Mitä Sinulle tänään kuuluu?

Aika paskaa kuuluu. Kaikki ketjut poistuu, aivan mikä tahansa. V i t u ttaa tämä touhu.

Kait nyt tänne saa näitä kertoa kun kerran ylläpito antanut kruununkin aloitukselle?

M30:

Toivottavasti viime päivien vastatuulet ovat jo luotasi ohitsepuhaltaneet ja vieneet mennessään kivut ja huonovointisuudet. Ehkä sekin on sitten sitä vuoropuhelua kropalta, että muistapa hellittää jotenkin. Ja joskus sitä pysähtymistä kyllä tarvitaankin. Sinullakin näemmä on työkiireitä ja teet pitkää päivää. Onneksi tukenasi on tärkeät harrastuksesi, joista ammennat balanssia ja voimaa, sisäistä draivia. Sekä optimistisuutesi. Kirjoituksistasi välittyy valonkajo silloinkin, kun on haasteellista. Pidä tuosta taidostasi kiinni :)

Toivottavasti syksy olisi poutainen ja lämminkin. Ulkoiluun sopiva. Syksyn tuuletkin passelit, jotta fribaaminen luonnistuisi. Ja ettei hirvikärpäset häsläisi riesaksi asti.

Leppoisaa sunnuntaita :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N52 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkin paremmin voisi mennä.

Taidan olla masentunut. Tai jotain. Työviikko on ollut jotenkin todella rankka, olen äärimmäisen väsynyt. Pää on kuin jossain raskaassa sumussa, ei toimi. Olen rikkinäinen. Ja itsestäni eksynyt.

Lapsieni edessä saan jotenkin kasassa pysyttyä, toki samanlainen rempseän naurava ja huoleton en ole ja varmaan osin ovat jotain tarkkanäköisinä huomanneetkin mutta onneksi heillä kaikilla on tuota nuoren ihmisen vimmaista eloa kaveripiireineen, niin ovat elämässä ja nauttimassa siitä. Kuten pitääkin.<3

Varmasti tilanteeseeni, olooni, vaikuttaa suuresti jo valmiiksi sairaudesta sekaisin oleva kehoni, mitä sotkee vielä suuresti hyvin hyvin epäbalanssissa oleva lääkitykseni. En jaksa sitäkään. Sisäistää enkä oikein hoitaakaan. Alun alkaenkin minut jätetty sairauteni kanssa yksin. Ja lisää vain tuntuu satavan niskaan.

Kaitpa tässä pitää vain möyriä näköalattomuudessa ja onttoudessa. Yritän pitää itseni jotenkin puuhakkaana, ihan arjen askareissa, niissä puurtavan tappavan tutun tylsissä. Muuta en oikein jaksakaan vaikka kaipaan jollainlailla seuraa...ja kuitenkin haluan sitä vältellä. Koska en ole hyvää seuraa. Mistä puolestaan pääsen siihen, että taidan kohdella miesystävääni todella huonosti. Hän ansaitsee parempaa, joten tähän on tultava muutos.

Syyskuun pimeät illat saapuivat. Ovat kauniita lohduttomuudessaankin.

Kyllä tämä. Tästä.

Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ensalkuun mukavan pehmeää iltaa <3

Voi muru. Onpas sulla hankala tilanne. Kehottaisin kyllä lääkäriin, masennukselta kuulostaa. Siihen on tehokkaat lääkkeet, terapiat.

Saatko nukuttua? Syötkö terveellisesti, ulkoiletko? Ihminen on niin kokonaisvaltainen olento, että kaikki osa-alueet vaikuttaa kaikkeen.

Perussairauden lääkkeet ensin kuntoon, sitten muu olo. Miten niin miehesi ansaitsee parempaa? Etkö sinä sitten? Lapsetkin tarvitsevat terveen äidin, vaistoavat kyllä, ettet ole oma itsesi.

Nyt heti maanantaina yhteys hoitotahoon. Ole kiltti itsellesi. Nauti syksyn pehmeistä illoista, salli lepo ja itsesi hemmotteleminen.

Kohoa siivillesi - elämä kantaa

N62

Niin.

Kiitos sinulle <3. Melkein tulee itku.

Tein masennustestin ja sain tulokseksi lievä masennus. Voisin kyllä tuon lievä-sanan ottaa pois. Ja ymmärrän, tiedän ja tiedostan, että lääkäriin. Mutta. Sitten tulee tekosyiden metritolkkuinen lista miksi ei. On mukana ihan käytännön torppaavaakin asiaa, mikä estää. Painavampaa se, että näillä kulmilla ei nykyään päästä lääkäriin. Kun ei ole lääkäriä. Parin kolmen viikon jonot. Synkeän kurja fakta. Päivystykseen eivät edes ota, koska kuitenkin olen tolkkupäinen eikä pääni ole kirjaimellisesti kainalossani. Eikä kenenkään muunkaan.

En ole nukkunut, en. Huono homma. Siihen vaikuttaa tämä sairauteni yhdessä lääkityksen kanssa. Syömisiini olen joutunut kiinnittämään entisestään huomioita ja yritän oman taloudellisen tilanteen turvin syödä niin terveellisesti ja laadukkaasti kuin pystyn. Ja ravintolisät ja vitamiinipillerit päällä. Koska kehoni, aineenvaihduntani, no mikään ei toimi kuten ennen. Ja ulkoilenkin. Työni puolesta jo, ei toki ole sama asia, mutta enemmänkin pitäisi. En vain jaksa, ulko-ovi on raskas aukaista ja huomaan, että ote vuorokauden tunneistani on sellainen, että sitä ei ole - ts. missä ihmeen välissä?

Psyko-fyysis-sosiaalinen paketti. Ihmisen tekele. Joka alueella nyt sakkaa. Lapseni ovat, turskatti soikoon, liian fiksuja, tarkkasilmäisiä, joten tietävät kyllä että...ovat omalta osaltaan taakan kantajia. Sitä en halua ollenkaan. Ovat joutuneet sairastumiseni myötä sitä jo tarpeeksi tekemään. Luojan kiitos heillä on tolkkupäisiä ystäviä, joiden kanssa voivat viettää aikaa ja mennä. Menevätkin. Saavat etäisyyttä ja ihan omia juttuja. Ihanaa ja onneksi!!

