Pelastuslaitos kehottaa varautumaan niin, että pärjää ainakin kolme vuorokautta itsenäisesti ja ilman sähköä
Ylen uutisista tämä:
Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Kotoa pitäisi löytyä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä.
Mitä kotoa olisi hyvä löytyä sähkökatkon varalta:
-Puhtaita ja kannellisia vesiastioita, esimerkiksi ämpäreitä
-Edes muutama litra juomavettä avaamattomissa kaupan pulloissa tai -kanistereissa (tarve on n. kaksi litraa/hlö/vrk)
-Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa ruokaa
-Sellaisenaan syötävää ruokaa
-Ruokaa lemmikeille
-Paristoilla toimiva radio
-Paristoilla toimiva taskulamppu tai otsalamppu
-Paristoja
-Varavirtalähde mm. puhelimen lataamista varten
-Retkikeitin, sen polttoaine ja tulitikkuja
-Käteistä rahaa muutaman päivän varalle, kolikoita ja pieniä seteleitä
-Välttämättömät lääkkeet
-Hygieniatarvikkeita kuten kosteuspyyhkeitä, vaippoja tai kuukautissuojia
-Jätepusseja wc:tä varten
-Leveä, paksu teippi
Kertakäyttöastioita ruokailuun
-Lämmintä vaatetusta ja esimerkiksi lisätäkkejä tai makuupusseja
-Heijastimia ja mahdollisesti heijastinliivi ulkoilua varten.
Kommentit (868)
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi kun ydinsodan iskiessä käskettiin mennä pulpetin alle piiloon. Miehen kanssa vasta naureskeltiin. Se oli vaan sellaista rauhoittelua lapsille. Eihän ydinsodassa jää edes maahan kuoppaa kun kaikki pyyhkiytyy pois tulipallona.
Sinä ja miehesi luulette, että ydinpommi osuu joka paikkaan maailmassa? Kai te ymmärrätte, että on äärimmäisen epätodennäköistä, että se osuisi juuri siihen maahan tai kaupunkiin, missä te oleilette. Säteilyä tulee laajemmaltikin ja siltä neuvotaan suojautumaan.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tämä hysteria on saanut alkunsa?
Mitä on tapahtumassa, tai mitä te odotatte tapahtuvan?Olin lähdössä kauppaan ja kai täytyy ostaa ainakin vessapaperia. Potta meiltä löytyy.
On varmasti kaikkien tiedossa, että Venäjä tulee tekemään erilaisia iskuja Suomen infrastruktuuriin lähiaikoina. Kukaan ei ole voinut välttyä tältä tiedolta. Lisäksi jokainen aivan varmasti tietää, että pahimmillaan Venäjän hyökkäys Ukrainaan eskaloituu ydinaseiden käytöksi. Meidän sukupolvemme (jotka tällä palstalla parhaillaan olemme) aikana ei ole luultavasti koskaan oltu näin lähellä ydinsotaa, vaikka 80-luvullakin sitä pelkäsimme.
Eivät viranomaiset turhaan varoita ja kehota varautumaan. Heillä on sellaistakin tietoa, mitä meillä ei ole.
Osa ihmisistä on vaan tyhmiä ja avuttomia vailla oman aivokapasiteetin käyttöä. Ja tosiaan; ei siltä ydinsodalta mikään pelasta. Se kannattaa vaan iskostaa tajuntaan. Ydinvoimala-onnettomuuden säteilyltä voi yrittää suojautua. Ydinsodassa jäljelle ei jää yhtään mitään ja on ihan sama mihin menee. Kaikki tuhoutuu ja kun liekit sammuu niin taivaalta alkaa sataa mustaa sadetta/mönjää joka tappaa kaikken.
Jos sähkökatko tulee kovilla pakkasilla sen takia, ettei sähkö riitä, niin enpä nyt lähtisi mökille lämmittämään mökkiä -25 ° --> + 20°.
