Kikka elokuva. Yhtään laulajaa väheksymättä yllättävä et hänestä tehty leffa
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskin hipoo ennätyksiä tämä elokuva. Eihän häntä muista kukaan alle 50v
Ja ne 50-vuotiaat, jotka Kikan muistaa, niin muistaa hänet vain siitä myötähäpeästä, mitä hän tuotti. En usko, että heistä moni haluaa elokuvaa mennä katsomaan.
Ei ole tosin Kikka ainut, on muitakin näitä, joissa jotenkin aika kultaa muistot -ajattelu on saanut suuren kansan entiset naurunaiheet nousemaan nyt kymmenien vuosien jälkeen pinnalle.
Näin juuri.
Ei kai nykyään enää kukaan ihmettele jotain pikkutuhmia laulavaa bimboa ja minkähänlainen elämä sillä oikeasti onkaan, mutta ei niitä tuohon aikaan vielä juurikaan ollut. Miespuolisia tuhmia laulavia oli kyllä, esimerkiksi Frederik. Kikka vaan oli oman aikansa ilmiö, muistan että hänestä tykättiin ja olin itse lapsena suuri Kikkafani, vaikken kaikkia laulun sanoja ymmärtänytkään. Kuuluin jopa Kikkan faniklubiin, sieltä läheteltiin minulle kuvia postissa Kikasta, mulla on se fanikuvien kansiokin jossain tallessa vielä.
Sellainen mielikuva minulla kuitenkin Kikasta jäi, että ei hän ollut mikään pyrkyri vaan hyvin aito ihminen. Ei hän tehnyt sitä mitä teki saadakseen naitua jonkun miljonäärin, vaan hän oli aidosti sellainen pirteä lintunen kuin oli. Kikasta tykkäsi kaikki. En tiedä minkälainen tuo leffa on, toivottavasti se nyt ei romuta kuvaani Kikasta täysin ja hänet esitetäänkin jonain täys narsistina. Tiedän kyllä, että hänelläkin oli omat ongelmansa kuten meillä jokaisella on.
Vierailija kirjoitti:
Kikka oli sydämellinen ja kiva, seksipositiivinen. Ei väheksynyt ketään. Hänen esiintymistään ja musiikkiaan rakastettiin ja hän myi paljon. Järkyttävä oli se ruma kohtelu mitä sai osakseen. On elokuvan arvoinen asia.
Tulihan sieltä yksi järkevä kommentti
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia on se, että Kikkaa pidettiin vitsinä ja pelkkänä objektina. Ei minään muuna. Hän ei ollut todellakaan mikään arvostettu, eikä häntä pidetty älykkäänä. En tunnista näistä tulkinnoista sitä Kikkaa mikä silloin oli.
En tarkoita tällä pahaa, mutta näin ne kansan syvät rivit ja muutkin ajatteli. Myös muut naiset.
- aikalainen
Ja juuri tämä asenne ansaitsee elokuvan, jotta vastaavanlainen kaltoinkohtelu ei toistuisi. Ihmiset ovat niin julmia. Eivät antaneet Kikalle arvostusta artistina, mutta myös kritiikki oli kohtuutonta ja henkilökohtaisuuksiin menevää. Näin ihmiset ajoivat herkän ihmisen masennukseen ja seurannais-ongelmiin. Näin ei tule kohdella kanssaihmisiä!
Kävin katsomassa Kikka-näytelmän ja katsonen elokuvan myös.
Kikka oli kyllä kiva. Ei mikään törkymöykky niin ku monet pyrkyrit. Hänet pistettiin maan rakoon. Julkista nöyryyttämistä, kiusaamista jne. Hänet haluttiin repiä kappaleiksi. Tapani Ripatti nolosi hänet koko kansan edessä. Nyt hän tuntuu katuvan ja tajuaa käytöksensä: "Siellä puhuu nuori, mistään tietämätön, itseään korostava nuori hirviuros, joka yritti tehdä jotain vaikutusta" - näin Sabatti-ohjelman toimittaja Tapani Ripatti kommentoi sanojaan 30 vuotta myöhemmin.
