Miksi kummastellaan, jos haluan avata osan joululahjoistani vasta joulupäivänä?
Tällainen tuli mieleen, kun joulu koko ajan lähenemässä. Viime jouluna niin tein ja aion tehdä samalla tavalla myös tänä vuonna, koska tuli kiva fiilis joulun tuntuvan pidemmältä. Äiti ja siskokin kysyi enkö aio avata pakettejani ja vastasin että vasta seuraavana päivänä. Sitten äiti vain sanoi että nyt siskoni ei ehdi näkemään mitä sain lahjaksi, kun lähti aattoiltana kotiinsa. Halusin silti jättää paketit joulupäivälle. Ei ollut kyseessä siskon antama lahja.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kai ollaan vaan niin kovin tottuneita siihen, että lahjat kuuluu aattoiltaan.
Toinen vanhempani asuu Briteissä, joten olen lapsuudessa kokenut molempia tyylejä. Äidin luona lahjat yleensä avattiin jouluaattona, isän luona jouluaamuna. Yhtä paljon isäni puolen perhe ja suku kummasteli sitä, että Suomessa ensinnäkin joulupukki tulee kylään ja lahjat myös avataan aattoiltana. Ihmettelivät kovasti, että miksi Suomessa juhlitaan aattona, vaikka varsinainen juhlapäivä on joulupäivä, mistä oikeastaan alkaa joulunvietto. Jouduin monta kertaa selittämään, että Suomessa nyt vaan useampikin juhla sijoittuu aattoon eikä päivään, joulu, juhannus ja vappu.
Minulle molemmat tyylit on ok. Tavallaan ihan jees, että Suomessa jo aatto on sitä juhlaa ja joulunviettoa, ja aatto huipentuu pukkivisiittiin ja lahjoihin. Jouluaamuna voi sitten olla ja katsella lastenohjelmia. Toisaalta, ihan jees sekin on, että isän luona lahjat avattiin vasta jouluaamuna, koko perhe yhdessä ja pirteänä. Ja kaikki takuulla heräsi aikaisin, eikä ketään tarvinut hoputtaa.
Outoa että brittiperhe ei tiedä aaton joululahjaperinteestä, vaikka niiden oma kuninkaallinen perhekin sitä traditiota noudatta. Prinssi Albert toi tavan Saksasta ja sitä noudatetaan edelleen.
Se miten kuninkaallisperheessä on lahjoja ollut tapana avata ei taida monenkaan tavallisen brittiperheen elämään vaikuttaa. En pidä yhtään outona että ovat aaton juhlintaa ihmetelleet, Briteissähän aatto on monelle vielä työpäivä.
Luuletko, että voisit kysyä tätä asiaa siltä mutsiltas ja systeriltäs?
Vierailija kirjoitti:
Minusta pointti on se että lahjat avataan yhdessä kaikkien nähden. Ärsyttävää, että yksi jemmaa omiaan, vaikka muut ovat nähtesi lahjat avanneet.
Omia ovat lahjat, joten saa tehdä miten haluaa. Ja näkee ne jossain vaiheessa sitten kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Jos saa paljon lahjoja, pitää ne repiä vauhdilla auki, jotta kerkeää illan aikana kaikki avata. Ei siinä kerkeä itse tutustua omiin lahjoihinsa. Ei edes muista enää seuraavana päivänä, mitä kaikkea sai.
Lapsenahan ne lahjat avattiin aina kerralla kaikki. Yhtenä jouluna minulta katosi yksi lahjaksi saamani kirja. Epäilen, että se meni lahjapapereiden mukana roskiin. Jos olisin lukenut kaikessa rauhassa sen kirjan ennen kuin avaan loput lahjat, ei sen katoaminen olisi harmittanut niin paljon.
Kyllä olisi pitänyt tarkemmin katsoa, ettei mene roskiin :(
Outoa että brittiperhe ei tiedä aaton joululahjaperinteestä, vaikka niiden oma kuninkaallinen perhekin sitä traditiota noudatta. Prinssi Albert toi tavan Saksasta ja sitä noudatetaan edelleen.