Nyt vain on. Paskaa. Töissä on käytävä. Niskassa luterilainen työote. Ja taloudellinen pakkokuristus. Tarvitsen jokaisen sentin. Tukiverkkoja ei ole. Pyöritän taloutta yksin lasteni kanssa. Sairauslomapäiviä on syksyn aikana varmasti tulossa tautien muodossa muutoinkin ja silloin putoan pohjille. Inga pengar. Enkä nyt sairauslomaa haluakaan. Todellakaan. Työtäni rakastan, ammennan siitä paljon. (riittää, että kannattelen kolleegoitani, joilla on murheita ja masennuksia)

Ja mitä tulee kumppaniini. Nyt kun näen ja tulkitsen tilanteeni päin hevonkukkua, niin toki huomaan rakentavani itselleni muuria eli työnnän lempeän varmasti häntä kauemmaksi, koska hänellä elämässään omat haasteensa enkä nyt lastaa hänelle ylimääräistä. Hän on ihana ihminen, osallistuva, kuunteleva, peruskallio johon tukeutua mutta...ei nyt tähän. Ja kyllä, olen hankala.

Mutta. Ulkona paistaa uskomattoman kaunis, lämminsävyinen syyskuun aurinko. On kaunista. Ja lähden tässä ulos. Tai se on ajatuksenani. Ensin vain lopetan tämän kirjoitteluni, poistun läppäriltä, odotan pesukoneen ohjelman päättymisen ja laitan pyykit kuivumaan. Jos sitten.

Tolkuton vuodatus tuli. :(

Mutta kiitos sinulle jokaisesta sanastasi, lauseistasi<3. Paikkailen siipeni.

Toivon sinulle helpotusta raskaaseen vaellukseen 💚

Lääkkeet voivat olla "helppo" ratkaisu vaikeaan tilanteeseen. Mutta on muistettava ja pidettävä mielessä niihin (psyykentropit) liittyvät runsaat ja vaikeat vaikutukset ja haittavaikutukset.

Jos niitä joutuu käyttämään, haitalliset vaikutukset eivät puske isosti välttämättä heti päälle, mutta monien vuosien jälkeen myös haitat voivat kasvaa. Olen nähnyt näin käyvän läheisillä 💔

Monipuolinen ravintorikas ravinto, liikunta - voimien mukaan, pienikin on hyödyksi - ulkoilu, rentoutuminen, lepo ja uni ovat tärkeitä myös psyykelle. Sosiaalisia suhteita, tukea ja vuorovaikutusta unohtamatta.

Voimia kovasti, lämmöllä sinua tsemppaan 🥰

Hyvää syksyä 💛

Huomenta kaikille..

Ja kiitos sinulle viestistäsi <3. Se, että aivan tuiki tuntematon ihminen, sinä, poimit ensinnäkin lukuisten ketjujen joukosta tämän ketjun ja monien viestien keskeltä omani ja haluat vastata, puhua minulle... Se jo tuntuu itsessään hämmentävältä mutta niin lämpimän lohdulliselta. Ihanalta. Että kurjuudessani tulen nähdyksi. En osaa edes kuvailla, miten se koskettaa minua. Kiitos <3

Olen jo päivän aloittanut monta tuntia sitten, unet taivaan tuulissa. Kuinkas muutenkaan. Nukun miten sattuu. Koska yöunet ovat piikaset, niin tilttaan iltapäivästä, alkuillasta. Melatoniinia olen erehtynyt kauan sitten kokeilemaan ja siihen se jäi, menin kropallisesti aivan puihin yli vireystilaan. Kamala kokemus. Silloin oikaisuksi löytyi ja onneksi toimi työtehtävien muutos kolmivuorosta päivävuoroon. Siunattua! Nyt yritän resurssieni mukaan opetella oikeanlaista rentoutumista, hengittämistä. Syön mitä syön, se nyt sakkaa, koska kasvavat teinit tulevat ensin. Itse otan mitä ehdin ja jaksan. Närkkiä. Liikun, minkä voin.

Olen turhan läheltä nähnyt masennuksen syvissä vesissä räpiköivän läheisen lääkehoitoineen kaikkineen. Se toivottomuus, itsensä kadottaminen... Kuinka ihminen muuttuukaan! Ja nyt minä, jolle tämä halvaantunut olotila on jäätävää myrkkyä, vastakohtaa minun normaliudelleni... Tuntuu kuin aivan joku muu asuu ja vaikuttaa kropassani, josta on tullut vieras ja jota en hallitse.

Olin eilen yhden teiniseni kanssa happeilemassa metsässä. Olen syksyn lapsi, rakastan luonnon muuttumista, valmistautumista talven tuloon... Lehtien värityksien muuttuminen, auringon viimeiset lämpimän oranssiset sävyt sekä sen lämpö iholla, takin selkämyksessä, puhumattakaan maasta nousevasta hyvin multaisesta, hiukan homeen sekaisestakin tuoksusta.. Tykkään. Poimimme viimeiset jumalattoman suuret ja yllättävän maukkaat mustikat. Puolukoita haimme mutta juuri siinä kohtaa ei vielä kypsinä olleet. Ehkä viikonpäästä.

Mutta olihan kontrasti siinä happeilussa. Teini niin elämän raikkaassa pulputuksessa ja elämisen vimmassa! <3 Onneksi hänellä on kyky keskittyä hetkeen ja ottaa aivan kaikki irti siitä. Tuo nuoren ihmisen elämän kaikkien hetkiensä hamstrauksen kyky ja ahmiminen on kaunista katsottavaa ja kuultavaa. Ja kuitenkin, vaikka hän jakoi itsensä läsnäolon minulle, huomasin olevani osittain, paikoitellen aivan ulkopuolella, kuin hidastettua elokuvakohtausta katsomassa aivan toisen silmin. Että siinä, epämääräisissä kivuissa äkillisen sairastumisen ruhjoma ruumishenkilö yrittää löytää takaisin reitilleen innostuen kesän viimeisistä mustikoista. Ja kuinka se yrittäminen onkaan raskasta työstämistä.

Mielenmaisema on siis samaa huttua. Olen töissä toimintakykyinen, annan sille kaiken ja kiitän suuresti aivan loistavaa kolleegaani, jonka kanssa työparina saan operoida. Taivaan lahja on hän. Ensi viikolla otan yhteyksiä..jonnekin. Sairauden hoitamiseni on yhtä sotkuista umpisolmuista lankakerää, joiden solmujen aukaisemisesta vastaan näemmä itse. Vastuuhoitaja minulla ei todellakaan ole. Kunhan nyt olisi edes taho, joka ottaisi minut omakseen. Julkinen ja yksityinen kun pompottelevat ja siirtelevät minua käsissään keskenään koppia ottamatta. Mutta. Jos ensi viikolla joku nappaisi, kun otan yhteyttä. Näin ainakin juuri nyt ajattelen. Ottavani.

