Erityisherkkä introvertti uusperheessä, apua otetaan vastaan!

Sekä pojan huoneeseen että omaan makuuhuoneeseen kannattaa ekaksi vaihtaa ns desibeliovet, eli niin äänieristetyt kuin voi. Tokaksi sanoa pojalle, että pelaa ja kuuntelee musikkia aina ovi kiinni.

Onneksi sentään ei kenellekään muulla ole ongelmaa minun sinne muuttoni kanssa, päinvastoin. ':D Minä taidan olla se ketä tilanne eniten jännittää. Pitää vähän selvittää, puhuin siis lähinnä ajatuksen tasolla että hermostuttaa kun tiedän ettei minulla sitten enää ole sitä kämppää, mutta en siis ole kertaakaan lähtenyt "karkuun" , ja olemme seurustelleet jo noin 1,5 vuotta. Valitettavasti en usko että voin rakastaa ketään yhtä paljon kuin tuota miestä, eli tuskin opin rakastamaan myös tuota lasta yhtä paljon. Pidän kuitenkin hänestä ja se saa nyt riittää tässä vaiheessa. Minusta vain tuntuu että suhteen on aika edetä ja tämä on seuraava järkevä suunta. Haluan antaa tälle rakkaudelle mahdollisuuden. Ap

Vierailija kirjoitti:

Sekä pojan huoneeseen että omaan makuuhuoneeseen kannattaa ekaksi vaihtaa ns desibeliovet, eli niin äänieristetyt kuin voi. Tokaksi sanoa pojalle, että pelaa ja kuuntelee musikkia aina ovi kiinni.

Kiitos neuvosta. :)

Ap pohtii muuttoa itsensä kautta. Ei kertaakaan miten lapsi voisi asiaan reagoida tai miten tehdä lapsen kannalta asiat ja muutokset sujuvammaksi.

Ymmärräthän, että lapsi tulee olemaan kuvioissa aina ja sinä et tule ikinä olemaan ykkönen?

Sinulla on tiedossa millaiseen porukkaan olet muuttamassa. Pilvilinnat sivuun ja mieti konkreettisia asioita.

Itselläni oli ap:n kaltainen äitipuoli ja elämästä tuli hyvin vaikeaa hyvin nopeasti. Aikuisen ihmisen täytyy tiedostaa omat rajansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekä pojan huoneeseen että omaan makuuhuoneeseen kannattaa ekaksi vaihtaa ns desibeliovet, eli niin äänieristetyt kuin voi. Tokaksi sanoa pojalle, että pelaa ja kuuntelee musikkia aina ovi kiinni.

Kiitos neuvosta. :) <3 Ap

Ole hyvä. Olen itsekin uusperheellinen. On tärkeää, että jokaisella on oma soppi, oma tila ja oma rauha.

Toivottavasti teillä on keittö kaukana, koska teinit pimputtelee mikroa pitkin yötä.

Vierailija kirjoitti:

Ap pohtii muuttoa itsensä kautta. Ei kertaakaan miten lapsi voisi asiaan reagoida tai miten tehdä lapsen kannalta asiat ja muutokset sujuvammaksi.

Ymmärräthän, että lapsi tulee olemaan kuvioissa aina ja sinä et tule ikinä olemaan ykkönen?

Sinulla on tiedossa millaiseen porukkaan olet muuttamassa. Pilvilinnat sivuun ja mieti konkreettisia asioita.

Itselläni oli ap:n kaltainen äitipuoli ja elämästä tuli hyvin vaikeaa hyvin nopeasti. Aikuisen ihmisen täytyy tiedostaa omat rajansa.

Tämä myös! Sinulla pitää ihan oikeasti olla rakastavat ja läheiset välit lapseen jo ennen yhteenmuuttoa, että tuosta tulee yhtään mitään. Lapsi alkaa oireilemaan, kun huomaa, että sinä ahdistut hänen normaalisti menosta ja meiningistä. Etsikää ensin yhteisymmärrys ja kehitä välejäsi lapseen. Uusperheen eri vaiheiden läpikäyminen kestää 4-6 vuotta (googleta uusperheen vaiheet). Vasta sitten olette kai valmiita asumaan saman katon alla. T. Äitipuoli, suhdetta takana 8 vuotta

Vierailija kirjoitti:

"Mies taas on aivan liian suojelevainen poikaa kohtaan niin että tuntuu etten kehtaa koko ajan olla komentamassakaan."

Tuokin vielä ettei mies kykene vetämään rajoja riehumiselle, on kyllä niin katastrofin ainekset että oksat pois

Ja todennäköisesti tuo vielä pahenisi ap:n muutettua. Siis riehuminen voi lisääntyä, jos lapsi "oireilee" muuton takia (aika normaalia) ja monesta miehestä tulee lähinnä neliraajahalvaantunut, kun talossa on nainenkin, joka voi hoitaa sen kaiken jotenkin luontevammin (mukamas).

