Oletteko pohtineet kuolemaa?

Olen miettinyt lapsesta asti. Sisäistin joskus murrosiässä , miten elämää ei ole ilman kuolemaa. Tosin pelkäsin kuolemaa, mutta pahimman huoleni  toteutuessa puolison kuoleman myötä on kuolema kiinnostanut minua todella paljon. Eniten se, miten eri tavoin ihmiset suhtautuvat siihen.  Jopa väitän, että ilman toisen   kuoleman kokemusta ihminen jää vajaaksi. Se on alue, jossa voi joko kohdata kaiken tunteistaan ja itsestään  tai  väistellä lopun ikäänsä. 

Omaa kuolemaani en enää pelkää. 

Seuraan Suomen Kuolemantutkimusseura ry:n julkaisuja somessa. Heillä on hyviä luentojakin. Koen olevani kotonani saman mielisten kanssa. 

Kuolema on ainoa varma asia tässä muuttuvassa maailmassa. Kuolema kestää vain hetken, ihminen alkaa kuolla jo syntyessään. Iän mukana kuoleminen lisääntyy kunnes tapahtuu Kuolema. Sen jälkeen kukaan ei tiedä kuinka jatkuu

Tottakai. En tiedä ketään joka ei ois ja oon siitä jutellut aika monen kanssa.

Elämää ei voi pidentää, mutta sitä voi aina lyhentää. Huojentava ajatus ja tämän oivaltamisen jälkeen minun ei ole enää tarvinnut miettiä asiaa.

Olen miettinyt, mulla on kanssa kaikki lähipiirissä sellasiä ketkä eivät osaa pohtia yhtään mitään. Puhutaan siis kaikesta syvällisemmästä, alkaa kuulemma ahdistamaan niin pitää sulkea koko aihe pois, oli se sitten mikä tahansa missä pitää vähän yläkertaa käyttää. :D

Kyllä olen pohtinut, koska lähipiirissä on kuollut useita melko nuoria. Heillä on jäänyt elämä kesken. Olen alkanut elää vahvasti hetkessä, enkä enää elä sitten kun pääsen eläkkeelle, niin teen sitä tätä tuota. En odota enää eläkkeelle pääsyä, koska en välttämättä koskaan pääse eläkkeelle. Elämä on just nyt.

Eli en ole erikoinen koska olen miettinyt lapsena kuolemaa, näyttää muutkin miettivän. Tämän todella lyhyen gallupin mukaan lähes kaikki miettivät kuolemaa joskus.

Ihmettelen miten puolisoni voi väittää ettei ole koskaan miettinyt? Miten voi elää, jos sitä ei joskus mieti?

Aihetta olisi jokaisen pohtia kuolemaa ja iankaikkisuuskysymyksiä, sillä Raamatun mukaan eämme vain kerran ja sen jälkeen tulee tuomio. Ja pelastuminen kadotukselta on mahdollista vain Jeesuksen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Aihetta olisi jokaisen pohtia kuolemaa ja iankaikkisuuskysymyksiä, sillä Raamatun mukaan eämme vain kerran ja sen jälkeen tulee tuomio. Ja pelastuminen kadotukselta on mahdollista vain Jeesuksen kautta.

Vain kristinuskon mukaan käy noin. Voit vaihtaa uskontoja sellaiseen jossa kadotusta ei ole tai ryhtyä ateistiksi

Joo, en niin itse tätä ole ajatellut kristinuskon kautta. Tai tulihan sitä joskus mietittyä että millainen paratiisi siellä odottaa. Mutta se ei ollut aloituksessani pääasia, vaan yleisesti se, että voiko sitä olla ajattelematta?

Ehkä se oli semmonen "mies naiselle"- vastaus että rilääx, kaikki hyvin tai jotain? 

Liian paljon ja liian usein oon joutunu miettimään. Ja sitte tuo pölijä pää miettii sillonki ku ei muuten joutuis.

Riippuu mikä lasketaan ajattelemiseksi. En ole sillälailla ajatellut, että olisin pyrkinyt saamaan siitä selville mitään sellaista, mitä ei joku muu olisi jo ajatellut. Onko se siis kuoleman ajattelua, kun käy läpi sen, että voisiko elämä jatkua kuoleman jälkeenkin vai oliko kaikki siinä? Minusta ei ole. Minusta sekään ei ole kuoleman ajattelua, että miettii, mitä sen jälkeen on. Se on kuoleman jälkeisen ajan (tai elämän) miettimistä.

Itse kuolemassa ei mielestäni ole mitään ajateltavaa (minulle), jota olisi kiva tai edes tarpeen ajatella. Se on ikävä, brutaali ja harmillinen tapahtuma, mitä ei toivo kenenkään kohdalle. Ihan surkeaa, jos täytyy (eli henkilö olisi niin sairas, kivulias tai kasvis).

Olen miettinyt kuolemaa ajoittain ja pelkäsin sitä etenkin lapsena. Oman lapseni menetin yllättäen (itsemurha) ja sen jälkeen olen pohtinut kuolemaa päivittäin. En pelkää sitä mutta en myöskään halua kuolla vielä. Itse olen ateisti kuten myös lapseni, joten mikäli olen väärässä ja joku Jumala onkin olemassa, päädyn helvettiin ja tapaan siellä sitten lapseni. Olen asian kanssa ihan sinut sillä minulle ei ole olemassa mitään taivasta ellei siellä olisi sitten kaikkia rakkaimpiani ja ystäviäni. Ajatuskin siitä, että itse olisin joittenkin uskovaisten kanssa taivaassa kun rakkaimpani olisivat helvetissä on oksettava. Eli minulla ei siis ole paineita olla uskovainen sen takia, että päätyisin taivaaseen :)

Olen 50v mies. Elämää elänyt ja saanut toteuttaa asioita joista pidän. Elämä kuluttaa ja nyt olisin valmis jättämään tämän maallisen puolen. Mikäli olisi yksi sellainen varma lääke joka otetaan suunkautta niin en epäröisi ottaa sitä.