Lue keskustelun säännöt.
Turtumus ja kyvyttömyys itkeä pitkään kestäneen trauman (väkivallan) jälkeen. Hyvä vai huono asia?
27.10.2022 |
Ihmettelen asiaa koska olen ollut ennen herkkä ihminen, ilojeni ja surujeni kanssa.
Nykyään voisin kuvailla itseäni tyhjäksi, en tunteettomaksi mutta tavallaan aika tyhjäksi.
Voin tuntea iloa, sitä tunnen enemmän kuin surua tai sitten en saa yhteyttä itseeni. Taidan elää aikalailla pintaa hipoen tunne-elämässäni. Voisin melkein kuvailla itseäni aika neutraaliksi ja olen miettinyt onko se vain henkistä kasvua vai tunnelukkoa. En tiedä onko minulla "lupa" itkeä ja surra asioita.
Väkivaltaa oli suhteessa paljon, henkistä etenkin mutta myös fyysistä. Kauempaa katsottuna näen kuinka sairasta se olikaan oikeasti ja miten pieneksi sitten muutuin ajallaan.
Lopulta en enää välittänyt, tunteet suunnilleen kuolivat enkä edes osannut reagoida pahaan, sitä vain kesti tottumustaan kaikkeen epäterveeseen ja joskus se ennemminkin nauratti kuin tuntui missään. Katsoi vain kuin ulkopuolelta koko absurdia esitystä vaikka se kohdistui itseeni.
Lopulta lähdin. Ei ollut enää syyllisyyttä saatika häpeää, ei ollut mitään miksi olisin jäänyt. Se pelasti minut, tunteettomuus.
Nyt kun olen ollut yksin, olen ihan arkisia asioita suorittanut ja töissä ollut. En ole suuremmin käsitellyt asiaa kai vaikka kaikki on jatkuvasti takautumina mielessä. Näen painajaisia, jotka etovat itseäni ja muutenkin tulee herkästi muistikuvia tilanteista, joissa olin uhattuna sitten psyykkisellä tai fyysisellä tasolla.
Olen huomannut, että kun kyyneleet tulevat miltein silmiin, en saa sitä tunnetta kuitenkaan ulos. En osaa purkaa tai pysty suremaan kunnolla. Aivan kuin olisi möykky, jokin muuri näiden tunteiden edessä, en pysty itkemään kuin muutaman kyyneleen. Silti tunnen sen suuren möykyn sisälläni näinä hetkinä ja mietin, saanko nyt itkeä vai en. Sitten tunne hälvenee mutta melankolia jää ja asia tunne jää käsittelemättä.
En tiedä onko tämä normaalia, tai hyvä asia. Vai muutuinko ihmisenä niin paljon, ettei mikään niin hirveästi hetkauta, olen kasvanut ihmisenä vai päinvastoin, henkisesti jumissa.
Tietääkö joku tällaisesta? Miltä kuulostaa?
Yritin kuunnella musiikkia, sellaista itselle koskettavaa ja tunteita herättävää. En vain osaa enää itkeä kuten ennen. Laimeaa on ja silti on tunne, että haluaisin purkaa tätä tunnekuormaa jotenkin itsekseni.
Kommentit (16)
Oletko käynyt tai ajatellut käyväsi jossain terapiassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
emotionaalinen burnout, apatia? eihän se hyvä asia ole, mutta ajan mittaan voi varmaan parantua
En tiennyt, että on olemassa "emotionaalinen burnout" mutta toisaalta kun asiaa miettii, niin todellakin uuvuin tuohon tilanteeseen psyykkisellä tasolla. Se oli aivan järkyttävää vaikka mieleni suojeli paljon.
Olen ylpeä itsestäni kuitenkin ja olen kiitollinen, että olen edelleen hyvä ihminen, olisin ansainnut niin paljon hyvää. Yritin kaikkeni suhteessa, eniten harmittaa se, etten ymmärtänyt aikaisemmin kuinka tärkeä ja arvokas naisena olen. Sitä vain ajautui johonkin paradoksaaliseen tilanteeseen suhteessa. Sitä kesti kaikenlaista ja yritti korjata asioita itseään liikaa uhraamalla. Lopulta sitten tajusin, ettei mikään muutu eikä vika ole minussa, sillä ei ollut väliä jätinkö jotain tekemättä vai teinkö liikaa, Lopulta pystyin katsomaan asioita rationaalisesti kun tunteet, kaikki kuolivat. Pystyin selviytymään ja lähtemään.
