Onko kenelläkään muulla maailmantilanne tehnyt sen, että on vaikea kiinnostua oikein mistään?

syynä maailmantilanne..

Joo

Mulla on luottamus mennyt ihan kaikkeen. Siis oikeasti kaikkeen, en osaa enää edes uutisia lukea ja en tykkää ihmisistä enää.

En tiedä mistä johtuu mutta tilanne sama täällä siinä mielessä, että mikään ei oikein kiinnosta ja tavallaan pelottaa tämä oma melankolia.

Tämä alkoi koronavuonna mutta oli minulla ihan muita vaikeuksia silloin, joten en tiedä johtuuko maailmantilaneesta vai elämäntilanteesta.

Kuin millään ei olisi mitään väliä ja sitä odottaa loppua. Samalla pelottaa mitä tuleman pitää.

Kyllä mua kaikenlaiset omat jutut ja mielenkiinnon kohteet edelleen kiinnostaa.

Mutta tän maan kohtalo poliitikkoineen ja virkamiehistöineen ei enää kiinnosta pätkääkään, en jaksa kokoajan tuntea vastenmielisyyttä maan meininkejä kohtaan, joten koitan vältellä niiden asioiden miettimistä.

Välinpitämättömyys. Sitä pitää välttää kaikissa olosuhteissa.

Mulla on vähän toisinpäin, tuntuu että pitää ehtiä tehdä kaikenlaista uutta, ei tarvi olla suurta tai hienoa, mutta minulle uutta "nyt kun vielä ehtii". 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä mistä johtuu mutta tilanne sama täällä siinä mielessä, että mikään ei oikein kiinnosta ja tavallaan pelottaa tämä oma melankolia.

Tämä alkoi koronavuonna mutta oli minulla ihan muita vaikeuksia silloin, joten en tiedä johtuuko maailmantilaneesta vai elämäntilanteesta.

Kuin millään ei olisi mitään väliä ja sitä odottaa loppua. Samalla pelottaa mitä tuleman pitää.

Minullakin tämä alkoi lievänä koronavuonna koronan takia, mutta rokotusten myötä helpotti. Ukrainan tilanne ja sen jatkuva pahentuminen vaan jotenkin vei minulta kyvyn ja kiinnostuksen kaikkeen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Mulla on luottamus mennyt ihan kaikkeen. Siis oikeasti kaikkeen, en osaa enää edes uutisia lukea ja en tykkää ihmisistä enää.

Saama tällä.Pidän siis itsestäni vain huolta.En jaksa kunnella jahkaus sähkö nousee,saksassa lapilisät maksetaan ymm opiskelu ajan ja vähiten meidän mies tai joku söi jääkapista jotain yöllä.

Vaikea saada iloa miståän ja vaikea rentoutua.

Rutiininomaisesti pyöritän töitä ja kotia koska on pakko, mutta normaali into uusiin asioihin on poissa. Eikä mikään tuota iloa.

Vaikeinta on jaksaa olla iloinen ja läsnä lasten kanssa.

Ei muakaan huvita mikään. Tai huvittaisi mutta en saa tehtyä mitään. Virtaa ja energiaa ei riitä. Alkoi mullakin 2020 eikä ole mennyt vieläkään ohi.

Uutiset yms. ei ainakaan auta kun ne on pelkästään ikäviä.

Minusta suurin ongelma on se, ettei asialla tehdä mitään.

Ymmärrän ettei haluta tilanteen eskaloituvan, mutta jos/kun Venäjän ainoa "valttikortti" on ydinase (muuten joukot huonoja/aseet ruosteessa jne.) Mutta MIKSI tavallisen siviiliväestön Ukrainassa pitää kärsiä?

Miksei tehdä uhkabaatimusta, että jos yksikin siviili-isku (kerrostaloon/voimalaan tmv.) tulee, samanlainen posahtaa sitten esim. Moskovaan.

Luulisi että tapoja iskeä takaisin (siis ihan Venäjän sisältä vastarintaliikkeet tmv,) olisi, toki länsimaiden tuella.

En pysty enää esimerkiksi katsomaan edes dekkarisarjan jaksoa koska en saa keskityttyä.

Tässä on tullur liikaa tätä paskaa putkeen. Koko aian omituisessa hälytystilassa.

Aika pitkälti fiilis on aivan sama ja evvk. Just ennen koronaa oli iso elämänmuutos suunniteltuna ja jo puoliksi tehtynäkin, mutta sitten kaikki piti panna jäihin. Mukamas hetkeksi, pariksi kolmeksi kuukaudeksi jotta pandemiasta päästään. Ja kilinkellit, tilanne vaan pitkittyi ja pitkittyi eikä niitä aiempia suunnitelmia voinut enää toteuttaa kun koronan myötä meni tulevalta alalta varma duuni ja itseltä säästöt joilla se elämänmuutos oli tarkoitus rahoittaa.

