JUURI NYT: Kiovan keskustassa useita massiivisia räjähdyksiä!
Nyt se alkaa.
Kommentit (187)
Venäjä kaivaa itselleen yhä syvempää kuoppaa.
Enää ei ole paluuta "suurvaltojen" joukkoon, hylkiönä on ihan keskenään vailla liittolaisia. Edes Kiina ei uskalla enää puolustaa Venäjän toimia.
Vaikeaa kyllä nähdä että suhteet Venäjään tulisivat korjaantumaan, vaikka sota päättyisi heti.
Liikaa on tapahtunut jo.
Naapurivaltiomme on sisältä yhtä ruma ja mätä, kuin miltä se päällepäin näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti Zelenskyin toimisto olisi tuhoutunut? Mies ei kai siellä onneksi ollut.
Myös Lvivissä on ohjusiskuja.
Pahalta näyttää, mutta arvasihan sen että Venäjä kostaa sen sillan.
Venäjä on itsekin saattanut tunaroida sen sillan kanssa. Oli viemässä räjähteitä armeijalleen. Mutta tosiasia on että Putin on mt-kamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa minun sanoneen, Aleppon kohtalo odottaa vielä Kiovaa.
Venäjä antaa mahdollisuuden poistua. Kaupunkiin jäävät haudataan armotta betonitomun alle.
Groznya Venäjä pommitti joku vuoden lähes tauotta. Se voi ottaa aikansa, mutta kukaan ei jää henkiin. Grozny oli käytännössä kraateri kun Venäjä oli valmis.Kaikki riippuu vihollisen neuvotteluhaluista.
Perus Venäjän taktiikkaa. Ei ehkä hienostunutta, mutta toimii.
Juuri näin. Kiovaa aletaan nyt moukaroida oikein huolella tuhoisilla ohjusiskuilla, mitään ei jää ehjäksi eikä kukaan, joka jää Kiovaan jää henkiin. Betonimurskan alle haudataan armotta miehet, naiset, lapset ja vanhukset. Venäjän uusi kenraali pistää sellaisen myllytyksen päälle ettei ole tosiaan nähty sitten Aleppon, jossa sielläkin Venäjä voitti ja Assad pysyi vallassa vaikka Obama kovasti uhkaili USAn vastauksella mahdolliseen kemillaisten aseiden käyttöön. Assad tappoi niillä 1400 siviiliä ja USAn puheet jäivät taas kerran puheiksi kuten tulevat jäämään myös nyt.
Tuollaisissako harhoissa te Venäjällä elätte ettekä tajua Aleppon ja Groznyin sekä tilanteiden eroja Ukrainan Kiovaan? Kaikki viittaa Neuvostoliiton kohtaloon Afganistanissa, mutta paljon nopeammin.
Venäjä tyhmyyttään ja ihme himoissaan haluaa aina pommittaa kaiken infan maan tasalle niin kauan kuin ampuja riittää. Sitten seuraavan kohteeseen onkin jo etsittävä maailmansodanaikaisia aseita.
Putin on hyökännyt jo 5 maahan 20 vuoden uransa aikana. Yksikään niistä ei ole ollut puolustussotaa. Hullu mikä hullu.
Nyt kyllä iski kätensä kakkaan, kun hyökkäsi eurooppalaiseen maahan.
Vaikka voittaisikin Ukrainen ei paluuta ns sivistysvaltioiden joukkoon enää ole.
Ei venäläiset pidä länsimaita sivistysmaina. Euroopasta puhutaan Venäjällä melko yleisesti nauraen Gayrooppana. Ei venäläiset ole ikinä halunneet tähän porukkaan kuulua. Venäjällä länsimaalaisia pidetään lähinnä mielisairaina.

Putin yrittää ensin varastaa haluamansa, ja jos se ei onnistu niin se yrittää ottaa sen väkivalloin. Ei tuossa yksitotisen putkiaivoisessa kgb:n kasvatissa ole mitään sivistystä tai mitään kunnioitettavaa.
