Ollaanko me naiset, jotka valitsee yhden miehen nuoruudessa, harvinaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan noita kaikenmaailman Auneja ollut aina

Niin, ja yhtä Aunea kohti on aina löytynyt koko kylällinen miehiä. Jopa kylän hurskaimman emännän sulhanen, ja vielä poikakin.

Ja miksipä ei. Eihän se järvi soutamalla kulu.

Tästä kyllä eri mieltä. Se "järvi" todellakin kuluu soutamalla.

Eikö se kulu siinäkin silloin että yks ja sama tyyppi soutaa joka ilta?

Kyllä kuluu. Mutta ärsyttää tuo sanonta ettei muka kuluisi.

Ja lihakset kuluu treenatessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän montakin, ketkä olleet yhdessä teini-ikäisistä lähtien. Itsekkin olin tälläinen. Kunnes mies 22 yhteisen vuoden jälkeen lähti toisen matkaan. Ja tässä eroa käsitellessä on tullut vastaan paljon ihmisiä, joilla juurikin ~20 yhteisen vuoden jälkeen jompikumpi löytänyt toisen.

Ei ne vuodet kerro mitään. Kaikki voi muuttua ihan hetkessä.

Teini-iässä jää nuoruus elämättä, kun sitoutuu parisuhteeseen. Lisäksi ihminen muuttuu valtavasti aikuistuessaan. Osa lähtee elämään uutta nuoruutta sitten myöhemmin.

Mikä "nuoruus"? Tuliko vahingossa n-kirjain h- kirjaimen sijasta? En nimittäin keksi mikä nuoruuden osa-alue jää elämättä parisuhteessa ellei sitten ole kyse seksielämästä useiden kumppanien kanssa. Lapsia ei ole pakko hankkia ja yhdessä voi kokea kaikenlaista vaikka oltaisiin parisuhteessa.

Todennäköisesti nämä parisuhteen teininä aloittaneet pupuilee huomattavasti ahkerammin kuin sinkut kaverinsa. Oudolta näyttää kun 16 v. ei voi nähdä kavereitaan koskaan ilman poikaystävää. Illat menee seuratessa poikaystävän pelaamista. Kaverit menevät lopulta omia menojaan.

Etkö ap aiemmin löytänyt yhtään miestä? 25-vuotias ei ole mikään erityisen nuori.

kyllä kunnioitan tuota mentaliteettia että ollaan yhden kanssa ja sitten kun vapaudut minä astun kehään koska vähän ajetut on nykyään kortilla, varsinkin jos on konremonttia tehty ja puskurit vielä ryhdissään ja pakoputki osasto ehtaa

Vierailija kirjoitti:

Aika moni haluaa pitkän parisuhteen, kaikkia ei vaan heti onnista. Veikkaisin että vähemmistö nauttii oikeasti jakuvasta uuden kumppanin metsästyksestä.

6 vuotta on vielä lyhyt aika.

Varmasti suurin osa haluaisi vain yhden jonka kanssa on kaikki palikat kohdallaan. Toki täydellisyyttä ei ole olemassakaan, mutta ne tärkeimmät osaset pitää osua yhteen, muuten suhde on ensihuuman loputtua taputeltu. Mutta kun kaikki ei sellaista vaan löydä heti nuorena. Ja sitten siinä käy niin että joko ollaan ihan yksin odotellessa oikeaa, tai niiden väärien kanssa koska halutaan kuitenkin edes yrittää. Niin kumpi tapa sitten on oikein? Koska olen itse omalla kohdallani huomannut että jos ei suostu edes yrittämään kenenkään kanssa niin siinä liiaksi erakoituu ja muuttuu aika joustamattomaksi, sanoisin jopa kehittymättömäksi parisuhdekumppaniksi. Puhun nyt siis itsestäni. Ja jos taas suostuu ottamaan niitä riskejä, kyllähän siinä kertyy kumppaneita jonkin verran ennen kuin se sopiva molempia miellyttävä kombo löytyy. Ideaali tietysti olisi ollut löytää joku jo nuorena ja sitten "kasvaa yhdessä", mutta kaikilla se vaan ei löydy nuorena. Ja jos löytyykin, niin siinä aikuistuessa saatetaankin kasvaa eri suuntiin. Siinä mielessä on parempi aloittaa seurustelu vasta vanhemmalla iällä, jolloin on jo "valmis" elikkäs edes vähän jo hahmottaa mitä elämältään haluaa ja mitä ei.

