Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mielipiteenne tästä kirjoituksesta, jonka aijon lukea lääkärille:

13.10.2022 |

En uskalla enää käyttää mitään lääkkeitä, olen melko varma että osittainen tunteiden puuttuminen johtuu juurikin mielialalääkkeistä. En halua vaikuttaa hankalalta, mutta kaivan itselleni vielä syvempää kuoppaa syömällä lääkkeitä, joiden tiedetään aiheuttavan pysyviä haittoja aivoihin.
Olen etsinyt tietoa eri lähteistä avoimin mielin, ja tullut siihen tulokseen, että PSSD on todellinen ongelma monille ihmisille. Siksi vireillään onkin jonkin sortin laki-ehdotus, joka kieltäisi kokonaan Euroopassa SSRI-lääkkeiden käytön. Näitä samoja ongelmia aiheuttaa myös ainakin Ketiapiini.
Ainut ongelma ei ole se, että en tunne mitään seksuaalisia tarpeita, vaan se että tunteet ovat niin voimakkaasti latistuneet, että epäilen koskaan pystyväni esimerkiksi ihastumaan tai rakastumaan. Se olisi aika kova pala. Sanotaanko että liian raskas taakka, kun sitä kuitenkin ihmiset yleisesti tarvitsevat.
Kadun kun menin aloittamaan lääkityksen.
Painotan vielä, etten halua kuulostaa hankalalta, mutta tarvitsen tähän apua. Tämä on oikea ongelma, josta en pysty avoimesti puhumaan. Ja johon ei ole keksitty hoitoa, mitä en voi hyväksyä.

Kommentit (23)

1/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos nykyiset myynnissä olevat lääkkeet eivät sovi sinulle, millaista hoitoa haluaisit?

🇺🇦🇮🇱

Vierailija
2/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttua huttua, mut-lääkkeet latisti kaikki tunteet, sotki immuniteetin ja seurauksena ibs.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos lääkärillä ei ole mitään työkaluja mitä hyväksyt niin et varmaan saa sitten apua.

Mitä haluaisit lääkärim tekevän?

Vierailija
4/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinut leimataan juurikin hankalaksi ja sinulle väitetään että kieltäydyt hoidosta lääkevastaisuudellasi, minkä vuoksi sinuun ei kohdisteta tuki- tai hoitotoimia. Joskus perääntyminen ja lääkkeisiin paluu auttaa, yleisempää näissä tilanteissa on että hoito käytännössä katkeaa ja sinua aletaan tyrkkiä muiden kontolle. Päihdepuolelle jos olet koskaan myöntänyt juoneesi edes siemauksen elämäsi aikana (tai polttanut jointin 5v sitten), muutoin työkkäriin/töihin/kouluun paluu.

Vierailija
5/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valitettavasti resurssit ei riitä terapioihin tai muihin kalliisiin hoitokeinoihin jos ne pitää verorahoilla hoitaa.

Vain rikkailla on mahdollisuus hoitaa sairauksiaan muuten kuin pelkällä lääkityksellä.

Vierailija
6/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikista virallisesti hyväksytyistä hoitomuodoista kieltäytyvän pitäisi jatkaa hoitoa ns koululääketieteen konsteja hyödyntävällä lääkärillä, jonka vastaanotolle on varmasti kymmenien ihmisten jono? Lääkäri ei tule ikinä määräämään mitään psykedeelejä tai loppuelämän bentsoreseptejä, mitä ilmeisesti monet on vailla. Pitää etsiä itseä miellyttävä hoitotaho jostain muualta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/23 |

Aika usein näissä aloituksissa käy ilmi että jotain päihdyttävää pitäisi saada lääkäriltä.

8/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämän pointti on varmaan se, että haluan kertoa miksi en enää halua lääkkeitä käyttää, olen erikoissairaanhoidon piirissä. En uskalla oikeasti käyttää enää mitään, ellei ole joku oikeasti turvallinen masennuslääke keksitty, joita tosin on, en vain ymmärrä miksei niitä heti määrätä, vaan ensin juurikin näitä SSRI-lääkkeitä, joilla voi olla pysyviä sivuhaittoja tunne-elämään, mikä on oikeasti melkoinen henkilökohtainen tragedia varsinkin nuorelle ihmiselle, toki vanhemmallekin.

