Narsistin puoliso, teeskentelen ettei ole narsisti

En ikinä menisi yhteen narsistin kanssa. Se vaatisi paljon itsepetosta, että sietäisi tilannetta.

Ihana kynnysmatto 🤦🏼

Ei varmaan koskaan raja ylity, jos annat toisen kävellä itsesi yli mennen, tullen ja palatessa ja samalla psyykkaat itsesi elämään omissa kuvitelmissasi. Hanki itsetunto.

Toisaalta, jos haluat hukata ainoan elämäsi jossain säälittävissä kulisseissa (jonka varmasti yllättävän moni ulkopuolinen tajuaa ja näkee, sinä ainoastaan et), niin sehän on sitten sinun valintasi. Onnea vain!

Yhden narsistin vaimoa olen ihmetellyt. On täysin tietoinen kaikesta mitä narsku on tehnyt, on häpäissyt vaimonsa ja lapsensa ja silti vaimonon kuin strutsi joka pistää pään koloon ja leikkii ettei mitään oo. Mikä saa naisen noin totaaliseen alisteiseen asemaan. On työssä joten pärjäisi itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Yhden narsistin vaimoa olen ihmetellyt. On täysin tietoinen kaikesta mitä narsku on tehnyt, on häpäissyt vaimonsa ja lapsensa ja silti vaimonon kuin strutsi joka pistää pään koloon ja leikkii ettei mitään oo. Mikä saa naisen noin totaaliseen alisteiseen asemaan. On työssä joten pärjäisi itsekin.

Sanopa se. En tiedä vastausta. Se itsepetos on niin täydellistä, kun psyykkaa itseään, että joidenkin tapahtumies osalta tulee muistinmenetys. Sitten yhtäkkiä taas tällaisena selkeänä kriisihetkenä asiat palautuvat tipoittain mieleen. Lähtemistä on helpompi ajatella, kun on yksin, mutta kun taas näkee miehen, niin alkaa jotenkin pelottaa, vaikka siis varsinaisesti pelkoa fyysisestä väkivallasta ei ole. Tulee lamauttavia irrationaalisia pelkoja esim siitä, että hän osaisi lukea ajatuksiani tai seuraisi, mitä kirjoitan nettiin tai molempia. Sitten on lopulta helpompi vaan työntää kaikki pois mielestä ja alkaa teeskennellä, että kaikki on hyvin.

Ap

Ap taitaa olla narsku joka pohtii vaimonsa puolesta, mutta hyvä aihe enivei. Tyhmä kuin saapas veikkaan.

Se että vaimo "leikkii, ettei mitään oo", kuten joku hyvin kirjoitti, on myös reagointitapa, jonka oppii pikkuhiljaa. Esim miehellä oli alusta asti tapana heittää normaalin keskustelun sekaan ilkeä piikki ja jatkaa sitten muuta juttelua. Se oli niin odottamaton ja asiaan epäsopiva se piikki, etten osannut reagoida, en koskaan sanonut mitään tai puuttunut siihen. Se oli kuitenkin myös noloa vastaanottaa sellainen piikki sillä lailla kynnysmattomaisesti, joten teeskentelin, että ihan kuin en olisi kuullut sitä. Eli häpesin, kun mies oli ilkeä, vaikka miehenhän siinä olisi pitänyt hävetä, eikä minun. Jotenkin vaan siitä pikkuhiljaa ehdollistuu niin, ettei osaa reagoida normaalisti.

Qp

Vierailija kirjoitti:

Ap taitaa olla narsku joka pohtii vaimonsa puolesta, mutta hyvä aihe enivei. Tyhmä kuin saapas veikkaan.

Mä olen se vaimo kyllä. Mutta välillä pelkään tosiaan, että mitä jos se narsisti olenkin minä, eikä mies. Niinhän aina sanotaan, että narsisti on sairaudentunnoton. Mitä jos se olenkin siis minä, enkä ymmärrä sitä itse? Tästä syystä en ole halunnut mennä miehen kanssa terapiaan, pelkään, että siellä kävisi ilmi, että se olenkin minä.

Ap

Teille, jotka ette ymmärrä sitä, miksi narsistin uhri jää suhteeseen, jossa häntä kohdellaan huonosti: kannattaa tutustua väkivaltaisen suhteen dynamiikkaan ja ns. traumasidokseen, jollaisesta narsistisessa suhteessa on aina kyse.

