Lue keskustelun säännöt.
Vanheneminen on ihan hanurista
17.10.2022 |
Kauniisti sanottuna noin. Ikää hieman yli 50-vuotta j enemmän ja enemmän on mielessä asiat, joita on tapahtunut. Mielialaa valtaa ajatus, että ihanimmat asiat elämässä on nähty ja koettu ja edessä on enemmän harmaata.
Puoliso on alkanut sairastella ja ei tässä omakaan keho enää nuorru vaikka siitä huolta pidänkin. Töissäkin tulee tunne, että pitäisi olla tehokkaampi ja parempi ja se turhauttaa koska olen aina suhtautunut työhöni vakavasti.
Raha-asiatkaan eivät ole niin hyvin kuin voisi ajatella tässä vaiheessa elämää jo olevan. Menot teini-ikäisistä lapsista ovat aika kovat ja säästöön on vaikea saada kun kaikki kallistuu.
Materiaa ja fyysisen kehon rapistumisesta huolimatta eniten ahdistaa tämä tietty melankolia. Lapset lähtevät kohta omilleen, on heidän aika kerätä kokemuksia, rakkauksia ja seikkailuja.
En ole ikinä valmis kiikkustuoliin, mutta tunne on tylsistynyt. En edes haluaisi elää vanhaksi vaan toivoisin lähteväni aikanani nopeasti, en kituen. En halua elää enää kymmeniä vuosia.
Kommentit (44)
51 ja elämä on ihanaa vaikka on vähän kremppaakin. Lapset jo 25 ja olleet omillaan jo vuosia. Miehen kanssa kahdestaa reissataan ja nautitaan elämästä. Molemmat hyvissä töissä, tulot hyvät. Ainoa miinus on että sairastuin reumaan mikä sekään ei ole juuri tahtia hidastanut. En todellakaan istu kiikkustuolissa ja käyn edelleen Hesburgerissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä palstalla on todella paljon vanhempaa ikäluokkaa olevia ihmisiä samassa tilanteessa.. Mun vinkki on tämä: Käykää oikeasti ulkoilemassa yms enemmän, kehittäkää harrastuksia yms itsellenne. Varsinkin eläkkeellä olevat, elämän ei tarvitse olla pelkkää vauva palstaa ja ulko-oven edustalla naapurien kyttäämistä. Ulkoilkaa ni alkaa eelämä maistumaan paremmalta! Mun pihapiirissä nämä ihmiset istuvat kaiket päivät oven edustalla kyttäämässä, monesti olen miettinyt tätä aihetta sen takia.
Itse olen 45, ei ole puolisoa, asun vuokralla, lapset on. Työ ainoa elämänsisältö, muulle ei energiaa. Aika masentavaa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla on todella paljon vanhempaa ikäluokkaa olevia ihmisiä samassa tilanteessa.. Mun vinkki on tämä: Käykää oikeasti ulkoilemassa yms enemmän, kehittäkää harrastuksia yms itsellenne. Varsinkin eläkkeellä olevat, elämän ei tarvitse olla pelkkää vauva palstaa ja ulko-oven edustalla naapurien kyttäämistä. Ulkoilkaa ni alkaa eelämä maistumaan paremmalta! Mun pihapiirissä nämä ihmiset istuvat kaiket päivät oven edustalla kyttäämässä, monesti olen miettinyt tätä aihetta sen takia.
Juuri näin, koska ihmiseltä kun loppuu tekeminen, hänestä tulee todella rasittava muille.. Sekä täällä että oikeassakin elämässä.
Mulla ollut samoja fiiliksiä. Ikää 43. Lapsia on, miestä ei. Miestä en sinänsä tässä edes kaipaa tai jaksa mitään suhdeyrityksiä. Viihdyn kotona lueskellen, dokkareita ja sarjoja katsellen. Väkisinkin mietin, että sitäkö se on sitten koko loppuelämä? Mitään ei ole oikein varaa tehdä, enkä toisaalta tiedä mitä edes tekisin jos olisi. Lasten elämä ja asiat toki kiinnostaa, mutta sitäkö se elämä sitten tulee olemaan, että elää lasten kautta? Omassa elämässä ei ole enää mitään odotettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauva palstalla hengailu aamusta iltaan ei ainakaan paranna oloasi... Täällä on niin paljon negaa ja voivottelua 247. Suosittelen haukkaamaan raitista ilmaa.