Pidä itsestäsi huolta. <3

Nämä sanat minulle lausuttiin hiljan. Lämpimän topakasti. Jokainen tavu, äänne täynnä välittämistä, huoltakin. Rakkautta.

Ole sinä viisaampi kuin minä ja ymmärrä nuo sanat. Ole se elämäsi päänäyttelijä, esiintyjä. Älä sivuroolissa.

Itsehän en tuota lausetta ymmärrä. Tärkeysjärjestykseni on aivan erilainen. Ollut aina. Ehkä tuotakin pitäisi osata järjestellä uusiksi. Joskus ja jotenkin.

Pidä itsestäsi huolta. Kolme tärkeääkin tärkeämpää sanaa. Miksi et pitäisi? Olet oman elämäsi keskipiste, et sivusta seuraaja. Jos teinit saavat ruokaa, miksi sinä rääpit? Uni. Niin tärkeä. Luonto. Raitis ilma. Lääkitys kuntoon.

Pliis, mene lääkäriin. Olet tärkeä, terveytesi on tärkeä.

Nyt tuli komentia, mutta lämmöllä

N62

N62 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N52 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkin paremmin voisi mennä.

Taidan olla masentunut. Tai jotain. Työviikko on ollut jotenkin todella rankka, olen äärimmäisen väsynyt. Pää on kuin jossain raskaassa sumussa, ei toimi. Olen rikkinäinen. Ja itsestäni eksynyt.

Lapsieni edessä saan jotenkin kasassa pysyttyä, toki samanlainen rempseän naurava ja huoleton en ole ja varmaan osin ovat jotain tarkkanäköisinä huomanneetkin mutta onneksi heillä kaikilla on tuota nuoren ihmisen vimmaista eloa kaveripiireineen, niin ovat elämässä ja nauttimassa siitä. Kuten pitääkin.<3

Varmasti tilanteeseeni, olooni, vaikuttaa suuresti jo valmiiksi sairaudesta sekaisin oleva kehoni, mitä sotkee vielä suuresti hyvin hyvin epäbalanssissa oleva lääkitykseni. En jaksa sitäkään. Sisäistää enkä oikein hoitaakaan. Alun alkaenkin minut jätetty sairauteni kanssa yksin. Ja lisää vain tuntuu satavan niskaan.

Kaitpa tässä pitää vain möyriä näköalattomuudessa ja onttoudessa. Yritän pitää itseni jotenkin puuhakkaana, ihan arjen askareissa, niissä puurtavan tappavan tutun tylsissä. Muuta en oikein jaksakaan vaikka kaipaan jollainlailla seuraa...ja kuitenkin haluan sitä vältellä. Koska en ole hyvää seuraa. Mistä puolestaan pääsen siihen, että taidan kohdella miesystävääni todella huonosti. Hän ansaitsee parempaa, joten tähän on tultava muutos.

Syyskuun pimeät illat saapuivat. Ovat kauniita lohduttomuudessaankin.

Kyllä tämä. Tästä.

Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ensalkuun mukavan pehmeää iltaa <3

Voi muru. Onpas sulla hankala tilanne. Kehottaisin kyllä lääkäriin, masennukselta kuulostaa. Siihen on tehokkaat lääkkeet, terapiat.

Saatko nukuttua? Syötkö terveellisesti, ulkoiletko? Ihminen on niin kokonaisvaltainen olento, että kaikki osa-alueet vaikuttaa kaikkeen.

Perussairauden lääkkeet ensin kuntoon, sitten muu olo. Miten niin miehesi ansaitsee parempaa? Etkö sinä sitten? Lapsetkin tarvitsevat terveen äidin, vaistoavat kyllä, ettet ole oma itsesi.

Nyt heti maanantaina yhteys hoitotahoon. Ole kiltti itsellesi. Nauti syksyn pehmeistä illoista, salli lepo ja itsesi hemmotteleminen.

Kohoa siivillesi - elämä kantaa

N62

Niin.

Kiitos sinulle <3. Melkein tulee itku.

Tein masennustestin ja sain tulokseksi lievä masennus. Voisin kyllä tuon lievä-sanan ottaa pois. Ja ymmärrän, tiedän ja tiedostan, että lääkäriin. Mutta. Sitten tulee tekosyiden metritolkkuinen lista miksi ei. On mukana ihan käytännön torppaavaakin asiaa, mikä estää. Painavampaa se, että näillä kulmilla ei nykyään päästä lääkäriin. Kun ei ole lääkäriä. Parin kolmen viikon jonot. Synkeän kurja fakta. Päivystykseen eivät edes ota, koska kuitenkin olen tolkkupäinen eikä pääni ole kirjaimellisesti kainalossani. Eikä kenenkään muunkaan.

En ole nukkunut, en. Huono homma. Siihen vaikuttaa tämä sairauteni yhdessä lääkityksen kanssa. Syömisiini olen joutunut kiinnittämään entisestään huomioita ja yritän oman taloudellisen tilanteen turvin syödä niin terveellisesti ja laadukkaasti kuin pystyn. Ja ravintolisät ja vitamiinipillerit päällä. Koska kehoni, aineenvaihduntani, no mikään ei toimi kuten ennen. Ja ulkoilenkin. Työni puolesta jo, ei toki ole sama asia, mutta enemmänkin pitäisi. En vain jaksa, ulko-ovi on raskas aukaista ja huomaan, että ote vuorokauden tunneistani on sellainen, että sitä ei ole - ts. missä ihmeen välissä?

Psyko-fyysis-sosiaalinen paketti. Ihmisen tekele. Joka alueella nyt sakkaa. Lapseni ovat, turskatti soikoon, liian fiksuja, tarkkasilmäisiä, joten tietävät kyllä että...ovat omalta osaltaan taakan kantajia. Sitä en halua ollenkaan. Ovat joutuneet sairastumiseni myötä sitä jo tarpeeksi tekemään. Luojan kiitos heillä on tolkkupäisiä ystäviä, joiden kanssa voivat viettää aikaa ja mennä. Menevätkin. Saavat etäisyyttä ja ihan omia juttuja. Ihanaa ja onneksi!!

