Miten fetissi syntyy?
Esim. että haluaa nuuskia jonkun tietyn naisen käyttämiä pikkareita ja tulla niihin?
Kommentit (31)
Ajattelen niin, että omani on muodostunut lapsuuden kokemusten kautta, kuten monella muullakin ilmeisesti. Tätini oli asumassa meillä nuorena tyttönä. Hänellä oli brunet hiukset, jotka vapaana peittivät hänen koko selän. Ne olivat tosi tuuheat ja ihanan pitkät lapsi-minäni silmissä. Hän oli muutenkin kuin sadun prinsessa, niin kaunis. Noista ajoista olen saanut aika yleisenkin kai sitten mieltymyksen naisten pitkiin, paksuihin hiuksiin. Joku vuosi sitten olin ihan pähkinöinä kun vaimoni päätti 15 vuoden tauon jälkeen alkaa kasvattaa tukkaansa takaisin nuoruuden pituuteen. Olin liiankin innokas ja läpinäkyvä varmasti.
Minulla on aina ollut farkkukangasfetissi. Muistan ihan pienenä yhdet mustat farkut joiden päällä makasin ja hinkkasin itseäni siinä orgasmin oloiseen tilaan. En tiedä voiko viisivuotias saada orgasmeja, mutta siltä ne tuntuivat. Tietenkään erektiota ei ollut, ainakaan penis ei kasvanut kokoa mitenkään eikä ejakuloinut, mutta tunneaistimus oli täsmälleen sama ja todella, todella voimakas. Olen teininä ja aikuisena nauttinut tyttöystäväni farkuista, riisua niitä hänen päältään hitaasti ennen seksiä. Työntämällä kättä etumuksesta sisään ja hyväillä häntä vaikka keittiössä ynnä muuta. Yhä se farkkujen tuoksu ja miltä ne tiukkoina näyttävät hänen sievän vartalonsa yllä kiihottavat niin valtavan paljon.
Muistan, että omien fetissieni esiasteet ovat olleet olemassa jo ainakin esikouluiässä. En sitten tiedä, että mistä ne ovat silloin tulleet.
M35
Dominana tiedän kyllä, että fetissejä on todella paljon. Vaikka esim. erilaiset vaatemateriaalit, kynsilakka, vaipat, värit, vartalon osat, kuten perinteiset tissit ja peppu, mutta myös kainalot, varpaat, sääret, sormet, korvat, hiukset ym ym.
Miten ne ovat syntyneet, ei tietoa. Mutta miten niitä voidaan käyttää seksuaaliseen nautintoon, sen kyllä tiedän. :)
Fetissien synty riippuu paljon tilanteesta, ympäristöstä, mielleyhtymistä, seksuaalikasvatuksesta (yleensä sen puutteellisuudesta tai puutteesta). Suosittelen kaikille lämpimästi käymään ammatti dominan pakeilla jos kokee, että itsellä on sellaisia vieraaksi koettuja fantasioita/kiihotuksen kohteita yms. Ammattilainen osaa ohjata niiden turvalliseen tutkimiseen ja hänen kanssaan pääsee häpeilemättä kokeilemaan omia fantasioitaan turvallisessa ympäristössä, ilman tuomitsemista tai alaspäin katsomista (ellei siitä juuri kiihotu ;))
Vierailija kirjoitti:
Mistä on syntynyt käsitys, että kaikki naiset haluavat tulla sidotuiksi? En mä ainakaan halua.
Yksinkertaiset ihmiset saavat jonkun päähänsä, niin sitä ei käännä mikään. Voi olla mikä asia hyvänsä. Anoppini on tuota lajia myös, hyvin raskasta, mutta minkäpä hän sille toisaalta voi, kun on yksinkertainen. Lukee jostain jonkun asian, jossa ei ole päätä eikä häntää ja uskoo siihen, koska se vahvistaa hänen ennakkokäsityksiään ko. asiasta. Niin se syntyy.
Lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista, mutta myös erilaisista traumakokemuksista, valitettavasti. Fetissit voivat silloin myös kapeuttaa seksuaalista kokemusmaailmaa ja muuttaa sitä muiden tai omien rajojen rikkomisen suuntaan.
Meillä oli lapsena yksi tuttu nainen tosi iso ja seksikäs, tuli aina kylppäriin kuselle, kun olin ammeessa. Ne rinnat ja se perse, aah. Nykyään tykkään isoista naisista.
Minulla on muutama fetissi, joita olen käynyt toteuttamassa wildclubilla dominan luona. Aivan ihanaa!
Vierailija kirjoitti:
Liittyykö varhaislapsuuteen, äitisuhteeseen ja niihin juttuihin?
Voipi olla että jotenkin lapsuudesta se tulee. Äiti aina ylipuki minut huonolla säällä, aina piti olla vähintään kumisaappaat ja sadetakki, pipo ja lapaset. Jotenkin kumisaappaat tuntuivat aina mahtavalta kun ne veti jalkaan. En pienempänä tajunnut asiaa mutta saappaat aiheuttivat aina tiettyä kutinaa. Kun vuosia tuli lisää, jalka kasvoi ja saappaat suurenivat. Mitä isommat saappaat, sen vahvemmat seisokit tuli jo pelkkien sappaitten näkemisestä muiden jaloissa. Tajusin että kunnon seisokki vaatii kumisaappaat omiinkin jalkoihin. Onneksi jalkani kasvoi nopeasti ja sain aina uudet Kontiot kun vanhat jäivät pieniksi. Siitä lähtien olen käyttänyt Kontioita ahkerasti, kouluunkin laitoin ne usein varmuuden vuoksi, kouluun kävellessä oli tietenkin kunnon seisokki koko matkan. Voi olla että koulussa joku huomasi asian ja ihmetteli kun olin ainoa jolla oli kumisaappaat aurinkoisena päivänä. Isosisko oli varmaan huomannut jotain koska aina kun laitoin kumisaappaat jalkaan hän muisti sanoa että pidähän hauskaa.
Päiväkerhossa oli kaunis tyttö jolla oli nelivuotiaan mun mielestä maailman kauneimmat silmät ja hänellä punainen soma samettitakki. Silittelin ja haistelin sitä takkia ja ihailin sitä tyttöä. Me pussailtiin kerhotädeiltä salaa vaatenaulakoiden alla. Lapsuudesta asti sametin tuntu ja tuoksu ovat olleet kiehtovia. Puberteetin myötä ja jälkeen tosi kiihottavia.