Keskenmeno

Olen pahoillani kokemuksestasi. Itsekin kokenut saman. Eikö sinulla peruttu ultraa? Viikkojen perusteella tuo olisi se niskaturvotusultra ja ainakin se peruttiin minulta automaattisesti, kun soitin neuvolaan keskenmenosta.

Kierto käynnistyy keskenmenon jälkeen yksilöllisesti. Toisilla saman tien ja toisilla menee pidempään. Sinulla keskenmeno tapahtui luonnollisesti (ei siis lääkkeillä tarvinnut käynnistää), joten voi olla että palautuminen on nopeampaa. Raskaustesti näyttää yleensä negatiivista kuukauden päästä keskenmenovuodosta.

Se ultra täytyy perua. Jos siis keskenmeno todella tapahtui.

Etkö pääsisi naistentautien poliklinikalle ultrattavaksi, että kaikki raskausmateriaali on poistunut?

Toisaalta, jos kuukauden päästä raskaustesti on negatiivinen, nin oletus on että kaikki ok, mutta silti olisi hyvä käydä gynellä ultrassa ns. jälkitarkastuksessa. Tosin tässäkin varmaan nykyään säästetään.

Soita neuvolaan uudestaan ja kysy tarkat ohjeet miten toimia.

puolessa välissä seuraavaan ovulaatioon?  Eikö se kierto mee ihan uusiksi keskenmenon jälkeen?

Soita neuvolaan ja pyydä heti aikaa naistentautienpoliklinikalle, jotta saat tilanteen vietyä loppuun eli näet mikä raskauden tilanne on. Kerro mielenterveydentilanteesi myös rehellisesti ja vaadi välitöntä apua.

Soita nyt vaan sinne neuvolasn, jos haluat todella apua. Tai terveysasemalle tai mielenterveys kriisipuhelimeen. Netistä googlen kautta löydät yhteystiedot noihin.

Mitä neuvolasta sanottiin? Yleensä keskenmenon syytä ei saada selville eikä sitä tutkita. Ultraakaan ei oteta, jos on selvä vuoto ja raskaustesti näyttää negatiivista kuukauden päästä.

0/5.

Lähetän sinulle vilpittömästi halauksen ja voimia. Keskenmeno ei ole syytäsi, näitä tapahtuu lähes kaikille naisille. Jotkut menevät kesken niin aikaisessa vaiheessa, ettei ehdi edes kunnolla tajuamaan, että on raskaana. Itselläni on ollut useita keskenmenoja, jo niin pitkällä, että olen joutunut kaavintaan. Minua lohdutti paljon se, kun sain jälkikäteen keskustella psykiatrin kanssa, jonne sain neuvolalääkäriltä lähetteen. Keskusteluissa tuli ilmi myös se, että on luonnon omaa "terveyttä" se, että poistaa elimistöstä ehkä hyvin sairaan sikiön. Näin luonto suojelee äitiä.Tämä ei tietenkään lohduta akuutilla hetkellä, mutta antaa suojaa omalle mielelle myöhemmin. Voisitko soittaa uudestaan neuvolaan ja kertoa, että voit huonosti, olet masentunut, pettynyt ja tosi allapäin. He varmasti järjestävät pikaisesti sinulle keskusteluapua, jota varmasti tarvitset. Sinulla on oikeus surra. Onko lähelläsi ketään, joka voi tulla juttelemaan kanssasi. Ja saat purkaa mieltäsi. Toivon, että haet itsellesi apuja heti. Olet kuitenkin kokenut ison menetyksen. Voimia ja halauksia.

Vierailija kirjoitti:

Eikä tässä vielä kaikki. Mieheni syyttää minua jatkuvasta piereskelystäni. Häntä kuulemma ällöttää kovaääninen pitkäkestoinen rutina ja jokapuolella leijuva ällöttävä löyhkä.

Ap

Ilmiannettu ketju.

....okei, siis kukaan noista välissä kirjottaneista en ollut minä.

Kuten sanoin, mun keskenmenoni tapahtui vasta toissailtana /yönä. Ja soitin neuvolaan, ja kysyin ohjeita. Tuo on se ultra, joka sieltä annettiin sitä varten, että tarkastettaisiin tilanne. Rakenneultra on erikseen - siihen on aika vasta melkeen kuukauden päästä-, ja sitä ei kuulemma kannata perua, ennen kuin olen käynyt tuolla. Olen surullinen, en palasina. Ehkä vähän yllättynyt, kuinka kärkkääsit ihmiset repivät riemua tästä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

....okei, siis kukaan noista välissä kirjottaneista en ollut minä.