Nyt vain on. Paskaa. Töissä on käytävä. Niskassa luterilainen työote. Ja taloudellinen pakkokuristus. Tarvitsen jokaisen sentin. Tukiverkkoja ei ole. Pyöritän taloutta yksin lasteni kanssa. Sairauslomapäiviä on syksyn aikana varmasti tulossa tautien muodossa muutoinkin ja silloin putoan pohjille. Inga pengar. Enkä nyt sairauslomaa haluakaan. Todellakaan. Työtäni rakastan, ammennan siitä paljon. (riittää, että kannattelen kolleegoitani, joilla on murheita ja masennuksia)

Ja mitä tulee kumppaniini. Nyt kun näen ja tulkitsen tilanteeni päin hevonkukkua, niin toki huomaan rakentavani itselleni muuria eli työnnän lempeän varmasti häntä kauemmaksi, koska hänellä elämässään omat haasteensa enkä nyt lastaa hänelle ylimääräistä. Hän on ihana ihminen, osallistuva, kuunteleva, peruskallio johon tukeutua mutta...ei nyt tähän. Ja kyllä, olen hankala.

Mutta. Ulkona paistaa uskomattoman kaunis, lämminsävyinen syyskuun aurinko. On kaunista. Ja lähden tässä ulos. Tai se on ajatuksenani. Ensin vain lopetan tämän kirjoitteluni, poistun läppäriltä, odotan pesukoneen ohjelman päättymisen ja laitan pyykit kuivumaan. Jos sitten.

Tolkuton vuodatus tuli. :(

Mutta kiitos sinulle jokaisesta sanastasi, lauseistasi<3. Paikkailen siipeni.

Toivon sinulle helpotusta raskaaseen vaellukseen 💚

Lääkkeet voivat olla "helppo" ratkaisu vaikeaan tilanteeseen. Mutta on muistettava ja pidettävä mielessä niihin (psyykentropit) liittyvät runsaat ja vaikeat vaikutukset ja haittavaikutukset.

Jos niitä joutuu käyttämään, haitalliset vaikutukset eivät puske isosti välttämättä heti päälle, mutta monien vuosien jälkeen myös haitat voivat kasvaa. Olen nähnyt näin käyvän läheisillä 💔

Monipuolinen ravintorikas ravinto, liikunta - voimien mukaan, pienikin on hyödyksi - ulkoilu, rentoutuminen, lepo ja uni ovat tärkeitä myös psyykelle. Sosiaalisia suhteita, tukea ja vuorovaikutusta unohtamatta.

Voimia kovasti, lämmöllä sinua tsemppaan 🥰

Hyvää syksyä 💛

Huomenta kaikille..

Ja kiitos sinulle viestistäsi <3. Se, että aivan tuiki tuntematon ihminen, sinä, poimit ensinnäkin lukuisten ketjujen joukosta tämän ketjun ja monien viestien keskeltä omani ja haluat vastata, puhua minulle... Se jo tuntuu itsessään hämmentävältä mutta niin lämpimän lohdulliselta. Ihanalta. Että kurjuudessani tulen nähdyksi. En osaa edes kuvailla, miten se koskettaa minua. Kiitos <3

Olen jo päivän aloittanut monta tuntia sitten, unet taivaan tuulissa. Kuinkas muutenkaan. Nukun miten sattuu. Koska yöunet ovat piikaset, niin tilttaan iltapäivästä, alkuillasta. Melatoniinia olen erehtynyt kauan sitten kokeilemaan ja siihen se jäi, menin kropallisesti aivan puihin yli vireystilaan. Kamala kokemus. Silloin oikaisuksi löytyi ja onneksi toimi työtehtävien muutos kolmivuorosta päivävuoroon. Siunattua! Nyt yritän resurssieni mukaan opetella oikeanlaista rentoutumista, hengittämistä. Syön mitä syön, se nyt sakkaa, koska kasvavat teinit tulevat ensin. Itse otan mitä ehdin ja jaksan. Närkkiä. Liikun, minkä voin.

Olen turhan läheltä nähnyt masennuksen syvissä vesissä räpiköivän läheisen lääkehoitoineen kaikkineen. Se toivottomuus, itsensä kadottaminen... Kuinka ihminen muuttuukaan! Ja nyt minä, jolle tämä halvaantunut olotila on jäätävää myrkkyä, vastakohtaa minun normaliudelleni... Tuntuu kuin aivan joku muu asuu ja vaikuttaa kropassani, josta on tullut vieras ja jota en hallitse.

Olin eilen yhden teiniseni kanssa happeilemassa metsässä. Olen syksyn lapsi, rakastan luonnon muuttumista, valmistautumista talven tuloon... Lehtien värityksien muuttuminen, auringon viimeiset lämpimän oranssiset sävyt sekä sen lämpö iholla, takin selkämyksessä, puhumattakaan maasta nousevasta hyvin multaisesta, hiukan homeen sekaisestakin tuoksusta.. Tykkään. Poimimme viimeiset jumalattoman suuret ja yllättävän maukkaat mustikat. Puolukoita haimme mutta juuri siinä kohtaa ei vielä kypsinä olleet. Ehkä viikonpäästä.

Mutta olihan kontrasti siinä happeilussa. Teini niin elämän raikkaassa pulputuksessa ja elämisen vimmassa! <3 Onneksi hänellä on kyky keskittyä hetkeen ja ottaa aivan kaikki irti siitä. Tuo nuoren ihmisen elämän kaikkien hetkiensä hamstrauksen kyky ja ahmiminen on kaunista katsottavaa ja kuultavaa. Ja kuitenkin, vaikka hän jakoi itsensä läsnäolon minulle, huomasin olevani osittain, paikoitellen aivan ulkopuolella, kuin hidastettua elokuvakohtausta katsomassa aivan toisen silmin. Että siinä, epämääräisissä kivuissa äkillisen sairastumisen ruhjoma ruumishenkilö yrittää löytää takaisin reitilleen innostuen kesän viimeisistä mustikoista. Ja kuinka se yrittäminen onkaan raskasta työstämistä.

Mielenmaisema on siis samaa huttua. Olen töissä toimintakykyinen, annan sille kaiken ja kiitän suuresti aivan loistavaa kolleegaani, jonka kanssa työparina saan operoida. Taivaan lahja on hän. Ensi viikolla otan yhteyksiä..jonnekin. Sairauden hoitamiseni on yhtä sotkuista umpisolmuista lankakerää, joiden solmujen aukaisemisesta vastaan näemmä itse. Vastuuhoitaja minulla ei todellakaan ole. Kunhan nyt olisi edes taho, joka ottaisi minut omakseen. Julkinen ja yksityinen kun pompottelevat ja siirtelevät minua käsissään keskenään koppia ottamatta. Mutta. Jos ensi viikolla joku nappaisi, kun otan yhteyttä. Näin ainakin juuri nyt ajattelen. Ottavani.

