Lue keskustelun säännöt.
On se jännä miten joku pärjää monen pienen lapsensa kanssa ja joku ei edes yhden
22.08.2008 |
Täytyy luojaa kiittää tai ketä lie siitä, että olen varustettu tasaisella psyykellä ja johdonmukaisuudella + pitkäpinnaisuudella. Tuttavapiirissäni on tapauksia, joissa yhden lapsen kanssa on niiiiin vaikeaa, vaikka on päivät tarhassa ja vain muu aikaa pitää lasta hoitaa... ja silloinkin mieluusti pyydetään mummoja apuun.
Itse olen aina hoitanut lapseni itse, kotihoitoaikaa tulee mulle lähes 6 vuotta, tosin välissä olin pari vuotta töissä (en silti ole mikään perinteinen kotimamma, vaan ihan korkeasti koulutettu). Tämä tunteenpurkaus siksi kun taas eräs tuttavani haluaa tuoda lapsensa mulle hoitoon parina iltana kun on ihan pakko päästä tuulettamaan päätään. Ei siinä mitään, kyllä mä hoitoon otan. Se vaan on niin rankkaa yhden kanssa, miettiiköhän esim. hän koskaan miten minä pärjään kolmen kanssa varsin mainiosti enkä koskaan valita.... :O
Kommentit (30)
Vanhemmat eivät näe lasta päivän aikana montaa tuntia. Joku muu hoitaa lapset/lapsen. sitten kun se lapsi haetaan päiväkodista niin vanhemmat eivät kestä lapsen kiukuttelua kun lapsi väsyy päivähoidon aikana. Mutta ei kai tästä voi pelkästään vanhempia syyttää. joidenkin on ehkä pakko mennä töihin.
Olen myös ollut jkotona 8,5 vuotta ja kohta syntyy viides lapsi. Pärjään kyllä mainiosti organisoimalla asioita.
Luulen, että yksi syy siihen että lapset ovat väsyttäviä, on se että lasten kanssa ei olla koskaan opittu olemaan. He ovat ikäänkuin "vieraita" kodissaan ja hiukan jännitetään heidän kanssaan olemista. Kotiäidit ovat tottuneet lasten kanssa olemiseen, eikä se siksi väsytä niin paljon.
t:Kotiäitinä 8v ja lapset kotihoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin äidit kuin lapset. Toiset kestävät eri asioita paremmin kuin toiset. Mikä siinä on niin hankala ymmärtää?
Kaverisi olisi siis pitänyt jättää lapsi hankkimatta kun ei sitä jaksa hoitaa? No sitten kirjoittaisit täällä siitä miten säälittävä tapaus kaverisi on kun ei ole lapsiakaan ja ikää kertyy. Päättäkää jo mitä oikein haluatte : (
olisi syytä pysähtyä miettimään? Kirjoitin toki kärkevästi, mutta mielestäni asiassa on ajattelemisen aihetta.
Valitettavasti näyttäisi, että valtaosasta ei sitten ole, liekö sitten "kohderyhmää" josta kirjoitin...
sulla riittäisi MYÖTÄTUNTOA heille joilla on jostakin syystä vaikeampaa. Ylemmyydentunto kertoo siitä että henkinen kasvusi ei ole edes alkanut. Mutta ehkä se ei siellä norsunluutornissa ole tarpeenkaan, toisin kuin täällä maan vajaavaisten matosten keskellä. Toivotaan vaan ettei ukko petä ja jätä, oma terveytesi koe konkurssia tai lapillesi satu jotain vakavaa. Voit äkkiä huomata olevasi muiden myötätunnon ja avun tarpeessa. Ihan ilman omaa syytäsi.
ja ap:n teksteistä päätellen, hänkin olisi sitä toivonut
ei ole vain luonne antanut periksi pyytää apua.
Jos haluaa olla yli-ihminen, niin saahan sitä olla, mutta vanha totuus on, että niin paljon saat kuin pyydät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli mieheni ollessa työmatkalla (ne kestävät n.2-4 yötä) töissä saadessani migreenikohtauksen, pyydän äitiäni avukseni illaksi. Haen lapset hoidosta ja illan poden joko järkyttävää tai vähemmän järkyttävää päänsärkyä täsmälääkkeistä huolimatta. Jos kipu yltyisi rajuksi, niin en jaksaisi lähteä lasten kanssa ensiapuun. Naapurit varmaan ajattelevat minusta samalla lailla kuin sinä ajattelet tuttavastasi. Kaikki sairaudet eivät näy kilometrin päähän.
mutta kai sitä vaan ennenvanhaan otti asiat luonnollisempina. En edes osannut ajatella etten jaksaisi 3-4 lapsen kanssa, muutaman vuoden pienipalkkaisena yh:nakin. Ei tullut mieleenkään pyytää apua tai uupua täysin lasten takia. Ja tietty kävin normaalisti töissä äitiyslomien jälkeen, ei velallisella ollut varaa jäädä kotiin.
Onhan noita vaikka mitä hulluja juttuja joita ei ole edes itse tajunnut mutta mistä tehdään iso numero tänäpäivänä....
Yksi sellainen on kipulääkkeet supistuksiin. Olin ihan äimänä kun luin jostain viestistä että jengi ottaa nappia joka nipistykseen! Mulla oli kipeitä supistuksia jo 14-17 viikoilta alkaen, ainoa lääkitys oli 3 vkon makuutus sairaalassa ja estolääke siellä. Ennen ainakin kiellettiin lääkkeet raskauden aikana. Kaikki vaan muuttuu.... tai sietokyky heikkenee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voin sanoa että tuolloin en todellakaan jaksanut kahden lapsemmekaan hoitoa. Minulle oli kyllä koko ajan selvää, että vika oli työssä eikä lapsissa/ perheessä. Tein valinnan ja lähdin ko. työstä - päivääkään en ole katunut.
millaista se elo on yhden vaikeasti vammaisen lapsen kanssa. Tulee sitä omaa kahden lapsen arkea ikävä jo viidessä minuutissa.
Että silleen.
olisi syytä pysähtyä miettimään? Kirjoitin toki kärkevästi, mutta mielestäni asiassa on ajattelemisen aihetta.
Valitettavasti näyttäisi, että valtaosasta ei sitten ole, liekö sitten "kohderyhmää" josta kirjoitin...