Saattoi olla mukava ihminen, tiedä häntä, kun en tuntenut. Joskus näkee paheksuvia kommentteja, että miten häntä pidettiin bimbona, kun oli vakavasti otettava taiteilija jne. En käsitä. Ihminen lauloi niin kaksimielisiä lauluja, että halolla päähän, kiehnäsi ja keikisteli niin, että n*nnit näkyivät ja ohhoh, hänet nähtiin seksikkäänä, kuinka väärin! Vähän sama kuin jotkut pukeutuvat mahdollisimman omituisesti ja sitten itkevät, kun heitä katsotaan pitkään. Sitä saa mitä tilaa. Toki Kikka olisi voinut esiintyä vähän asiallisemmin ja esittää niitä korkeatasoisia lauluja niin sitten oltaisiin voitu arvioida millainen vakavasti otettava taiteilija hän olikaan, mutta sitäpä hän ei tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Oli aikansa stara.
Nykyään noita laulavia muovipommeja tunkee ovista ja ikkunoista. Kikka oli aito kaikin puolin.
No ei se mikään iso stara ollut. Suurin osa ihmisistä naureskeli hänelle ja piti vähän säälittävänä. Hänen "musiikistaan" puhumattakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nykyään enää kukaan ihmettele jotain pikkutuhmia laulavaa bimboa ja minkähänlainen elämä sillä oikeasti onkaan, mutta ei niitä tuohon aikaan vielä juurikaan ollut. Miespuolisia tuhmia laulavia oli kyllä, esimerkiksi Frederik. Kikka vaan oli oman aikansa ilmiö, muistan että hänestä tykättiin ja olin itse lapsena suuri Kikkafani, vaikken kaikkia laulun sanoja ymmärtänytkään. Kuuluin jopa Kikkan faniklubiin, sieltä läheteltiin minulle kuvia postissa Kikasta, mulla on se fanikuvien kansiokin jossain tallessa vielä.
Sellainen mielikuva minulla kuitenkin Kikasta jäi, että ei hän ollut mikään pyrkyri vaan hyvin aito ihminen. Ei hän tehnyt sitä mitä teki saadakseen naitua jonkun miljonäärin, vaan hän oli aidosti sellainen pirteä lintunen kuin oli. Kikasta tykkäsi kaikki. En tiedä minkälainen tuo leffa on, toivottavasti se nyt ei romuta kuvaani Kikasta täysin ja hänet esitetäänkin jonain täys narsistina. Tiedän kyllä, että hänelläkin oli omat ongelmansa kuten meillä jokaisella on.
Ei tarvitse pelätä. Rohkeasti vaan katsomaan.😊
T. Toimittaja, joka on jo leffan nähnyt.
Muuten voisin katsoa, mutta Hirviniemen takia periaatteesta en.
Vierailija kirjoitti:
Saattoi olla mukava ihminen, tiedä häntä, kun en tuntenut. Joskus näkee paheksuvia kommentteja, että miten häntä pidettiin bimbona, kun oli vakavasti otettava taiteilija jne. En käsitä. Ihminen lauloi niin kaksimielisiä lauluja, että halolla päähän, kiehnäsi ja keikisteli niin, että n*nnit näkyivät ja ohhoh, hänet nähtiin seksikkäänä, kuinka väärin! Vähän sama kuin jotkut pukeutuvat mahdollisimman omituisesti ja sitten itkevät, kun heitä katsotaan pitkään. Sitä saa mitä tilaa. Toki Kikka olisi voinut esiintyä vähän asiallisemmin ja esittää niitä korkeatasoisia lauluja niin sitten oltaisiin voitu arvioida millainen vakavasti otettava taiteilija hän olikaan, mutta sitäpä hän ei tehnyt.
Höpö höpö. Tässä arvostellaan sitä kiusaamista ja loan heittämistä mitä Kikka aiheettomasti sai. Kiehnäsi ja tanssi ja se on ok pitää seksikkäänä ja seksisymbolina, ei polkea maan rakoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli aikansa stara.
Nykyään noita laulavia muovipommeja tunkee ovista ja ikkunoista. Kikka oli aito kaikin puolin.No ei se mikään iso stara ollut. Suurin osa ihmisistä naureskeli hänelle ja piti vähän säälittävänä. Hänen "musiikistaan" puhumattakaan.
Ei ollut iso stara, silti yksi eniten levyjä myynneistä naisartisteista. Nyt ei ihan mene sun jutut yks yhteen.
Kikan tarina kiinnostaa.
Olen ollut myös töissä koulusihteerin sijaisena Kallion lukiossa kun Kikkaa näyttelevä Sara asioi.
Fiksu nainen sekä Kikka että häntä näyttelevä Sara Melleri.