En lukenut koko ketjua, mutta ap:lle sanoisin ihan ystävällisessä hengessä, että älä muuta. Itse olen ollut äitipuoli (lapset jo aikuisia) ja meillä on hyvät välit, mutta yleensä noissa kuvioissa joku kärsii. Jos lasten etua yritetään ajatella mahdollisimman pitkälle niin kuin minusta oikein on, sitten äitipuoli on se muukalainen omassa kodissaan, joka yrittää joustaa ja mukautua loputtomiin. Ei sekään minusta oikein ole. Ennen kaikkea jos on muuttamassa toisen vanhaan kotiin, näin käy helposti. Oikeasti ap, jos mies on sinulle "se oikea", hän pysyy sellaisena, vaikka asuisitte lähekkäin. Sähkölaskun kasvaminen ei valitettavasti ole minusta pätevä syy perustaa uusperhettä. Sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä, että vaikka kaikki menisi luultavasti ihan hyvin, asuminen erillään voi silti olla vielä parempi ratkaisu. Voittehan viettää aikaa yhdessä vaikka miten paljon, mutta olette paljon tasavertaisempia, kun periaatteessa asutte erillänne. Voit myös näinkin muodostaa lapseen hyvän ja lämpimän suhteen, paljon helpomminkin kuin yhdessä asumalla.

Hankin nyt ainakin itsellesi ja sille lapselle kunnolliset vastamelukuulokkeet.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi sentään ei kenellekään muulla ole ongelmaa minun sinne muuttoni kanssa, päinvastoin. ':D Minä taidan olla se ketä tilanne eniten jännittää. Pitää vähän selvittää, puhuin siis lähinnä ajatuksen tasolla että hermostuttaa kun tiedän ettei minulla sitten enää ole sitä kämppää, mutta en siis ole kertaakaan lähtenyt "karkuun" , ja olemme seurustelleet jo noin 1,5 vuotta. Valitettavasti en usko että voin rakastaa ketään yhtä paljon kuin tuota miestä, eli tuskin opin rakastamaan myös tuota lasta yhtä paljon. Pidän kuitenkin hänestä ja se saa nyt riittää tässä vaiheessa. Minusta vain tuntuu että suhteen on aika edetä ja tämä on seuraava järkevä suunta. Haluan antaa tälle rakkaudelle mahdollisuuden. Ap

Yleensä en vedä "tää on provo"- korttia esiin, mutta tästä tulee nyt kyllä vahvasti sellaiset vibat.... Mutta jos nyt satut olemaan tosissasi niin siltä varalta vähän kommenttia:

Hyvin todennäköisesti susta kyllä tulee ongelma sekä miehelle että hänen pojalleen, kun arkielämä osoittautuu sulle liian raskaaksi ja kuormittumisesi alkaa näkyä ulospäin. Se taas heijastuu miehen käytökseen, ja lapseen taas vaikuttaa sekä sinun että miehen käytös. Kohta teillä onkin siellä sitten oikein rattoisa perhehel vetti käynnissä ja kenelläkään ei ole hyvä kenenkään kanssa.

Se miehen poika nepsynä tarvitsisi selkeitä rajoja, strukturoitua arkea, !isänsä toimesta! jota mies ei lepsuna kuitenkaan kykene pitämään. Ja poika tarvitsisi myös mahdollisuutta olla oma itsensä: vähän tavanomaista meluisampi ja aktiivisempi lapsi, ilman jatkuvaa rajoittamista. Erityisherkkä introvertti taas tarvitsisi omaa tilaa, palautumismahdollisuutta, paljon rauhaa ja hiljaisuutta. On aivan liikaa vaadittu, että sen 12 vuotiaan rajattoman adhd.n pitäisi yhtäkkiä sopeutua asumaan erityisherkän introvertin, ja tämän tarpeiden kanssa, ja melkein yhtä järjetöntä on yrittää saada erityisherkkää introverttia sopeutumaan sen haasteellisen lapsen kanssa elämiseen 24/7.

Uusperheen muodostuminen toimivaksi on jo "normaalistikin" todella haastavaa, se vaatii paljon kompromisseja ja joustamista kaikilta. Mutta teidän tilanteessanne tuo on kyllä 99% tuhoon tuomittu yritys. Sinä aikuisena selviät kolhuilla, mutta lasta tuo voi vahingoittaa pahastikin, jos nyt yritätte väkisin laittaa pysyvästi saman katon alle ihmisiä, joiden olisi vaikeaa jo verisukulaisina/ydinperheenäkin elää yhdessä. Jos oikeasti rakastat sitä miestä, annat hänen hoitaa isän roolinsa rauhassa ensin vielä pari vuotta, kunnes pojan kotoa muuton jälkeen alatte pohtia yhteenmuuttoa. Silloinkin sitä kannattaa pohtia vakavasti, sillä voi olla, että saatte yhdessä vain pari rauhallista vuotta, kunnes nurkissa alkaa pyöriä liuta lapsenlapsia ;)

No onnea matkaan sitten, vaikka et neuvoista vaarin osannut ottaakaan.

ps. mihin se rakkauden mahdollisuus häviäisi, jos et muuttaisi yhteen? Kiristääkö mies?