Saavutus on rakentaa jotain hyödyllistä. Saavutus ei ole se mitä putin harrastaa eli hajottaa ja tappaa koska sen osaa kuka tahansa.

Kuka määrittelee sivistysvaltion? Tuo vaihtelee ajansuhteen.

Putinin arvomaailma ei ole normaalin länsimaisen ihmisen hyväksyttäivissä, mutta ei hän tyhmä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa minun sanoneen, Aleppon kohtalo odottaa vielä Kiovaa.
Venäjä antaa mahdollisuuden poistua. Kaupunkiin jäävät haudataan armotta betonitomun alle.
Groznya Venäjä pommitti joku vuoden lähes tauotta. Se voi ottaa aikansa, mutta kukaan ei jää henkiin. Grozny oli käytännössä kraateri kun Venäjä oli valmis.Kaikki riippuu vihollisen neuvotteluhaluista.
Perus Venäjän taktiikkaa. Ei ehkä hienostunutta, mutta toimii.
Juuri näin. Kiovaa aletaan nyt moukaroida oikein huolella tuhoisilla ohjusiskuilla, mitään ei jää ehjäksi eikä kukaan, joka jää Kiovaan jää henkiin. Betonimurskan alle haudataan armotta miehet, naiset, lapset ja vanhukset. Venäjän uusi kenraali pistää sellaisen myllytyksen päälle ettei ole tosiaan nähty sitten Aleppon, jossa sielläkin Venäjä voitti ja Assad pysyi vallassa vaikka Obama kovasti uhkaili USAn vastauksella mahdolliseen kemillaisten aseiden käyttöön. Assad tappoi niillä 1400 siviiliä ja USAn puheet jäivät taas kerran puheiksi kuten tulevat jäämään myös nyt.
Tuollaisissako harhoissa te Venäjällä elätte ettekä tajua Aleppon ja Groznyin sekä tilanteiden eroja Ukrainan Kiovaan? Kaikki viittaa Neuvostoliiton kohtaloon Afganistanissa, mutta paljon nopeammin.
Venäjä tyhmyyttään ja ihme himoissaan haluaa aina pommittaa kaiken infan maan tasalle niin kauan kuin ampuja riittää. Sitten seuraavan kohteeseen onkin jo etsittävä maailmansodanaikaisia aseita.
Putin on hyökännyt jo 5 maahan 20 vuoden uransa aikana. Yksikään niistä ei ole ollut puolustussotaa. Hullu mikä hullu.
Nyt kyllä iski kätensä kakkaan, kun hyökkäsi eurooppalaiseen maahan.
Vaikka voittaisikin Ukrainen ei paluuta ns sivistysvaltioiden joukkoon enää ole.
Ei venäläiset pidä länsimaita sivistysmaina. Euroopasta puhutaan Venäjällä melko yleisesti nauraen Gayrooppana. Ei venäläiset ole ikinä halunneet tähän porukkaan kuulua. Venäjällä länsimaalaisia pidetään lähinnä mielisairaina.
Kummasti venäläiset rikkaat kuitenkin matkustivat ennen sotaa ympäri Eurooppaa, osa vieläkin, ja hankkivat asuntoja esim. Lontoosta ja Nizzasta.
Vierailija kirjoitti:
Pekka Toverikin ylisti sitä siltaiskuja. Eikö muka evp kenraalimajuri tajunnut että sieltä on tulossa pahoja vastaiskuja?
Tajusi tietysti, mutta ei voinut kertoa, että kostoiskut tulevat voimalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se uusi kenraali olikin näköjään toiminnan mies. Aloitti heti siviilien rankaisun. Ukko on täysi hullu, ampuu siviilit, pieksää omat upseerinsa ja ampuu myös omiaan kuten 1991 nähtiin.