Vierailija kirjoitti:
Mihin tuota käteistä rahaa tarvitaan, kun kaikkien kauppojen kassajärjestelmät toimii sähköllä?
Esimerkiksi auton tankkaukseen ja mahdolliseen torilta ostettavaan tavaraan. Torimyyjät voivat myydä perunoita ja muita kasvattamiaan tuotteita, päiväsaikaan toreilla, sähkökatkosta huolimatta.
Moneltahan jää iso osa varautumisesta tekemättä, mutta jos edes nämä:
- varaa juomavettä ja muuta juomaa (esim. pidä jääkaapissa aina pari isoa limsapulloa, lämpimässä yksi 5+ litran kaupan pönikkä koska niissä vesi pysyy hyvänä, muutamia litroja mehuja/vissyä/limsoja) ja lisäksi muutama kannellinen astia aina puhtaina
- varaa ämpäri WC-käyttöön ja siihen muovipusseja (ihan kaupan muovikasseja tai pussirulla; näitä jää normaalihankinnoissa jos viitsii vaan poimia sivuun)
- lääkkeitä
- tärkeät tiedot printtinä
- ruokavalion mukaan pähkinöitä, energiapitoista nestesettiä kuten kiisselit, makeutetut kahvit tai vaikka kaurapohjainen kaakao ja säilyvää leipää, mielellään jokunen säilyketölkkikin (esim. tonnikala menee ihan semmoisenaan)
Jos näiden lisäksi on käteistä ja viitsii mennä kauppaan ennen kuin kaapit on tyhjiä, niin pärjää jo jonkin aikaa.
Hyvä olisi myös saada jokin valo aikaiseksi ilman sähköä eli patterivalaisin ja paristoradio, mutta ei niitä viitsi hankkia ne joille tämä varautuminen on pelottava/hankala/muuten ei ns oma juttu.
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on vaan tyhmiä ja avuttomia vailla oman aivokapasiteetin käyttöä. Ja tosiaan; ei siltä ydinsodalta mikään pelasta. Se kannattaa vaan iskostaa tajuntaan. Ydinvoimala-onnettomuuden säteilyltä voi yrittää suojautua. Ydinsodassa jäljelle ei jää yhtään mitään ja on ihan sama mihin menee. Kaikki tuhoutuu ja kun liekit sammuu niin taivaalta alkaa sataa mustaa sadetta/mönjää joka tappaa kaikken.
Ydinsota on eri asia kuin ydinaseen käyttö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mihin tuota käteistä rahaa tarvitaan, kun kaikkien kauppojen kassajärjestelmät toimii sähköllä?
Esimerkiksi auton tankkaukseen ja mahdolliseen torilta ostettavaan tavaraan. Torimyyjät voivat myydä perunoita ja muita kasvattamiaan tuotteita, päiväsaikaan toreilla, sähkökatkosta huolimatta.
Myös taksit ottavat käteistä rahaa.
Taksilla voi joutua menemään esimerkiksi sairaalaan päivystykseen.
Tämä Viron Ole valmis -kännysovellus on loistava. Tuo in linkki applen laitteisiin, mutta googlaten löytyy muillekin, latasin Samsungiin.
Se on todella kattava ja siinä on nruvot joka ongelmaan, sähkökatkoista alkaen, miten pysytään lämpiminä, kaikkiin kuviteltavissa oleviin kriisitilanteisiin. Multa meni monta päivää lukea se kokonaan. Suosittelen ehdottomasti kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Ei pienituloisilla ole tuon listan asioita, koska raha ei riitä. Ja joillekin voi syntyä myös vahingossa tilanne, ettei jotain ole. Kunnissa sekä taloyhtiöissä pitäisi varautua että ihmisille syntyy puutostilanteita, taskulampuista menee patterit, osalla ei sukulaisia avuksi.
