En toivu maailmankuvan muutoksesta, kaikki tuntuu niin synkältä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kovin nuori? Maailmassa oli jonkin aikaa jokseenkin vakaata, jolloin moni nuorempi ihminen ehkä alkoi pitää sitä jonkinlaisena perustilana. Kuitenkin jo me nelikymppiset muistamme lukuisia sotia jopa Euroopassa, sika- ja lintuinfluenssat, talouskriisejä sun muuta, mitä on ollut iät ja ajat. Ei tässäkään ajassa ole mitään uutta auringon alla. Se on totta että elämä on ennustamatonta, mutta useimmiten kaikesta selvitään.

Minusta taas tuntuu, etten ole kokenut yhtä huolestuttavaa aikaa ja olen samaa ikäluokkaa.

Media elää nykyään tunnepohjaisesta manipuloinnista. Sentään iltauutisia ei olla pilattu ainakaan kielteisiksi. Ilmastomuutoshysteria on masinoitua poliittisesti.

Viimeistään nyt kannattaa herätä siihen että tutkii jotain asiaa tai ilmiötä useammasta lähteestä. Vaatii vaivaa mutta auttaa ymmärtämään niitä valtapyyteitä mitkä nyt repivät massoja eri suuntiin. Ja sitten pitää päänsä kylmänä kaiken puolivillaisen jankutuksen suhteen.

Tämähän on siis juuri se, mikä huolestuttaa. Mediaan ei voi luottaa enää, eikä paljon muihinkaan instansseihin.

Kun olin lapsi, uutisissa puhuttiin

Ydinaseista

Tsernobilistä ja sen levittämästä säteilystä

Lamasta

Ja ihan samat murhat siellä oli otsikoissa kuin nykyäänkin.

Kaaos on ollut aina. Nyt siihen liittyi pitkästä aikaa sota ja taudit. Kohta tulee jotain muuta tilalle. Tällainen maailma on.

Ketä on kaikista helpoin hallita?

Niitä ketkä pelkää.

Vierailija kirjoitti:

Ketä on kaikista helpoin hallita?

Niitä ketkä pelkää.

Monesko viesti sinulta samassa ketjussa? Ja aina tuota soopaa ihmisten pelon masinoimisesta.

Vierailija kirjoitti:

Ketä on kaikista helpoin hallita?

Niitä ketkä pelkää.

Pelko ei ole mikään ongelma, kun sen sietää reagoimatta. Tuntee, kuuntelee, antaa mennä/tekee jotain JOS on tarpeen. Päätön reagointi pelkoon on pyrkimys olla tuntematta sitä.

Tuntuu siltä, että kaikista eniten tilanteesta vouhkaa uskovaiset. Kun on kasvanut ajatukseen maailmanlopusta ja tuhkasta ja tulikivestä, niin nämä ajat herättää halun pilata kaikki keskustelupalstat ruikuttamalla ja pelottelemalla.

Mitäpä hyötyä siitä on? Ei yhtään mitään. Joillekin on pelkkää hekumaa ajatella sotia ja kärsimyksiä. Pitävät varmaan seinällä keskiaikaisia ruttotauluja.

Olis ihme jollei viimeiset 2-3 vuotta vaikuttaisi ihmisiin. Välillä on hyvä päästää todellisuus tajuntaan ja silloin saakin tuntua pahalta. Siihen on oikea(t) syy(t).

Kaikki alkaa ymmärtää että edessä ei ole vaurastumisen vuosia.

On tervettä että suomalaisen käsitys maailmantilasta muuttuu. Muutos sattuu. On opittava elämään uudella tavalla.

Epätodellista oli elämä pari vuosikymmentä kun Suomi ja Skandinavia elivät poikkeuksellisen tasaisesti ja turvallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi, uutisissa puhuttiin

Ydinaseista

Tsernobilistä ja sen levittämästä säteilystä

Lamasta

Ja ihan samat murhat siellä oli otsikoissa kuin nykyäänkin.

Kaaos on ollut aina. Nyt siihen liittyi pitkästä aikaa sota ja taudit. Kohta tulee jotain muuta tilalle. Tällainen maailma on.

Aina on jotain. Oon lapsesta asti ajatellut, että elämäni varrelle mahtuu tilastollisesti sota, ydin- tai luonnonkatastrofi tai vakava pandemia. Sodan kokee harva se sukupolvi.