Voipi olla että sota muuttuu vieläkin raaemmaksi ja Kiova ammutaan paskaksi.
Ei riitä Venäjällä ohjukset siihen. Nytkin lauotaan jo paljon ilmatorjuntaohjuksia maakohteisiin kun oikeita ohjuksia ei enää oikein riitä.
Kyllä riittää. Venäjällä on valtavat ohjusvarastot ja yksi kunnon paukku riittää tuhoamaan Kiovan. Ja hyvin näyttävät tuhoa tekevän myös nuo"väärät"ohjukset
venäjä ei halua tuhota Ukrainaa vaan sen ntsit.
Supon pitää laittaa teidät putinistit tarkkaan seurantaan. Venäjän johto on jo sanonut että haluavat tuhota KAIKKI Ukrainalaiset ilman poikkeuksia. Suomalaisille on tiedossa sama kohtalo jos nyt ei aleta toimimaan.
Älä valehtele Venäjä on suoraan sanonut että Ukraina saa olla mutta ei nutsien kanssa.
Onkos ne kansanmurhatut naiset ja lapset olleet kovinkin pahoja natsiuhkakuvia Moskovan mielestä? Venäläisiltä johtajilta ei ole viimeisen puolen vuoden aikana tullut yhtään rehellistä sanaa, mutta siitä huolimatta perseennuoleskelijoita näemmä yhä riittää, mutta mitäpä sitä ei tekisi rintamalle joutumisen välttääkseen.
Kysyppä kuule Zelenskyiltä miksi tpattaa omiaan noin, ntsien nimiin.
MirkHe:
MirKHe (@mirkhe) · Twitter
Siis kysehän ei ole siitä etteikö Niinistöt, Marinit, Hullu-uhot, persut tietäisi että Ukrainan vallankaappausjuntta on natijuntta ja tehtaillut sotarikoksia 8n vuoden ajan. Kyse on siitä että he ei välitä, natit on heistä hienoja ja toivovat että Hitler olisi voittanut sodan.
Twitter · 15 tuntia sitten
Kun ajetaan räjähteitä täyteen lastattu rekka siviilikohteeseen ja räjäytetään se ja siviilejä kuolee kyseessä on terrori-isku eikä mikään sotilaallinen isku. Natipersut, natokokoomus ja koko Suomen poliittinen eliitti osoitti mitä terro1ismin tukijoita ovat kaikki.
Ylis:
Onko tämä Pietarin trollitili? Yli 3000 seuraaja, joukossa paljon VKK-aktiiveja ja mm. Ossi Tiihonen, Maria Nordin ja kansanedustaja Veikko Vallin. Aiemmin profiloitui koronarokotteilla, mutta rokoteteema vaihtui kuin katkaisijasta käännettynä Venäjän sotapropagandan levittämiseen 24.2. Tykittää myös käytännössä aamusta iltaan. Onko missään todisteita että tää olisi oikea henkilö? https://twitter.com/mirkhe
Tunnettu Venäjän propagandan levitytäjä jo pitkään. Ihan suodatttamatta menee Venäjän propaganda pikku päästä läpi.
Huolestuttaa tämä perheenäiti. Minkä ikäisiä lapsia? Lasun paikka.
Mirja Kristiina Helo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa minun sanoneen, Aleppon kohtalo odottaa vielä Kiovaa.
Venäjä antaa mahdollisuuden poistua. Kaupunkiin jäävät haudataan armotta betonitomun alle.
Groznya Venäjä pommitti joku vuoden lähes tauotta. Se voi ottaa aikansa, mutta kukaan ei jää henkiin. Grozny oli käytännössä kraateri kun Venäjä oli valmis.Kaikki riippuu vihollisen neuvotteluhaluista.
Perus Venäjän taktiikkaa. Ei ehkä hienostunutta, mutta toimii.
