Itsekkyys ja tunnekylmyys

Tunnekylmyys voi olla geneettisesti periytyvää ja/tai opittua - ja on eri asia kuin narsismi, vaikka yhteneväisiä piirteitä on olemassa.

Olen viime vuosina joutunut avaamaan silmäni ja myöntämään sen tosiasian, että jo aikuinen tyttäreni (32v.) käyttäytyy epäempaattisuudessaan täsmälleen samalla tavoin kuin isänsä, josta erosin 25 vuotta sitten.

- Negatiivisia tunteita ja syytöksiä tulee aika ajoin vahvastikin.
- Itsessä ei koskaan ole mitään vikaa
- Anteeksipyyntöjä ei koskaan

- Pienintäkään positiivisen tunteen ilmausta ei tule eleillä, ilmeillä tai sanoilla.

- Minun tunnereaktioni (= itku) mitätöidään "draama queen-käyttäytymisenä"

- Kun kerron hänelle, että rakastan häntä - se mitätöidään kommentilla "Et voi sille mitään, koska on geeneissä!"
- Yhteyttä otetaan vain silloin, kun itse tarvitsee jotain
- Täysin kykenemätön astumaan toisen ihmisen asemaan

- En ole kymmeneen vuoteen saanut käydä hänen kodissaan (jonka hänelle lahjoitin) jne....

Ja huomionarvoista on se, että kun muita ihmisiä - ketä tahansa - on läsnä, tytär käyttäytyy fiksusti ja asiallisesti kuin "Herran Enkeli". Tämän saman teki isänsä.

Tunnistatko itsesi ta jonkun läheisesi tästä?