Kuten sanoin, mun keskenmenoni tapahtui vasta toissailtana /yönä. Ja soitin neuvolaan, ja kysyin ohjeita. Tuo on se ultra, joka sieltä annettiin sitä varten, että tarkastettaisiin tilanne. Rakenneultra on erikseen - siihen on aika vasta melkeen kuukauden päästä-, ja sitä ei kuulemma kannata perua, ennen kuin olen käynyt tuolla. Olen surullinen, en palasina. Ehkä vähän yllättynyt, kuinka kärkkääsit ihmiset repivät riemua tästä asiasta.

Jatkoa tähän:

Haluan myös kiittää niitä muutamaa, jotka vastasivat tosissaan. Kiitos, melkein itkin kun luin niitä.

Ja ovulaatiota laskin siltä pohjalta, että sehän on noin kaksi viikkoa edellisten kuukautisten alusta, joten jos minä odotan yli viikon ennen kuin pääsen ultraan, niin silloin seuraavaan ovulaatioon pitäisi kaiken järjen mukaan olla enää vajaa viikko... vaikka Googlen mukaan seuraavien kuukautisten alkamisaika keskenmenon jälkeen oli 4-6 viikkoa, joten se voi kai venyäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

....okei, siis kukaan noista välissä kirjottaneista en ollut minä.

Kuten sanoin, mun keskenmenoni tapahtui vasta toissailtana /yönä. Ja soitin neuvolaan, ja kysyin ohjeita. Tuo on se ultra, joka sieltä annettiin sitä varten, että tarkastettaisiin tilanne. Rakenneultra on erikseen - siihen on aika vasta melkeen kuukauden päästä-, ja sitä ei kuulemma kannata perua, ennen kuin olen käynyt tuolla. Olen surullinen, en palasina. Ehkä vähän yllättynyt, kuinka kärkkääsit ihmiset repivät riemua tästä asiasta.

Jatkoa tähän:

Haluan myös kiittää niitä muutamaa, jotka vastasivat tosissaan. Kiitos, melkein itkin kun luin niitä.

Ja ovulaatiota laskin siltä pohjalta, että sehän on noin kaksi viikkoa edellisten kuukautisten alusta, joten jos minä odotan yli viikon ennen kuin pääsen ultraan, niin silloin seuraavaan ovulaatioon pitäisi kaiken järjen mukaan olla enää vajaa viikko... vaikka Googlen mukaan seuraavien kuukautisten alkamisaika keskenmenon jälkeen oli 4-6 viikkoa, joten se voi kai venyäkin.

Kyllä se kuukautiskierto palautuu normaaliksi aika pian. Tärkeintä on että kaikki on poistunut kohdusta, ja tuo ultrahan sen näyttää. Jos ei ole puhdistunut täysin, on vaara infektiolle, mutta kyllähän sinä tiedät, mitkä on infektion oireet. Kun kiertosi on tasaantunut, mikään ei estä yrittämästä uutta raskautta. Kun tulee uudelleen raskaaksi, keskenmenon jälkeen, niin kantavaksi tunteeksi tulee pelko. Se on luonnollista ja siihen pitää varautua. Siksi keskustelu ammattilaisen tai läheisen kanssa on suotavaa, jotta saa työkaluja käsitellä tunteitaan asiallisesti. Minulla on keskenmeno tullut pisimmillään 15:llä viikolla. Jouduin kaavintaan silloin. Sekä kun odotin kaksosia, niin toinen meni kesken viikoilla 13. Olin menossa kaavintaan, kun lääkäri huomasi ultrassa, että toinen sikiö on elossa ja voi hyvin, toinen meni kesken. Lopputulos kuukausi sairaalassa täyslevossa, edes läheiseni eivät saaneet tulla, koska he ja minä olisimme olleet niin tunteellisia ja itkuisia ja minun piti välttää tunneryöppyjä. Loppuajan makasun kotona, hiljaa hipsutellen ja lapsi syntyi terveenä. Minut tutkittiin, miksi niin keskenmeno altis ja löydettiin geeniperimänä Abc- resistenssi, joka altistaa keskenmenoille. Mutta se siitä. Tärkeintä itsesi, elämäsi ja tulevaisuutesi kannalta on se, että pidät mielestäsi hyvän huolen. Jos sinulla on mielenterveystaustaa, ja loppuunpalamista niin hae keskusteluapua. Sinä olet tärkein ja rakkain ihminen elämässäsi. Pidä huoli tästä ja kaikki sujuu silloin hyvin.