Juuri näin. Kiovaa aletaan nyt moukaroida oikein huolella tuhoisilla ohjusiskuilla, mitään ei jää ehjäksi eikä kukaan, joka jää Kiovaan jää henkiin. Betonimurskan alle haudataan armotta miehet, naiset, lapset ja vanhukset. Venäjän uusi kenraali pistää sellaisen myllytyksen päälle ettei ole tosiaan nähty sitten Aleppon, jossa sielläkin Venäjä voitti ja Assad pysyi vallassa vaikka Obama kovasti uhkaili USAn vastauksella mahdolliseen kemillaisten aseiden käyttöön. Assad tappoi niillä 1400 siviiliä ja USAn puheet jäivät taas kerran puheiksi kuten tulevat jäämään myös nyt.
Tuollaisissako harhoissa te Venäjällä elätte ettekä tajua Aleppon ja Groznyin sekä tilanteiden eroja Ukrainan Kiovaan? Kaikki viittaa Neuvostoliiton kohtaloon Afganistanissa, mutta paljon nopeammin.
Venäjä tyhmyyttään ja ihme himoissaan haluaa aina pommittaa kaiken infan maan tasalle niin kauan kuin ampuja riittää. Sitten seuraavan kohteeseen onkin jo etsittävä maailmansodanaikaisia aseita.
Putin on hyökännyt jo 5 maahan 20 vuoden uransa aikana. Yksikään niistä ei ole ollut puolustussotaa. Hullu mikä hullu.
Nyt kyllä iski kätensä kakkaan, kun hyökkäsi eurooppalaiseen maahan.
Vaikka voittaisikin Ukrainen ei paluuta ns sivistysvaltioiden joukkoon enää ole.
Ei voita Ukrainaa. Ukraina voittaa Venäjän ja Valko-Venäjän. Sitten Putin käyttää ydinasetta. Sen jälkeen Nato tuhoaa Pietarin ja Moskovan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa minun sanoneen, Aleppon kohtalo odottaa vielä Kiovaa.
Venäjä antaa mahdollisuuden poistua. Kaupunkiin jäävät haudataan armotta betonitomun alle.
Groznya Venäjä pommitti joku vuoden lähes tauotta. Se voi ottaa aikansa, mutta kukaan ei jää henkiin. Grozny oli käytännössä kraateri kun Venäjä oli valmis.Kaikki riippuu vihollisen neuvotteluhaluista.
Perus Venäjän taktiikkaa. Ei ehkä hienostunutta, mutta toimii.
Ei toimi. Tämä vahvistaa lännen tukea entisestään Ukrainalle ja lisää pakotteita Venäjälle. Jopa Kiina ja Intia alkavat olla kyllästyneitä Putiniin ja tuohon siviilien pommitukseen siinä määrin, että alkavat kallistua tuomitsemaan Venäjän ja laittamaan itsekin talouspakotteita. Edellinen huippukokous antoi siitä jo viitteitä. Venäjä kaivaa omaa kuoppaansa syvemmäksi tällä barbarialla, sodan lopputulokseen noilla iskuilla ei ole kuin negatiivinen vaikutus heidän kannaltaan.
Venäjä on niin heikoilla jo, että nyt kannattaisi presidentti Xin myös tulla potkimaan pienillä töppösillään Putinia naamaan kun vahva länsi on näyttänyt mallia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa minun sanoneen, Aleppon kohtalo odottaa vielä Kiovaa.
Venäjä antaa mahdollisuuden poistua. Kaupunkiin jäävät haudataan armotta betonitomun alle.
Groznya Venäjä pommitti joku vuoden lähes tauotta. Se voi ottaa aikansa, mutta kukaan ei jää henkiin. Grozny oli käytännössä kraateri kun Venäjä oli valmis.Kaikki riippuu vihollisen neuvotteluhaluista.
Perus Venäjän taktiikkaa. Ei ehkä hienostunutta, mutta toimii.