Kaikesta selviää. Oleellista on opettaa se mentaliteetti lapsilleen. Aina selvitään, lopulta.

Aloittajan, ja monien muidenkin vanhemmat on kasvatuksessaan unohtaneet tämän.

Aika herkkiä olette. Pumpulikasvatus ei ole paras kasvatus.

Vierailija kirjoitti:

Elämässä on aina voinut tapahtua kamalia asioita koska tahansa. Kauan saitkin elää rauhassa, kun olet vanhemmaksi asti ehtinyt ennen kuin jouduit tämän kohtaamaan. Kunhan pääset tuosta järkytyksestä, sulla on vastaisuudessa realistisempi käsitys elämästä. Se voi saada elämään entistä kovemmalla tarmolla, kun tietää, että kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä, ja toisaalta opettaa (pakottaa) arvostamaan kaikkein pienimpiäkin hyviä asioita elämässä silloin, kun kaikki muu menee päin seiniä.

Kiitos!

Suomen viime sotien jälkeen kaikki isät eivät palanneet kotiin. Sota kosketti silloin kaikkia. Välillisesti minuakin, vanhempani olivat puoliorpoja.  Tuntuu, että nykyiseltä nettisukupolvelta puuttuu historian ja elämän realiteettien taju. Maailmassa on aina tapahtunut (ja tulee tapahtumaan) ikäviä asioita. 

Poliittisia/uskonnollisia sotia, tartuntatauteja, ilmastonmuutoksia, ihmisten ja eläinten pahoinpitelyä. Jälkimmäisiin jokainen voi vaikuttaa omilla elintavoillaan ja osallistumalla päätöksentekoon.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Alle nelikymppisiä tuttuja kuoli.

On sulle sattunut huono-onnisia tuttuja. Minuun alle/ päälle nelikymppisistä tutuistani ainoastaan yksi joutui sairaalaan koronan takia. Muilla meni pikkuflunssana.

Vierailija kirjoitti:

Aika herkkiä olette. Pumpulikasvatus ei ole paras kasvatus.

Virheellinen päätelmä.

Pandemia ja sen perään sota jotka molemmat vaikutti konkreettisesti ihmisen elämään on molemmat aivan oikeita vaikeuksia elämässä. Tällä ei ole mitään tekemistä pumpulin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika herkkiä olette. Pumpulikasvatus ei ole paras kasvatus.

Virheellinen päätelmä.

Pandemia ja sen perään sota jotka molemmat vaikutti konkreettisesti ihmisen elämään on molemmat aivan oikeita vaikeuksia elämässä. Tällä ei ole mitään tekemistä pumpulin kanssa.

Ei se jokavuotinen matka Espanjaan ole elintärkeä.

Facebookin fiidissä sattui silmään tällainen päivitys, ehkä tässä olisi sullekin ratkaisua:

Vuosia sitten joskus parikymppisenä opiskelijana elin sellaisen vaiheen elämässäni, että olin täynnä pelkoa ja ahdistusta. Se alkoi pikku hiljaa ja kasvoi parissa vuodessa siihen pisteeseen, että olin jatkuvasti ahdistunut, sain paniikkikohtauksia jne. En saanut rauhaa missään, en perheen, en ystävien seurassa. Ajattelin, että minussa on jotain pahasti vialla, mutta en ymmärtänyt että tarvitsin ammattikeskusteluapua tms. Tein jopa testissä jonkun ahdistushäiriötestin ja taisin saada lähes täydet pisteet. Kaiken tämän pidin sisälläni, kukaan edes perheestäni ei tiennyt mitä käyn läpi. Jopa paniikkikohtaukset pystyin salaamaan.

Hymyilin kauniisti ihmisille, vaikka olin täynnä ahdistusta.

Muistan yhden illan kesällä 2008, kun istuin kotona sängylleni ja itkin. Itkin pahaa oloa, ja sitä miten en enää jaksa sitä. Tuntui, että edessä on seinä. Taisin sopertaa jotain rukousta, että Jeesus auta, en jaksa enkä kestä tätä enää yhtään. Olin aivan loppu.

Seuraavana päivänä menin hengelliseen tapahtumaan, ja viimeisessä tilaisuudessa, päätin ettei mulla ole muuta vaihtoehtoa kun mennä pyytämään rukousapua. Odotin vain koko ajan, että tilaisuus päättyy ja voin mennä pyytämään rukousta.