Kikka oli epätyypillinen suomalainen laulaja. Jossain Serbiassa joka toinen laulaja on aina ollut Kikan tyylinen vähintään ulkoasulta. Täällä on ollut paljon pidättyväisempi kulttuuri. Ollaan niin felinistisiä, mutta jotenkin tuollainen rempseä nainen on kirosana.

Feministisiä.
Tätä elokuvaa en aio katsoa, päätin sen heti, kun Sara kopeana jääpalana esiintyi jossain tv- ohjelmassa, ei yhtään ollut Kikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika yllättävää tosiaan. Kikkahan ei ollut suosittu kuin hyvin pienissä (mies)piireissä ja suosio perustui tisseihin sekä nykymittapuun mukaan hyvin kiltisti kaksimielisiin sanoituksiin. Muuten häntä halveksittiin ja vähäteltiin artistina, tai oikeammin ei noteerattu ollenkaan.
Ihmiset halveksi koska olivat ihan hiton tyhmiä. Ei ne tissit ees kovin isot olleet. Musiikki oli se joka myi. Siihen aikaan miehet teki paljon kaksmielisiä sanotuksia (esim leevi and the leevings) mut se oli vain hauskaa kun tekijät oli miehiä. Hiton noloa porukkaa!!!!!!
Et sitten sen verran ole perillä Kikasta, että tietäisit kuka ne Kikan biisit sävelsi ja sanoitti? Suurinosa niistä oli miesten tekemiä! Ei ne mitään Kikan ajatuksia ollut! Ihan sama asia, jos tsekkaa tätä nykypäivän Kikan vastinetta Erika Vikmania, miesten tekemä musiikki ja sanoitukset. Janne Rintala, joka tekee myös Viskarin musiikin, on säveltänyt ja sanoittanut biisit pääasiallisesti.
Molemamat Kikka ja Vikman vain tulkitsevat miesten tekemää musiikkia. Sekö tekee heistä suuret voimaannuttajat?
Aikanaan naiset inhosivat kikkaa kun miehet pitivät siitä. Nykyisin ns. voimaantuneet naiset pitävät Kikkaa jonain esikuvanaan voimaantuneesta omaa tietään kulkevasta naisesta eikä mistään miesten esineestä ole puhettakaan. Jopa nuo naiset jotka aikoinaan Kikkaa halveksivat pitävät häntä idolinaan. Maailma on tehnyt kierroksensa senkin asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika yllättävää tosiaan. Kikkahan ei ollut suosittu kuin hyvin pienissä (mies)piireissä ja suosio perustui tisseihin sekä nykymittapuun mukaan hyvin kiltisti kaksimielisiin sanoituksiin. Muuten häntä halveksittiin ja vähäteltiin artistina, tai oikeammin ei noteerattu ollenkaan.
Ihmiset halveksi koska olivat ihan hiton tyhmiä. Ei ne tissit ees kovin isot olleet. Musiikki oli se joka myi. Siihen aikaan miehet teki paljon kaksmielisiä sanotuksia (esim leevi and the leevings) mut se oli vain hauskaa kun tekijät oli miehiä. Hiton noloa porukkaa!!!!!!
Et sitten sen verran ole perillä Kikasta, että tietäisit kuka ne Kikan biisit sävelsi ja sanoitti? Suurinosa niistä oli miesten tekemiä! Ei ne mitään Kikan ajatuksia ollut! Ihan sama asia, jos tsekkaa tätä nykypäivän Kikan vastinetta Erika Vikmania, miesten tekemä musiikki ja sanoitukset. Janne Rintala, joka tekee myös Viskarin musiikin, on säveltänyt ja sanoittanut biisit pääasiallisesti.
Molemamat Kikka ja Vikman vain tulkitsevat miesten tekemää musiikkia. Sekö tekee heistä suuret voimaannuttajat?
Tiesin kyllä että myös kikalle teki miehet musiikkia. Tarkoitan että leevien esiintyjät jne on miehiä joten heitä ei poljettu maan rakoon koska ovat miehiä. Kun kikka lauloi kaksmielisiä biisejä nii hänet haluttiin ristiin naulita. En puhunut mistään voimaantumisesta.
Mielestäni Kikalla oli hyvä, heleä lauluääni ja hän lauloi nuotilleen puhtaasti. Silloin ei ollut mitään autotuneja. Biisit olivat ihan hauskoja, tarttuvia ja harmittomia rallatuksia. Kikka on ansainnut elokuvan ihan siinä missä joku Loirikin.