Yksin baarissa käyminen
En ole koskaan ennen käynyt baarissa, mutta olen nyt muuttanut uuteen kaupunkiin ja haluaisin päästä tapaamaan uusia ihmisiä ja saada kavereita alueelta :) Ei siis ole ketään, jonka kanssa lähteä vaan yksin on ainoa vaihtoehto mennä.
Millainen meininki suomalaisissa baareissa yleensä on? Mihin aikaan kannattaa mennä? Jos löytyisi mitään neuvoja niin niitä arvostettaisiin!
Kommentit (37)
Mene mielummin johonkin harrastukseen. Kavereita ei baarista saa.
Olen viimeksi ollut yksin baarissa ehkä kevättalvella 2019. Olin työmatkalla Suomessa nelisen viikkoa (viikonloppuisin kävin kotona) ja pari kertaa kävin paikallisessa baarissa. En ollut myöhään, seuraava päivä oli työpäivä, mutta join sen pari olutta ja muistaakseni juttelin joidenkin ihmisten kanssa. Eihän se sen kummempaa ole. Kannattaa asettua baaritiskille tai sellaiseen paikkaan, missä on helppo jutella muiden kanssa (jos baaritiskillä ei ole tilaa tai se ei ole muuten sopivan tuntuinen paikka niin sitten sellainen "seisomapöytä" sen läheltä, ei koskaan kannata mennä yksin istumaan ainakaan syrjään muista, ellei sitten oikeasti halua yksin pysyäkin).
Kävin kerran yksin baarissa (olen nainen) enkä mene toiste. Kukaan ei tullut jutteelmaan ja kun itse lähestyin erästä miestä ja kysyin miten ilta on mennyt, hän vastasi hyvin miten minulla ja kun kerroin että olen ekaa kertaa baarissa yksin, hän kääntyi ja lähti pois. Lähdin kotiin.
Vierailija kirjoitti:

Kiitos vinkistä! Yritän napata hyvän paikan :)
Ja edelliselle, tällä hetkellä ei löydy mitään kiinnostavaa harrastusta tai kerhoa, mutta pidän mielessä ehdotuksen.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran yksin baarissa (olen nainen) enkä mene toiste. Kukaan ei tullut jutteelmaan ja kun itse lähestyin erästä miestä ja kysyin miten ilta on mennyt, hän vastasi hyvin miten minulla ja kun kerroin että olen ekaa kertaa baarissa yksin, hän kääntyi ja lähti pois. Lähdin kotiin.
Vähän kurja kokemus ja erikoinen keskustelun päätös. Ihan ymmärrettävää, jos et toiste halua käydä, mutta noita outoja päiviä sattuu varmasti jokaiselle. Sulla saattoi vaan olla huono tuuri.
Vierailija kirjoitti:
Kävin kerran yksin baarissa (olen nainen) enkä mene toiste. Kukaan ei tullut jutteelmaan ja kun itse lähestyin erästä miestä ja kysyin miten ilta on mennyt, hän vastasi hyvin miten minulla ja kun kerroin että olen ekaa kertaa baarissa yksin, hän kääntyi ja lähti pois. Lähdin kotiin.
3/5

Mielestäni jopa 4/5.

Naiset taas :D Ihan yhden tapauksen perusteella teet päätelmät? Miehellä saattoi olla monta syytä poistua, esim. homous, ripuli, rimakauhu, huonot naiskokemukset...
Minuakin yksi nainen lähestyi baaritiskillä ja pyysi tanssimaan, olin lähes selvinpäin ja sanoin suoraan että olen surkea tanssija ja nolaan vain hänet ja itseni, mikä on ihan totta :D Harmittaa vähän koska nainen oli ihan kivan oloinen. Eli ei kannata tehdä suuria johtopäätöksiä muutamista kommenteista.
Vierailija kirjoitti:
Mene mielummin johonkin harrastukseen. Kavereita ei baarista saa.
Kyllä kavereita paarit saa,ihan niin kauan kun tarjoat kaljat aina kun menet sinne.Jos et? Ei sinne pöytiin enää asiaa ole.
Baareissa käy lähinnä sellaisia ihmisiä joille alkoholi esittää merkittävää roolia elämässä ja he ikään kuin hakeutuvat samanhenkisten, kuntoisten seuraan, jotta sulautuisivat paremmin joukkoon kuin esimerkiksi jos joisi itsensä humalaan kirkossa.
Nuorena kävin usein yksin baarissa. Tapasin aina uusia ihmisia, sain juttuseuraa ja muutakin seuraa. Nyt ei vain enää jaksa olla niin avoin ja rohkea. Tosin juttelin myös ihmisten kanssa kaduilla ja vaikka museoissa. Sain kahvikutsuja jne. Tavallaan se on energian pyörittämistä ympäriinsä.
Jos olin yksin ulkomailla ja halusin juttuseuraa, menin vaikka kirjakauppaan 😄
Olen tullut mukavuudenhaluiseksi ja vanhaksi. Aikansa kutakin seikkailua.