Asiasta löytyy paljon juttuja netistä ja YouTubessa tätä kaikkea valottaa esim. Dr Ramani ja Narsisti vs. Minä -kanava.

Myös esim. Riina-Maria Metso on kirjoittanut aiheesta ansiokkaasti useamman esimerkkitapauksen avulla kirjassaan Miksi se ei vain lähde?

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/miksi-ihminen-ei-lahde-…

Uhrin jäämiselle on myös olemassa fysiologinen selitys: ns. vagushermon vaurioituminen traumatisoivien kokemusten seurauksena. Kun se ei toimi enää normaalisti, ihmisellä ei aktivoidu normaali taistele tai pakene -reaktio, vaan sen sijaan hän lamaantuu, ja lähteminen on mahdotonta jo ihan siitäkin syystä.

Ja yksi vinkki, jos teillä sattuu olemaan lähipiirissä ihminen, joka on väkivaltaisen suhteen uhri: älkää vain missään nimessä painostako häntä eroon tai syyllistäkö siitä, että hän ei pääse irtautumaan suhteesta. Sillä te vain pidätte huolen siitä, että uhri ei pysty lähtemään pois - hän tuntee jo valmiiksi niin suurta häpeää, että muiden painostus ja syyllistys tekee tuosta häpeästä entistä musertavampaa.

Sen sijaan tarjoutukaa olemaan kuuntelevana korvana, ymmärtäkää ja tukekaa uhria lempeästi - ja toivokaa, että tämä apu antaa hänelle pikkuhiljaa voimia irtautua toksisesta suhteesta. Voitte vinkata siitä, mistä voisi lähteä hakemaan apua, mutta älkää painostako siihen tai moittiko, jos uhri ei saa sitä aikaiseksi. Hänellä on ihan tarpeeksi kova työ siinä, että hän yrittää selviytyä jokapäiväisestä arjesta.

Tälle on oma sanansa, olet mahdollistaja.

Olet samaa sakkia kuin nämä jotka raahaavat kassikaupalla ruokaa pullataikinan muotoiselle puolisolleen.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan koskaan raja ylity, jos annat toisen kävellä itsesi yli mennen, tullen ja palatessa ja samalla psyykkaat itsesi elämään omissa kuvitelmissasi. Hanki itsetunto.

Toisaalta, jos haluat hukata ainoan elämäsi jossain säälittävissä kulisseissa (jonka varmasti yllättävän moni ulkopuolinen tajuaa ja näkee, sinä ainoastaan et), niin sehän on sitten sinun valintasi. Onnea vain!

Olen samassa tilanteessa.

Suhteessa narsistin kanssa perusdynamiikka perustuu tuohon ettei pysty uskomaan sitä uskomatonta pahuutta joka tulee aina joskus romahduksen omaisesti ilmi. Koko systeemi perustuu sille ettei asiat ole johdonmukaisia, ymmärrettäviä. Mm. Siksi menee pitkään ennen kuin narsistin tunnistaa narsistiksi. Pelkkä kusipäisyys on helppo huomata ja helpompi hylätä. Se noudattaa loogisuutta, rehellinen kusipää, ilman todellisuuden tajun hämärtymistä.

Luulin ettei muut huomaa, mutta nyt tapaamispyynnöt ystäviltä ja sukulaisilta on loppuneet kuin seinään. Luulen et he vaistoaa asetelman. Ja minä vauvan elatuksen vuoksi kestän. Ja vuoroin nautin hurmaavasta onnesta.

Mutta kyllä, peitän silmäni. En osaa suostua siihen et narsismista ei ole parannusta. Varsinkin kun miehestä tulee koko ajan pahempi.

Täällä on yksi narsistin vaimo, mutta olen avannut silmäni enkä enää teeskentele. Toki jotain traumaattista piti tapahtua, että tähän päästiin. En katso läpi sormien, en selittelee miehen käytöstä itselleni enkä muille. Tuo ääneen puhuminen ja kissan pöydälle nostaminen on tosi tärkeää! Olen opiskellut narsismia ja manipulointia tunnistaakseni ongelmakäytöksen ja puutun siihen heti. Olemme myös käyneet terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Teille, jotka ette ymmärrä sitä, miksi narsistin uhri jää suhteeseen, jossa häntä kohdellaan huonosti: kannattaa tutustua väkivaltaisen suhteen dynamiikkaan ja ns. traumasidokseen, jollaisesta narsistisessa suhteessa on aina kyse.

