Onko täällä ketään toista äitiä joka ei
Näe kotoa vaikkapa viimeisen 1v aikana pois muuttanutta nuortaan kuukausiin? Miten hanskaatte, ikävän ym?
3kk mennyt ja juuri sain tietää, että vasta jouluna seur kerran, on aika helvetin paska fiilis.
Kommentit (17)
Oma lapsi on vasta vauva mutta omasta kotoa muuttamisesta ei ole vielä niin pitkä aika, etteikö ne ajat olisi muistissa. Käytiin vanhempien luona ehkä 4-5 kertaa vuodessa. Jouluna oltiin aluksi pidempään kylässä mutta sitten sekin jäi. Ajattele, että sillä nuorella on uudella kotipaikkakunnalla kaikkea mielenkiintoista tekemistä, uusia ihmisiä ja kokemuksia. Olisi jopa vähän surullista, että hän olisi mielummin vanhempien luona.
Muista myös, että sinäkin voit mennä kylään lapsesi luo. Oli aina kivaa, kun vanhemmat tulivat käymään ja sai näyttää heille kotia ja omaa arkea. Moni vanhempi odottaa aina lastaan kylään mutta vastavuoroisuus puuttuu. Se koti on nuorelle tärkeä paikka.
Ei hänen luonaan voi olla, ei ole nukkumapaikkaa edes yhdelle saati useammalle. Eikä hän edes halua luokseen yökyläläisiä eli hotelli-ja bensa tai junalippukulut kuuluisi pakettiin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei hänen luonaan voi olla, ei ole nukkumapaikkaa edes yhdelle saati useammalle. Eikä hän edes halua luokseen yökyläläisiä eli hotelli-ja bensa tai junalippukulut kuuluisi pakettiin.
Ap
Sinä et voi itsellesi maksaa näitä mutta odotat, että lapsesi maksaa. Eipä ihme, ettei halua tulla käymään.

No eikö hänellekin tulisi matkakuluja, jos tulisi sinun luoksesi? Ööh.
Juu. Oma nuori on viereisessä kaupungissa ja kuulemma ei kerkeä nähdä kun on niin kiire koko ajan. Nuoret on aika itsekkäitä vielä ja vaikea asettua toisen asemaan. Itselläni aikanaan ehkä eka syksy oli sellainen ettei ehtinyt juuri kotona käydä, sen jälkeen kyllä noin 1 kerran kuussa tai kahdessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei hänen luonaan voi olla, ei ole nukkumapaikkaa edes yhdelle saati useammalle. Eikä hän edes halua luokseen yökyläläisiä eli hotelli-ja bensa tai junalippukulut kuuluisi pakettiin.
Ap
Haloo mitä? On ihan ylitsepääsemättämän vaikeaa että maksaisit oman hotellisi ja junalippusi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hänen luonaan voi olla, ei ole nukkumapaikkaa edes yhdelle saati useammalle. Eikä hän edes halua luokseen yökyläläisiä eli hotelli-ja bensa tai junalippukulut kuuluisi pakettiin.
Ap
Sinä et voi itsellesi maksaa näitä mutta odotat, että lapsesi maksaa. Eipä ihme, ettei halua tulla käymään.
Mistä sinä päättelet, että hän maksaisi ne itse?
Ei maksaisi, ei ole maksanut ennenkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hänen luonaan voi olla, ei ole nukkumapaikkaa edes yhdelle saati useammalle. Eikä hän edes halua luokseen yökyläläisiä eli hotelli-ja bensa tai junalippukulut kuuluisi pakettiin.
Ap
Haloo mitä? On ihan ylitsepääsemättämän vaikeaa että maksaisit oman hotellisi ja junalippusi?
Ei, mutta myös muu perhe haluaisi häntä nähdä ja silloin kulut moninkertaiset. Sekin olisi kyllä mahdollista, mutta vapaapäivien saaminen töistä ei välttämättä olisi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei hänen luonaan voi olla, ei ole nukkumapaikkaa edes yhdelle saati useammalle. Eikä hän edes halua luokseen yökyläläisiä eli hotelli-ja bensa tai junalippukulut kuuluisi pakettiin.
Ap
Sinä et voi itsellesi maksaa näitä mutta odotat, että lapsesi maksaa. Eipä ihme, ettei halua tulla käymään.
Mistä sinä päättelet, että hän maksaisi ne itse?
Ei maksaisi, ei ole maksanut ennenkään.Ap
Mikset sitten mene sinne, jos on niin ikävä, vaan odotat, että toinen tulee luoksesi?
Vierailija kirjoitti:
Juu. Oma nuori on viereisessä kaupungissa ja kuulemma ei kerkeä nähdä kun on niin kiire koko ajan. Nuoret on aika itsekkäitä vielä ja vaikea asettua toisen asemaan. Itselläni aikanaan ehkä eka syksy oli sellainen ettei ehtinyt juuri kotona käydä, sen jälkeen kyllä noin 1 kerran kuussa tai kahdessa.
Näin juuri. Lähdin ulkomaille opiskelemaan nuorena enkä edes muistanut soittaa vanhemmilleni moneen viikkoon. Tämä oli siis ennen kännyköitä.
Hävettää kyllä vieläkin itsekkyyteni 5kymppisenäkin.
Mun nuori (18v) muutti n. 400 km päähän. On tosin käynyt kotona pari kertaa ja tulee viikon päästä uudestaan syyslomalla, seuraavan kerran ehkä jouluksi. Keväästä ei tiedä, miten usein ehtii käymään.
Lähti siis urheilun perässä ja kun viikonloppuisin on pelejä, niin eipä sitä paljon kotiin ehdi. Nytkin on nuo jo tehdyt reissut tehnyt ennen kuin kausi alkoi. Ja samasta syystä ei oikein viitsi itsekään vierailla siellä päässä, kun kuitenkin ne pelit vie ison osan viikonlopusta.
Kun variksen poikaset lentävät pesästä, tulevatko ne takaisin katsomaan emoaan?
Mun kotoa muuttanut opiskelija asuu naapurissa. Voi mennä päiviä etten juuri näe häntä, mutta viestittelemme kyllä usein.
Kuuluu ikään, nuoren tulee saada itsenäistyä. Kyllä ne tapaamiset yleensä lisääntyvät kun sitä itsenäisyyttä oppii ja kasvaa. Pidä kuitenkin yhteyttä puhelimella ja viestein.
Oletpa saanut monta ikävää vastausta. Ei se ole läheisriippuvuutta jos rakkaimpiaan kaipaa ja ikävöi.
Minulla molemmat lähtivät opiskelemaan muualle, alku tietysti meni uusiin kavereihin ja opisekelukaupunkiin tutustuessa ja tietysti opintoihin.
Ikävä ja huoli oli aluksi kova. Pyysin että laittaisivat edes yhden sanan välillä että tietäisin että ovat hengissä muuten en perään soitellut koska tiesin että kyllä routa porsaan kotiin ajaa jos huonosti menee. Välillä sainkin vaan viestin että "oon elossa".
Minulla on ollut etuna se että kummankin lapsen kavereita on jäänyt tänne opiskelemaan joten samalla saan lapset kotiin kun ne tulee kavereitaan tapaamaan.
.