Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kuinka monta alkoholistia lähipiirissäsi on?

tällästä vaan mietin
13.10.2022 |

Tuli mieleen yhdestä toisesta ketjusta, kun luin jonkun tilaston että jokainen suomalainen tuntee ainakin yhden masentuneen ihmisen elämänsä aikana.
Aloin miettimään että onkohan alkoholisteja ympärillämme yhtäpaljon.

Omassa lähipiirissäni on lapsesta saakka ollut ainakin 18 täysipäiväistä alkoholistia (mukaanlukien lähisukulaiseni joista jouduin huolehtimaan teini-ikääni saakka).

Itsekin kaksikymppisenä viinastelin päivittäin, mutta parin vuoden jälkeen tajusin että olen kulkemassa samaa tietä kuin roolimallit aiemmassa elämässäni.
Nyt juon vain paljon mutta todella harvoin, eli tavallaan alkoholi on edelleen itselleni vähän ongelma.

Olen ajautunut myös muutaman kaverin kautta "hoivaamaan" heidän alkoholistipuolisoitaan ja mietin kovin kuinka saisin vedettyä rajan. En tahtoisi hyysätä ketään enää päivääkään viinan aiheuttamien ongelmien takia.

Mutta jokatapauksessa, näkisin omalla kohdallani että on jo pieni ihme etten löträä viinalla kuitenkaan tämän enempää. Jotenkin kuitenkin olen kasvanut siihen että on normaalimpaa leikkiä tyhjillä kaljapulloilla kuin legoilla.

Toivon tietysti etteivät lapset ja nuoret nykypäivänä altistuisi enää samanlaisille oloille ja että lasuja tehtäisiin nykyään paljon herkemmin.

T ysärilapsi

Kommentit (50)

Vierailija
21/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä. Juon useimpina viikkoina yksin yhden 0,75 viinipullon.

Vierailija
22/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähipiirissä ei onneksi yhtään tällä hetkellä. Asiaa sivuten: oli hurjaa katsella kerran yhdellä matkalla erään matkaseurueeseen kuuluneen dokaamista ja piilotteluyrityksiä. Sääliksi kävi hänen ystävänsä, joka välillä evakuoituikin esim. naapurihyttiin pitkällä junamatkalla maailman äärissä. Isommissa seurueissa on aina ne 1-3 ongelmajuojaa, joiden käytös muuttuu yhdessäoloajan ollessa pitkä. Luulevat, ettei kukaan huomaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isäni, työkaverin mies ja ystäväperheen isä. Ne nyt ainakin heti tuli mieleen. Varmaan muitakin ja sellaisiakin, joista en päällepäin edes arvaisi. Työkaverin mies nyt ei varsinaisesti ole lähipiiriäni, mutta joudun kuuntelemaan työkaverin juttuja ja murheita ja sitä kautta asia tulee myös omaan elämääni harva se päivä. 

Vierailija
24/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi mun kaveri on alkkis, mutta häneenkin on yhteydenpito vähentynyt runsaasti viime vuosina, mikä ei harmita kyllä yhtään. Suvussa on ollut muutamia juoppoja, mutta he ovat kaikki kuolleet.

Vierailija
25/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äiti oli loppuvuosinaan sekakäyttäjä ja teki itsarin, biologinen isä alkoholisti (nähnyt hänet viimeksi 8veenä), isovanhemmat, tädit, sedät kaikki alkkiksia.. "Taviksia" ei lähisuvusta löydy yhtäkään😅 itse luulin pitkään ettei mulle onneksi nakki nspsahtanut kunnes join ensikännit 21v ja jäin heti koukkuun. Nyt 10v myöhemmin oon raittiina elänyt vuosia ja yhdessä miehen kanssa joka ollut pian 4v raittiina ja "puhtaana" (raittius huumeidenkäyttäjälle). Ihanaa kun ei päihteet kosketa omaa elämää enää muuten kuin toipumisen kautta, juoviin tai käyttäviin en ole yhteydessä, tädille yrittänyt kyllä suositella Tuhkimoa.

Vierailija
26/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitatko alkoholistilla tyyppiä joka juo joka päivä? Vai tyyppiä joku juo joka vk-loppu? Näitä vk-loppu ryyppääjiä löytyy montakin läheltäni, joka päivä juovia taas ei yhtään.

