Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muita IG:n hylänneitä?
13.10.2022 |
Jep! Tuli ihmeellinen rauha elämään kun lopetti oman elämän jakamisen tuntemattomille eikä enää tarvinnut katsoa enää tuntemattomien, tuttujen, ystävien, exän kissan koirien ja muiden elämää transaktiivisesta vinkkelistä. Jossain vaiheessa sitä vaan heräsi, että miksi ihmeessä laitan itsestäni kuvia randomihmisille, jotka eivät edes ole osa oikeaa elämääni.
Elämä on nyt todellista ja tässä. Persoonani ja elämäni ei enää määrity joittenkin kuvien perustella. Ei jeesus että sielläkin tuli oltua tyyliin koko nuori aikuisuus xD
T. Ex-Instagram-addiktoitunut-N31
Kommentit (22)
No miksi sä laitoit itsestäsi kuvia? Eikö sulla ole muita mielenkiinnon kohteita? Minun seurattavissani ei ole ainoatakaan selfietä eikä kaurapuuron kuvaajaa. Siellä on taidetta, matkoja, liikuntaa, politiikkaa, luontoa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huono hylätä jotakin sellaista, johon ei ole koskaan edes lähtenyt. Facebook, Instagram, Twitter ja mitä niitä kaikkia onkin, niin en ole koskaan edes ollut missään niistä.
Minkä ihmeen takia olisin laittanut naamani jonnekin esim. Faceen ja kertonut siellä elämästäni koko maailmalle?
Luuletko sä ettei niissä muuta saa olla kuin omakuvia?
Minä. On niin laaja ystäväpiiri että meni liikaa aikaa seurata ja tykkäillä kaikkia. Helpotti paljon.
Moni tulee just tuossa iässä/kolmekymppisenä järkiinsä, onnittelut! Itse olen sitä ikäluokkaa että Facebook oli ensin se isompi juttu, sekin ahdisti niin etten koskaan tehnyt instatiliä. Nykyään on ns. haamutili facessa kun on siitä pirulaisesta hyötyäkin. Aktiivinen sometus tai somen selailu tuntuu ihan absurdilta asialta tätä nykyä, aiheuttaa niin paljon levottomuutta ja ahdistusta.
Minä seuraan instassa erilaisia järjestöjä (eläinsuojelu), luontokuvia, käsitöitä, taidetta, muutamaa sarjakuvaa, erästä filosofia, paria muusikkoa... Samoin twitterissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolitiessä ollaan, kuvia en laita juuri koskaan enää ja seuraajamäärä (+ ne omatkin seuratut) karsiutunut noin 20 läheisimpään tuttuun. Silti en instaa ole kokonaan vielä onnistunut hylkäämään ja aina jumiudun pakonomaisesti selaamaan sitä yhä.
Suhteeni instaan on niin hankala että se tuntuu välillä jopa kammottavalta. Olen miljoona kertaa yrittänyt laittaa kuvia mutta aina päädyn poistamaan ne jälkeenpäin. Ei helpota että kaveritkin jo kuittailee tästä. :D No siinäpähän sitten pitävät jotain vuodelta 2015 olevia päivityksiään kaiken kansan nähtävillä. Itse olen luovuttanut ja roikun siellä vain tyhjällä profiililla seuraten niitä harvoja ja valittuja tilejä.
Tuollaiset katoavat storyt ja muut vastaavat vielä menee, mutta ei tämä näkyvän feedin kokoaminen kuin julkisen päiväkirjan. Minulle vain on jotenkin ylitsepääsemätöntä "sitoutua" pitämään jotain tiettyä julkisivua itsestäni, jonka perusteella minusta voisi tehdä päätelmiä. En halua itsekään takertua vanhoihin asioihini niin miksi muidenkaan tarvitsisi niitä nähdä. Ahdistus ottaa vallan myös jos erehtyy katsomaan, mitä vanhoille puolitutuille kuuluu ja vertaamaan omaa elämää heihin. Oli ongelmani sitten mikä hyvänsä, niin minulle paljon selkeämpää olla olemassa ihan omana itsenään aidossa elämässä, eikä missään somen rinnakkaistodellisuuksissa. Kun pienimmätkin ristiriidat someprofiilin ja todellisuuden välillä vihloo niin hemmetisti.