Tutustuttiin 10-vuotiaina, lukiosta alkaen seurusteltiin, naimisiin 22-vuotiaina ja nyt 41-vuotiaita. Toistemme ainoat kumppanit tähän asti, toivottavasti vielä pitkään.

Miten mies noin vaan valitaan?

Vierailija kirjoitti:

Kun kerran tässä nykypäivää kauhistellaan, niin 1990-luvulla tehdaspaikkakunnalla aika moni meistä tytöistä koki ekan kertansa sellaisessa kännissä, että nykypäivänä sulho istuisi raastuvassa.

Joten minä sanoisin, että nykynuoret nimenomaan osaavat odottaa rauhassa. Taitaa näkyä ihan tilastoissakin, että nuoret ovat maltillisempia.

Minusta on ihan hyvä että naisten seksuaalisuus on oikeasti vihdoin vapautunut. Voi olla just sellainen kuin itsestä tuntuu hyvältä. Jos seksi ei tunnu hyältä siitä on lupa kieltäytyä, jos taas siitä nauttii sitä on lupa harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän montakin, ketkä olleet yhdessä teini-ikäisistä lähtien. Itsekkin olin tälläinen. Kunnes mies 22 yhteisen vuoden jälkeen lähti toisen matkaan. Ja tässä eroa käsitellessä on tullut vastaan paljon ihmisiä, joilla juurikin ~20 yhteisen vuoden jälkeen jompikumpi löytänyt toisen.

Ei ne vuodet kerro mitään. Kaikki voi muuttua ihan hetkessä.

Teini-iässä jää nuoruus elämättä, kun sitoutuu parisuhteeseen. Lisäksi ihminen muuttuu valtavasti aikuistuessaan. Osa lähtee elämään uutta nuoruutta sitten myöhemmin.

Mikä "nuoruus"? Tuliko vahingossa n-kirjain h- kirjaimen sijasta? En nimittäin keksi mikä nuoruuden osa-alue jää elämättä parisuhteessa ellei sitten ole kyse seksielämästä useiden kumppanien kanssa. Lapsia ei ole pakko hankkia ja yhdessä voi kokea kaikenlaista vaikka oltaisiin parisuhteessa.

H-sanan käyttö viittaa aina siihen, että ihmisellä on ruma asenne toista ihmistä kohtaan. Ja se taas liittyy siihen, ettei ehkä kuitenkaan ole täysin tyytyväinen omiin valintoihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän montakin, ketkä olleet yhdessä teini-ikäisistä lähtien. Itsekkin olin tälläinen. Kunnes mies 22 yhteisen vuoden jälkeen lähti toisen matkaan. Ja tässä eroa käsitellessä on tullut vastaan paljon ihmisiä, joilla juurikin ~20 yhteisen vuoden jälkeen jompikumpi löytänyt toisen.

Ei ne vuodet kerro mitään. Kaikki voi muuttua ihan hetkessä.

Teini-iässä jää nuoruus elämättä, kun sitoutuu parisuhteeseen. Lisäksi ihminen muuttuu valtavasti aikuistuessaan. Osa lähtee elämään uutta nuoruutta sitten myöhemmin.

Mun mielestä mulla jäi nuoruus elämättä kun ei ollut sitä omaa rakasta poikaystävää. Mä vaan kuuntelin musiikkia kotona ja kirjoitin päiväkirjoja kynät sauhuten. Kaikilla kavereilla oli poikaystävä. Noh, sain mäkin sen ekan karmivan kokemukseni seksistä ja seurustelusta sitten 23 vuotiaana. Että siihen nähden mulla oli sittenkin ihan kivat teinivuodet..

