En toivu maailmankuvan muutoksesta, kaikki tuntuu niin synkältä

Herra 47 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kovin nuori? Maailmassa oli jonkin aikaa jokseenkin vakaata, jolloin moni nuorempi ihminen ehkä alkoi pitää sitä jonkinlaisena perustilana. Kuitenkin jo me nelikymppiset muistamme lukuisia sotia jopa Euroopassa, sika- ja lintuinfluenssat, talouskriisejä sun muuta, mitä on ollut iät ja ajat. Ei tässäkään ajassa ole mitään uutta auringon alla. Se on totta että elämä on ennustamatonta, mutta useimmiten kaikesta selvitään.

Ei korona-aika -johon aloittaja viittasi- missään nimessä ollut mikään "peruskauraa, onhan näitä ollut" -tilanne. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeisen, modernin maailman aikana maailma meni kiinni. Toisin sanoen, vapaata liikkumista (jopa kotoa liikkumista), elinkeinoja ja yleensä yhteiskuntien toimintaa rajoitettiin voimakkaaasti kuukausien, jopa vuosien ajan. Vieläpä globaalissa mittakaavassa.

Koska maailma ei tavallaan ollut ennen sotia auki siten kuin se nykyihmiselle on, oli tällainen elämän rajoittaminen laajassa mittakaavassa oikeastaan ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa. Sellaista ei tapahtunut hongkongilaisen, ei sikainfluenssan, ei öljykriisin eikä minkään muunkaan kriisin aikana. Ei ihme, että monet ahdistuivat vakavasti, ja että tuo ahdistus kroonistui osalle ihmisistä.

Niin, rajoitukset olivat toki kaikille uusi kokemus, mutta silti tuntuu vähän liioittelulta ahdistua kroonisesti siitä että hetkeen ei päässyt lentelemään tai kuntosalille. Rajoitukset tuskin itsessään olivat se syy miksi osa ihmisistä nyt painiskelee ahdistuksessa. 

Syö hyvin, ulkoile, ajattele positiivisesti niin elämäsi muuttuu paremmaksi, vaikka olisitkin korviasi myöten veloissa oleva vakavasti sairastunut suurperheen yksinhuoltaja jonka puoliso kuoli juuri.

Terv. J. Sarasvuo

Tanssiharrastus tuo iloa ja läheisyyttä.

Ahdistus voi helpottaa kun lakkaa seuraamasta valtamediaa. Media synkistelee monia asioita. Ihmisiä on helpompi kontrolloida kun he pelkää, olisiko siinä syy median pelotteluun.

Ja ilmastonmuutoksesta ahdistuville tiedoksi, ilmasto on maapallolla aina muuttunut ja muuttuu varmaan jatkossakin.

Aika jännä. Minä voin paremmin kuin koskaan. Saa luovuttaa luvan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistus voi helpottaa kun lakkaa seuraamasta valtamediaa. Media synkistelee monia asioita. Ihmisiä on helpompi kontrolloida kun he pelkää, olisiko siinä syy median pelotteluun.

Ja ilmastonmuutoksesta ahdistuville tiedoksi, ilmasto on maapallolla aina muuttunut ja muuttuu varmaan jatkossakin.

Salaliittoteoreetikko vaanimassa täällä haavoittuvaisia ihmisiä, mene pois, hyi.

Miten voitte hyväksyä maailman tällaisena? Miten voitte hyväksyä että tämä on kamala paikka ja moni ihminen sadistinen? Miten säilytätte illuusion turvallisuuden tunteesta? Ja en lue uutisia enkä ole somessa joten turha sanoa että älä lue uutisia. Vaikken lue niin ahdistun pelkästä tiedosta kun kuulen esim m urha tapauksista.