Pidä itsestäsi huolta. <3

Nämä sanat minulle lausuttiin hiljan. Lämpimän topakasti. Jokainen tavu, äänne täynnä välittämistä, huoltakin. Rakkautta.

Ole sinä viisaampi kuin minä ja ymmärrä nuo sanat. Ole se elämäsi päänäyttelijä, esiintyjä. Älä sivuroolissa.

Itsehän en tuota lausetta ymmärrä. Tärkeysjärjestykseni on aivan erilainen. Ollut aina. Ehkä tuotakin pitäisi osata järjestellä uusiksi. Joskus ja jotenkin.

Pidä itsestäsi huolta. Kolme tärkeääkin tärkeämpää sanaa. Miksi et pitäisi? Olet oman elämäsi keskipiste, et sivusta seuraaja. Jos teinit saavat ruokaa, miksi sinä rääpit? Uni. Niin tärkeä. Luonto. Raitis ilma. Lääkitys kuntoon.

Pliis, mene lääkäriin. Olet tärkeä, terveytesi on tärkeä.

Nyt tuli komentia*, mutta lämmöllä

N62

Komentoa/kommenttia...? Mitähän tarkoitin***

Väsyttää 😴

N62:

Sinä olet tämän ketjun aloittaja. Suurisydäminen, lämminsieluinen ihminen. Olet empaattinen ja sinulta aina löytyy lohdutuksen sana, elämän kokemuksen viisasta näkökulmaa ja eteenpäin tuuppaamisen lempeää tönäisyä. Kiitos sinulle sanoistasi ja läsnäolostasi sekä ajastasi, kun tässä juttelet :)

Toivon sinulle mukavaa, sujuvaa tulevaa työviikkoa. Sekä onnenkantamoista työpaikan muodossa, jolla mennä talven yli. Kiven alla kyllä paikoitellen ovat. Ja nyt tulevat toimet kirraavat mieltä ja nyörejä aivan riittämiin. Esikoiseni sarkastisesti sanoo, että nuoria hoputetaan niin kovin ripeästi työelämään koulunpenkiltä. Siihen ovat vain viisaudessaan laittaneet esteen. Kukaan ei täytä haettuja työntekijän vaatimuksia: kun pitäisi olla nuori, vastavalmistunut viime käden tietotaitoineen ja samalla vuosikymmenien työkokemus taskussa. Epäyhtälö! Sivusta olemme saaneet seurata hänen kavereidensa kokemuksia kohti työelämää valmistumisten jälkeen. On karua. Ja vaatii nuorilta uskomattoman vahvaa luottoa siihen, että kyllä joskus nappaa.

Vanhemmaltakin.

Tsemppiä siis ja asioiden loksahtamisia, ratkaisuja, oikeisiin uomiin. Kaunista syksyä sinulle :)

ihan hyvää kuuluu...kiitos kysymästä. heräsin jo klo 7 .. löhöilin tuonne klo 8.45 ja kävin sitten autolla kaupassa. mies lähti klapeja tekemään ja mulla kissa kaverina kotosalla..nukkuu tuossa viereisellä penkillä tyytyväisenä kun on saanut muikkuja. taidan ottaa vielä pienet unet ennenkuin ukkeli tulee takaisin...sitten ruuan laittoon. sitten vaan yleistä lötköttelyä sohvalla ja telkkarin katselua..pikku unien ottamista koko sunnuntai ja kissan passaamista kun se ravaa sisään / ulos ja haluaa muikkujaan.

N62 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N52 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkin paremmin voisi mennä.

Taidan olla masentunut. Tai jotain. Työviikko on ollut jotenkin todella rankka, olen äärimmäisen väsynyt. Pää on kuin jossain raskaassa sumussa, ei toimi. Olen rikkinäinen. Ja itsestäni eksynyt.

Lapsieni edessä saan jotenkin kasassa pysyttyä, toki samanlainen rempseän naurava ja huoleton en ole ja varmaan osin ovat jotain tarkkanäköisinä huomanneetkin mutta onneksi heillä kaikilla on tuota nuoren ihmisen vimmaista eloa kaveripiireineen, niin ovat elämässä ja nauttimassa siitä. Kuten pitääkin.<3

Varmasti tilanteeseeni, olooni, vaikuttaa suuresti jo valmiiksi sairaudesta sekaisin oleva kehoni, mitä sotkee vielä suuresti hyvin hyvin epäbalanssissa oleva lääkitykseni. En jaksa sitäkään. Sisäistää enkä oikein hoitaakaan. Alun alkaenkin minut jätetty sairauteni kanssa yksin. Ja lisää vain tuntuu satavan niskaan.

Kaitpa tässä pitää vain möyriä näköalattomuudessa ja onttoudessa. Yritän pitää itseni jotenkin puuhakkaana, ihan arjen askareissa, niissä puurtavan tappavan tutun tylsissä. Muuta en oikein jaksakaan vaikka kaipaan jollainlailla seuraa...ja kuitenkin haluan sitä vältellä. Koska en ole hyvää seuraa. Mistä puolestaan pääsen siihen, että taidan kohdella miesystävääni todella huonosti. Hän ansaitsee parempaa, joten tähän on tultava muutos.

Syyskuun pimeät illat saapuivat. Ovat kauniita lohduttomuudessaankin.

Kyllä tämä. Tästä.

Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ensalkuun mukavan pehmeää iltaa <3

Voi muru. Onpas sulla hankala tilanne. Kehottaisin kyllä lääkäriin, masennukselta kuulostaa. Siihen on tehokkaat lääkkeet, terapiat.

Saatko nukuttua? Syötkö terveellisesti, ulkoiletko? Ihminen on niin kokonaisvaltainen olento, että kaikki osa-alueet vaikuttaa kaikkeen.

Perussairauden lääkkeet ensin kuntoon, sitten muu olo. Miten niin miehesi ansaitsee parempaa? Etkö sinä sitten? Lapsetkin tarvitsevat terveen äidin, vaistoavat kyllä, ettet ole oma itsesi.

Nyt heti maanantaina yhteys hoitotahoon. Ole kiltti itsellesi. Nauti syksyn pehmeistä illoista, salli lepo ja itsesi hemmotteleminen.

