Lue keskustelun säännöt.
Vanheneminen on ihan hanurista
17.10.2022 |
Kauniisti sanottuna noin. Ikää hieman yli 50-vuotta j enemmän ja enemmän on mielessä asiat, joita on tapahtunut. Mielialaa valtaa ajatus, että ihanimmat asiat elämässä on nähty ja koettu ja edessä on enemmän harmaata.
Puoliso on alkanut sairastella ja ei tässä omakaan keho enää nuorru vaikka siitä huolta pidänkin. Töissäkin tulee tunne, että pitäisi olla tehokkaampi ja parempi ja se turhauttaa koska olen aina suhtautunut työhöni vakavasti.
Raha-asiatkaan eivät ole niin hyvin kuin voisi ajatella tässä vaiheessa elämää jo olevan. Menot teini-ikäisistä lapsista ovat aika kovat ja säästöön on vaikea saada kun kaikki kallistuu.
Materiaa ja fyysisen kehon rapistumisesta huolimatta eniten ahdistaa tämä tietty melankolia. Lapset lähtevät kohta omilleen, on heidän aika kerätä kokemuksia, rakkauksia ja seikkailuja.
En ole ikinä valmis kiikkustuoliin, mutta tunne on tylsistynyt. En edes haluaisi elää vanhaksi vaan toivoisin lähteväni aikanani nopeasti, en kituen. En halua elää enää kymmeniä vuosia.
Kommentit (44)
Sitten vasta vanhuus alkaa, kun on niin kankea, ettei pysty alapesuun edestä eikä takaa. On pakko mennä uimahalliin vesijuoksulle, ettei ala haista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Höpönhöpön.
-Olen vaihtanut duunia nyt ahkeraan viimeisten 5 vuoden aikana. Nyt on aika ok.
-On lastenlapsia ilahduttamassa.
-Terveys on hyvä. Sairaudet on hoidettu. Kunto on hyvä. Liikuntaa tai arkiliikuntaa harrastan 7-9 tuntia päivässä.
50+ on ihan jees.
Näin se menee, jos menee. Itse olen syrjäytynyt työelämästä kauan sitten, eivätkä työnantajat enää edes vastaa hakemuksiin. Perhettä ei ole koskaan vanhempia lukuunottamatta ollutkaan, koska minun nuoruudessani oli pakko pysyä ns. kaapissa, eikä todellista seksuaalista suuntaustani tiedä moni vieläkään.
Rohkeuden puute tuntuu vaivaavan monia. Miksi ei voisi piipahtaa vaikka sinne Hesburgeriin jos tekee mieli sellaista? Ei kukaan pahalla katso, kuvittelette vaan. Itse matkustelen junalla extempore milloin mihinkin kun on aikaa, ei maksa paljoa ja uudet maisemat karkoittaa arjen harmautta tehokkaasti. Lenkkeilen samalla uusissa maisemissa.
Useamman kerran olen reissannut Lappiin asti ihan yks kaks ja hytkynyt naurusta omaa hulluuttani ihmetellen. Ja ompelen ja nikkaroin niin aivot pysyy kunnossa ja aina pukkaa uutta projektia, aika vaan meinaa loppua kesken. Kuolemaan ehtii sitten aikanaan, nyt iloitaan ja nautitaan kun voidaan.
Mun asiantuntijatyössä olevat kaverit valittaa sitä, että ei enää jaksaisi töissä.
Molemmat on eri paikoissa julkisella töissä ja sinne palkataan yleensä alle kolmekymppisiä (ala vaatii yliopistotutkintoa)
Molemmat ovat ihan vanhuksia työpaikassaan. Ikää heillä on 55 vuotta.