Ihana lukea, että lapsesi syntyi lopulta onnellisesti. Sain tarinastasi paljon lohtua, ja muutenkin taisit vastata kaikkeen, mikä mieltäni askarrutti.

Toisin kuin joku "ystävällinen" palstalainen päätti alussa runoilla, minulla ei ole historiaa mielenterveysongelmien kanssa. Jonkinasteinen surumielisyys juuri nyt on kai vain normaalia, mutta uskoisin pärjääväni ilman tavallista suurempaa ammattiapua.

Vierailija kirjoitti:

Ihana lukea, että lapsesi syntyi lopulta onnellisesti. Sain tarinastasi paljon lohtua, ja muutenkin taisit vastata kaikkeen, mikä mieltäni askarrutti.

Toisin kuin joku "ystävällinen" palstalainen päätti alussa runoilla, minulla ei ole historiaa mielenterveysongelmien kanssa. Jonkinasteinen surumielisyys juuri nyt on kai vain normaalia, mutta uskoisin pärjääväni ilman tavallista suurempaa ammattiapua.

Kiitos kultaseni ajatuksistasi. Se lohduttaa ja herkistää. Mutta se antaa myös voimia. Lapseni on todellakin terve ja vilkas ja sai pikkuveljen 2 v.myöhemmin. Pojat ovat kaikkeni. Kun haluamme perustaa perheen, niin emme osaa odottaa vastoinkäymisiä. Ne tulee yllättäen ja joutuu kokemaan asioita, joita ei voi kuvitellakaan. Mutta kun ne on käsitelty, on kasvanut ihmisenä ja elämän arvot menevät uusiksi. Emme halua kokea vastoinkäymisiä, mutta niitä voi tulla meistä riippumattomista syistä. Kyllä se koskee, satuttaa ja itkettää. Mutta ajattelen näin, että eteenpäin mennään. Kun pahin aika tunteissa on ohi, niin ajattelen, että en ole ainoa, jolle näin on tapahtunut.Tottakai keskenmenon jälkeen pelottaa kauheasti, mutta se on vain mentävä läpi. Ei saa luovuttaa. Toivon, että ymmärrät mitä tarkoitan. Kaikki tunteet on sallittuja, vaikka ne tuntuisi hölmöiltä. Minulla kesti kaksosraskauden jälkeen pari vuotta, että kuvittelin pojan hakevan "veljeään". Se oli vain tunne, välillä järjetön tunne, mutta keskustelin siitä ammattilaisten kanssa ja neuvolassa. On kuulemma luonnollista että äiti ajattelee näin. Nyt pari vuotta myöhemmin olen sujut asian kanssa. Suru on tasaantunut. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivu fyysisesti tästä hyvin. Käsittele tunteesi. Ja muista, että "hölmöjä" tunteita ei ole. Kaikki on sallittua. Olet todella fiksu, rohkea ja empaattinen ihminen, kun uskallat tuoda asiat julki. Toivon, että voit nyt viikonloppuna käpertyä viltin alle sohvalla, katselet sarjoja ja leffoja. Olet vain ja läheisesi pitää sinua kainalossa. Ja ensi viikko on jo pirteämpi. Meidän täytyy vain jatkaa tätä elämää, päivä kerrallaan, koska joskus se loppuu. Voi hyvin, ajattelen sinua ja lähetän kauniita ajatuksia sinulle.

Mikset AP mene yksityiselle ultraukseen ja saa varmistusta? Et ole käynyt nt-ultrassakaan vielä noilla viikoilla, se rakenneultra olisi kuitenkin vielä sitäkin kauemman ajan päässä..

Vierailija kirjoitti:

Mikset AP mene yksityiselle ultraukseen ja saa varmistusta? Et ole käynyt nt-ultrassakaan vielä noilla viikoilla, se rakenneultra olisi kuitenkin vielä sitäkin kauemman ajan päässä..