Vierailija kirjoitti:
Jännää miten nuorena ei yhtään haitannut köyhyys . Aina kuitenkin jotenkin pärjättiin ja ruokaakin saatiin. Mihin seikkailuasenne on kadonnut, sitä olen monesti ihmetellyt
Tätä samaa aina ihmettelen. Nuorena mua ei koskaan haitannut köyhyys. Ei haitannut syödä huonoa ruokaa ja jos joskus pääsi matkustelemaan, se halvin koirankoppi ei todellakaan haitannut. Yhtä hyvät yöunet sai aina.
Nyt vanhemmalla iällä on alkanut vähän liiankin mukavuudenhaluiseksi. Välillä vähän harmittaa jopa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 45, ei ole puolisoa, asun vuokralla, lapset on. Työ ainoa elämänsisältö, muulle ei energiaa. Aika masentavaa.
Tosi surullista kun työ on elämän ainoa sisältö. Sinuna harkitsisin lopputiliä.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni se 50v tulee täyteen alkuvuodesta. On tämä ollut kova vuosi itselleni, mutta yleisesti ottaen olen ollut kovin tyytyväinen elämääni, tyttäret isoja, asuntolaina maksettu ennen 50v päivää ja ihana pitkä parisuhde (30v) mieheni kanssa. Ja sitten se kaikki romahtaa kun mieheni sairastui masennukseen, ykskaks kaikki on epävarmaa ja yksinäistä ja pirun surullista. Eteenpäin on mentävä, mutta tämän ikäisenä on kurja todeta, että ystävät muutamaa lukuunottamatta on jääneet ja nyt olisi niin ihanaa kun olisi ihmisiä joiden kanssa reissata yms. Tuntuu kuin elämä valuisi sormien välistä.
Sairastuiko miehesi ihan yllättäen? Masennus on kyllä pirullinen sairaus. Itsellänikin on aika ajoin synkkiä kausia ja ajatuksia, että en välitä vaikka olisin kuollut. Voimia sinulle. Toivottavasti löydät vielä yhteyden ystäviisi tai uusia ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset jo poissa kotoa, olen 47. Tuntunut todella syrjäänjääneeltä. Oman äidin kanssa ei olla tekemisissä koska on niin ehdoton. Tuntunut lohduttomalta. Onneksi mies sentään soitti tänään ja tulee käymään ehkä huomenna. (Ei asuta yhdessä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kuin ap:lla mutta mielessä kaikki se, mitä EI tapahtunut. Eli, kun ei ole uskaltanut elää.
Ala elää nyt. Vielä ehdit. Älä ajattele muita.
Nog skall man tänka på andra och beakta dem, men inte leva för dem, utan för en själv. Skillnaden är enorm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ollut samoja fiiliksiä. Ikää 43. Lapsia on, miestä ei. Miestä en sinänsä tässä edes kaipaa tai jaksa mitään suhdeyrityksiä. Viihdyn kotona lueskellen, dokkareita ja sarjoja katsellen. Väkisinkin mietin, että sitäkö se on sitten koko loppuelämä? Mitään ei ole oikein varaa tehdä, enkä toisaalta tiedä mitä edes tekisin jos olisi. Lasten elämä ja asiat toki kiinnostaa, mutta sitäkö se elämä sitten tulee olemaan, että elää lasten kautta? Omassa elämässä ei ole enää mitään odotettavaa.
Moni sairastaa masennusta tietämättään. Miksetpä lähde vaikka reissuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni se 50v tulee täyteen alkuvuodesta. On tämä ollut kova vuosi itselleni, mutta yleisesti ottaen olen ollut kovin tyytyväinen elämääni, tyttäret isoja, asuntolaina maksettu ennen 50v päivää ja ihana pitkä parisuhde (30v) mieheni kanssa. Ja sitten se kaikki romahtaa kun mieheni sairastui masennukseen, ykskaks kaikki on epävarmaa ja yksinäistä ja pirun surullista. Eteenpäin on mentävä, mutta tämän ikäisenä on kurja todeta, että ystävät muutamaa lukuunottamatta on jääneet ja nyt olisi niin ihanaa kun olisi ihmisiä joiden kanssa reissata yms. Tuntuu kuin elämä valuisi sormien välistä.