Joskus olen pitänyt taukoja sovelluksesta, pisimpänä n. vuoden verran ja en koe jääneeni tuolloin mistään paitsi. Päinvastoin, rentouttava kokemus unohtaa moinen turhake ja keskittyä elämään. Tuo tauko oli ennen koronaa, ja siinä lockdown-tylsistymisessäni tein uuden profiilin ja sillä tiellä ollaan. Muut somet olen hylännyt aikoja sitten ja se on tuntunut paljon helpommalta, mutta instaan minulla on joku kumma riippuvuus.
N22
Vierailija kirjoitti:
Puolitiessä ollaan, kuvia en laita juuri koskaan enää ja seuraajamäärä (+ ne omatkin seuratut) karsiutunut noin 20 läheisimpään tuttuun. Silti en instaa ole kokonaan vielä onnistunut hylkäämään ja aina jumiudun pakonomaisesti selaamaan sitä yhä.
Suhteeni instaan on niin hankala että se tuntuu välillä jopa kammottavalta. Olen miljoona kertaa yrittänyt laittaa kuvia mutta aina päädyn poistamaan ne jälkeenpäin. Ei helpota että kaveritkin jo kuittailee tästä. :D No siinäpähän sitten pitävät jotain vuodelta 2015 olevia päivityksiään kaiken kansan nähtävillä. Itse olen luovuttanut ja roikun siellä vain tyhjällä profiililla seuraten niitä harvoja ja valittuja tilejä.
Tuollaiset katoavat storyt ja muut vastaavat vielä menee, mutta ei tämä näkyvän feedin kokoaminen kuin julkisen päiväkirjan. Minulle vain on jotenkin ylitsepääsemätöntä "sitoutua" pitämään jotain tiettyä julkisivua itsestäni, jonka perusteella minusta voisi tehdä päätelmiä. En halua itsekään takertua vanhoihin asioihini niin miksi muidenkaan tarvitsisi niitä nähdä. Ahdistus ottaa vallan myös jos erehtyy katsomaan, mitä vanhoille puolitutuille kuuluu ja vertaamaan omaa elämää heihin. Oli ongelmani sitten mikä hyvänsä, niin minulle paljon selkeämpää olla olemassa ihan omana itsenään aidossa elämässä, eikä missään somen rinnakkaistodellisuuksissa. Kun pienimmätkin ristiriidat someprofiilin ja todellisuuden välillä vihloo niin hemmetisti.
Joskus olen pitänyt taukoja sovelluksesta, pisimpänä n. vuoden verran ja en koe jääneeni tuolloin mistään paitsi. Päinvastoin, rentouttava kokemus unohtaa moinen turhake ja keskittyä elämään. Tuo tauko oli ennen koronaa, ja siinä lockdown-tylsistymisessäni tein uuden profiilin ja sillä tiellä ollaan. Muut somet olen hylännyt aikoja sitten ja se on tuntunut paljon helpommalta, mutta instaan minulla on joku kumma riippuvuus.
N22
Ai niin, ja tähän tarkennus että päivitykseni ovat olleet enimmäkseen luontoon, taiteeseen ym. harrastuksiin liittyvää, ei mitään selfiemuikistelua tai arjen kaunistelua. Joku saattaisi nuo mainitsemani ristiriidat käsittää väärin, oikeasti niissä on kyse vain tosi pienistä nyansseista joita en välttämättä edes huomaisi kuin itse, mutta silti ne itseä häiritsevät.
- sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi, poistin Instagram -tilini hetken mielijohteesta ennen pidempää ulkomaan reppureissua. Tiedän olevani helposti addiktoituva persoona ja pelkäsin että koko reissun ajan mietin asioita Instagram päivitysten, kuvien, kuvatekstien, storyen ym. kautta. Kotiuduttuani en enää ladannutkaan enää sovellusta uudelleen ja sillä tiellä olen yhä. Onneksi!