.....miksi menisin? Soittaessani neuvolaan jotenkin kuvittelin, että asia olisi ohi pelkällä ilmoituksella. Ei minulla ollut mitään epävarmuutta siitä, mitä tapahtui, ja sen myös heille kerroin. Peruin seulonnan labranäytteidenottoajan heti seuraavana päivänä, koska sen sain jo luvan tehdä.

Ei siis varmaan ihme, ettei ole enää erityistä halua käydä edes tuossa ultrassa, vaikka järjellä ymmärränkin, että on ihan hyvä varmistua siitä, että paikat jää siisteiksi. Maltan siis ihan hyvin odottamaan sinne asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana lukea, että lapsesi syntyi lopulta onnellisesti. Sain tarinastasi paljon lohtua, ja muutenkin taisit vastata kaikkeen, mikä mieltäni askarrutti.

Toisin kuin joku "ystävällinen" palstalainen päätti alussa runoilla, minulla ei ole historiaa mielenterveysongelmien kanssa. Jonkinasteinen surumielisyys juuri nyt on kai vain normaalia, mutta uskoisin pärjääväni ilman tavallista suurempaa ammattiapua.

Kiitos kultaseni ajatuksistasi. Se lohduttaa ja herkistää. Mutta se antaa myös voimia. Lapseni on todellakin terve ja vilkas ja sai pikkuveljen 2 v.myöhemmin. Pojat ovat kaikkeni. Kun haluamme perustaa perheen, niin emme osaa odottaa vastoinkäymisiä. Ne tulee yllättäen ja joutuu kokemaan asioita, joita ei voi kuvitellakaan. Mutta kun ne on käsitelty, on kasvanut ihmisenä ja elämän arvot menevät uusiksi. Emme halua kokea vastoinkäymisiä, mutta niitä voi tulla meistä riippumattomista syistä. Kyllä se koskee, satuttaa ja itkettää. Mutta ajattelen näin, että eteenpäin mennään. Kun pahin aika tunteissa on ohi, niin ajattelen, että en ole ainoa, jolle näin on tapahtunut.Tottakai keskenmenon jälkeen pelottaa kauheasti, mutta se on vain mentävä läpi. Ei saa luovuttaa. Toivon, että ymmärrät mitä tarkoitan. Kaikki tunteet on sallittuja, vaikka ne tuntuisi hölmöiltä. Minulla kesti kaksosraskauden jälkeen pari vuotta, että kuvittelin pojan hakevan "veljeään". Se oli vain tunne, välillä järjetön tunne, mutta keskustelin siitä ammattilaisten kanssa ja neuvolassa. On kuulemma luonnollista että äiti ajattelee näin. Nyt pari vuotta myöhemmin olen sujut asian kanssa. Suru on tasaantunut. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivu fyysisesti tästä hyvin. Käsittele tunteesi. Ja muista, että "hölmöjä" tunteita ei ole. Kaikki on sallittua. Olet todella fiksu, rohkea ja empaattinen ihminen, kun uskallat tuoda asiat julki. Toivon, että voit nyt viikonloppuna käpertyä viltin alle sohvalla, katselet sarjoja ja leffoja. Olet vain ja läheisesi pitää sinua kainalossa. Ja ensi viikko on jo pirteämpi. Meidän täytyy vain jatkaa tätä elämää, päivä kerrallaan, koska joskus se loppuu. Voi hyvin, ajattelen sinua ja lähetän kauniita ajatuksia sinulle.

Kiitos taas ystävällisistä sanoistasi.

Minua luultavasti auttaa aika paljon se, että tämä oli toinen raskauteni, ja ensimmäisellä kerralla kaikki meni hyvin. Ellei minulla olisi tuota omaa pientä poikaani, tämä olisi kaikki varmasti paljon musertavampaa. Synnytys ja keskenmeno on kuitenkin niin eri asioita, että tämä on väkisinkin kaikki taas uutta.

Minkä ikäsiä sinun lapsesi ovat, jos saan kysyä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

....okei, siis kukaan noista välissä kirjottaneista en ollut minä.

Kuten sanoin, mun keskenmenoni tapahtui vasta toissailtana /yönä. Ja soitin neuvolaan, ja kysyin ohjeita. Tuo on se ultra, joka sieltä annettiin sitä varten, että tarkastettaisiin tilanne. Rakenneultra on erikseen - siihen on aika vasta melkeen kuukauden päästä-, ja sitä ei kuulemma kannata perua, ennen kuin olen käynyt tuolla. Olen surullinen, en palasina. Ehkä vähän yllättynyt, kuinka kärkkääsit ihmiset repivät riemua tästä asiasta.