Tuskin on harvinaista, että nuorikin nainen yrittää tähdätä parisuhteeseen, joka kestää mahdollisimman pitkään. Mistä löytyisi sellaisia miehiä, jotka eivät katsele vieraisiin pöytiin ja ymmärtävät sitoutua nuorena? Heidän keskuudessaan tällainen ajatusmalli on harvinaisuus. Sitoutuminen, mahdolliset lapset yms. on sitten joskus myöhemmin, keski-ikäisenä, kun nuorena he tuntuvat rellestävän. 

Jotenkin ap:n aseenne tuntuu ikävältä. Varsinkin jos yhteiseloa on ollut vasta se kuusi vuotta, se on todella lyhyt aika, ei sillä vielä kannattaisi keulia. Itsellä on pitkä parisuhde, tavattiin teini-iässä, alettiin seurustelemaan kun olin 16 ja mies 18. Nyt kumpikin ollaan jo viidenkympin yli. Ollaan toistemme ensimmäiset "oikeat" suhteet (jos ei jotain ala-asteen aikaisia ihastumisia lasketa) ja ollaan kasvettu yhdessä aikuisiksi ja kliseisesti yhteen. Mutta on tässä haasteensakin ollut, ihan kakaroita oltiin kun yhteen mentiin, niin se aikuisiksi kasvaminen ei ole kivutta tapahtunut näin yhdessäkään. Mutta on tässä puolensakin. Pointtini onkin se, että on aika typerää arvottaa ketään sen mukaan, millainen parisuhdehistoria hänellä on. Tuollainen omassa päässä oleva vaatimus "ainoasta oikeasta" on aikamoinen karhunpalvelus itselle. Silloin sitä pysyy kynsin

ja hampain huonossakin suhteessa, jos ajattelee että nyt olen valinnan tehnyt ja siinä pitää pysyä. Oikeammin pitkässä rakastavassa suhteessa sitä valitsee sen kumppaninsa uudelleen joka päivä. Myös niinä huonoina päivinä.

Suurin osa haluaa nuorena pitkän suhteen mutta useimmilla ensimmäinen yritys ei onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Miten mies noin vaan valitaan?

Jep, varsinkin jos on koulukiusattu kiltti tyttö. Ei siinä mitään valita kun pojatkin vaan syrjii ja haukkuu. Ja kun joku mainitsi ne insinöörit niin onko se nyt mikään ihme, että ne rauhallisemmat kiltit tytöt ja pojat löytävät toisensa sitten sieltä korkeakouluopintojen kautta? Jos onnistuvat niihin kaiken kiusaamisen jälkeen päätymään.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin on harvinaista, että nuorikin nainen yrittää tähdätä parisuhteeseen, joka kestää mahdollisimman pitkään. Mistä löytyisi sellaisia miehiä, jotka eivät katsele vieraisiin pöytiin ja ymmärtävät sitoutua nuorena? Heidän keskuudessaan tällainen ajatusmalli on harvinaisuus. Sitoutuminen, mahdolliset lapset yms. on sitten joskus myöhemmin, keski-ikäisenä, kun nuorena he tuntuvat rellestävän. 

Sepä se. Kun pojilla on nuorena mielessä enemmänkin se vaihtuvuus kuin sitoutuvuus, tai nykyään varmaan tietokonepelit ja nettiportsi ja sitten 35 vuotiaana vasta halutaan vakiintua, edelleen sen 18 kesäisen kanssa. Niin turha ihmetellä kuinka naiset ovat jo naimisissa ja suurin osa jo äitejä. Ja vastaavasti se 35v nainen joka ei koskaan löytänyt sitoutumishaluista miestä on todennäköisesti jo luovuttanut siinä iässä miesten suhteen kokonaan. Eli siinä iässä kun mies herää, nainen nukahtaa.

Minä sain olla nuoresta asti sen oikean miehen kanssa, mutta hänpä sairastui ja kuoli. Nyt olen alle nelikymppinen leski, enkä tiedä, miten loppuelämäni eläisin. Toivon jopa, että saisin myös kuolla pian.

Vierailija kirjoitti:

Olisin minä halunnut olla loppuelämäni yhdessä saman miehen kanssa mutta mies päätti pettää 9 vuoden yhdessäolon jälkeen, siihen loppui se. 