Seuraava riippuvuutta aiheuttava sovellus olikin koronarajoitusten alkaessa ja neljän seinän sisälle linnottauduttua TikTok, jolle jouduin jättämään samalla tavalla lopulliset hyvästit.
En laittanut pelkästään selfieitä vaan ylipäätänsä elämäntyyliin, yritykseen ja mielenkiinnonkohteisiin liittyvää sisältöä. Kyse oli myös esteettisestä leikistä mutta taustalla tiedostettu tai tiedostomaton tapa luoda rakennettua minäkuvaa.
Oli myös kiinnostavaa luoda laajahko sosiaalinen piiri sosiaalisen median kautta ja eräänlainen virtuaalinen status mutta loppujen lopuksi kun kyse on ihmissuhteista suhteessa oikeaan elämään, jää nämä laikkaukset, reagoinnit ja keskustelut tyhjiksi toisten rakennettujen minäkuvien kautta.
Somessa on omat kauniit puolensa mutta valitettavasti IG on luotu identifikaatioksi.
Huomasin, että keskustelut olivat väärinymmärrettyjä ja alusta luo tilan mustavalkoisuudelle. Triggereitä triggereiden perään kun ihmiset tiivistävät asiansa muutamaan lauseeseen vaikka heillä olisikin samanlainen tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.
Ihanaa olla poissa! ja plussaa myös siitä, ettei osallistu sellaisten ihmisten kontentin kuluttamiseen joiden elämässä ei oikeasti ole - ja toisinpäin.
Ehkä joskus vielä palaan mutta tää on ollut ihan mahtavaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolitiessä ollaan, kuvia en laita juuri koskaan enää ja seuraajamäärä (+ ne omatkin seuratut) karsiutunut noin 20 läheisimpään tuttuun. Silti en instaa ole kokonaan vielä onnistunut hylkäämään ja aina jumiudun pakonomaisesti selaamaan sitä yhä.
Suhteeni instaan on niin hankala että se tuntuu välillä jopa kammottavalta. Olen miljoona kertaa yrittänyt laittaa kuvia mutta aina päädyn poistamaan ne jälkeenpäin. Ei helpota että kaveritkin jo kuittailee tästä. :D No siinäpähän sitten pitävät jotain vuodelta 2015 olevia päivityksiään kaiken kansan nähtävillä. Itse olen luovuttanut ja roikun siellä vain tyhjällä profiililla seuraten niitä harvoja ja valittuja tilejä.
Tuollaiset katoavat storyt ja muut vastaavat vielä menee, mutta ei tämä näkyvän feedin kokoaminen kuin julkisen päiväkirjan. Minulle vain on jotenkin ylitsepääsemätöntä "sitoutua" pitämään jotain tiettyä julkisivua itsestäni, jonka perusteella minusta voisi tehdä päätelmiä. En halua itsekään takertua vanhoihin asioihini niin miksi muidenkaan tarvitsisi niitä nähdä. Ahdistus ottaa vallan myös jos erehtyy katsomaan, mitä vanhoille puolitutuille kuuluu ja vertaamaan omaa elämää heihin. Oli ongelmani sitten mikä hyvänsä, niin minulle paljon selkeämpää olla olemassa ihan omana itsenään aidossa elämässä, eikä missään somen rinnakkaistodellisuuksissa. Kun pienimmätkin ristiriidat someprofiilin ja todellisuuden välillä vihloo niin hemmetisti.
Joskus olen pitänyt taukoja sovelluksesta, pisimpänä n. vuoden verran ja en koe jääneeni tuolloin mistään paitsi. Päinvastoin, rentouttava kokemus unohtaa moinen turhake ja keskittyä elämään. Tuo tauko oli ennen koronaa, ja siinä lockdown-tylsistymisessäni tein uuden profiilin ja sillä tiellä ollaan. Muut somet olen hylännyt aikoja sitten ja se on tuntunut paljon helpommalta, mutta instaan minulla on joku kumma riippuvuus.