Kohoa siivillesi - elämä kantaa

N62

Niin.

Kiitos sinulle <3. Melkein tulee itku.

Tein masennustestin ja sain tulokseksi lievä masennus. Voisin kyllä tuon lievä-sanan ottaa pois. Ja ymmärrän, tiedän ja tiedostan, että lääkäriin. Mutta. Sitten tulee tekosyiden metritolkkuinen lista miksi ei. On mukana ihan käytännön torppaavaakin asiaa, mikä estää. Painavampaa se, että näillä kulmilla ei nykyään päästä lääkäriin. Kun ei ole lääkäriä. Parin kolmen viikon jonot. Synkeän kurja fakta. Päivystykseen eivät edes ota, koska kuitenkin olen tolkkupäinen eikä pääni ole kirjaimellisesti kainalossani. Eikä kenenkään muunkaan.

En ole nukkunut, en. Huono homma. Siihen vaikuttaa tämä sairauteni yhdessä lääkityksen kanssa. Syömisiini olen joutunut kiinnittämään entisestään huomioita ja yritän oman taloudellisen tilanteen turvin syödä niin terveellisesti ja laadukkaasti kuin pystyn. Ja ravintolisät ja vitamiinipillerit päällä. Koska kehoni, aineenvaihduntani, no mikään ei toimi kuten ennen. Ja ulkoilenkin. Työni puolesta jo, ei toki ole sama asia, mutta enemmänkin pitäisi. En vain jaksa, ulko-ovi on raskas aukaista ja huomaan, että ote vuorokauden tunneistani on sellainen, että sitä ei ole - ts. missä ihmeen välissä?

Psyko-fyysis-sosiaalinen paketti. Ihmisen tekele. Joka alueella nyt sakkaa. Lapseni ovat, turskatti soikoon, liian fiksuja, tarkkasilmäisiä, joten tietävät kyllä että...ovat omalta osaltaan taakan kantajia. Sitä en halua ollenkaan. Ovat joutuneet sairastumiseni myötä sitä jo tarpeeksi tekemään. Luojan kiitos heillä on tolkkupäisiä ystäviä, joiden kanssa voivat viettää aikaa ja mennä. Menevätkin. Saavat etäisyyttä ja ihan omia juttuja. Ihanaa ja onneksi!!

Nyt vain on. Paskaa. Töissä on käytävä. Niskassa luterilainen työote. Ja taloudellinen pakkokuristus. Tarvitsen jokaisen sentin. Tukiverkkoja ei ole. Pyöritän taloutta yksin lasteni kanssa. Sairauslomapäiviä on syksyn aikana varmasti tulossa tautien muodossa muutoinkin ja silloin putoan pohjille. Inga pengar. Enkä nyt sairauslomaa haluakaan. Todellakaan. Työtäni rakastan, ammennan siitä paljon. (riittää, että kannattelen kolleegoitani, joilla on murheita ja masennuksia)

Ja mitä tulee kumppaniini. Nyt kun näen ja tulkitsen tilanteeni päin hevonkukkua, niin toki huomaan rakentavani itselleni muuria eli työnnän lempeän varmasti häntä kauemmaksi, koska hänellä elämässään omat haasteensa enkä nyt lastaa hänelle ylimääräistä. Hän on ihana ihminen, osallistuva, kuunteleva, peruskallio johon tukeutua mutta...ei nyt tähän. Ja kyllä, olen hankala.

Mutta. Ulkona paistaa uskomattoman kaunis, lämminsävyinen syyskuun aurinko. On kaunista. Ja lähden tässä ulos. Tai se on ajatuksenani. Ensin vain lopetan tämän kirjoitteluni, poistun läppäriltä, odotan pesukoneen ohjelman päättymisen ja laitan pyykit kuivumaan. Jos sitten.

Tolkuton vuodatus tuli. :(

Mutta kiitos sinulle jokaisesta sanastasi, lauseistasi<3. Paikkailen siipeni.

Toivon sinulle helpotusta raskaaseen vaellukseen 💚

Lääkkeet voivat olla "helppo" ratkaisu vaikeaan tilanteeseen. Mutta on muistettava ja pidettävä mielessä niihin (psyykentropit) liittyvät runsaat ja vaikeat vaikutukset ja haittavaikutukset.

Jos niitä joutuu käyttämään, haitalliset vaikutukset eivät puske isosti välttämättä heti päälle, mutta monien vuosien jälkeen myös haitat voivat kasvaa. Olen nähnyt näin käyvän läheisillä 💔

Monipuolinen ravintorikas ravinto, liikunta - voimien mukaan, pienikin on hyödyksi - ulkoilu, rentoutuminen, lepo ja uni ovat tärkeitä myös psyykelle. Sosiaalisia suhteita, tukea ja vuorovaikutusta unohtamatta.

Voimia kovasti, lämmöllä sinua tsemppaan 🥰

Hyvää syksyä 💛

Huomenta kaikille..

Ja kiitos sinulle viestistäsi <3. Se, että aivan tuiki tuntematon ihminen, sinä, poimit ensinnäkin lukuisten ketjujen joukosta tämän ketjun ja monien viestien keskeltä omani ja haluat vastata, puhua minulle... Se jo tuntuu itsessään hämmentävältä mutta niin lämpimän lohdulliselta. Ihanalta. Että kurjuudessani tulen nähdyksi. En osaa edes kuvailla, miten se koskettaa minua. Kiitos <3

Olen jo päivän aloittanut monta tuntia sitten, unet taivaan tuulissa. Kuinkas muutenkaan. Nukun miten sattuu. Koska yöunet ovat piikaset, niin tilttaan iltapäivästä, alkuillasta. Melatoniinia olen erehtynyt kauan sitten kokeilemaan ja siihen se jäi, menin kropallisesti aivan puihin yli vireystilaan. Kamala kokemus. Silloin oikaisuksi löytyi ja onneksi toimi työtehtävien muutos kolmivuorosta päivävuoroon. Siunattua! Nyt yritän resurssieni mukaan opetella oikeanlaista rentoutumista, hengittämistä. Syön mitä syön, se nyt sakkaa, koska kasvavat teinit tulevat ensin. Itse otan mitä ehdin ja jaksan. Närkkiä. Liikun, minkä voin.