Ehkä se moodi on osittain päällä, en tiedä. Yritän antaa luvan itselleni surra mutta sitten kuitenkin on sellainen ajatus, että kannattaako se ja saanko itkeä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko käynyt tai ajatellut käyväsi jossain terapiassa?
Jonossa ollaan psykiatrille. Kuulemma vielä menee helposti ensi vuoden puolelle. Pitkät jonot, sitten kun saan lausunnon kelallle, aloitan terapian.
Ap
Ehkäpä se on merkki siitä, että olet tullut vahvaksi henkisesti. Älä tee huonosta menneisyydestäsi väkisin itsellesi traumaa. Onnittele paremminkin itseäsi että olet päässyt eteenpäin ja kasvanut ihmisenä. Itsellesi parempi on löytää pahasta asiasta jotain positiivista, jos mitenkään vain pystyy. Sanotaanhan sitä, että kovat kokemukset kasvattavat ihmistä, mutta vain jos ko ihminen itsekin niin haluaa ja päättää, eikä jää menneisyytensä vangiksi.
Mulla on sama. Mä oon jo aikoja sitten tajunnu että kukaan ei auta ja on selvittävä omin neuvoin vaikka olisi kuinka väsynyt ja lopussa. Oikeastaan mikään ei hetkauta mua enää. Elämä on julmaa eikä sille voi mitään. Hetken kaikki vaan täällä elää kunnes kuollaan joten ihan sama mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä se on merkki siitä, että olet tullut vahvaksi henkisesti. Älä tee huonosta menneisyydestäsi väkisin itsellesi traumaa. Onnittele paremminkin itseäsi että olet päässyt eteenpäin ja kasvanut ihmisenä. Itsellesi parempi on löytää pahasta asiasta jotain positiivista, jos mitenkään vain pystyy. Sanotaanhan sitä, että kovat kokemukset kasvattavat ihmistä, mutta vain jos ko ihminen itsekin niin haluaa ja päättää, eikä jää menneisyytensä vangiksi.
Tätä juuri olen pohtinut. Olen vahva ja iloinen siitä, että empatiaa minulla on toisia kohtaan edelleen. En siis ole kuitenkaan persoonani tasolla kadonnut mutta kovettunut. Ehkä tämä on hyvä asia mutta silti olen hämmentynyt tästä turtuneisuudesta tietyllä tapaa. En pysty " puhdistamaan" itseäni esimerkiksi itkemällä. Joskus tekisi mieli vain murtua ja itkeä oikein kunnolla mutta en pysty.
Sitten mietin, että onko se edes tarpeellista. Toisaalta ne takautumat ja painajaiset seuraavat perässä.
Yritän kuunnella itseäni ja olen tavallaan kiitollinen siitä, että rämmin itseni pois. Se oli niin uskomatonta hulluutta koko homma, että sitä vain nykyään pohtii, että miksi sitä kesti niin pitkään. En kuitenkaan jaksa syyllistää enää itseäni. Jatkan vain elämääni.
Ap
Minullakin oli taustalla huono suhde, monenlaista harmia ja niistä johtuvia masennus- ja ahdistusoireita, jotka terapian aikana kuitekin helpottuivat. Otin tämän kokemuksen laimeasta tunne-elämästä esiin. Terppa pyysi kuvailemaan menneen viikon tapahtumia ja niihin liittyviä tunnetiloja. Kyllä niitä kertyi aika tavalla ja monenlaisia, vaikka ne eivät mitään aallokkoa olleetkaan. Tämän perusteella ei ollut syytä huoleen. Voit tehdä saman harjoituksen kotona ja katsoa, mitä jää käteen.
Voi tietysti olla, että ihan samanlaiseksi et palaa, mutta kuitenkin olet toipumisen tiellä, kun se inhottava suhde ei enää määritä elämää. Ihminen nyt muutenkin iän mukana muuttuu, edelliseen versioon ei suoranaisesti ole paluuta. Etköhän sinäkin löydä vielä uusia ilonaiheita ja kenties läheisyyttä ja luottamustakin, minultakin onnistui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikalailla samanlainen tilanne. Kunpa olisin tajunnut itse lähteä ajoissa pois. Liian pitkään kesti henkinen väkivalta joka tuntui tietoiselta kidutukselta häneltä.