Näkisin että juoppo juo jokapäivä, tai vetelee viikkojen ryyppyputkia vähintään ja on usein tiedostamattomassa tilassa eikä huolehdi edes omista perustarpeistaan tai turvallisuudestaan (esim nukkumaan palava rööki suussa jne).

Viikonloppuisin ryyppäilevä on mielestäni kuitenkin alkoholin suurkuluttaja mutta selkeästi alkoholisti jos ryyppääminen menee kaiken muun edelle ja käyttäytyminen on holtitonta ja itsetuhoista kuten vaikka joku lumihankeen sammuilu.

Mutta sitten taas päiväkaljalla käyminen vaikka jokapäivä ei mielestäni ole varsinaisesti juopottelua🤔

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tällä hetkellä ei yhtään. Lähipiirissä laajennettuna lasten serkuksiin on vain lähinnä lasiin sylkijöitä eli täysraittiita tai viinilasillisen juojia.

Kaksi kuoli, suht. Lähipiiristä toinen 55- vuotiaana, toinen 43- vuotiaana.

Vierailija
28/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tunne yhtään ihmistä, jolla ei olisi juoppoja lähipiirissä.

Hirveän surullista.

Mitäköhän nuoremmat sukupolvet tästä ajattelee? Olen ainakin kuullut väitettävän että nykyään nuoriso ei juurikaan juo.

Tn-91

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi tuo pitäisi lukea tai ylipäätään pohtia sitä onko joku lähipiirissä alkoholisti vai ei?

Miten ajaudutaan hyysäämään niitä ihmisiä joita pitää alkoholisteina?

Vierailija
30/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isä ja täti.

Muistan hämärästi kun isä "kaappasi" minut mukaansa yh-äidiltäni jollekin ryyppyreissulleen ympäri Suomen. Löydyin viikon kuluttua katoamisesta aivan paskaisena mutta periaatteessa ihan hyvässä fyysisessä kunnossa.

Muistan vain sen että olin niin pieni että nukuin television alla vitriinikaapissa koska se oli ainut paikka jossa ei ollut tyhjiä pulloja.

Tätini juoppokämppä oli niin täynnä pulloja ettei lattialla voinut kävellä ilman että koko pullomeri kaatui. Elelin kuitenkin muistini mukaan sen viikon joulusuklaalla ja pillimehulla.

Muistan poliisin nostaneen minut syliin pimeästä aika kovakouraisesti ja että toinen kenkäni jäi isän käteen siinä hirveässä hötäkässä.

Jännä kyllä pelkään edelleen poliiseja mutta en randomalkkiksia.

N-92

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo pitäisi lukea tai ylipäätään pohtia sitä onko joku lähipiirissä alkoholisti vai ei?

Miten ajaudutaan hyysäämään niitä ihmisiä joita pitää alkoholisteina?

Ehkäpä tuota pohdintaa voi tulkita vertaistuen hakemiseksi.

Itse päädyn hyysäämään ja auttamaan ja kuuntelemaan ihmisiä joilla on vaikeaa, mutta eitselläni ei ainakaan alkoholisteille ole pokkaa mennä sanomaan että useat ongelmat pienenisivät kun vähentäisi juomista.

Ymmärrän kyllä että toisinaan alkoholi on vain itselääkintää jollekin paljon pahemmalle ongelmalle.

Jotkut tosin käyttävät kiltteyttäni hyväksi. Mutta itsepähän tavallaan annan niin tehdä.

Vierailija
32/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnen ainakin 3 alkoholistia. Luultavasti 4.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei yhtään. Olen tässä asiassa onnekas.

Vierailija
34/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä itse.

Minulla on ihana mies ja kiltit lapset, kaunis koti ja mukava työ. Paljon ystäviä ja rakkautta ympärillä.

Juon valkoviiniä ja viinaa joka päivä, suurimmaksi osaksi salaa. Laitan vesipulloon limsan sekoitettua viinaa kun lähden ulos. En kykene olemaan ilman alkoholia.

Vihaan itseäni. Tiedän että viina tulee tappamaan minut mutta en pysty lopettamaan. Vihaan tätä raukkamaista naista joka minusta on tullut. Vihaan viinaa ja mitä se minulle on tehnyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo pitäisi lukea tai ylipäätään pohtia sitä onko joku lähipiirissä alkoholisti vai ei?

Miten ajaudutaan hyysäämään niitä ihmisiä joita pitää alkoholisteina?

Ehkäpä tuota pohdintaa voi tulkita vertaistuen hakemiseksi.