Ja sitten tuli tämä ukraina jonka varjolla ryöstetään loputkin rahat ja kaikki on vieläkin enemmän epävarmaa. Tosin sekin on toisaalta aivan sama ja evvk koska se elämänmuutoksen aika oli ja meni.

Minusta taas tuntuu, että olen alkanut syvällisemmin ymmärtää niiden kliseisten arjen pienten ilon ja onnen hetkien merkityksen. Muutama vuosi sitten olisin nauranut räkäisesti näille auringonnousujen ja teekupposten hehkuttajille. Nyt huomaan esim pysähtyväni joka aamu tunnustelemaan lämpimiä varpaita pehmeän peiton alla ja nauttivani siitä, että heräsin, minulla on katto pään päällä ja tylsä työ, josta saan palkkaa ja sitä kautta ruokaa. Toisaalta kriiseihinkin tottuu ja turtuu, kohta todennäköisesti nämäkin asiat unohtuvat ja palaan harmaaseen elämänasenteeseen.

Sodan alussa joo mutta ei enään yhtään :)

Vierailija kirjoitti:

Aika pitkälti fiilis on aivan sama ja evvk. Just ennen koronaa oli iso elämänmuutos suunniteltuna ja jo puoliksi tehtynäkin, mutta sitten kaikki piti panna jäihin. Mukamas hetkeksi, pariksi kolmeksi kuukaudeksi jotta pandemiasta päästään. Ja kilinkellit, tilanne vaan pitkittyi ja pitkittyi eikä niitä aiempia suunnitelmia voinut enää toteuttaa kun koronan myötä meni tulevalta alalta varma duuni ja itseltä säästöt joilla se elämänmuutos oli tarkoitus rahoittaa.

Ja sitten tuli tämä ukraina jonka varjolla ryöstetään loputkin rahat ja kaikki on vieläkin enemmän epävarmaa. Tosin sekin on toisaalta aivan sama ja evvk koska se elämänmuutoksen aika oli ja meni.

Minä pelkään pian masentuvani, ajautuvani sen vuoksi työkyvyttömäksi. Apuahan ei saa ellei ole työpaikkaa, jossa on hyvä työterveys. No minulla ei ole mitään työpaikkaa. Hyvä koulutus on, meneekö sekin hukkaan. Ja se oli aikoinaan yhteiskunnalle aika kallis koulutus. Ahdistaa. En keksi millä löytää ulospääsy kun mikään, ei varsinkaan uusi, kiinnosta yhtään, ajatuskin ahdistaa. Mahdoton suuntautua tulevaisuuteen. Ja en varmasti ole ainoa, joka ajautuu pian työkyvyttömäksi tämän maailmantilanteen vuoksi. Kuka meitä auttaa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei muakaan huvita mikään. Tai huvittaisi mutta en saa tehtyä mitään. Virtaa ja energiaa ei riitä. Alkoi mullakin 2020 eikä ole mennyt vieläkään ohi.

Uutiset yms. ei ainakaan auta kun ne on pelkästään ikäviä.

Mä en jaksa kiinnostua enää kuin omasta hyvinvoinnistani. Tosin moni asia jää tekemättä siksi, että rahaa on kokoajan vaan vähemmän ja vähemmän käytettävissä eikä sellaisesta tavisnormaalista arjesta ja elämästä voi enää kuin haaveilla.

Onneksi lenkkeily on ilmaista. Tosin haluaisin liikkua ja ulkoilla jossain aivan muualla kuin tällä tienoolla mutta tähän on tyydyttävä.

Elämä ei tosiaan ole omannäköistä ja jos tämä tällaisena vielä kauan jatkuu niin eipä sitä tarvitse sitten olla enää elämääkään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on luottamus mennyt ihan kaikkeen. Siis oikeasti kaikkeen, en osaa enää edes uutisia lukea ja en tykkää ihmisistä enää.

Hyvin pitkälle sama. Koronasekoilu tappoi lopunkin uskon ihmisyyteen. Ja kun maailmanmeno ja kehityssuunta on mitä on, niin katsellaan muutaman vuoden päästä mitä tuhkasta löytyykään.

Tunnen toivottomuutta ja elämänhaluttomuutta, mutta näitä ja muutenkin huono elämäntilanne oli ollut jo pitkään ennen koronaa. Ehkä viime vuosien kriisit maailmassa ovat syventäneet aiempia huolia, mutta yritän silti jatkaa eteenpäin tehden omalle tilanteelleni, mitä voin.