Asiasta löytyy paljon juttuja netistä ja YouTubessa tätä kaikkea valottaa esim. Dr Ramani ja Narsisti vs. Minä -kanava.

Myös esim. Riina-Maria Metso on kirjoittanut aiheesta ansiokkaasti useamman esimerkkitapauksen avulla kirjassaan Miksi se ei vain lähde?

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/miksi-ihminen-ei-lahde-…

Uhrin jäämiselle on myös olemassa fysiologinen selitys: ns. vagushermon vaurioituminen traumatisoivien kokemusten seurauksena. Kun se ei toimi enää normaalisti, ihmisellä ei aktivoidu normaali taistele tai pakene -reaktio, vaan sen sijaan hän lamaantuu, ja lähteminen on mahdotonta jo ihan siitäkin syystä.

Ja yksi vinkki, jos teillä sattuu olemaan lähipiirissä ihminen, joka on väkivaltaisen suhteen uhri: älkää vain missään nimessä painostako häntä eroon tai syyllistäkö siitä, että hän ei pääse irtautumaan suhteesta. Sillä te vain pidätte huolen siitä, että uhri ei pysty lähtemään pois - hän tuntee jo valmiiksi niin suurta häpeää, että muiden painostus ja syyllistys tekee tuosta häpeästä entistä musertavampaa.

Sen sijaan tarjoutukaa olemaan kuuntelevana korvana, ymmärtäkää ja tukekaa uhria lempeästi - ja toivokaa, että tämä apu antaa hänelle pikkuhiljaa voimia irtautua toksisesta suhteesta. Voitte vinkata siitä, mistä voisi lähteä hakemaan apua, mutta älkää painostako siihen tai moittiko, jos uhri ei saa sitä aikaiseksi. Hänellä on ihan tarpeeksi kova työ siinä, että hän yrittää selviytyä jokapäiväisestä arjesta.

Hieno kirjoitus! Kiitos näistä!

Itse en kestänyt kuin 1,5 vuotta narsistin kanssa suhteessa. Ero oli tuskallinen ja minulla oli rakkauden ja kaipuun tunteita pitkään. Samaan aikaan tunsin pettymystä, pelkoa ja vihaa miestä kohtaan. Kadotin ison osan itsestäni noin lyhyessä ajassa, ja koskaan en sen jälkeen ole kehenkään ollut niin rakastunut kuin tuohon mieheen. Oli karua tajuta, ettei narsisti koskaa rakasta. Oikeasti.

Kamalinta oli se kaiken alleen peittävä viha ja pimeys, mikä miehestä oikein huokui pahimpina hetkinä ulos. Loputon pimeys. Eikä minkäänlaista omaatuntoa. 

-14

Vierailija kirjoitti:

Täällä on yksi narsistin vaimo, mutta olen avannut silmäni enkä enää teeskentele. Toki jotain traumaattista piti tapahtua, että tähän päästiin. En katso läpi sormien, en selittelee miehen käytöstä itselleni enkä muille. Tuo ääneen puhuminen ja kissan pöydälle nostaminen on tosi tärkeää! Olen opiskellut narsismia ja manipulointia tunnistaakseni ongelmakäytöksen ja puutun siihen heti. Olemme myös käyneet terapiassa.

Missä tilanteissa puhut siitä ääneen?

Meillä mun ääneen puhuminen kaikille omille ystäville pysäytti vierailut, eli sosiaalinen elämä romahti. Kukaan ei halua enää tutustua mieheeni. Koen silti näin paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap taitaa olla narsku joka pohtii vaimonsa puolesta, mutta hyvä aihe enivei. Tyhmä kuin saapas veikkaan.

Mä olen se vaimo kyllä. Mutta välillä pelkään tosiaan, että mitä jos se narsisti olenkin minä, eikä mies. Niinhän aina sanotaan, että narsisti on sairaudentunnoton. Mitä jos se olenkin siis minä, enkä ymmärrä sitä itse? Tästä syystä en ole halunnut mennä miehen kanssa terapiaan, pelkään, että siellä kävisi ilmi, että se olenkin minä.