Olen turhan läheltä nähnyt masennuksen syvissä vesissä räpiköivän läheisen lääkehoitoineen kaikkineen. Se toivottomuus, itsensä kadottaminen... Kuinka ihminen muuttuukaan! Ja nyt minä, jolle tämä halvaantunut olotila on jäätävää myrkkyä, vastakohtaa minun normaliudelleni... Tuntuu kuin aivan joku muu asuu ja vaikuttaa kropassani, josta on tullut vieras ja jota en hallitse.

Olin eilen yhden teiniseni kanssa happeilemassa metsässä. Olen syksyn lapsi, rakastan luonnon muuttumista, valmistautumista talven tuloon... Lehtien värityksien muuttuminen, auringon viimeiset lämpimän oranssiset sävyt sekä sen lämpö iholla, takin selkämyksessä, puhumattakaan maasta nousevasta hyvin multaisesta, hiukan homeen sekaisestakin tuoksusta.. Tykkään. Poimimme viimeiset jumalattoman suuret ja yllättävän maukkaat mustikat. Puolukoita haimme mutta juuri siinä kohtaa ei vielä kypsinä olleet. Ehkä viikonpäästä.

Mutta olihan kontrasti siinä happeilussa. Teini niin elämän raikkaassa pulputuksessa ja elämisen vimmassa! <3 Onneksi hänellä on kyky keskittyä hetkeen ja ottaa aivan kaikki irti siitä. Tuo nuoren ihmisen elämän kaikkien hetkiensä hamstrauksen kyky ja ahmiminen on kaunista katsottavaa ja kuultavaa. Ja kuitenkin, vaikka hän jakoi itsensä läsnäolon minulle, huomasin olevani osittain, paikoitellen aivan ulkopuolella, kuin hidastettua elokuvakohtausta katsomassa aivan toisen silmin. Että siinä, epämääräisissä kivuissa äkillisen sairastumisen ruhjoma ruumishenkilö yrittää löytää takaisin reitilleen innostuen kesän viimeisistä mustikoista. Ja kuinka se yrittäminen onkaan raskasta työstämistä.

Mielenmaisema on siis samaa huttua. Olen töissä toimintakykyinen, annan sille kaiken ja kiitän suuresti aivan loistavaa kolleegaani, jonka kanssa työparina saan operoida. Taivaan lahja on hän. Ensi viikolla otan yhteyksiä..jonnekin. Sairauden hoitamiseni on yhtä sotkuista umpisolmuista lankakerää, joiden solmujen aukaisemisesta vastaan näemmä itse. Vastuuhoitaja minulla ei todellakaan ole. Kunhan nyt olisi edes taho, joka ottaisi minut omakseen. Julkinen ja yksityinen kun pompottelevat ja siirtelevät minua käsissään keskenään koppia ottamatta. Mutta. Jos ensi viikolla joku nappaisi, kun otan yhteyttä. Näin ainakin juuri nyt ajattelen. Ottavani.

Pidä itsestäsi huolta. <3

Nämä sanat minulle lausuttiin hiljan. Lämpimän topakasti. Jokainen tavu, äänne täynnä välittämistä, huoltakin. Rakkautta.

Ole sinä viisaampi kuin minä ja ymmärrä nuo sanat. Ole se elämäsi päänäyttelijä, esiintyjä. Älä sivuroolissa.

Itsehän en tuota lausetta ymmärrä. Tärkeysjärjestykseni on aivan erilainen. Ollut aina. Ehkä tuotakin pitäisi osata järjestellä uusiksi. Joskus ja jotenkin.

Pidä itsestäsi huolta. Kolme tärkeääkin tärkeämpää sanaa. Miksi et pitäisi? Olet oman elämäsi keskipiste, et sivusta seuraaja. Jos teinit saavat ruokaa, miksi sinä rääpit? Uni. Niin tärkeä. Luonto. Raitis ilma. Lääkitys kuntoon.

Pliis, mene lääkäriin. Olet tärkeä, terveytesi on tärkeä.

Nyt tuli komentia, mutta lämmöllä

N62

Kiitos

Minussa on valuvika. Ollut itseni suhteen aina? Asetan kaikki muut itselleni tärkeät, merkitykselliset rakkaat ihmiset kaiken edelle. Ja sitten siellä jossain jos nyt muistaa tulen minä.

Yritän oppia, opetella, sisäistää ja ymmärtää tuon asian. Asettaa itseni ykköseksi. Siinä olen huono. Mutta toivon olevani kuitenkin kehityskelpoinen siinäkin asiassa.

En tiedä. Kumppani palaa toisesta valtiosta. Jäi auki mitä siellä puuhannut, toivottavasti parisuhdetta kunnioittavasti

Vierailija kirjoitti:

N62:

Sinä olet tämän ketjun aloittaja. Suurisydäminen, lämminsieluinen ihminen. Olet empaattinen ja sinulta aina löytyy lohdutuksen sana, elämän kokemuksen viisasta näkökulmaa ja eteenpäin tuuppaamisen lempeää tönäisyä. Kiitos sinulle sanoistasi ja läsnäolostasi sekä ajastasi, kun tässä juttelet :)

Toivon sinulle mukavaa, sujuvaa tulevaa työviikkoa. Sekä onnenkantamoista työpaikan muodossa, jolla mennä talven yli. Kiven alla kyllä paikoitellen ovat. Ja nyt tulevat toimet kirraavat mieltä ja nyörejä aivan riittämiin. Esikoiseni sarkastisesti sanoo, että nuoria hoputetaan niin kovin ripeästi työelämään koulunpenkiltä. Siihen ovat vain viisaudessaan laittaneet esteen. Kukaan ei täytä haettuja työntekijän vaatimuksia: kun pitäisi olla nuori, vastavalmistunut viime käden tietotaitoineen ja samalla vuosikymmenien työkokemus taskussa. Epäyhtälö! Sivusta olemme saaneet seurata hänen kavereidensa kokemuksia kohti työelämää valmistumisten jälkeen. On karua. Ja vaatii nuorilta uskomattoman vahvaa luottoa siihen, että kyllä joskus nappaa.

Vanhemmaltakin.

Tsemppiä siis ja asioiden loksahtamisia, ratkaisuja, oikeisiin uomiin. Kaunista syksyä sinulle :)

No mutta😊

Näkisitpä, miten poskipääni punehtuivat mielihyvästä lukiessani viestiäsi. Aloitin ketjun aikoinaan, kun tarpeeksi usein kuulin, että on paljon ihmisiä keneltä ei kukaan koskaan kysy: Mitä Sinulle kuuluu?