N22
Ai niin, ja tähän tarkennus että päivitykseni ovat olleet enimmäkseen luontoon, taiteeseen ym. harrastuksiin liittyvää, ei mitään selfiemuikistelua tai arjen kaunistelua. Joku saattaisi nuo mainitsemani ristiriidat käsittää väärin, oikeasti niissä on kyse vain tosi pienistä nyansseista joita en välttämättä edes huomaisi kuin itse, mutta silti ne itseä häiritsevät.
- sama
No vähän niinkuin "selfiemuikistelua" tuokin on. Minä olin täällä, minä harrastan tätä, tämä taide on minulle tärkeää. "Kai mä nyt olen okei teidän muiden mielestä"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähdin sekä Facebookista että Instagrammista viitisen vuotta sitten. Syyt:
- Facebook on itse paholainen. Samasta syystä poistin Whatsappin. Googlaa jos et tiedä.
- olin koukussa scrollaamiseen, kuten nämä palvelut on suunniteltukin tekemään
- muihin vertailu aiheutti ahdistusta
- kyllästyin siihen että aivoihini vain syötettiin muiden mielipiteitä ja katsomuksia ja aloin miettimään että osaanko ajatella enää ollenkaan itse vai peilaanko vain muiden ajatuksia
- ne on aikasyöppöjä
- oman profiilin/kuvavirran rakentamisen koukutus aiheutti sen että saatoin haluta mennä tekemään jotain siistiä vain siksi että siitä saisi kivan postauksen - siistiähän nuo asiat olivatkin mutta motivaatio siistien juttujen tekemiseen alkoi ällöttää. Lets make memories tyyliin.
Olin teininä ihan koukussa instaan, saatoin vaan maata ja selata monia tunteja päivässä. Muutettiin yhteen nykyisen puolison kanssa ja hän poisti instan, kun oli ihan tekopyhä paikka, eikä mitkään kommentit tuntuneet aidoilta yms. (Hällä oli valokuvaus tili)
Sitten mäkin aattelin, että mitäs hittoa mä sillä installa teen ja poistin. Olin silloin 17.
Muutama kaveri ihmetteli, mutta ei kukaan siitä mitään showta tehnyt.
Valehtelmatta, jokainen heti meni vaan ig:n selaamiseen. Olin juuri sellainen perus teini, joka vaan toljotti puhelinta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolitiessä ollaan, kuvia en laita juuri koskaan enää ja seuraajamäärä (+ ne omatkin seuratut) karsiutunut noin 20 läheisimpään tuttuun. Silti en instaa ole kokonaan vielä onnistunut hylkäämään ja aina jumiudun pakonomaisesti selaamaan sitä yhä.
Suhteeni instaan on niin hankala että se tuntuu välillä jopa kammottavalta. Olen miljoona kertaa yrittänyt laittaa kuvia mutta aina päädyn poistamaan ne jälkeenpäin. Ei helpota että kaveritkin jo kuittailee tästä. :D No siinäpähän sitten pitävät jotain vuodelta 2015 olevia päivityksiään kaiken kansan nähtävillä. Itse olen luovuttanut ja roikun siellä vain tyhjällä profiililla seuraten niitä harvoja ja valittuja tilejä.
Tuollaiset katoavat storyt ja muut vastaavat vielä menee, mutta ei tämä näkyvän feedin kokoaminen kuin julkisen päiväkirjan. Minulle vain on jotenkin ylitsepääsemätöntä "sitoutua" pitämään jotain tiettyä julkisivua itsestäni, jonka perusteella minusta voisi tehdä päätelmiä. En halua itsekään takertua vanhoihin asioihini niin miksi muidenkaan tarvitsisi niitä nähdä. Ahdistus ottaa vallan myös jos erehtyy katsomaan, mitä vanhoille puolitutuille kuuluu ja vertaamaan omaa elämää heihin. Oli ongelmani sitten mikä hyvänsä, niin minulle paljon selkeämpää olla olemassa ihan omana itsenään aidossa elämässä, eikä missään somen rinnakkaistodellisuuksissa. Kun pienimmätkin ristiriidat someprofiilin ja todellisuuden välillä vihloo niin hemmetisti.