Ei asioita hoideta lääkkeillä, vaan juurikin terapialla, jota ei saa. Lääkkeet saattavat aiheuttas enemmän haittaa kuin hyötyä. Jopa masennuksesta voi toipua ilman lääkkeitä, mutta lääkkeiden aiheuttamaa tunteettomuutta on vaikeampi hoitaa, ellei mahdotonta. Haluan silti uskoa, että paranen siitä joku päivä. Olenhan nuori.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinut leimataan juurikin hankalaksi ja sinulle väitetään että kieltäydyt hoidosta lääkevastaisuudellasi, minkä vuoksi sinuun ei kohdisteta tuki- tai hoitotoimia. Joskus perääntyminen ja lääkkeisiin paluu auttaa, yleisempää näissä tilanteissa on että hoito käytännössä katkeaa ja sinua aletaan tyrkkiä muiden kontolle. Päihdepuolelle jos olet koskaan myöntänyt juoneesi edes siemauksen elämäsi aikana (tai polttanut jointin 5v sitten), muutoin työkkäriin/töihin/kouluun paluu.

Miksi kaikista virallisesti hyväksytyistä hoitomuodoista kieltäytyvän pitäisi jatkaa hoitoa ns koululääketieteen konsteja hyödyntävällä lääkärillä, jonka vastaanotolle on varmasti kymmenien ihmisten jono? Lääkäri ei tule ikinä määräämään mitään psykedeelejä tai loppuelämän bentsoreseptejä, mitä ilmeisesti monet on vailla. Pitää etsiä itseä miellyttävä hoitotaho jostain muualta.

En tiedä, mutta ei se mitään koska näillä tiedoilla on kyse henkilöstä, joka haluaa sulkea pois yhden hoitomuodon. Eikä tarvitse edes olla kummoisen valveutunut tietääkseen että kyseinen hoitomuoto ei sovi kaikille, käytettävistä lääkkeistä ja henkilöstä riippuen ja että on olemassa eri hoitomuotoja sekä tukevaa toimintaa. Näiden pitäisi olla potilaan saatavilla, mutta usein hoitoon osallistuva tai siitä mielipiteitä omaava koetaan tahallisen hankalaksi.

10/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinut leimataan juurikin hankalaksi ja sinulle väitetään että kieltäydyt hoidosta lääkevastaisuudellasi, minkä vuoksi sinuun ei kohdisteta tuki- tai hoitotoimia. Joskus perääntyminen ja lääkkeisiin paluu auttaa, yleisempää näissä tilanteissa on että hoito käytännössä katkeaa ja sinua aletaan tyrkkiä muiden kontolle. Päihdepuolelle jos olet koskaan myöntänyt juoneesi edes siemauksen elämäsi aikana (tai polttanut jointin 5v sitten), muutoin työkkäriin/töihin/kouluun paluu.

Miksi kaikista virallisesti hyväksytyistä hoitomuodoista kieltäytyvän pitäisi jatkaa hoitoa ns koululääketieteen konsteja hyödyntävällä lääkärillä, jonka vastaanotolle on varmasti kymmenien ihmisten jono? Lääkäri ei tule ikinä määräämään mitään psykedeelejä tai loppuelämän bentsoreseptejä, mitä ilmeisesti monet on vailla. Pitää etsiä itseä miellyttävä hoitotaho jostain muualta.

Aika usein näissä aloituksissa käy ilmi että jotain päihdyttävää pitäisi saada lääkäriltä.

En tarvitse päihdyttäviä lääkkeitä. Haluan vain tuoda oman kantani ilmi ja tietää mikä lääkärin mielipide asiaan on. Sitä paitsi kaapissa on Voxraa, mitä voisi käyttää päihtymistarkoituksessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aion. Kielioppi.

Vierailija
12/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et saa mitään hoitoa tuon jälkeen edes fyysisiin vaivoihin.

Näin tämä Suomessa toimii.

Kannattaa syödä lääkkeet vain kiltisti, säästyt sydänsuruiltakin kun tunteet katoavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei voi olla niin että työssäkäyvät maksavat veroillaan sen, että joku käy juttelemassa kallille terapeutille.

Terapeuttien hinnat pitää saada lääkkeiden tasolle, että voitaisiin edes harkita asiaa.

Surullista on, enkä halua väheksyä ap.n ongelmaa, mutta esim omalla työnteolla voisit rahoittaa terapian ja työ myös tuo lisää sisältöä elämään ja saattaa parantaa mielialaasi jo itsessään.

Vierailija
14/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti resurssit ei riitä terapioihin tai muihin kalliisiin hoitokeinoihin jos ne pitää verorahoilla hoitaa.

Vain rikkailla on mahdollisuus hoitaa sairauksiaan muuten kuin pelkällä lääkityksellä.