Juuri näin. Kiovaa aletaan nyt moukaroida oikein huolella tuhoisilla ohjusiskuilla, mitään ei jää ehjäksi eikä kukaan, joka jää Kiovaan jää henkiin. Betonimurskan alle haudataan armotta miehet, naiset, lapset ja vanhukset. Venäjän uusi kenraali pistää sellaisen myllytyksen päälle ettei ole tosiaan nähty sitten Aleppon, jossa sielläkin Venäjä voitti ja Assad pysyi vallassa vaikka Obama kovasti uhkaili USAn vastauksella mahdolliseen kemillaisten aseiden käyttöön. Assad tappoi niillä 1400 siviiliä ja USAn puheet jäivät taas kerran puheiksi kuten tulevat jäämään myös nyt.
Tuollaisissako harhoissa te Venäjällä elätte ettekä tajua Aleppon ja Groznyin sekä tilanteiden eroja Ukrainan Kiovaan? Kaikki viittaa Neuvostoliiton kohtaloon Afganistanissa, mutta paljon nopeammin.
Venäjä tyhmyyttään ja ihme himoissaan haluaa aina pommittaa kaiken infan maan tasalle niin kauan kuin ampuja riittää. Sitten seuraavan kohteeseen onkin jo etsittävä maailmansodanaikaisia aseita.
Putin on hyökännyt jo 5 maahan 20 vuoden uransa aikana. Yksikään niistä ei ole ollut puolustussotaa. Hullu mikä hullu.
Nyt kyllä iski kätensä kakkaan, kun hyökkäsi eurooppalaiseen maahan.
Vaikka voittaisikin Ukrainen ei paluuta ns sivistysvaltioiden joukkoon enää ole.
Ei venäläiset pidä länsimaita sivistysmaina. Euroopasta puhutaan Venäjällä melko yleisesti nauraen Gayrooppana. Ei venäläiset ole ikinä halunneet tähän porukkaan kuulua. Venäjällä länsimaalaisia pidetään lähinnä mielisairaina.
Kummasti venäläiset rikkaat kuitenkin matkustivat ennen sotaa ympäri Eurooppaa, osa vieläkin, ja hankkivat asuntoja esim. Lontoosta ja Nizzasta.
Niin? Ei se sitä tarkoita, että venäläiset kansana arvostaisivat länsimaita ja niiden "arvoja". Tuo rikkaiden porukka on aika marginaalinen ryhmä, eivätkä hekään arvosta länsimaisia arvoja pätkän vertaa, näin kärjistettynä, vaikka tykkäisivätkin matkustella Euroopassa. Olen minäkin matkustanut mm. Egyptissä, mikä ei kuitenkaan tarkoita arvostavani heidän arvojansa ja kulttuuriansa erityisen korkealle.
Jos siellä on ollut hälytys aamulla, ehtikö se ajoissa vai olivatko tapahtumat liian nopeita. Miten ihmiset ehtisivät yhtäkkiä bunkkeriin, jos se on kaukana. Miksi silloin autoja menee ulkona ja ihmiset rakennuksissa, kun osunut, mitä jos sama jatkuu 10 vuotta. Eikö lapsia ja eläimiä saisi pois alueelta.
Lahjoita Ukrainan puolustusvoimille. Taitaa alla Apu-lehden artikkelin alin linkki
https://www.apu.fi/artikkelit/miten-auttaa-ukrainaa-raha-menee-perille-…
Putinistien mielestä on epäreilua jos ammutaan takaisin. Siitä pitää tehdä valitus amnestylle.
Vierailija kirjoitti:
"Kiinan ulkoministeriö ilmoitti maanantaina toivovansa tilanteen pikaista rauhoittumista Ukrainassa, uutisoi Reuters. Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Mao Ning puhui aiheesta sen jälkeen, kun tiedot Venäjän laajoista ohjusiskuista Ukrainaan levisivät.
– Toivomme tilanteen de-eskaloituvan pian."