Eikä myöskään niillä, joiden rahat tällä hetkellä vie sähköyhtiö. Sähkölasku voi olla monissa perheissä 500 euroa isompi kuin tavallisesti tähän vuodenaikaan (lähde: HS:n Lasten uutiset!) Ensin syödään säästöt, sitten ne varautumisruoat kaapista... Ei hyvää päivää. Osalla ihmisistä on tosi laiha talvi tiedossa, vaikka miten olisi aiemmin "varautunut". Laskut on sitä luokkaa ettei mitään jää yli.
Mites tosiaan sähkökatkon tullessa nämä sähkölukot? Meillä päin ainakin melkein kaikki taloyhtiöt on nykyään iLoq-lukkoja. Jäänkö sitten oven taakse?
Ihmeellistä pelottelua taas. Mediaa ei kannata enää seurata yhään jos meinaa jaksaa elää edes jotenkin.
Jos tuommonen tilanne mihin käsketään varautumaan oikeasti tulisi, niin kuolisin kyllä pois. En ala pienessä kerrostalokopissa säilömään tuollaista määrää turhaa tavaraa.
Ihmettelinkin miksi porukka kaupassa hamstrasi ruokaa, paristoja, ämpäreitä ja vessapaperia. On se jännä, kun joka viikko nyt tulee näitä eri tahojen kehoituksia ja porukka säntää heti toteuttamaan.
Kun on jatkuvasti kunnollinen kotivara, ei tarvitse tehdä yhtään mitään kun joku taho jotain kehottaa. Voi vetäytyä omaan "bunkkeriinsa", kun toiset vasta lähtee kauppaan tappelemaan makaronista ja tomaattimurskasta.
Pelottelua,vol 10000 en varaudu ihanaa olis vaan kuolla pois.
Entä sähköauto? 3 päivää tai pidempäänkin ei tartte ajella?
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on vaan tyhmiä ja avuttomia vailla oman aivokapasiteetin käyttöä. Ja tosiaan; ei siltä ydinsodalta mikään pelasta. Se kannattaa vaan iskostaa tajuntaan. Ydinvoimala-onnettomuuden säteilyltä voi yrittää suojautua. Ydinsodassa jäljelle ei jää yhtään mitään ja on ihan sama mihin menee. Kaikki tuhoutuu ja kun liekit sammuu niin taivaalta alkaa sataa mustaa sadetta/mönjää joka tappaa kaikken.
Olet onneksi täysin väärässä.
Tästä artikkelista voit lukea oikeaa tietoa taktisen ydinpommin vaikutuksista.
Ensinnäkin vaikutusalue olisi vain jokunen kilometri ja siellä jouduttaisiin välttämään vuoden ajan viljelyä.
Sen välittömän vaikutusalueen reunamilla säteilyn määrä vastaisi keuhkoröntgeniä.
On hyvä että näistä puhutaan, monilla ihmisillä on epärealistiset pelot.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bfd3318b-3ce2-4ff7-aac8-ec2522a9c0ff
Entä kulkeeko sähköbussit? Entäs ratikka? Entä lentokone? Entä miten pääsee verkkopankkiin? Miten maksetaan laskut? 🤔
Minäpä lähden tästä ostamaan radion, taskulamppuja, trangian, kertakäyttöastiat ja muut hilavitkuttimet pölyttymään kaappeihin. Ainiin, eihän mulla ole ylimääräistä rahaa
Vierailija kirjoitti:
Käteistä voi tarvita vaikka siinä teoreettisessa tilanteessa että raskaana oleva vaimosi on sairaalassa, tulee sähkökatko, oma autosi on huollossa eikä julkinen liikenne toimi aamuyöllä, mutta sinun pitää kuitenkin päästä sairaalaan joten otat taksin. Varmaan mielikuvituksella varustetut ihmiset keksivät muitakin skenaarioita missä käteinen auttaa.
Mulla ei ole vaimoa eikä autoa, enkä ole itsekään raskaana
Eri
Ei tuo kommentoija kuulostanut aikuiselta tai sellaiselta, joka kykenee elämään itsenäisesti. Täytyy olla tosi paha hahmotushäiriö, kun tuollaista suoltaa.