Jatkoa tähän:

Haluan myös kiittää niitä muutamaa, jotka vastasivat tosissaan. Kiitos, melkein itkin kun luin niitä.

Ja ovulaatiota laskin siltä pohjalta, että sehän on noin kaksi viikkoa edellisten kuukautisten alusta, joten jos minä odotan yli viikon ennen kuin pääsen ultraan, niin silloin seuraavaan ovulaatioon pitäisi kaiken järjen mukaan olla enää vajaa viikko... vaikka Googlen mukaan seuraavien kuukautisten alkamisaika keskenmenon jälkeen oli 4-6 viikkoa, joten se voi kai venyäkin.

Kyllä se kuukautiskierto palautuu normaaliksi aika pian. Tärkeintä on että kaikki on poistunut kohdusta, ja tuo ultrahan sen näyttää. Jos ei ole puhdistunut täysin, on vaara infektiolle, mutta kyllähän sinä tiedät, mitkä on infektion oireet. Kun kiertosi on tasaantunut, mikään ei estä yrittämästä uutta raskautta. Kun tulee uudelleen raskaaksi, keskenmenon jälkeen, niin kantavaksi tunteeksi tulee pelko. Se on luonnollista ja siihen pitää varautua. Siksi keskustelu ammattilaisen tai läheisen kanssa on suotavaa, jotta saa työkaluja käsitellä tunteitaan asiallisesti. Minulla on keskenmeno tullut pisimmillään 15:llä viikolla. Jouduin kaavintaan silloin. Sekä kun odotin kaksosia, niin toinen meni kesken viikoilla 13. Olin menossa kaavintaan, kun lääkäri huomasi ultrassa, että toinen sikiö on elossa ja voi hyvin, toinen meni kesken. Lopputulos kuukausi sairaalassa täyslevossa, edes läheiseni eivät saaneet tulla, koska he ja minä olisimme olleet niin tunteellisia ja itkuisia ja minun piti välttää tunneryöppyjä. Loppuajan makasun kotona, hiljaa hipsutellen ja lapsi syntyi terveenä. Minut tutkittiin, miksi niin keskenmeno altis ja löydettiin geeniperimänä Abc- resistenssi, joka altistaa keskenmenoille. Mutta se siitä. Tärkeintä itsesi, elämäsi ja tulevaisuutesi kannalta on se, että pidät mielestäsi hyvän huolen. Jos sinulla on mielenterveystaustaa, ja loppuunpalamista niin hae keskusteluapua. Sinä olet tärkein ja rakkain ihminen elämässäsi. Pidä huoli tästä ja kaikki sujuu silloin hyvin.

APC- resistenssi*

Mulla tuo sama geenivirhe ja km viikolla 16+0 sekä useampia alkuraskauden keskenmenoja. Geenivirhe on suht yleinen Suomessa, oliko noin 3% väestöstä. Tarkempia keskenmenotutkimuksia tehdään HUS:n alueella muistaakseni kolmen pidemälle ehtineen km jälkeen ja silloin tehdään mm. nuo tukostaipumuksen selvittelyt. Jos haluaa, nämä onnistuvat yksityisen kautta omakustanneisesti, taitaa maksaa muutaman satasen. Geenivirheen löytyessä raskauden tueksi voi saada pienimolekyylista hepariinia, joka ilmeisesti poistui juuri vähän aikaan sitten kelakorvauksen piiristä. Itse raskauden kannalta hepariini ei ole niin merkittävä apc-resitenssissä, mutta äidin terveyden vuoksi suotavaa, tukosriski kun kasvaa muutenkin raskauden aikana merkittävästi ilman geenivirhettäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana lukea, että lapsesi syntyi lopulta onnellisesti. Sain tarinastasi paljon lohtua, ja muutenkin taisit vastata kaikkeen, mikä mieltäni askarrutti.

Toisin kuin joku "ystävällinen" palstalainen päätti alussa runoilla, minulla ei ole historiaa mielenterveysongelmien kanssa. Jonkinasteinen surumielisyys juuri nyt on kai vain normaalia, mutta uskoisin pärjääväni ilman tavallista suurempaa ammattiapua.