Ja niin menin. Vastassa oli vanhahko, harmaanutturapäinen mummo.

Ekaa kertaa noiden kahden vuoden aikana kerroin jollekin kaiken sen ahdistuksen, pelot ja paniikkikohtauksen missä elin.

En muista mitä tämä mummu rukoili, mutta tuon rukouksen aikana kaikki se vuosien ahdistus ja pelot pyyhittiin mun sisältä pois. Kävelin autolle, ja olo oli lähes outo, koska yhtäkkiä en tuntenutkaan sitä jatkuvaa pahaa oloa.

Muistan vielä selkeästi, kun seuraavana päivänä istuin yksin sohvalla, katsoin ulos ja ihmettelin miten voi olla tällainen olo, ettei yhtään ahdista. Se tuntui lähes epätodelliselta, koska ahdistus oli ollu niin pitkäkestoista. Voiko oikeasti olla näin hyvä olla.

Kyllä voi, koska tuo rauha tuli Jeesukselta. Vuosien aikana on ollu monenlaista elämässä niinku meillä kaikilla. Oon joutunu kohtamaan omaa rikkinäisyyttä, kipuja ja pelkoja. Silti tuo rauha on pysynyt.

Vaikka sodat tulee lähelle, korona ravisuttaa maailmaa, mulla on rauha. Mun ei tarvii pelätä ja ahdistua, koska Jumala on mun kanssa.

Mä löysin Rauhan. Sä voit löytää myös.

Vierailija kirjoitti:

Facebookin fiidissä sattui silmään tällainen päivitys, ehkä tässä olisi sullekin ratkaisua:

Vuosia sitten joskus parikymppisenä opiskelijana elin sellaisen vaiheen elämässäni, että olin täynnä pelkoa ja ahdistusta. Se alkoi pikku hiljaa ja kasvoi parissa vuodessa siihen pisteeseen, että olin jatkuvasti ahdistunut, sain paniikkikohtauksia jne. En saanut rauhaa missään, en perheen, en ystävien seurassa. Ajattelin, että minussa on jotain pahasti vialla, mutta en ymmärtänyt että tarvitsin ammattikeskusteluapua tms. Tein jopa testissä jonkun ahdistushäiriötestin ja taisin saada lähes täydet pisteet. Kaiken tämän pidin sisälläni, kukaan edes perheestäni ei tiennyt mitä käyn läpi. Jopa paniikkikohtaukset pystyin salaamaan.

Hymyilin kauniisti ihmisille, vaikka olin täynnä ahdistusta.

Muistan yhden illan kesällä 2008, kun istuin kotona sängylleni ja itkin. Itkin pahaa oloa, ja sitä miten en enää jaksa sitä. Tuntui, että edessä on seinä. Taisin sopertaa jotain rukousta, että Jeesus auta, en jaksa enkä kestä tätä enää yhtään. Olin aivan loppu.

Seuraavana päivänä menin hengelliseen tapahtumaan, ja viimeisessä tilaisuudessa, päätin ettei mulla ole muuta vaihtoehtoa kun mennä pyytämään rukousapua. Odotin vain koko ajan, että tilaisuus päättyy ja voin mennä pyytämään rukousta.

Ja niin menin. Vastassa oli vanhahko, harmaanutturapäinen mummo.

Ekaa kertaa noiden kahden vuoden aikana kerroin jollekin kaiken sen ahdistuksen, pelot ja paniikkikohtauksen missä elin.

En muista mitä tämä mummu rukoili, mutta tuon rukouksen aikana kaikki se vuosien ahdistus ja pelot pyyhittiin mun sisältä pois. Kävelin autolle, ja olo oli lähes outo, koska yhtäkkiä en tuntenutkaan sitä jatkuvaa pahaa oloa.

Muistan vielä selkeästi, kun seuraavana päivänä istuin yksin sohvalla, katsoin ulos ja ihmettelin miten voi olla tällainen olo, ettei yhtään ahdista. Se tuntui lähes epätodelliselta, koska ahdistus oli ollu niin pitkäkestoista. Voiko oikeasti olla näin hyvä olla.

Kyllä voi, koska tuo rauha tuli Jeesukselta. Vuosien aikana on ollu monenlaista elämässä niinku meillä kaikilla. Oon joutunu kohtamaan omaa rikkinäisyyttä, kipuja ja pelkoja. Silti tuo rauha on pysynyt.

