Toisten miellyttäminen
Osaako kukaan sanoa, mistä tämä kumpuaa.
Olen jo pienestä pitäen halunnut miellyttää kauheasti muita.
Aikuisiällä asia oireilee esim niin, että juhlia järjestäessä kaiken pitää olla viimeisen päälle ja hienoa. Välillä koristelut ja tarjoilut menee ihan överiksi. Se miellyttämisen tunne on todella vahva.
Jouluisin päätän, että en muista ketään, sitten alkaa taas se miellyttäminen, että pitää nyt sille sitä ja sille tätä. Haluaisin tietää, johtuuko tämä esim. Lapsuuden kokemuksista tms?
Kommentit (15)
Koska oikeasti haluat että muut ymmärtävät sinun oikeasti haluavan saada samalla tavalla kuin annat.
Haluat että ihmiset pitävät sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Haluat että ihmiset pitävät sinusta.
Onko tämä normaalia? Tarvitsenko esim. Psykoterapiaa
Haet hyväksyntää. Taustalla voi olla hylkäämisen pelko ja usein onkin. Lapsi usein pelkää ettei ole tarpeeksi hyvä ja että hänet hylätään siksi.
Luulen, että huono lapsuuteni tekee tätä. Suhde isääni oli todella huono, eikä se hyvä ole nytkään
Itsearvostuksen puute. Läheisriippuvuus ja hylkäämispelko. Johtuu todellakin huonoista lapsuuskokemuksista. Lapsi tekee tätä miellyttämistä selvitäkseen hengissä esim. väkivaltaisessa kodissa. Nyt aikuisena sinun pitäisi ymmärtää, ettet ole enää riippuvainen vanhemmistasi, vaan vapaa. Et kuole, vaikka joku hylkää. Voit antaa nyt itse itsellesi sen turvan, mitä tarvitset. Sinun ei tarvitse enää sietää mitä tahansa käytöstä muilta.
Miellyttämällä toivot, että muut eivät hylkäisi sinua, oikeasti vain karkotat ihmiset kauemmaksi, kunhan ovat ensin hyväksikäyttäneet sinua. Eli käyttävät hyväksi ja viskaavat menemään. Älä anna näin tehdä itsellesi, arvosta itseäsi. Älä myöskään pakene omaa vastuutasi lankeamalla marttyyriksi. Ole aikuinen, ota vastuu omasta elämästäsi omiin käsiisi. Itsearvostuksen prosessi voi olla pitkä.
Vierailija kirjoitti:
Itsearvostuksen puute. Läheisriippuvuus ja hylkäämispelko. Johtuu todellakin huonoista lapsuuskokemuksista. Lapsi tekee tätä miellyttämistä selvitäkseen hengissä esim. väkivaltaisessa kodissa. Nyt aikuisena sinun pitäisi ymmärtää, ettet ole enää riippuvainen vanhemmistasi, vaan vapaa. Et kuole, vaikka joku hylkää. Voit antaa nyt itse itsellesi sen turvan, mitä tarvitset. Sinun ei tarvitse enää sietää mitä tahansa käytöstä muilta.
Miellyttämällä toivot, että muut eivät hylkäisi sinua, oikeasti vain karkotat ihmiset kauemmaksi, kunhan ovat ensin hyväksikäyttäneet sinua. Eli käyttävät hyväksi ja viskaavat menemään. Älä anna näin tehdä itsellesi, arvosta itseäsi. Älä myöskään pakene omaa vastuutasi lankeamalla marttyyriksi. Ole aikuinen, ota vastuu omasta elämästäsi omiin käsiisi. Itsearvostuksen prosessi voi olla pitkä.
Kiitos kauniista sanoista, tämä antaa voimia elämää varten. Varmasti totta mitä sanot. Olen menettänyt myös hyvin läheisiä, ja miettinyt mistä se on voinut johtua, koska mitään riitaa ei mielestäni aina ole edes ollut.
Väkivaltaa oli lapsuudenkodissani. Vanhemmilla oli ongelmia muutenkin elämänhallinnassa. Jouduin jo liian nuorena ottamaan vastuuta liikaa elämästä ja jouduin joskus jopa hoitamaan siskoani, että äiti pääsi esim. Pikkujouluihin. Myös minulla oli alaikäisenä ongelmia, mutta en oikein saanut apua. Ala-asteella jo toivoin, että joku huomaisi. En uskaltanut puhua ja olin arka. Lintsailin, kuraattorin puhutteluun laitettiin. Minusta tehtiin koulussa syntipukki, häpeäpilkku, joka latisti itsetuntoa lisää.
Tiedän, että hyötyisin myös terapiasta, mutta sinne pääsy on toinen juttu...
Tsemppiä ap! Olet hyvä juuri tuollaisena. Muista se.
Itselläni samoja piirteitä. Huomaan, että saatan olla toisinaan kovin ystävällinen sellaisillekin ihmisille, joiden asenteesta tai mielipiteestä en pidä. Tai siis tarkoitan, että tietysti on aina hyvä olla ystävällinen muille, mutta minun on vaikeaa esim saada sanotuksi etten pidä jostain asiasta, jos keskustelen jonkun kanssa.
Sama täällä,olen liian miellyttämishaluinen. Ehkä siksi,että pelkään että joku suuttuu ja alkaa riidellä. Näitä riitoja kun näki lapsuudenkodissa tarpeeksi. En pysty katselemaan mitään tappeluita,ahdistun heti. Nyt ikääntyessä olen opetellut pitämään rajat ja hylännyt muutaman "ystävän". Mittarina on,että jos vähänkään pahoitan mieleni,saa mennä.
Kun tarpeeksi kauan elää, huomaa, että miellyttäminen vain ärsyttää monia. Oikeat ystävät ovat eri asia. Heille olet ollut aina muutakin, kuin mukava ihminen.
Olen onneksi joissain tilanteissa päässyt eroon miellyttämisestä, mutta en kokonaan. Ennen en uskaltanut sanoa ei ja tyydyin siihen, että minä teen ja laitan ja autan. Nyt olen uskaltanut kieltäytyä, sellaiset jotka käyttivät vain hyväksi, ovat lähteneet elämästä. Ymmärsin sen itse jossain vaiheessa.
Mulla menee aina överiksi jos kutsun ihmisiä kylään. ensin ajattelen, että en laita mitään. Sitten haluankin laittaa kaikkea hyvää tarjolle, pöydät notkuen. Maksoi mitä maksoi.
Viime jouluna vietimme sukujoulua meille ja tilasin koko sukua varten meille kunnon astiaston samaa sarjaa. Lautaset, lasit, viinilasit, vesikannut...
Joulun jälkeen oli morkkis
Miksi haluan vain, että muut saa kaikkea hienoa ja upeaa , mutta itse en koskaan mitään