R-kioskin yrittäjyys ei taida olla hyvä bisnes
Olen seuraillut avoimia työpaikkoja, ja lähes joka Ärrälle 50 km säteellä haetaan uutta yrittäjää. Kiskahommat olisivat varmaan ihan hauskoja, mutta ei taida lyödä leiville.
Kommentit (45)
lehdissä oli myös jotain juttua, että osa R-yrittäjistä oli joutunut kuitenkin pitämään myynnissä esim. ruokaa ja muuta varastoa joka ei mennyt kaupaksi omalla toimintapapaikalla ja piti heittää roskiin. Ketju kaiketi määrää mitä myydään ja miten paljon pidetään valikoimassa.
Äiti oli monta vuotta töissä ärrällä ja joutui jäämään aikaisin eläkkeelle, koska jalat ei kestäny sitä kivilattialla seisomista. Ei myöskään päässyt syömään eikä vessaan siellä kun siihen aikaan ainakin olivat yksin työvuorossa. Mutta ei ollut yrittäjä vaan ihan vaan töissä siellä. Ja lukioaikainen kaveri oli muistaakseni viisi vuotta yrittäjänä ja lopetti, koska ensinnäkin kuulemma nykyään liian turvatonta naiselle varsinkin iltaisin, ja toisekseen vuosi vuodelta asiakkaita oli vähemmän, kun nykyään tavalliset kaupat on niin hyvin auki, eikä kukaan enää pelaakaan siellä tai lataa matkakorttejaankaan vaan käyttävät sovelluksia.
Ärrällä sipsipussi maksaa 4 euroa ja samoin 1.5 litran cocis. En ymmärrä miksi joku ostaisi kun kaupasta saa 2 isoa cocista halvemmalla.
Olen kuljettajana vienyt kioskeille tavaraa. Kyllä usein sain kuulla kauppiaiden kiroilua mitä taas tuli ja kuinka paljon. Miten taas saa myydä jäätelö purkkeja tappiolla kun ei mene kaupaksi ja päiväys tulee vastaan. Juttelin usean kauppiaan kanssa ja kertoi miten katuivat kauppiaksi ryhtymistä. Eräskin kauppias oli melkein aina itse töissä. Kertoi jos työntekijä saitastui niin hänen piti itse mennä töihin. Kioskia ei saanut pitää kiinni tai sai sakkoa. Kertoi nostaneen palkkaa 1600€/kk mutta kioski teki tappiota kokoajan. Pelkäsi että kesämökki menee, joka oli yrityslainan vakuutena.
Siis sehän on orjatyötä. Seisot siinä koko päivän kynsimässä jotain tyhjänpäiväisiä ostoksia, joilla ei rikastu.
No aattele. Myyt puheaikaa. Ei se summa yrittäjälle tule, vaan operaattorille. Orja vaan hoitaa myynnin.