Joskus olen pitänyt taukoja sovelluksesta, pisimpänä n. vuoden verran ja en koe jääneeni tuolloin mistään paitsi. Päinvastoin, rentouttava kokemus unohtaa moinen turhake ja keskittyä elämään. Tuo tauko oli ennen koronaa, ja siinä lockdown-tylsistymisessäni tein uuden profiilin ja sillä tiellä ollaan. Muut somet olen hylännyt aikoja sitten ja se on tuntunut paljon helpommalta, mutta instaan minulla on joku kumma riippuvuus.
N22
Ai niin, ja tähän tarkennus että päivitykseni ovat olleet enimmäkseen luontoon, taiteeseen ym. harrastuksiin liittyvää, ei mitään selfiemuikistelua tai arjen kaunistelua. Joku saattaisi nuo mainitsemani ristiriidat käsittää väärin, oikeasti niissä on kyse vain tosi pienistä nyansseista joita en välttämättä edes huomaisi kuin itse, mutta silti ne itseä häiritsevät.
- sama
No vähän niinkuin "selfiemuikistelua" tuokin on. Minä olin täällä, minä harrastan tätä, tämä taide on minulle tärkeää. "Kai mä nyt olen okei teidän muiden mielestä"
Sehän siinä juuri onkin. Kun on hetken huumassa postannut jostain omasta mielestä kivasta jutusta, alkaa jälkeenpäin kyseenalaistaa että miksi niitä jo itsessään tärkeitä asioitakaan tarvitsee muille todistella. Siis käteen jää sellainen kuvotus itsensä korostamisesta, joka yleisesti yhdistetään lähinnä omakuvien jakamiseen mutta on oikeastaan läsnä muussakin jos sen sisällön oheen ei ole jotain "oikeaa sanottavaa".
- se muikistelun maininnut
Vierailija kirjoitti:
Minä. On niin laaja ystäväpiiri että meni liikaa aikaa seurata ja tykkäillä kaikkia. Helpotti paljon.
Ystäviä ei ole pakko tykätä. Voit selittää niille kasvokkain, että et halua viettää aikaa ig:ssä. Ymmärtävät, jos ovat ystäviä.
Ja Niillä on varmaan itselläkin niin paljon ystäviä, etteivät edes aina huomaa, ettet laikkaa.
Täällä yksi. Tuntuu niin hyvältä että ei tarvitse enää katsella influenssereiden kulissilässytystä ja jatkuvaa itsensä esittelyä jne jne jne. Käyn vaan n. kerran kuukaudessa siellä ja totean hyvin nopeasti että nyt saa riittää. En käytä mitään muitakaan sovelluksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono hylätä jotakin sellaista, johon ei ole koskaan edes lähtenyt. Facebook, Instagram, Twitter ja mitä niitä kaikkia onkin, niin en ole koskaan edes ollut missään niistä.
Minkä ihmeen takia olisin laittanut naamani jonnekin esim. Faceen ja kertonut siellä elämästäni koko maailmalle?Luuletko sä ettei niissä muuta saa olla kuin omakuvia?
Sanoinko minä, että siellä ei saa olla muuta kuin omakuvia? 🙄
Ja miksihän kommenttini poistettiin? Taisi olla jollekin liikaa.
En, mutta en ole ikinä laittanut sinne kuvia enkä seuraa kenenkään tuttujen tilejä. Vain jotain harrastuksiin, muotiin, luontokuviin yms keskittyviä tilejä.
Nykyään tarvi missään IGssa ja FBssa ollakaan, kun kaikenmaailman huijarit ympäri maailmaa kaappailee tilejä tämän tästä. Joka päivä saadaan lukea näistä perkeleistä.
Saitko paljon viestejä?