Mulla oli suhde 22vuotta.Petti myös minua.sillä kuoli. Itseäni 2v. nuorempi. Joten mikään elämässä ei varmaa.Ei myöskään ikuinen aviolitto,suhde ymm.

Vierailija kirjoitti:

Aika moni haluaa pitkän parisuhteen, kaikkia ei vaan heti onnista. Veikkaisin että vähemmistö nauttii oikeasti jakuvasta uuden kumppanin metsästyksestä.

6 vuotta on vielä lyhyt aika.

Jatkuvasti uuden kumppanin metsästyksestä nauttivat varmasti he, joilla ei ole pääponttina haluakaan sitoutua vaan seikkailla ja ehkä siinä sivussa löytää joku vakavampikin juttu. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin etsiä sydän riekaleina uutta kumppania tositarkoituksella ja siinä touhussa yleensä kisakunto kärsiikin aika tavalla. Lopulta on aivan rikki henkisesti ja ulkonäöllisestikin ja luovuttaa kokonaan. Eikä se tarkota että ihminen olisi pilalla. Se tarkoittaa, että ainakin hän edes yritti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin on harvinaista, että nuorikin nainen yrittää tähdätä parisuhteeseen, joka kestää mahdollisimman pitkään. Mistä löytyisi sellaisia miehiä, jotka eivät katsele vieraisiin pöytiin ja ymmärtävät sitoutua nuorena? Heidän keskuudessaan tällainen ajatusmalli on harvinaisuus. Sitoutuminen, mahdolliset lapset yms. on sitten joskus myöhemmin, keski-ikäisenä, kun nuorena he tuntuvat rellestävän. 

Sepä se. Kun pojilla on nuorena mielessä enemmänkin se vaihtuvuus kuin sitoutuvuus, tai nykyään varmaan tietokonepelit ja nettiportsi ja sitten 35 vuotiaana vasta halutaan vakiintua, edelleen sen 18 kesäisen kanssa. Niin turha ihmetellä kuinka naiset ovat jo naimisissa ja suurin osa jo äitejä. Ja vastaavasti se 35v nainen joka ei koskaan löytänyt sitoutumishaluista miestä on todennäköisesti jo luovuttanut siinä iässä miesten suhteen kokonaan. Eli siinä iässä kun mies herää, nainen nukahtaa.

Tää on aika osuvasti sanottu, sillä itse luovutin kokonaan ja lopullisesti miesten ja rakkauden suhteen jo 32 vuotiaana. Olin tosissani yrittänyt löytää sitoutumishaluista miestä siihen asti, 16 vuotiaasta alkaen. Ja ne ei sitte todellakaan olleet mitään kaikkein komeimpia ja suosituimpia miehiä mitä mä yritin. Se siinä varmaan olikin ongelma, että ne oli vähän sellaisia ensikertalaisia, jotka vielä halusivat lisää kokemuksia ja mä olin se kilttityttö ponnahduslauta joka buustasin heidän egoaan, että rohkenivat yrittää vielä muitakin naisia. Eli muhun oltiin vain "tyydytty". Totesin että antaa olla. Jos joku mies minusta joskus kiinnostuu, saa sen kyllä tehdä selväksi oikein rautalangasta vääntämällä. En enää ainakaan itse tee aloitteita enkä näytä edes vihreää valoa. Ja täysin hiljaista onkin ollut. Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, en olisi ollut missään tekemisissä miesten kanssa ja olisin itsellisesti hankkinut lapseni jo parikymppisenä. Silloin sitä virtaa vielä riitti ihan eri tavalla.

Moni tuntemani ihminen on ensimmäisen seurustelukumppanin kanssa yhä ja melkein kaikki loputkin toisen. Minä ja puolisoni (molemmat kohta 40 v.) osuimme onnekkaasti kerralla oikeaan. Tunnen myös jo 16-vuotiaina seurustelemaan alkaneen parin, ovat yhä onnellisesti yhdessä ja lähestyvät nyt eläkeikää. Tuurista kiinni mutta ei kovin harvinaista.