Tuo on Kiinan tyyliä. He eivät sano suoraan mutta rivien välistä on luettavissa että tämä on Putinille osoitettu. Jos Kiinan toivetta asiassa ei kuunnella, niin siitä voi tulla seuraamuksia.
Xin kannattaisi nyt sopia tapaaminen Putinin kanssa ja sitten neuvotteluhuoneessa gräbätä Putinia "pussysta" eli natseista elikkä maapähkinöistä ja kiertää niitä niin, että Putin kivuliaasti vikisisi vetäytyvänsä Ukrainasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa minun sanoneen, Aleppon kohtalo odottaa vielä Kiovaa.
Venäjä antaa mahdollisuuden poistua. Kaupunkiin jäävät haudataan armotta betonitomun alle.
Groznya Venäjä pommitti joku vuoden lähes tauotta. Se voi ottaa aikansa, mutta kukaan ei jää henkiin. Grozny oli käytännössä kraateri kun Venäjä oli valmis.Kaikki riippuu vihollisen neuvotteluhaluista.
Perus Venäjän taktiikkaa. Ei ehkä hienostunutta, mutta toimii.
Juuri näin. Kiovaa aletaan nyt moukaroida oikein huolella tuhoisilla ohjusiskuilla, mitään ei jää ehjäksi eikä kukaan, joka jää Kiovaan jää henkiin. Betonimurskan alle haudataan armotta miehet, naiset, lapset ja vanhukset. Venäjän uusi kenraali pistää sellaisen myllytyksen päälle ettei ole tosiaan nähty sitten Aleppon, jossa sielläkin Venäjä voitti ja Assad pysyi vallassa vaikka Obama kovasti uhkaili USAn vastauksella mahdolliseen kemillaisten aseiden käyttöön. Assad tappoi niillä 1400 siviiliä ja USAn puheet jäivät taas kerran puheiksi kuten tulevat jäämään myös nyt.
Tuollaisissako harhoissa te Venäjällä elätte ettekä tajua Aleppon ja Groznyin sekä tilanteiden eroja Ukrainan Kiovaan? Kaikki viittaa Neuvostoliiton kohtaloon Afganistanissa, mutta paljon nopeammin.
Venäjä tyhmyyttään ja ihme himoissaan haluaa aina pommittaa kaiken infan maan tasalle niin kauan kuin ampuja riittää. Sitten seuraavan kohteeseen onkin jo etsittävä maailmansodanaikaisia aseita.
Putin on hyökännyt jo 5 maahan 20 vuoden uransa aikana. Yksikään niistä ei ole ollut puolustussotaa. Hullu mikä hullu.
Nyt kyllä iski kätensä kakkaan, kun hyökkäsi eurooppalaiseen maahan.
Vaikka voittaisikin Ukrainen ei paluuta ns sivistysvaltioiden joukkoon enää ole.
Ei venäläiset pidä länsimaita sivistysmaina. Euroopasta puhutaan Venäjällä melko yleisesti nauraen Gayrooppana. Ei venäläiset ole ikinä halunneet tähän porukkaan kuulua. Venäjällä länsimaalaisia pidetään lähinnä mielisairaina.
Venäläiset ovat omituisia, aivopestyjä, jotenkin toivottomia. Varmaan neuvostoaika tyrehdytti ajattelun. Miten Venäjä saadaan järkevälle tielle. Siinä tulee olemaan muulla maailmalla pohtimista. Varmaan olisi hyvä pilkkoa Venäjä pienempiin osiin. Nykyaikana ei enää voi sallua, että maailmassa on tuollainen valtava jättiläisvaltio, joka hyökkäilee jatkuvasti pienempien kimppuun.

Turha syyttää Neuvostoliiton aikaa, venäläiset ovat kautta historian olleet samanlaisia tahdottomia lampaita. Puuttuuko niiltä aivoista joku palanen joka meillä muilla on?