Miksi nykyaan on niin kamalaa, jos vanhemmat huutaa lapsille? Mulle on lapsena huudettu, mutta osaan silti ihan rakentavasti keskustelemalla riidella enka karju muille.

Huutaminen on mielestäni aivan väärä tapa lasta - ja aikuistakin - kohtaan. Siis jokapäiväisenä keinona käytettynä, hätätilanteet ovat erikseen. Silti minäkin sorrun siihen aivan liian usein. Silti TIEDÄN, että jos olisin kärsivällinen niin voisin ratkoa ongelmia muutenkin. Puhumalla, selittämällä, myös houkuttelemalla ja rankaisemalla (huom. ei fyysisiä rangaistuksia).



Huutaminen latistaa itsetuntoa. Tiedän sen siitä, että minulle käy niin kun minulle huudetaan. Lapsilleni haluaisin antaa niin vahvan itsetunnon kuin mahdollista. Miksi siis huudan? Koska olen heikko. Kunpa jaksaisin muistaa, että jonkun ajan päästä koittaa aika, jollon lapset muuttavat pois kotoa. Jospa jaksaisin hoitaa asiat muuten kuin huutamalla päivittäin siihen saakka...

Huutaminenhan on jotain muuta kuin äänen korottamista komentaessa.



Huutaminen on sitä, että vanhempi naama punaisena raivoaa lapselle. Vanhempi on menettänyt maltin, kontrollin, eikä käyttäydy sivistyneen aikuisen tavoin. Mitäpä jos äiti tai isä huutaisi samalla tavalla työkaverilleen? Tai kampaajalleen? Tai kanssamatkustajalle? Olisko ihan ok?



Kyse on hyvästä käytöksestä. Siitä, että aikuisen ihmisen tulee pääsääntöisesti hallita tunteensa ja osata ilmaista niitä rakentavasti. Mitä lapsi siitä oppii, jos vanhemman kyky käsitellä konflikteja on huutamista?



On aivan eri asia, että suuttuminen on inhimillistä. Kaikilta joskus palaa pinna. Aikuisen kuuluu myös voida kriittisesti arvioida toimintaansa ja tarvittaessa pyytää lapselta anteeksi ja selittää, miksi huusi.



Lapsi ei kasva pumpulissa, jos vanhempi osaa ilmaista tunteitaan ja asettaa rajoja muuten kuin huutamalla.