Kuinka vaikea päästä lukemaan maantiedettä Helsingin yliopistoon?
Sisäänpääsyprosentti näkyy olevan kymmen kieppeillä, jopa alle. Mutta kuinkahan moni näistä on sitten niitä, jotka eivät tosissaan yritä?
Onko teistä kukaan opiskellut maantiedettä?
Kirjoitin viime keväänä yo:ksi aikuislukiosta: englanti M, äidinkieli L, biologia E, matematiikka (lyhyt) L. Maantieteestä kävin 3 kurssia neljästä, kaikista arvosana 10.
Minua kauhistuttaa ajatus siitä, että teen kaikkeni, mutta se ei sittenkään ole tarpeeksi. Stressaan jo nyt..
Kommentit (6)
" Mihin maantieteilijät sijoittuvat?
Maantieteen alan maisterit voivat työelämässä sijoittua mitä erilaisempiin asiantuntija-, hallinto-, yritystoiminta-, suunnittelu-, opetus-, tutkimus- ja johtamistehtäviin.
Maantieteen alan opettajan suuntautumisvaihtoehdoissa opiskelevat saavat pätevyyden peruskoulun ja lukion sekä ammatillisten oppilaitosten tai aikuiskoulutuksen opettajan tehtäviin.
Maantieteen muissa koulutusohjelmissa opiskelleet ovat viime aikoina työllistyneet mm. tutkimus- ja asiantuntijatyöhön esimerkiksi julkishallinnon suunnittelu- ja hallintotehtävissä, joukkotiedotuksen alalla sekä kansainvälisissä järjestöissä ja yrityksissä.
Yhteiskuntamaantieteeseen suuntautuneet työllistyvät yleensä erilaisiin julkishallinnon suunnittelu- ja projektitehtäviin, kuten esimerkiksi kuntien, kaupunkien, maakuntaliittojen tai ympäristökeskusten palvelukseen sekä myös yrityssektorille. Jotkut ovat tietoisesti hakeutuneet kansainvälisiin tehtäviin tai tutkijan uralle yliopistoihin.
Opiskelumenestyksen lisäksi työllistymiseen vaikuttavat sivuainevalinnat, hakijan luonne ja kyvyt, oma aktiivisuus, omat mielenkiinnon kohteet, hyvä tuuri sekä aikaisempi työkokemus."
Lainaus Luonnontieteet Suomessa -sivustolta.
Eli maantiedettä opiskelleella on valtavasti erilaisia työmahdollisuuksia.
ja olen hyvissä hommissa kuten kaikki kurssikaverini.
Lisäksi mun mlemma esimiehet maantieteilijöitä
Ja hommia on laidasta laitaan. Maantieteilijät yleensä aika laila rennonpaa porukkaa, kuin esim. biologit, joten ainakin meillä oli aivan huippu opiskeluaika.
Nostetaas hieman :) Mikä on tilanne nykyään? Kannattaako mantsaa opiskella?
Tämä on kiinnostavaa! Kertokaa kaikki maantieteilijät missä olette töissä!
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kiinnostavaa! Kertokaa kaikki maantieteilijät missä olette töissä!
GIS vetää ihan hyvin väkeä
Siis mihin maantiede valmistaa?