kohdunulkoinen raskaus-oireet???
Minulla menossa nyt kp 17/28 ja aamulla alkoi inhottava kipu oikealla alavatsassa. Se ei ollut ovulaatiokivun kaltainen, oireista päättelen oviksen olleen viikko sitten. Pupuilimme myös ahkerasti edellisenä viikonloppuna toiveissa perheenlisäys. Nyt tuntuu että olo huononee ja huononee. Liikkuminen sattuu, myös vasemmalla on arkaa. Kipu sijoittuu aika sivulle, ajattelin että aivan kuin munajohtimet voisivat olla kipeitä, mitä ne eivät kai tietenkään voi olla. Mietin nyt, että onkohan tämä hormonaalista, umpisuoli vai kohdunulkoinen raskaus? Jos jollakulla olisi tietoa tai kokemusta vsataavasta niin olisin kiitollinen. En kovin äkkiä viitsi lähteä päivystykseen jonottamaan 2,5v lapsosen kanssa, joka kieltäytyi tänään päiväunista... Kipua helpotti lämpö ja paikallaan makaaminen.
Kiitos jos joku jaksaa vastata:)
Kommentit (6)
kohdunulkoisesta raskaudesta. Kivut olivat yhtä kovia, kun supistukset synytyksen pahimmassa vaiheessa. Vuoto alkoi vasta seuraavana päivänä kivuista ja kesti neljä päivää, jonka makasin sairaalassa. En tiedä missä vaiheessa kiertoa kivut alkoivat,koska en ollut varsinaisesti silloin raskautta suunnitellut (tuo oli siis ennen 2v tyttöni syntymää).
Noista sinun kivuista en osaa sanoa, mutta minulla alkoi silloin yht äkkiä valtavat kuukautiskivut koko alavatsalla. En pystynyt hengittämään ja kivut hellittivät vain minuutiksi ja alkoivat uudestaan. Sairaalaan mentyäni totesivat minun olevan raskaana, mutta ultrassa ei näkynyt ketään. Arvelivat sen olleen ulkopuolinen raskaus???Mene ja tiedä, mutta kamalaa se oli ja tuli pois itsestään ilman kaavintaa...
Itse toivon nyt uutta raskautta ja minullakin kiertopäivä 20 menossa. Alavatsassa on kukautiskipuja päivittäin ja ajoittain vihlontaa sivuilla. En muista tällaisia tuntemuksia ensimmäisestä raskaudesta. En tiedä mitä lie on, valeraskauttako?
Toivottavasti olisi helpottaa ja nuo ovat raskausoireita! :)
Otin Panadolin joka ehkä hiukan tuntuu auttavan. Luin kuitenkin netistä, että kohdunulkoinen raskaus oireilee tavallisimmin vasta rv 6 eteenpäin, eikä minulla siis ole mikään rv vielä mitenkän menossa. Viime to kävin gynellä tarkistuttamassa paikat ja sanoi, että kaikki on niin kunnossa kuin vain voi. Ehkä tämä sitten on jotain uutta hormonaalista kivaa, kun koko alapää on ihan turvonnut nyt ja kauhea paine. Ei mitään tällaista kyllä ollut kun olin raskaana, tulin raskaaksi ehkäisyllä ja huomasin vasta menkkojen mentyä.
kipuja on ollut minullakin.
Tosi hirveä kipu juuri munasarjojen kohdalla verrattavissa supistuksiin.
Gynelogi sanoi sen johtuvan kypsyneistä munarakkuloista. joskus ne ovat niin täynnä hermoja että ovat siksi niin kipeitä. niin minulle sanottiin. ja sain niihin vähän vahvempia särkylääkkeitä. samaa neuvon sinulle. Ota jokin vahvempi särkylääke, panadol on liian mieto ja yritä vähän levätä. Jos kipu ei anna periksi ota yhteys gynekologiin sillä sitten sinulla voi olla jokin tulehdus.
Paranemisia!
umpisuolta voit testata sillä että hyppät ylöspäin. tärähdys aiheuttaa kivun oik. puolelle vatsaa. tai sitten pyydät miestäsi painamaan oik. puolen alavatsalta kädet päällekkäin,painaa alaspäin ja äkisti päästää irti. ponnahdus aiheuttaa kipua upmisuoles jos tulehtunut.
eli aamusta asti ei ole ollut mitään oireita. myös koko viikon jatkunut menkkamainen kipu on täysin poissa. Hormonit tekevät varmaan temppuja kun lopetin imetyksen 2 viikkoa sitten. Oli hyvä kuulla, että jollakin toisella on näitä munasolukipuja:) Ehkä siis oviksesta päätellen omani on kulkenut nyt kohdun puolelle. Viikko pitää odotella vielä tätiä, mutta toivon parasta:)
Kohdunulkoisen oireista en tiedä mitään. :/ Saisitko jonkun katsomaan lapsen perään, että pääsisit käymään päivystyksessä? Onko olo yhtään helpottanut?
Toivottavasti on ohimenevää kipua ja että voisit jo paremmin!