Vierailija kirjoitti:

Herra 47 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kovin nuori? Maailmassa oli jonkin aikaa jokseenkin vakaata, jolloin moni nuorempi ihminen ehkä alkoi pitää sitä jonkinlaisena perustilana. Kuitenkin jo me nelikymppiset muistamme lukuisia sotia jopa Euroopassa, sika- ja lintuinfluenssat, talouskriisejä sun muuta, mitä on ollut iät ja ajat. Ei tässäkään ajassa ole mitään uutta auringon alla. Se on totta että elämä on ennustamatonta, mutta useimmiten kaikesta selvitään.

Ei korona-aika -johon aloittaja viittasi- missään nimessä ollut mikään "peruskauraa, onhan näitä ollut" -tilanne. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeisen, modernin maailman aikana maailma meni kiinni. Toisin sanoen, vapaata liikkumista (jopa kotoa liikkumista), elinkeinoja ja yleensä yhteiskuntien toimintaa rajoitettiin voimakkaaasti kuukausien, jopa vuosien ajan. Vieläpä globaalissa mittakaavassa.

Koska maailma ei tavallaan ollut ennen sotia auki siten kuin se nykyihmiselle on, oli tällainen elämän rajoittaminen laajassa mittakaavassa oikeastaan ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa. Sellaista ei tapahtunut hongkongilaisen, ei sikainfluenssan, ei öljykriisin eikä minkään muunkaan kriisin aikana. Ei ihme, että monet ahdistuivat vakavasti, ja että tuo ahdistus kroonistui osalle ihmisistä.

Niin, rajoitukset olivat toki kaikille uusi kokemus, mutta silti tuntuu vähän liioittelulta ahdistua kroonisesti siitä että hetkeen ei päässyt lentelemään tai kuntosalille. Rajoitukset tuskin itsessään olivat se syy miksi osa ihmisistä nyt painiskelee ahdistuksessa. 

Ei esimerkiksi vuosi ole enää hetki, se on iso osa ihmiselämästä. Nuorelle se on todella pitkä aika.

Ehkä miellät ulkomaille lentämisen parin viikon rantalomaksi, jonka estyminen ei haittaa sinua? Ehkä liikunta tarkoittaa sinulle ulkoilua koiran kanssa? Ehkä lauantai-iltasi kuluvat puolison kanssa televisioviihteen parissa? Elämässäsi ei ole silloin mitään vikaa, mutta se ei ole ainoaa "oikeaa" elämää.

Itse asun talvet Vietnamissa. Harrastan tavoitteellista, kurinalaista kuntosaliurheilua. Olen kulttuurisnobi, rakastan käydä teatterissa ja klassisen musiikin konserteissa.

Ymmärtänet, että koronarajoitukset käänsivät maailmani ympäri. Ahdisti varsin paljon. Etenkin ahdisti se, että en päässyt kahteen vuoteen maahan, jonka miellän toiseksi kodikseni. Nyt kaikki on taas hyvin, en sairastunut masennukseen. Mutta entä jos olisin kaiken lisäksi ammatiltani esiintyvä taiteilija? Entä jos minulla olisi toisessa kodissani vaimo, perhe jota en olisi päässyt tapaamaan? Entä jos olisin kaksikymppinen opiskelija, jonka intohimo ja tulevaisuuden toiveammatti on soittaa selloa orkesterissa? Entä jos olisin mieleltäni hauras ja erityisherkkä?

Monelle, ehkä sinullekin, korona-aika oli helppo kestää, ehkä jopa positiivisen pysähtymisen paikka. Suo silti empatiaa heille, joille se ei sitä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Miten voitte hyväksyä maailman tällaisena? Miten voitte hyväksyä että tämä on kamala paikka ja moni ihminen sadistinen? Miten säilytätte illuusion turvallisuuden tunteesta? Ja en lue uutisia enkä ole somessa joten turha sanoa että älä lue uutisia. Vaikken lue niin ahdistun pelkästä tiedosta kun kuulen esim m urha tapauksista.