Vaikka sodat tulee lähelle, korona ravisuttaa maailmaa, mulla on rauha. Mun ei tarvii pelätä ja ahdistua, koska Jumala on mun kanssa.

Mä löysin Rauhan. Sä voit löytää myös.

En suosittelisi psykoosia lääkkeeksi, sillä sitähän tuo uskonhömpötus on.

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan menee jokseenkin hyvin, kun ei ole kidutettu tai ihmiskaupattu. Sellaista Suomessa. Vihaan tätä maata.

Varmasti vihaat. Oletko koskaan miettinyt mistä vihasi kumpuaa? Kyllä ihmisillä voi olla muitakin ongelmia kuin nuo.

Mt-ongelmia ollut aiemminkin kyllä, burn-out, lapsuustraumaa. Nyt tämän takia lääkitystä lisätty ja kovasti odotan terapiaan pääsyä. En pääse tästä asiasta eteenpäin omin voimin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen 33v.

En löydä iloa tai järkeä oikein mistään. Ap

Älä kuitenkaan anna lapsillesi tätä 'maailmanlopun' olotilaa. Lapset, jotka vasta ovat elämän alkutaipaleella tarvitsevat iloa, toivoa ja varmuutta myös vanhemmiltaan että elämä tulee menemään hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Oletko kovin nuori? Maailmassa oli jonkin aikaa jokseenkin vakaata, jolloin moni nuorempi ihminen ehkä alkoi pitää sitä jonkinlaisena perustilana. Kuitenkin jo me nelikymppiset muistamme lukuisia sotia jopa Euroopassa, sika- ja lintuinfluenssat, talouskriisejä sun muuta, mitä on ollut iät ja ajat. Ei tässäkään ajassa ole mitään uutta auringon alla. Se on totta että elämä on ennustamatonta, mutta useimmiten kaikesta selvitään.

Ei korona-aika -johon aloittaja viittasi- missään nimessä ollut mikään "peruskauraa, onhan näitä ollut" -tilanne. Ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeisen, modernin maailman aikana maailma meni kiinni. Toisin sanoen, vapaata liikkumista (jopa kotoa liikkumista), elinkeinoja ja yleensä yhteiskuntien toimintaa rajoitettiin voimakkaaasti kuukausien, jopa vuosien ajan. Vieläpä globaalissa mittakaavassa.

Koska maailma ei tavallaan ollut ennen sotia auki siten kuin se nykyihmiselle on, oli tällainen elämän rajoittaminen laajassa mittakaavassa oikeastaan ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa. Sellaista ei tapahtunut hongkongilaisen, ei sikainfluenssan, ei öljykriisin eikä minkään muunkaan kriisin aikana. Ei ihme, että monet ahdistuivat vakavasti, ja että tuo ahdistus kroonistui osalle ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kovin nuori? Maailmassa oli jonkin aikaa jokseenkin vakaata, jolloin moni nuorempi ihminen ehkä alkoi pitää sitä jonkinlaisena perustilana. Kuitenkin jo me nelikymppiset muistamme lukuisia sotia jopa Euroopassa, sika- ja lintuinfluenssat, talouskriisejä sun muuta, mitä on ollut iät ja ajat. Ei tässäkään ajassa ole mitään uutta auringon alla. Se on totta että elämä on ennustamatonta, mutta useimmiten kaikesta selvitään.

Minusta taas tuntuu, etten ole kokenut yhtä huolestuttavaa aikaa ja olen samaa ikäluokkaa.

Todennäköisesti aiempien sotien ja epidemioiden aikaan netinkäyttösi oli vähäisempää, joten et huolestunut yhtä paljon. Myös media oli vastuullisempaa aiemmin eikä tehnyt elantoaan uhkakuvien maalailulla vaan asioista tiedottamisella.

Uutismedioihin ja someen liittyy nykyisin vahvasti markkinat. On ihan tutkittu juttu, että rauhallinen ihminen ei kuluta niin paljoa eikä ole niin vietävissä kuin vihainen, ahdistunut tai muuten negatiivisessa tunnetilassa oleva ihminen.

Lisäksi me saamme aivan liikaa informaatiota aivoillemme. 100 vuotta sitten ihminen sai elämänsä aikana yhtä paljon informaatiota, mitä nykyihminen saa päivässä. Viikossa on saanut informaatiota 700 vuoden esi-isän ajan edestä.