Vierailija kirjoitti:
Minullakin oli taustalla huono suhde, monenlaista harmia ja niistä johtuvia masennus- ja ahdistusoireita, jotka terapian aikana kuitekin helpottuivat. Otin tämän kokemuksen laimeasta tunne-elämästä esiin. Terppa pyysi kuvailemaan menneen viikon tapahtumia ja niihin liittyviä tunnetiloja. Kyllä niitä kertyi aika tavalla ja monenlaisia, vaikka ne eivät mitään aallokkoa olleetkaan. Tämän perusteella ei ollut syytä huoleen. Voit tehdä saman harjoituksen kotona ja katsoa, mitä jää käteen.
Voi tietysti olla, että ihan samanlaiseksi et palaa, mutta kuitenkin olet toipumisen tiellä, kun se inhottava suhde ei enää määritä elämää. Ihminen nyt muutenkin iän mukana muuttuu, edelliseen versioon ei suoranaisesti ole paluuta. Etköhän sinäkin löydä vielä uusia ilonaiheita ja kenties läheisyyttä ja luottamustakin, minultakin onnistui.
Kiitos tästä. Hyvää jatkoosi.
Olen hyväksynyt sen asian, etten enää palaa entiselleen vaikka koko asiaa kirosin pitkän aikaa. Sitä vain oli niin järkyttynyt tilanteesta mihin oli joutunut ja kaikki oli jossain vaiheessa hyvin synkkää.
Nykyään aivan sama. Kunhan tässä nyt saisi omasta itsestään kiinni kunnolla ja oppisi elämään tämän uuden minuuden kanssa, niin, että teen myös itselleni vain parempia päätöksiä jatkossa. Nykyään kyllä tuntuu, että olen enemmän itseni puolella kuin ehkä koskaan. Siinä on paljon vihaa mukana mutta silti realistista suhtautumista tähän hetkeen. Läheisyys ja luottamus eivät ole tällä hetkellä millään tavalla prioriteeteissäni. Selviän itsekseni ja katselen asioita vähän kauempaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikalailla samanlainen tilanne. Kunpa olisin tajunnut itse lähteä ajoissa pois. Liian pitkään kesti henkinen väkivalta joka tuntui tietoiselta kidutukselta häneltä.
No, älä syytä itseäsi. Siihen liittyy monenlaista manipulaatioita ja järkytystä, joten lähteminen ei ole helppoa. Asiat ovat niin ristiriitaisia, että sitä haluaa selvittää ja ymmärtää. Kunnes tajuaa, että koko hommassa ei ole mitään lankaa, siinä ei ole mitään ymmärrettävää. Se on vain silkkaa hyväksikäyttöä ja kylmää tunteilla leikkimistä. Henkinen väkivalta ei vain tunnu tietoiselta kidutukselta, vaan se ON sitä. Tietoista toimintaa väkivallan tekijältä. Se kesti kauan tajuta ja hyväksyä. Se vaati kaiken järjellisyyden ja tunteiden poissulkemisen.
Tsemppiä. Selviät.
Ap
En sanoisi että se on hyvä tai huono asia. Eihän siitä varsinaista haittaa ole, ja todennäköisesti menee ajan kanssa ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet sairastunut vahvuuteen. Tästä tilanteesta vahvuus ja tunteiden poissulkeminen pelasti sinut mutta se ei kuitenkaan ole tarpeellista enää. Sinulle on jäänyt vahvuus päälle, se ei haittaa nyt mutta ehkä tulevaisuudessa huomaan, että elämä jää elämättä mikäli et laske suojakilpeä.
Minkä ikäinen ap olet? Ehkä tuo kuuluu iän mukana tuomaan tapaan kohdata asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen ap olet? Ehkä tuo kuuluu iän mukana tuomaan tapaan kohdata asioita.
Vielä on aikaa kolmekymppisiin.
Onhan tuokin yksi vaihtoehto. Minusta silti on aina tuntunut, että olen enemmän tunne - ihminen kuin järjen äänellä kulkeva. Olen ollut liian herkkä kuulemma, sitä kommenttia ihmisiltä tullut. No, nykyään en ole.
Hyvinkin neutraali, jotenkin poissaoleva mutta silti läsnä kaiken aikaa. Muutosta on hankalaa selittää.
Ap
emotionaalinen burnout, apatia? eihän se hyvä asia ole, mutta ajan mittaan voi varmaan parantua