt vuosiin, enkä kaipaa.
Kyllä,muutin tänne takaisin asuttuanijonkin aikaa muualla.
T. Lauttasaaresta / H:ki