Kun on valtavan innostunut kaikesta ja seksuaalinen energia oikein värisee, niin kyllä seuraa saa. Tietty pitää myös flirttailla.
Vierailija kirjoitti:
Baareissa käy lähinnä sellaisia ihmisiä joille alkoholi esittää merkittävää roolia elämässä ja he ikään kuin hakeutuvat samanhenkisten, kuntoisten seuraan, jotta sulautuisivat paremmin joukkoon kuin esimerkiksi jos joisi itsensä humalaan kirkossa.
Minä aidosti halusin tutustua ihmisiin ja tietää elämästä. Tietty alkoholi helpotti tuota tutustumista.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena kävin usein yksin baarissa. Tapasin aina uusia ihmisia, sain juttuseuraa ja muutakin seuraa. Nyt ei vain enää jaksa olla niin avoin ja rohkea. Tosin juttelin myös ihmisten kanssa kaduilla ja vaikka museoissa. Sain kahvikutsuja jne. Tavallaan se on energian pyörittämistä ympäriinsä.
Jos olin yksin ulkomailla ja halusin juttuseuraa, menin vaikka kirjakauppaan 😄
Olen tullut mukavuudenhaluiseksi ja vanhaksi. Aikansa kutakin seikkailua.
Jos olisin harrastanut seksiä kaikkien kanssa, olisin varmaan ollut 500 miehen kanssa 😅
Kapakasta saa kapakkaukon. Paremmat on muualla.
Mä kävin nuorena yhdessä baarissa, koska siellä oli vanha koulukaveri tiskin takana töissä. Hänen kanssaan oli kiva käydä juttelemassa, eikä haitannut vaikka oli yksin naisena liikenteessä, koska ne törpöimmät örvelöt ei tulleet häiritsemään kun huomasivat baarimikon olevan tuttuni. Kyseisessä paikassa kävi kuitenkin aika paljon sellaisia vakiokasvoja, jotka samoin kävivät juttelemassa työntekijöitten ja tutustuttuaan myös toistensa kanssa. Tutustuin aika moneen uuteen ihmiseen, ja lopulta päädyin naimisiin yhden baarimikkotuttuni kaverin kanssa 😁. Näinkin voi käydä.

Menikö se baarimikko lopulta oikeisiin töihin, vai elelettekö sinun tuloillasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorena kävin usein yksin baarissa. Tapasin aina uusia ihmisia, sain juttuseuraa ja muutakin seuraa. Nyt ei vain enää jaksa olla niin avoin ja rohkea. Tosin juttelin myös ihmisten kanssa kaduilla ja vaikka museoissa. Sain kahvikutsuja jne. Tavallaan se on energian pyörittämistä ympäriinsä.
Jos olin yksin ulkomailla ja halusin juttuseuraa, menin vaikka kirjakauppaan 😄
Olen tullut mukavuudenhaluiseksi ja vanhaksi. Aikansa kutakin seikkailua.Jos olisin harrastanut seksiä kaikkien kanssa, olisin varmaan ollut 500 miehen kanssa 😅
nyt leuhkit siellä vanhoilla päivilläs
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä kävin nuorena yhdessä baarissa, koska siellä oli vanha koulukaveri tiskin takana töissä. Hänen kanssaan oli kiva käydä juttelemassa, eikä haitannut vaikka oli yksin naisena liikenteessä, koska ne törpöimmät örvelöt ei tulleet häiritsemään kun huomasivat baarimikon olevan tuttuni. Kyseisessä paikassa kävi kuitenkin aika paljon sellaisia vakiokasvoja, jotka samoin kävivät juttelemassa työntekijöitten ja tutustuttuaan myös toistensa kanssa. Tutustuin aika moneen uuteen ihmiseen, ja lopulta päädyin naimisiin yhden baarimikkotuttuni kaverin kanssa 😁. Näinkin voi käydä.
Menikö se baarimikko lopulta oikeisiin töihin, vai elelettekö sinun tuloillasi?
Baarimikon kaverin kanssa menin naimisiin. Baarimikon työ on kyllä ihan oikeaa työtä, en tiedä mistä halveksiva asenteesi kumpuaa. Sitä paitsi se baarimikko nykyään omistaa itse yhden baarin, että ei sillä mitenkään huonosti ole mennyt. Myös hän on naimisissa ja perheellinen mies.
Ai näinkö :'D Voi ei. En näytä mielestäni kovin uhkaavalta.