Turvallisuuden tunne ei tarkoita uskoa, ettei mitään kamalaa ikinä tapahdu maailmassa, vaan uskoa siihen, että jos tapahtuu, niin siitä selviää. Jos alkaa pelätä mahdollisia tulevia ikäviä tapahtumia, se kertoo ettei luota omaan henkiseen kykyynsä selvitä tapahtumista ilman että "hajoaa". Ja monet ei selviäkään ilman suurta ahdistusta, epätoivoa jne koska monet on jätetty esim jo lapsena selviämään vastoinkäymisistä yksin, eikä siis rakennettu siltä osin vahvaa psyykettä. Kokemusta on..

Anna miesten hoitaa hommat. Sää teet oman osas ja se riittää.

Tässä olis vielä syksyn mittaan kovasti toimintaa. Brasilian Pulsunaru on uhkaillut sotilasvallankaappauksella ja sisällissodalla, ensi sunnuntaina mahdollisesti siunataan seuraava Kiinan ikuinen dicktaattori (joka on katsellut naapureihin päin hyvinkin aggressiivisesti koko valtakautensa), Yhdysvalloissa olisi tulikivenkatkuiset Midterms-vaalit tarjolla. Vain pintaraapaisu loppuvuoden rytkyttelyistä.

Ihanan suojattua elämää on ap saanut viettää, jos hän vasta nyt huomaa, että mikään ei ole varmaa ja mitä vaan voi sattua.

Hänenä olisin kiitollinen. Me muut olemme joutuneet toteamaan sen jo pienenä.

Ihan pasketta kaikki. Alkkisvanhemmat, sairastuin psykoosiin, mies sai aivoinfarktin, lapset oireilevat, äiti kuoli ja koira kuoli. Mulla todettiin postraumaattinen stressihäiriö. Talousvaikeuksia. Sitten vähän vielä koronaa ja sotaa. Hip hei!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Herra 47 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kovin nuori? Maailmassa oli jonkin aikaa jokseenkin vakaata, jolloin moni nuorempi ihminen ehkä alkoi pitää sitä jonkinlaisena perustilana. Kuitenkin jo me nelikymppiset muistamme lukuisia sotia jopa Euroopassa, sika- ja lintuinfluenssat, talouskriisejä sun muuta, mitä on ollut iät ja ajat. Ei tässäkään ajassa ole mitään uutta auringon alla. Se on totta että elämä on ennustamatonta, mutta useimmiten kaikesta selvitään.

Ei korona-aika -johon aloittaja viittasi- missään nimessä ollut mikään "peruskauraa, onhan näitä ollut" -tilanne. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeisen, modernin maailman aikana maailma meni kiinni. Toisin sanoen, vapaata liikkumista (jopa kotoa liikkumista), elinkeinoja ja yleensä yhteiskuntien toimintaa rajoitettiin voimakkaaasti kuukausien, jopa vuosien ajan. Vieläpä globaalissa mittakaavassa.

Koska maailma ei tavallaan ollut ennen sotia auki siten kuin se nykyihmiselle on, oli tällainen elämän rajoittaminen laajassa mittakaavassa oikeastaan ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa. Sellaista ei tapahtunut hongkongilaisen, ei sikainfluenssan, ei öljykriisin eikä minkään muunkaan kriisin aikana. Ei ihme, että monet ahdistuivat vakavasti, ja että tuo ahdistus kroonistui osalle ihmisistä.

Niin, rajoitukset olivat toki kaikille uusi kokemus, mutta silti tuntuu vähän liioittelulta ahdistua kroonisesti siitä että hetkeen ei päässyt lentelemään tai kuntosalille. Rajoitukset tuskin itsessään olivat se syy miksi osa ihmisistä nyt painiskelee ahdistuksessa. 

Ei esimerkiksi vuosi ole enää hetki, se on iso osa ihmiselämästä. Nuorelle se on todella pitkä aika.

Ehkä miellät ulkomaille lentämisen parin viikon rantalomaksi, jonka estyminen ei haittaa sinua? Ehkä liikunta tarkoittaa sinulle ulkoilua koiran kanssa? Ehkä lauantai-iltasi kuluvat puolison kanssa televisioviihteen parissa? Elämässäsi ei ole silloin mitään vikaa, mutta se ei ole ainoaa "oikeaa" elämää.