Ja höpö höpö. Psykoterapiaankin pääsee ilmaiseksi jos on tarpeeksi vakava tilanne ja tarpeeksi näyttöä siitä että psykoterapiasta on hyötyä. Näyttöä siihen saa sillä että menee omakustanteisesti käymään kerran tai pari psykoterapeutin luona. Maksaa toki yli 100€ mut on sen vaivan arvoista. Nimimerkillä: pääsin psykoterapiaan ja sain sinne maksarin, joten ei maksa mulle penniäkään.

Ja jatkoakin luvassa jolloin sekään ei maksa mitään koska ei ole esim kelan kuntoutuspsykoterapiaa jossa jäisi tietty osuus itelle maksettavaa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielialaan liittyvissä ongelmissa ei pitäisikään olla tarkoitus, että niitä hoidetaan pelkästään lääkkeillä. 

Ei ole tarkoitus. 

Vierailija
16/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Terapiaankylläpääsee kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti resurssit ei riitä terapioihin tai muihin kalliisiin hoitokeinoihin jos ne pitää verorahoilla hoitaa.

Vain rikkailla on mahdollisuus hoitaa sairauksiaan muuten kuin pelkällä lääkityksellä.

Ja höpö höpö. Psykoterapiaankin pääsee ilmaiseksi jos on tarpeeksi vakava tilanne ja tarpeeksi näyttöä siitä että psykoterapiasta on hyötyä. Näyttöä siihen saa sillä että menee omakustanteisesti käymään kerran tai pari psykoterapeutin luona. Maksaa toki yli 100€ mut on sen vaivan arvoista. Nimimerkillä: pääsin psykoterapiaan ja sain sinne maksarin, joten ei maksa mulle penniäkään.

Ja jatkoakin luvassa jolloin sekään ei maksa mitään koska ei ole esim kelan kuntoutuspsykoterapiaa jossa jäisi tietty osuus itelle maksettavaa

Onneksi olkoon, sait tarvitsemaasi hoitoa. Tämähän tarkoittaa onneksi sitä, ettei kenelläkään muulla voi tulla ongelmia vastaan. Ap voi huokaista helpotuksesta.

Vierailija
17/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse saanut ahdistukseen kuntoutuspsykoterapiaa ilman lääkkeitä tai edes tuputusta.

Maksoin todellakin itse yksityisen psykiatrin ja lausunnot. Ehdottomasti rahan ja vaivan väärtti.

Jos julkisella puolella ei tule tulosta, suosittelen sijoittamaan tähän vaihtoehtoon. Kyllähän siihen muutama satanen uppoaa, lähelle tonnia varmaankin, mutta kannattaa.

Tsemppiä!

Vierailija
18/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinut leimataan juurikin hankalaksi ja sinulle väitetään että kieltäydyt hoidosta lääkevastaisuudellasi, minkä vuoksi sinuun ei kohdisteta tuki- tai hoitotoimia. Joskus perääntyminen ja lääkkeisiin paluu auttaa, yleisempää näissä tilanteissa on että hoito käytännössä katkeaa ja sinua aletaan tyrkkiä muiden kontolle. Päihdepuolelle jos olet koskaan myöntänyt juoneesi edes siemauksen elämäsi aikana (tai polttanut jointin 5v sitten), muutoin työkkäriin/töihin/kouluun paluu.

Miksi kaikista virallisesti hyväksytyistä hoitomuodoista kieltäytyvän pitäisi jatkaa hoitoa ns koululääketieteen konsteja hyödyntävällä lääkärillä, jonka vastaanotolle on varmasti kymmenien ihmisten jono? Lääkäri ei tule ikinä määräämään mitään psykedeelejä tai loppuelämän bentsoreseptejä, mitä ilmeisesti monet on vailla. Pitää etsiä itseä miellyttävä hoitotaho jostain muualta.

Mikäs tietäväinen se täällä on. Itselläni on "loppuelämän bentsoresepti." Käyttöaine, kun oikea, on lääkitys sen mukainen.

Vierailija
19/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et sä oo hankala ja sulla on täys oikeus päättää lääkehoidon lopettamisesta. Lääkärikin tietää että lääkkeillä on aina haittavaikutuksia. Kyl se ymmärtää jos kerrot ettet saa siitä apua ja haluat yrittää toista tapaa.

Vierailija
20/23 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hullu saa olla muttei tyhmä. Jos haluat sen hoitosuhteen säilyttää, voit esittää syöväsi lääkettä ja ajaa itse sen alas. Kukaan ei pakota sinua syömään sitä. Jotain sulla on pahemmin vialla päässä kun et sitä tajua.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä seitsemän