Perhepäivähoitajat! Miten teillä riittää kädet?
Miten teillä riittää kädet kaikille neljälle tai neljälle ja puolelle hoitolapselle? Kun pitää kaikkien potalla käyntien ja vaipan vaihtojen ohella saada ruokaa laitettua sekä ruokasotkuja siivoiltua. Niin ja jotain kehittävääkin aktiviteettia pitäisi olla. Itselläni on kotihoidossa omat lapset, jotka ovat 1 ja 3,5 vuotiaat, ja tuntuu, että kädet ei meinaa riittää, eikä todellakaan saa mitään kotihommia tai saati sitten omia juttuja tehtyä...
Kommentit (15)
Kaikessa on kyse organisoinnista. Kun suunnittelee missä vaiheessa tekee mitäkin, niin kyllä se siitä lutviutuu.
Aamulla laitan puuron tulemaan, sillä aikaa lapset leikkivät. Yhdessä katetaan pöytä. Syömisen jälkeen taas yhdessä korjataan jäljet. Sama lounaan kanssa. En tee koskaan mitään monimutkaisia ruokia, vaan nopeasti valmistuvia, helppoja ja terveellisiä aterioita. Minun hoidossa lapset osallistuvat kaikkeen tekemiseen ikätason mukaisesti. Lapset tykkäävät ja oppivat tärkeitä taitoja.
Wc:ssä käynti ei kauaa vie eikä vaipanvaihto. Pukemiset hoituu myös rutiinilla. Päiväuniaikaan teen välipalaa valmiiksi ja siivoilen. Olen ollut perhepäivähoitaja vuodesta 93.
Ihan hyvin riittää. Yksikään lapsi ei ole jäänyt hoitamatta, vaipat vaihtamatta, ruokkimatta, pukematta eikä kasvattamatta. Viiden lapsen äitinä oleminen koulutti hyvin organisoimaan. Kiireen tuntua ei töissä ole, ehditään tehdä kaikkea kivaakin lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikessa on kyse organisoinnista. Kun suunnittelee missä vaiheessa tekee mitäkin, niin kyllä se siitä lutviutuu.
Aamulla laitan puuron tulemaan, sillä aikaa lapset leikkivät. Yhdessä katetaan pöytä. Syömisen jälkeen taas yhdessä korjataan jäljet. Sama lounaan kanssa. En tee koskaan mitään monimutkaisia ruokia, vaan nopeasti valmistuvia, helppoja ja terveellisiä aterioita. Minun hoidossa lapset osallistuvat kaikkeen tekemiseen ikätason mukaisesti. Lapset tykkäävät ja oppivat tärkeitä taitoja.
Wc:ssä käynti ei kauaa vie eikä vaipanvaihto. Pukemiset hoituu myös rutiinilla. Päiväuniaikaan teen välipalaa valmiiksi ja siivoilen. Olen ollut perhepäivähoitaja vuodesta 93.
Da
Mitä ruokia laitat mieluiten, tai mitkä on lasten suosikkeja?
Entä kuinka paljon ulkoilette?

Oh no, anteeksi tuo "da". En tiedä mistä se tuli.

Tätäpä samaa ajattelin, rutiinit! Rauhassa kaikki, ei hössötä. Ja EI OMIA HOMMIA! Olet töissä, sun työ on ne lapset!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikessa on kyse organisoinnista. Kun suunnittelee missä vaiheessa tekee mitäkin, niin kyllä se siitä lutviutuu.
Aamulla laitan puuron tulemaan, sillä aikaa lapset leikkivät. Yhdessä katetaan pöytä. Syömisen jälkeen taas yhdessä korjataan jäljet. Sama lounaan kanssa. En tee koskaan mitään monimutkaisia ruokia, vaan nopeasti valmistuvia, helppoja ja terveellisiä aterioita. Minun hoidossa lapset osallistuvat kaikkeen tekemiseen ikätason mukaisesti. Lapset tykkäävät ja oppivat tärkeitä taitoja.
Wc:ssä käynti ei kauaa vie eikä vaipanvaihto. Pukemiset hoituu myös rutiinilla. Päiväuniaikaan teen välipalaa valmiiksi ja siivoilen. Olen ollut perhepäivähoitaja vuodesta 93.
Da
Mitä ruokia laitat mieluiten, tai mitkä on lasten suosikkeja?
Entä kuinka paljon ulkoilette?