Itse asun talvet Vietnamissa. Harrastan tavoitteellista, kurinalaista kuntosaliurheilua. Olen kulttuurisnobi, rakastan käydä teatterissa ja klassisen musiikin konserteissa.

Ymmärtänet, että koronarajoitukset käänsivät maailmani ympäri. Ahdisti varsin paljon. Etenkin ahdisti se, että en päässyt kahteen vuoteen maahan, jonka miellän toiseksi kodikseni. Nyt kaikki on taas hyvin, en sairastunut masennukseen. Mutta entä jos olisin kaiken lisäksi ammatiltani esiintyvä taiteilija? Entä jos minulla olisi toisessa kodissani vaimo, perhe jota en olisi päässyt tapaamaan? Entä jos olisin kaksikymppinen opiskelija, jonka intohimo ja tulevaisuuden toiveammatti on soittaa selloa orkesterissa? Entä jos olisin mieleltäni hauras ja erityisherkkä?

Monelle, ehkä sinullekin, korona-aika oli helppo kestää, ehkä jopa positiivisen pysähtymisen paikka. Suo silti empatiaa heille, joille se ei sitä ollut.

Toki tunnen empatiaa niitä kohtaan joita korona-aika ahdisti. Tunnen empatiaa myös muita kohtaan jotka painivat elämän erilaisten ongelmien kanssa. Aiemmassa kommentissasi vain painotit miten vakavaa ja poikkeuksellisen dramaattista aikaa korona-aika rajoituksineen oli. Olihan se, mutta kun luen listasi siitä millaisia ongelmia rajoitukset aiheuttivat, en voi muuta kuin ajatella että ihmisten elämä on ollut todella helppoa tähän asti. Ehkä kyse on paljon puhutusta resilienssistä. Jos on elänyt suojatonta ja ongelmatonta elämää, varmasti nuokin asiat voivat tuntua ylitsepääsemättömän ahdistavilta.

Itselläni on muuten sama tilanne matkustelun suhteen kuin sinulla, enkä tiedä mistä repäisit nuo viikon rantalomat. Minäkään en päässyt toiseen kotiini kahteen vuoteen. Lisäksi menetin liikunta-alalla toimivan yritykseni. Normaalisti myös minä treenaan tavoitteellisesti. Nyt treenitapoja piti vaan muuttaa ja löytää työpaikka toisaalta. Sellaista elämä on. Ongelmia tulee ja ne ratkotaan. Ei ole mitään tahoa joka voisi luvata meille että mitään epidemiologisia toimenpiteitä ei koskaan tarvita tautien levitessä tai mitään muutakaan pahaa ei koskaan tapahdu. Tuollaisessa tilanteessa tehdään mitä täytyy tehdä, eipä siinä muutakaan voi.

Minua masentaa, kun mieheni on salaliittoteoreetikko, joka ei uskonut koronaan ja nyt ajattelee, että Venäjän aloittama sota onkin lännen masinoima.

Vaikeeta pysyä järjissä kaiken kanssa.

Pandemioita on ollut historiassa paljon ja korona on ollut toistaiseksi erittäin helppo tapaus. Ei tästä ole mitään syytä masistella - päinvastoin, kannattaa olla äärimmäisen iloinen, että selvittiin näin helpolla.

Vierailija kirjoitti:

Minua masentaa, kun mieheni on salaliittoteoreetikko, joka ei uskonut koronaan ja nyt ajattelee, että Venäjän aloittama sota onkin lännen masinoima.

Vaikeeta pysyä järjissä kaiken kanssa.

Voin ottaa miehesi jos se helpottaa?