Sairastuiko miehesi ihan yllättäen? Masennus on kyllä pirullinen sairaus. Itsellänikin on aika ajoin synkkiä kausia ja ajatuksia, että en välitä vaikka olisin kuollut. Voimia sinulle. Toivottavasti löydät vielä yhteyden ystäviisi tai uusia ystäviä.
Todellakin sairastui yllättäen. Siinä vaiheessa kun lopulta kertoi, että mikään ei ole enää hyvin niin siitä viikon päästä oli jo hoidon piirissä. Edeltävän 2kk aikana oli pieniä hetkiä, että mietin onko kaikki hyvin, mutta mies peitteli pahaa oloansa. On kyllä myöntänyt, että se tunne, "että mikään ei tunnu miltään ja että kaikki on yhtä harmaata massaa" oli kulkenut jo jonkin aikaa mukana. Miehelläni ei ole aiemmin ollut minkäänlaisia masennusoireita, eli kyllä ihminen voi sairastua ensimmäistä kertaa minkäikäisenä tahansa.
Kaikkea hyvää Sinulle.
Keep up with the Korhonens kirjoitti:
Flytta utomlands så får du förändring i tristessen. På andra ställen märker du att folk lever för sig själva och inte för sin omgivning. I Finland skall allt vara på ett visst sätt och det vissa sättet är oftast tråkigt, färglöst och allmänvisset.
Se blott på de bostadsreklamerna som finns i kvällstidningarna. Kåk efter kåk är svart, grå och vit, både utanpå och inuti. Vem vill bo i något sådant? Se på kläderna som är gråa, eventuellt svarta och med en vit klick om vintrarna. På sommaren är det mera svart och vitt och mindre grått.
Allt verkar vara fullkomligt glädjelöst och det uppfattas tydligen som "fint". Att det skall vara "fint" är väldigt viktigt. En fin finsk krog har svarta obekväma stolar i trä och eventuellt bord med. Allt är stramt, tillbakadraget och kallt. Det är "fint" och det är viktigt att kunna skryta för de andra att man har varit på "fina" ställen.
Hurudant det är att bo, hur kläderna sitter och känns eller hur maten smakade och hur man gillade omgivningen är sekundärt, för det skall vara på vissa sätt. Sedan kan man tävla sinsemellan om hur "fint" det har varit.
Det här gäller väl mest fint folk i samhället.
Yli 50 oon ja huomannut että välillä heikottaa, niskat jumissa ja hitauttakin tullu. Mutta silti käyn harrastuksissa ja hoidan muutkin hommat niinkuin ennen. Parasta tässä on se, että on tullut enemmän harkitsevaisuutta ja rauhallisuutta eri tilanteissa.
Positiivista on se kun on enemmän aikaa itselle, käyn edelleen karaokebaareissa ja diskoissa. Tanssin ja laulan. Kyllä tässä on mukava elää vielä 25 vuotta, jos luoja suo. Haaveilen purjehtimisesta lämpimissä maissa.
Höpönhöpön.
-Olen vaihtanut duunia nyt ahkeraan viimeisten 5 vuoden aikana. Nyt on aika ok.
-On lastenlapsia ilahduttamassa.
-Terveys on hyvä. Sairaudet on hoidettu. Kunto on hyvä. Liikuntaa tai arkiliikuntaa harrastan 7-9 tuntia päivässä.
50+ on ihan jees.
Kuulostat ap masentuneelta. Mun kaverin äiti masentui kans aikoinaan, kun lapset muutti kotoa. Koki että elämä on ohi ja alkoi toivoa kuolemaa vaikka oli vasta 50-vuotias.
Tutun mies on psykiatri. Kysyin, millainen on tyypillinen potilas.
Sanoi, että masentunut nainen, joka suree lasten lähdettyä pesästä.
Olin tuolloin vasta 35-vuotias ja se on jäänyt mieleeni.
Kohta mulla on kans lapset omillaan.
Ala elää nyt. Vielä ehdit. Älä ajattele muita.