Lomaa lapsista -JEE!
Varasimme miehen kanssa 6-vuotisen avioliittomme ensimmäisen kahdenkeskisen loman tammikuulle. Ollaan tammikuussa aivan kahdestaan viikko Thaimaassa (joka oli myös häämatkakohde) ja mummo tulee meille siksi ajaksi asumaan ja hoitamaan lapsia. Uskomatonta- vain me kaksi! Arjessa parisuhde unohtuu... lomalla ehkä romanttisia illallisia, täysiä yöunia, seksiä. Meillä on kolme pientä lasta, joista pienin tuolloin reilut 5 kk. Imetys pitää ennen lomaa lopettaa, mutta osittaisimetyksellä on ollut vauva tähänkin asti, kun maitoa on vähän. Mutta se yhteinen loma tulee tarpeeseen.
Kommentit (75)
Eiköhän täällä jokainen tiedä miten kukin oman parisuhttensa hoitaa. Meillä on illat aina aikaa kaksistaa, siitä huolimatta on vähän eri asia olla kahdestaan hetki ihan muualla irti arjesta kuin kotona jossa arki on läsnä koko ajan. Silti itsekin nautimme myös näistä arjen asioista.
tekisi mieli sanoa, että " herätkää pahvit?" Ei lasten saaminen tarkoita sitä, ettei enää koskaan saisi viettää kahdenkeskistä aikaa aviomiehen kanssa!! Totta kai arki ja suurin osa ajasta on lasten kanssa olemista. Hyvää arkea, hyvää lapsiarkea. Mutta jos haluaa, että myös parisuhde kukoistaa, pitää aina joskus ottaa noita parisuhdehetkiä. Ei usein, mutta 6 vuoden välein ei ole usein. Haloo- herätkää fanaatikot!
jsut tuollaista mmalaisjärkeä tarvitaan eikä " minä luin oppaasta" juttuja.
vaikka parisuhteita hoidetaan näin kovasti viikon ulkomaan lomilla?
Onko koko ajan lomalla hyppäämistä käydä lomalla KERRAN 6:ssa vuodessa? Enemmän mua ihmetyttää vanhemmat jotka juoksee joka kuukausi/viikko baareissa hillumassa?
kyllä nämä mammat baareissa jouksee hyvällä omallatunnolla vaikka joka viikko, mutta annas olla jos joku on viikoksi menossa jonnekin!
Kuule, uutinen sulle: täällä ei ole mitään kahta joukkuettaa, sun kanssa kaikesta samaa mieltä olevat ja sun kanssa kaikesta eri mieltä olevat.
Ja tiedoksesi: olen kirjoittanut tähän ketjuun 2 viestiä joten ei taida olla minun mielipiteet pääosassa!
mulla on sentään parisenkymmentä ystävää tai kaveria, ja kukaan meistä, itseni mukaan lukien, ei saa lapsiaan isovanhemmille hoitoon edes päiväseltään pariksi tunniksi. Mistä tuollaisia isovanhempia edes löytyy, jotka hoitavat vastasyntyneet ja muut pienet lapset tuosta vaan ja itse vielä pyytelevät. Vai palkattuja hoitajiakin te kaikki viikonkin käytätte?
Itse olen ollut männä kesänä viikon erossa lapsesta (3 v) JA miehestä! Ajatelkaapa sitä. Ja kyllä teki hyvää olla omassa rauhassa viikko... En siis hoitanut edes parisuhdetta. Mutta hyvin on sekä vanhemmuus- että parisuhde voinut tuon reissun jälkeen.
ja vaarit eivät ehkä olekaan yhtä ihania kuin meidän suvussa/tuttavapiirissä.
Vierailija:
mulla on sentään parisenkymmentä ystävää tai kaveria, ja kukaan meistä, itseni mukaan lukien, ei saa lapsiaan isovanhemmille hoitoon edes päiväseltään pariksi tunniksi. Mistä tuollaisia isovanhempia edes löytyy, jotka hoitavat vastasyntyneet ja muut pienet lapset tuosta vaan ja itse vielä pyytelevät. Vai palkattuja hoitajiakin te kaikki viikonkin käytätte?
Me lähdemme joulukuussa, mutta koko perhe. Täytyisi saada aikaiseksi tuollainen kahdenkeskinen irtiotto, jotta parisuhde saisi vähän ylimääräistä happea.
Ihanaa matkaa - nauttikaa!!!
ei siksi, että lomilla käydään liian harvoin.
Lomat eivät pelasta mitään ellei osata arjessa nauttia toisista ja rakastaa toista.
Terveisin eräs, joka pääsisi kyllä reissuihin yksin/kaksin/perheenä..ihan miten vain, mutta viihtyy tällä hetkellä ihanan perheensä kanssa arjessa kotona.
Kyllä varmaan muutkin nauttii arjesta, mutta onko rikos nauttia hetken kahdestaan muualla? Naurettava asenne, kukaan ei AINA nauti arjesta.
Huomenna, tosin vaan vuorokaudeksi, mut silti, ihanaa! En tiedä mitä tehdään tai missä, kun mies on kaiken järjestänyt, jännittää!!
Lapset 4v ja 2v
Mä en kans pystyis olemaan viikkoa erossa varsinkaan 5kuisesta, mut en mä silti tuomitse, kun tuttu mummo hoitaa. Pitäkää hauskaa ap!
En tiedä jättäisinkö itse 5 kk vanhaa lasta viikoksi kun mietin tosi kauan näiden 2 ja 4 v jättämistä. Mutta näinhän se on että kaikki tekee omat ratkaisunsa ja elää sitten niitten kanssa. Tuossa joku oli sanonut että ei viikko auta kriisien ratkasiussa, minähän nimenomaan sanoin että on ollut kaikenlaista meistä RIIPPUMATONTA kurjuutta, toki ne ovat olleet raskaita, mutta varsinaista avio kriisiä ei meillä ole ja toivottavasti ei tulekaa, mennään ennaltaehkäisemaaän sitä! 44 jos toivotuksesi oli vilpitön, niin suuri kiitos siitä! (täällä tulee vähän epäluuloiseksi, kun kaikki vaan näyttää ilkeilevän toisilleen) Aurinkoa! T:11
itse tuskin nauttisin viikon lomasta jossain kaukomailla, kun ei olla koskaan erossa lapsista, niin olisi varmaan suuri ikävä. Jos ap nauttii juuri tästä, niin mikäs siinä, kyllä kai jokainen piristystä ja luksusta elämäänsä kaipaisi joskus. Hyvää matkaa siis ap:lle!
Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos parisuhteessa on ongelmia ja menee huonosti, enkä nyt tarkoita ap:ta, niin sitä ei mikään loma pelasta. Parisuhdetta pitää hoitaa joka päivä ihan siinä arkisessa elämässä, ja parhaiten kai se suhde voi, jos molemmat sitoutuvat pikkulapsiperheen elämään ja ymmärtävät, että on erilaisia vaiheita suhteessakin.
Minä suunnittelin että puolentoista vuoden päästä tehtäis miehen kanssa viikon loma reissu ilman lapsia. JUhlittaisiin 10v hääpäivää. Lapset silloin 5v ja 3v.
arvelen kyllä, että viikon lomalla ei voi estää aviokriisiä tulemasta, jos se on tullakseen.
kuka on väittänyt ettei lapset kuulu perheeseen?? Itse kuulostat katkeralta kotiäidiltä jolla ei ole muuta virkaa kuin kytätä mahdollisa virheitä ja ajatuskatkoksia toisten teksteistä. Hyvää yötä.