Lasten suosikkeja on erilaiset keitot, uunilohi, jauheliha-perunavuoka, tortillat, kanapasta. Suosin ruokia, jotka voi tehdä uunissa. Mieheni kalastaa paljon, joten hoidossa syödään paljon kalaruokia. Ulkoillaan 9-10.30, jolloin tullaan sisälle valmistamaan lounasta. Samoin iltapäivällä ulkoillaan 15 alkaen, yleensä siihen asti että vanhemmat tulee hakemaan. Aivan kovilla pakkasilla tai koiranilmalla ei ulkoilla näin paljoa. Meillä on iso, aidattu piha, jossa on tilaa temmeltää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikessa on kyse organisoinnista. Kun suunnittelee missä vaiheessa tekee mitäkin, niin kyllä se siitä lutviutuu.
Aamulla laitan puuron tulemaan, sillä aikaa lapset leikkivät. Yhdessä katetaan pöytä. Syömisen jälkeen taas yhdessä korjataan jäljet. Sama lounaan kanssa. En tee koskaan mitään monimutkaisia ruokia, vaan nopeasti valmistuvia, helppoja ja terveellisiä aterioita. Minun hoidossa lapset osallistuvat kaikkeen tekemiseen ikätason mukaisesti. Lapset tykkäävät ja oppivat tärkeitä taitoja.
Wc:ssä käynti ei kauaa vie eikä vaipanvaihto. Pukemiset hoituu myös rutiinilla. Päiväuniaikaan teen välipalaa valmiiksi ja siivoilen. Olen ollut perhepäivähoitaja vuodesta 93.
Da
Mitä ruokia laitat mieluiten, tai mitkä on lasten suosikkeja?
Entä kuinka paljon ulkoilette?
Mä laitoin tavallista kastiketta, perunaa, siihen kalaa, kanaa, joskus punaista lihaa, padat ovat hyviä, sinne vaan uuniin leikin ajaksi. Ulkona säästä riippuen tietenkin. Joo ja hei, jos olette suunnitelleet retken ja sataa, niin se retki tehhään sisällä! Pöydän yli vaan vilttejä ja pöydän alle leiripaikka, sinne syömään eväitä, leikkimään taskulampulla jne.
No ei oikeen riittänytkään. Siksi vaihdoin päiväkotiin ja nyt ei tarvitse kaikkea tehdä yksin, ruoka tulee valmiina, työpäivät on lyhyempiä ja palkka yli 1000€ parempi.
Ei mitään järkeä olla pph. Pieni palkka ja raskas työ ja oma koti kuluu.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään järkeä olla pph. Pieni palkka ja raskas työ ja oma koti kuluu.
On siinä järkeä, jos työstä tykkää niin kuin minä. Vaikka palkka onkin järkyttävän pieni vastuuseen nähden, jää mulla siitä vähän säästöönkin. On se kannattavampaa kuin työttömänä oleminen. Työssä on monta hyvää puolta: saa olla kotona, ei työmatkoja, tykkään lapsista ja osaan hoitaa ja kasvattaa heitä ja pystyn tarjoamaan lapsille hyvän, rauhallisen ja riittävän virikkeellisen kasvuympäristön, saan tehdä töitä yksin eikä ole liikaa aikuiskontakteja.
Siis laitoit lapsen luvatta kellariin ja syytät varkaaksi? Vai siis?
Näin kerran kun perhepäivähoitaja vei kolmen pienen lapsen, joista yksi istui rattaissa, kanssa neljättä kerhoon, menivät sitten hoitajan taloon ja parin tunnin kuluttua hakivat taas samalla porukalla lapsen kerhosta. Ihan pieni poika muutaman vuoden ikäinen yritti urheasti pitää rattaiden työntöaisasta kiinni ja pysyä nopeassa vauhdissa mukana. Tämä toistui vähintään kaksi kertaa viikossa. Kerran se pieni poika kaatui jäätiköllä ja jäi roikkumaan rattaisiin ja raahautui monta metriä ennen kuin ikääntynyt hoitaja-täti huomasi. Poika roikkui tiukasti rattaissa huomasin muina päivinä kun täti kovalla äänellä tokaisi että rattaista ei saa päästää irti. Voi voi.
Riskaapelia viedä oma lapsi vieraan ihmisen hoitoon joka yksin tekee mitä ja miten haluaa lastenhoidon kun ei ole valvovia silmiä paikalla. En veisi lasta sinne.
Hyvin varmaan heillä riittää. Onhan suurperheen äitejäkin.