Onko Suomi ainoa maa maailmassa, jossa on metsää, lunta, revontulia, jäätä ja poroja?
Joskus kun uutisjuttuja lukee, niin ainakin näin kuvitellaan että on.
Kommentit (29)
Mitä ihmeen uutisjuttuja sinä oikein luet?
Joo en minäkään ymmärrä. Ihan kuin oltaisiin muka kovinkin eksoottisia.
Eiköhän niitä ole samoilla leveysasteilla muuallakin, sen kun katsoo kartasta vaan.
Takaisin peruskouluun! Vai onko se vielä kesken?
Ei, mutta Suomi on harvoja paikkoja, jossa on helppo päästä noiden asioiden äärelle.
Katsokaapa kartasta, millaisia paikkoja Rovaniemen leveysasteella on vaikkapa Pohjois-Amerikassa tai Venäjällä.
Suomi on vaan päättänyt valjastaa nuo luonnonilmiöt ja varat matkailuvalteikseen kun ei täällä oikeen muutakaan "erikoista" ole.
Muut pohjoiset maat ovat keksineet muutakin.
Kanadassa, Venäjällä ja Ruotsissa on. Norjassa vähän eri koska meri vaikuttaa niin paljon.
Suomi on onnistunut kyllä brändäämään imagon kaikista parhaiten. Suorastaan hämmästyttävän hyvin, kun ottaa huomioon Suomen yleisen tuntemattomuuden maailmalla.
Ei ole ainoa. Suomalaisille annettiin sellainen kuva aina (kotimaista propagandaa?) ja monille turisteille. Ainutlaatuinen on tietenkin muuten, koska paikoissa on oma energiansa ja tunnelmansa.
Taas russakoiden Suomi-dissaus käynnissä.
Muista nyt mainita, ettei jääkarhujakaan ole kaduilla, vaikka turistit sitä niin toivoo.
Suomen metsiä ja järviä hehkutettiin lapsuudessa niin paljon, että luulin lapsena ihan oikeasti ettei niitä ole missään muualla :D
Vierailija kirjoitti:
Kanadassa, Venäjällä ja Ruotsissa on. Norjassa vähän eri koska meri vaikuttaa niin paljon.
Suomi on onnistunut kyllä brändäämään imagon kaikista parhaiten. Suorastaan hämmästyttävän hyvin, kun ottaa huomioon Suomen yleisen tuntemattomuuden maailmalla.
Metsää ja lunta on.
Mutta revontuliin vaaditaan todella pohjoisia leveysasteita.
Kanadassakin mm. Rovaniemen leveysasteet ovat jo asumatonta seutua, jotain eskimokyliä on.
Vancouver on Lontoon korkeudella.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ainoa. Suomalaisille annettiin sellainen kuva aina (kotimaista propagandaa?) ja monille turisteille. Ainutlaatuinen on tietenkin muuten, koska paikoissa on oma energiansa ja tunnelmansa.
Missä meille on annettu sellainen kuva? Kerro yksikin läde, jossa väitetään, ettei noita asioita olisi muualla?
Tursititkin varmaan osaavat tutkia netistä minne haluavat mennä. Jos haluaa kokea ap;n listamaat asiat, niin eiköhän jokainen tiedä, että samat asiat löytyy muualtakin. Ihan samalla tavalla, kuin Espanjaan menevä tursiti ei kuvittele, että se on ainao paikka missä on meri, ranta ja aurinko olisi vain Espanjassa.
Assburger kirjoitti:
Ei, mutta Suomi on harvoja paikkoja, jossa on helppo päästä noiden asioiden äärelle.
Katsokaapa kartasta, millaisia paikkoja Rovaniemen leveysasteella on vaikkapa Pohjois-Amerikassa tai Venäjällä.
Tämä. Toki Ruotsi ja Norja ovat tässä Suomen kilpailijoita. Lisäksi tietenkään porotalous (ap mainitsi myös porot) eivät ole samassa roolissa P-Amerikassa, vaikka sieltäkin toki löytyy villejä karibuja.
Kyllä. Ruotsin sademetsät ovat maailmankuulut, ja Norjan hiekkaerämaa on kenelle tahansa liian kuuma.
Vierailija kirjoitti:
Suomen metsiä ja järviä hehkutettiin lapsuudessa niin paljon, että luulin lapsena ihan oikeasti ettei niitä ole missään muualla :D
Rajallinen on ymmärryksesi siis ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ainoa. Suomalaisille annettiin sellainen kuva aina (kotimaista propagandaa?) ja monille turisteille. Ainutlaatuinen on tietenkin muuten, koska paikoissa on oma energiansa ja tunnelmansa.
Missä meille on annettu sellainen kuva? Kerro yksikin läde, jossa väitetään, ettei noita asioita olisi muualla?
Tursititkin varmaan osaavat tutkia netistä minne haluavat mennä. Jos haluaa kokea ap;n listamaat asiat, niin eiköhän jokainen tiedä, että samat asiat löytyy muualtakin. Ihan samalla tavalla, kuin Espanjaan menevä tursiti ei kuvittele, että se on ainao paikka missä on meri, ranta ja aurinko olisi vain Espanjassa.
Sitä on aina hehkutettu miten hyvä maa suomi on. Pelkästään keskitytty suomen Lappiin turismissa. Ulkomaista ei tiedä moniakaan asioita tai paikkoja, paitsi sen mitä tietää.
M32 kirjoitti:
Suomi on vaan päättänyt valjastaa nuo luonnonilmiöt ja varat matkailuvalteikseen kun ei täällä oikeen muutakaan "erikoista" ole.
Muut pohjoiset maat ovat keksineet muutakin.
Tiesitkö muuten, että Lappi ei ole koko Suomi ja muuta Suomea ei markkinoida revontulilla ja poroilla? Mutta outoa olisi, jos Lappi ei markkinoisi itseään luonnolla.
Sinänsä muuten hassua, että Suomessa yötön yökin on vain Lapissa kun taas vaaleat yöt ovat olleet esillä mm. Pietarin ja Tallinnan kv- markkinointimateriaaissa, vaikka ne ovat Helsingin etelä puolela No, Pietari ei taida itseään enää markkinoida.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ainoa. Suomalaisille annettiin sellainen kuva aina (kotimaista propagandaa?) ja monille turisteille. Ainutlaatuinen on tietenkin muuten, koska paikoissa on oma energiansa ja tunnelmansa.
Missä meille on annettu sellainen kuva? Kerro yksikin läde, jossa väitetään, ettei noita asioita olisi muualla?
Tursititkin varmaan osaavat tutkia netistä minne haluavat mennä. Jos haluaa kokea ap;n listamaat asiat, niin eiköhän jokainen tiedä, että samat asiat löytyy muualtakin. Ihan samalla tavalla, kuin Espanjaan menevä tursiti ei kuvittele, että se on ainao paikka missä on meri, ranta ja aurinko olisi vain Espanjassa.
Rovaniemellä on kohtuulliset mahdollisuudet nähdä revontulia.
Ehkä britti voisi mieluummin mennä samalla leveysasteella sijaitsevaan Kanadan Repulse Bayhin?

Täh?
Ei ole.