Itse päädyn hyysäämään ja auttamaan ja kuuntelemaan ihmisiä joilla on vaikeaa, mutta eitselläni ei ainakaan alkoholisteille ole pokkaa mennä sanomaan että useat ongelmat pienenisivät kun vähentäisi juomista.

Ymmärrän kyllä että toisinaan alkoholi on vain itselääkintää jollekin paljon pahemmalle ongelmalle.

Jotkut tosin käyttävät kiltteyttäni hyväksi. Mutta itsepähän tavallaan annan niin tehdä.

Ja sinä et voi mitään sille että ihmiset käyttää sinua hyväksi?

Jos haluat tukea jotakin ihmistä kuuntelemalla häntä miksi pitäisi määritellä onko hän alkoholisti vai ei. Useimmat runsaasti alkoholia käyttävät eivät miellä itseään alkoholisteiksi, miksi jonkun ulkopuolisen pitäisi tehdä sellainen määritelmä heistä.

Vierailija
36/50 |

Jos kokee läheisensä kanssa elämisen raskaaksi hänen alkoholisminsa vuoksi, niin miksi asiasta ei saisi puhua sen oikealla nimellä?

Jos aiheena olen nyt vaikka minä ja se kuinka läheiseni juoppous hankaloittaa omaa elämääni, enkö saa silloin puhua itsestäni ja siitä miltä se tuntuu?

Juoppo miettiköön omaa statustaan omassa "hei oletko sääkin juoppo?" -keskusteluketjussaan ja valittakoon kuinka rankkaa on kun kaikki ympärillä ovat absolutisteja streittareita.

Vierailija
37/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tunnen ainakin 3 alkoholistia. Luultavasti 4.

Itse asiassa nyt kun mietin vielä syväluotaavammin niin tunnen itseasiassa 10 alkoholistia. Heistä 2 on hakeutunut hoitoon asian tiimoilta.

Vierailija
38/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä itse.

Minulla on ihana mies ja kiltit lapset, kaunis koti ja mukava työ. Paljon ystäviä ja rakkautta ympärillä.

Juon valkoviiniä ja viinaa joka päivä, suurimmaksi osaksi salaa. Laitan vesipulloon limsan sekoitettua viinaa kun lähden ulos. En kykene olemaan ilman alkoholia.

Vihaan itseäni. Tiedän että viina tulee tappamaan minut mutta en pysty lopettamaan. Vihaan tätä raukkamaista naista joka minusta on tullut. Vihaan viinaa ja mitä se minulle on tehnyt.

Hae apua, ei oo vielä myöhäistä! Voimia ja tsemppiä

Vierailija
39/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi tuo pitäisi lukea tai ylipäätään pohtia sitä onko joku lähipiirissä alkoholisti vai ei?

Miten ajaudutaan hyysäämään niitä ihmisiä joita pitää alkoholisteina?

Ehkäpä tuota pohdintaa voi tulkita vertaistuen hakemiseksi.

Itse päädyn hyysäämään ja auttamaan ja kuuntelemaan ihmisiä joilla on vaikeaa, mutta eitselläni ei ainakaan alkoholisteille ole pokkaa mennä sanomaan että useat ongelmat pienenisivät kun vähentäisi juomista.

Ymmärrän kyllä että toisinaan alkoholi on vain itselääkintää jollekin paljon pahemmalle ongelmalle.

Jotkut tosin käyttävät kiltteyttäni hyväksi. Mutta itsepähän tavallaan annan niin tehdä.

Ja sinä et voi mitään sille että ihmiset käyttää sinua hyväksi?

Voin mutta en uskalla.

Vierailija
40/50 |
13.10.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minä itse.

Minulla on ihana mies ja kiltit lapset, kaunis koti ja mukava työ. Paljon ystäviä ja rakkautta ympärillä.

Juon valkoviiniä ja viinaa joka päivä, suurimmaksi osaksi salaa. Laitan vesipulloon limsan sekoitettua viinaa kun lähden ulos. En kykene olemaan ilman alkoholia.

Vihaan itseäni. Tiedän että viina tulee tappamaan minut mutta en pysty lopettamaan. Vihaan tätä raukkamaista naista joka minusta on tullut. Vihaan viinaa ja mitä se minulle on tehnyt.

Voi harmi! Tsemppiä!

Oletko hakenut keskusteluapua?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä kolme