Ap

Olin suhteessa päästään sairaan miehen kanssa en tiedä oliko narsku vai mikä vialla, mutta myös minä ajattelin välillä noin. Sitähän nuo tekevät, että saavat muut epäilemään ja syyttämään itseään. Mun kohdalla tuli stoppi, kun mies jälleen kerran jäi kiinni pettämisestä ja mä sain ihan totaalisen hermoromahduksen. En suosittele antaa tilanteen mennä niin pitkälle siitä suosta on vaikea nousta enää ylös.

Vierailija kirjoitti:

Itse en kestänyt kuin 1,5 vuotta narsistin kanssa suhteessa. Ero oli tuskallinen ja minulla oli rakkauden ja kaipuun tunteita pitkään. Samaan aikaan tunsin pettymystä, pelkoa ja vihaa miestä kohtaan. Kadotin ison osan itsestäni noin lyhyessä ajassa, ja koskaan en sen jälkeen ole kehenkään ollut niin rakastunut kuin tuohon mieheen. Oli karua tajuta, ettei narsisti koskaa rakasta. Oikeasti.

Tiedän tunteen. Ovat niin taitavia siinä mitä tekevät ja kaiken sen kamaluudenkin jälkeen mitä teki toisinaan itken ja ikävöin kun mieleen muistuu vain se kaikki valheellinen hyvä. Tuota minäkin silloin toitotan itselleni, että ainoa jonka tunteet ja puheet olivat aitoja olin minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on yksi narsistin vaimo, mutta olen avannut silmäni enkä enää teeskentele. Toki jotain traumaattista piti tapahtua, että tähän päästiin. En katso läpi sormien, en selittelee miehen käytöstä itselleni enkä muille. Tuo ääneen puhuminen ja kissan pöydälle nostaminen on tosi tärkeää! Olen opiskellut narsismia ja manipulointia tunnistaakseni ongelmakäytöksen ja puutun siihen heti. Olemme myös käyneet terapiassa.

Missä tilanteissa puhut siitä ääneen?

Meillä mun ääneen puhuminen kaikille omille ystäville pysäytti vierailut, eli sosiaalinen elämä romahti. Kukaan ei halua enää tutustua mieheeni. Koen silti näin paremmaksi.

Mulla on luottoystäviä, joille voin puhua ongelmista. Toki puhun myös hyvistä puolista, en halua kuormittaa heitä pelkillä huolilla. Tiedän itsekin, että ihmisessä on monta puolta, ei kukaan ole vain hyvä tai paha. Ja sit jos mies käyttäytyy jotenkin tökerösti jossain tilanteessa minua tai muita kohtaan, niin otan sen heti puheeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on yksi narsistin vaimo, mutta olen avannut silmäni enkä enää teeskentele. Toki jotain traumaattista piti tapahtua, että tähän päästiin. En katso läpi sormien, en selittelee miehen käytöstä itselleni enkä muille. Tuo ääneen puhuminen ja kissan pöydälle nostaminen on tosi tärkeää! Olen opiskellut narsismia ja manipulointia tunnistaakseni ongelmakäytöksen ja puutun siihen heti. Olemme myös käyneet terapiassa.

Missä tilanteissa puhut siitä ääneen?

Meillä mun ääneen puhuminen kaikille omille ystäville pysäytti vierailut, eli sosiaalinen elämä romahti. Kukaan ei halua enää tutustua mieheeni. Koen silti näin paremmaksi.

Mulla on luottoystäviä, joille voin puhua ongelmista. Toki puhun myös hyvistä puolista, en halua kuormittaa heitä pelkillä huolilla. Tiedän itsekin, että ihmisessä on monta puolta, ei kukaan ole vain hyvä tai paha. Ja sit jos mies käyttäytyy jotenkin tökerösti jossain tilanteessa minua tai muita kohtaan, niin otan sen heti puheeksi.

Otatko sen puheeksi heti siinä ihmisten edessä, vai jälkikäteen kahden?

Onko jälkimmäisestä hyötyä kun toinen on narsisti? Vai onko hyöty lähinnä oman itsetunnon pysyminen kasassa?