Kiitos kultaseni ajatuksistasi. Se lohduttaa ja herkistää. Mutta se antaa myös voimia. Lapseni on todellakin terve ja vilkas ja sai pikkuveljen 2 v.myöhemmin. Pojat ovat kaikkeni. Kun haluamme perustaa perheen, niin emme osaa odottaa vastoinkäymisiä. Ne tulee yllättäen ja joutuu kokemaan asioita, joita ei voi kuvitellakaan. Mutta kun ne on käsitelty, on kasvanut ihmisenä ja elämän arvot menevät uusiksi. Emme halua kokea vastoinkäymisiä, mutta niitä voi tulla meistä riippumattomista syistä. Kyllä se koskee, satuttaa ja itkettää. Mutta ajattelen näin, että eteenpäin mennään. Kun pahin aika tunteissa on ohi, niin ajattelen, että en ole ainoa, jolle näin on tapahtunut.Tottakai keskenmenon jälkeen pelottaa kauheasti, mutta se on vain mentävä läpi. Ei saa luovuttaa. Toivon, että ymmärrät mitä tarkoitan. Kaikki tunteet on sallittuja, vaikka ne tuntuisi hölmöiltä. Minulla kesti kaksosraskauden jälkeen pari vuotta, että kuvittelin pojan hakevan "veljeään". Se oli vain tunne, välillä järjetön tunne, mutta keskustelin siitä ammattilaisten kanssa ja neuvolassa. On kuulemma luonnollista että äiti ajattelee näin. Nyt pari vuotta myöhemmin olen sujut asian kanssa. Suru on tasaantunut. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Toivu fyysisesti tästä hyvin. Käsittele tunteesi. Ja muista, että "hölmöjä" tunteita ei ole. Kaikki on sallittua. Olet todella fiksu, rohkea ja empaattinen ihminen, kun uskallat tuoda asiat julki. Toivon, että voit nyt viikonloppuna käpertyä viltin alle sohvalla, katselet sarjoja ja leffoja. Olet vain ja läheisesi pitää sinua kainalossa. Ja ensi viikko on jo pirteämpi. Meidän täytyy vain jatkaa tätä elämää, päivä kerrallaan, koska joskus se loppuu. Voi hyvin, ajattelen sinua ja lähetän kauniita ajatuksia sinulle.

Kiitos taas ystävällisistä sanoistasi.

Minua luultavasti auttaa aika paljon se, että tämä oli toinen raskauteni, ja ensimmäisellä kerralla kaikki meni hyvin. Ellei minulla olisi tuota omaa pientä poikaani, tämä olisi kaikki varmasti paljon musertavampaa. Synnytys ja keskenmeno on kuitenkin niin eri asioita, että tämä on väkisinkin kaikki taas uutta.

Minkä ikäsiä sinun lapsesi ovat, jos saan kysyä?

Hei. Poikani ovat 7v. ja 5v. Kaikki on nyt hyvin. Ja lapsilukuni on nyt täynnä. Kyllä sitä kuitenkin, ajoittain miettii keskenmenoja, varsinkin kun raskaudet edenneet pitkälle. Ja tiesi kaksiosraskaudesta jo sukupuolenkin.Mutta kun en voinut näille mitään, niin aika tekee tehtävänsä. Toki äitinä on muodostanut "kuplan" sisimpäänsä ja ajattelee menetettyjä vauvoja siellä lohdullisessa, lämpimässä kuplassa. Olen nyt kuitenkin niin kiitollinen lapsistani. Elämä on haasteellista. Ajattelen, että nyt on hyvää elämää tässä ja toivon että se jatkuu. Ihanaa, että sinulla on lapsi. Se on hienoa asia. Mutta saat olla surullinen, kun nyt sait keskenmenon. Se on kuitenkin iso asia sinulle ja miehellesikin. On ehtinyt ajatella pikkususaren syntymää ja suunnitella tulevaisuutta. Ja sitten se yhtäkkiä katoaa. Sitä saa ja pitääkin surra ja käsitellä, jotta pääsee elämässä eteenpäin. Toivotan sinulle ja perheellusesi kaikkea hyvää jatkossa ja lämmintä syksyä, voi hyvin.

Olen pahoillani, mutta lopulta se oli ekoteko. Meitä on yksinkertaisesti liikaa tällä planeetalla.