Olet heikko. Sairauksia ja sotia on ollut koko ihmishistorian ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämässä on aina voinut tapahtua kamalia asioita koska tahansa. Kauan saitkin elää rauhassa, kun olet vanhemmaksi asti ehtinyt ennen kuin jouduit tämän kohtaamaan. Kunhan pääset tuosta järkytyksestä, sulla on vastaisuudessa realistisempi käsitys elämästä. Se voi saada elämään entistä kovemmalla tarmolla, kun tietää, että kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä, ja toisaalta opettaa (pakottaa) arvostamaan kaikkein pienimpiäkin hyviä asioita elämässä silloin, kun kaikki muu menee päin seiniä.

Kiitos!

Suomen viime sotien jälkeen kaikki isät eivät palanneet kotiin. Sota kosketti silloin kaikkia. Välillisesti minuakin, vanhempani olivat puoliorpoja.  Tuntuu, että nykyiseltä nettisukupolvelta puuttuu historian ja elämän realiteettien taju. Maailmassa on aina tapahtunut (ja tulee tapahtumaan) ikäviä asioita. 

Poliittisia/uskonnollisia sotia, tartuntatauteja, ilmastonmuutoksia, ihmisten ja eläinten pahoinpitelyä. Jälkimmäisiin jokainen voi vaikuttaa omilla elintavoillaan ja osallistumalla päätöksentekoon.

Jokaisessa sukupolvessa on ihmisiä, jotka ovat joutuneet kokemaan elämän nurjan puolen. Mulla karisi illuusiot elämän ihanuudesta ja turvallisuudesta väkivaltaisessa lapsuudenkodissa. Aikuisiällä on lisäksi ollut sairaudesta johtuvaa työkyvyttömyyttä, köyhyyttä, totaalista yksinäisyyttä. Ihan ihmisestä riippuu, mitä on joutunut kokemaan eikä mun ollut todellakaan tarkoitus vähätellä ap:n tai kenenkään tunteita. En yhtään ihmettele, että korona-aika ja nyt sota näin lähellä ja uhka sen laajenemisesta ovat järkyttäneet ja stressaavat monia. Elämä on kuitenkin aina ollut epävarmaa, ja kun sen pystyy hyväksymään, voi sillä tosiaan olla hyviäkin seurauksia. Karaistuu myös tuleville kriiseille, henk.kohtaisille tai maailmanlaajuisille, niin ettei ne enää järkytä niin syvältä. Pysyy toimintakyky ja toivo yllä kaikesta huolimatta.

-lainaamasi

Vierailija kirjoitti:

Miten voitte hyväksyä maailman tällaisena? Miten voitte hyväksyä että tämä on kamala paikka ja moni ihminen sadistinen? Miten säilytätte illuusion turvallisuuden tunteesta? Ja en lue uutisia enkä ole somessa joten turha sanoa että älä lue uutisia. Vaikken lue niin ahdistun pelkästä tiedosta kun kuulen esim m urha tapauksista.

Mulla ei vain riitä energiaa vängätä sitä vastaan, mikä on totta. En tosin ajattele, että maailma on kamala paikka, mutta maailmassa tapahtuu paljon kamalia asioita, ja jotkut ihmiset ovat todella sairaita ja väkivaltaisia. Näin se vain on, ja musta tuntuu turvallisemmaltakin myöntää ja hyväksyä todellisuus kuin kieltää se. Omaksi tehtäväkseni jää hoitaa oma tonttini, tehdä mitä pystyn, jotta maailmassa olisi hyvä/parempi olla. Ja maailmassa on alun alkaenkin paljon hyvää, minkä avulla jaksan.

Perusturvallisuutta olen joutunut väkivaltaisen lapsuudenkodin jäljiltä rakentamaan terapian avulla ja opin, että se tosiaan, kuten toinen kommentoija jo kirjoitti, ei tarkoita sitä, ettei mitään kamalaa ikinä tapahtuisi, vaan että olen OK silloinkin, kun tapahtuu. Kaikki on hyvin silloinkin, kun ei ole. Mistä tällainen tunne sitten tulee, mulla siitä, että opin uudestaan luottamaan ihmisiin. Siihen, etten ole yksin, hädänkään hetkellä, vaan voin tukeutua toisiin.