No minä kysyin, ja suurin osa vastauksista on kivoja, tosin haikeitakin. Joskus toki joku tokaisee: Mitä se sinulle kuuluu?... no ne viestit jätän arvoonsa, joku purkaa pahaa oloaan tuolla tapaa.

Mukavaa syksyä sinullekin, olet ihana

N62

Vierailija kirjoitti:

N62 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N52 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkin paremmin voisi mennä.

Taidan olla masentunut. Tai jotain. Työviikko on ollut jotenkin todella rankka, olen äärimmäisen väsynyt. Pää on kuin jossain raskaassa sumussa, ei toimi. Olen rikkinäinen. Ja itsestäni eksynyt.

Lapsieni edessä saan jotenkin kasassa pysyttyä, toki samanlainen rempseän naurava ja huoleton en ole ja varmaan osin ovat jotain tarkkanäköisinä huomanneetkin mutta onneksi heillä kaikilla on tuota nuoren ihmisen vimmaista eloa kaveripiireineen, niin ovat elämässä ja nauttimassa siitä. Kuten pitääkin.<3

Varmasti tilanteeseeni, olooni, vaikuttaa suuresti jo valmiiksi sairaudesta sekaisin oleva kehoni, mitä sotkee vielä suuresti hyvin hyvin epäbalanssissa oleva lääkitykseni. En jaksa sitäkään. Sisäistää enkä oikein hoitaakaan. Alun alkaenkin minut jätetty sairauteni kanssa yksin. Ja lisää vain tuntuu satavan niskaan.

Kaitpa tässä pitää vain möyriä näköalattomuudessa ja onttoudessa. Yritän pitää itseni jotenkin puuhakkaana, ihan arjen askareissa, niissä puurtavan tappavan tutun tylsissä. Muuta en oikein jaksakaan vaikka kaipaan jollainlailla seuraa...ja kuitenkin haluan sitä vältellä. Koska en ole hyvää seuraa. Mistä puolestaan pääsen siihen, että taidan kohdella miesystävääni todella huonosti. Hän ansaitsee parempaa, joten tähän on tultava muutos.

Syyskuun pimeät illat saapuivat. Ovat kauniita lohduttomuudessaankin.

Kyllä tämä. Tästä.

Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ensalkuun mukavan pehmeää iltaa <3

Voi muru. Onpas sulla hankala tilanne. Kehottaisin kyllä lääkäriin, masennukselta kuulostaa. Siihen on tehokkaat lääkkeet, terapiat.

Saatko nukuttua? Syötkö terveellisesti, ulkoiletko? Ihminen on niin kokonaisvaltainen olento, että kaikki osa-alueet vaikuttaa kaikkeen.

Perussairauden lääkkeet ensin kuntoon, sitten muu olo. Miten niin miehesi ansaitsee parempaa? Etkö sinä sitten? Lapsetkin tarvitsevat terveen äidin, vaistoavat kyllä, ettet ole oma itsesi.

Nyt heti maanantaina yhteys hoitotahoon. Ole kiltti itsellesi. Nauti syksyn pehmeistä illoista, salli lepo ja itsesi hemmotteleminen.

Kohoa siivillesi - elämä kantaa

N62

Niin.

Kiitos sinulle <3. Melkein tulee itku.

Tein masennustestin ja sain tulokseksi lievä masennus. Voisin kyllä tuon lievä-sanan ottaa pois. Ja ymmärrän, tiedän ja tiedostan, että lääkäriin. Mutta. Sitten tulee tekosyiden metritolkkuinen lista miksi ei. On mukana ihan käytännön torppaavaakin asiaa, mikä estää. Painavampaa se, että näillä kulmilla ei nykyään päästä lääkäriin. Kun ei ole lääkäriä. Parin kolmen viikon jonot. Synkeän kurja fakta. Päivystykseen eivät edes ota, koska kuitenkin olen tolkkupäinen eikä pääni ole kirjaimellisesti kainalossani. Eikä kenenkään muunkaan.

En ole nukkunut, en. Huono homma. Siihen vaikuttaa tämä sairauteni yhdessä lääkityksen kanssa. Syömisiini olen joutunut kiinnittämään entisestään huomioita ja yritän oman taloudellisen tilanteen turvin syödä niin terveellisesti ja laadukkaasti kuin pystyn. Ja ravintolisät ja vitamiinipillerit päällä. Koska kehoni, aineenvaihduntani, no mikään ei toimi kuten ennen. Ja ulkoilenkin. Työni puolesta jo, ei toki ole sama asia, mutta enemmänkin pitäisi. En vain jaksa, ulko-ovi on raskas aukaista ja huomaan, että ote vuorokauden tunneistani on sellainen, että sitä ei ole - ts. missä ihmeen välissä?

Psyko-fyysis-sosiaalinen paketti. Ihmisen tekele. Joka alueella nyt sakkaa. Lapseni ovat, turskatti soikoon, liian fiksuja, tarkkasilmäisiä, joten tietävät kyllä että...ovat omalta osaltaan taakan kantajia. Sitä en halua ollenkaan. Ovat joutuneet sairastumiseni myötä sitä jo tarpeeksi tekemään. Luojan kiitos heillä on tolkkupäisiä ystäviä, joiden kanssa voivat viettää aikaa ja mennä. Menevätkin. Saavat etäisyyttä ja ihan omia juttuja. Ihanaa ja onneksi!!

Nyt vain on. Paskaa. Töissä on käytävä. Niskassa luterilainen työote. Ja taloudellinen pakkokuristus. Tarvitsen jokaisen sentin. Tukiverkkoja ei ole. Pyöritän taloutta yksin lasteni kanssa. Sairauslomapäiviä on syksyn aikana varmasti tulossa tautien muodossa muutoinkin ja silloin putoan pohjille. Inga pengar. Enkä nyt sairauslomaa haluakaan. Todellakaan. Työtäni rakastan, ammennan siitä paljon. (riittää, että kannattelen kolleegoitani, joilla on murheita ja masennuksia)

Ja mitä tulee kumppaniini. Nyt kun näen ja tulkitsen tilanteeni päin hevonkukkua, niin toki huomaan rakentavani itselleni muuria eli työnnän lempeän varmasti häntä kauemmaksi, koska hänellä elämässään omat haasteensa enkä nyt lastaa hänelle ylimääräistä. Hän on ihana ihminen, osallistuva, kuunteleva, peruskallio johon tukeutua mutta...ei nyt tähän. Ja kyllä, olen hankala.

Mutta. Ulkona paistaa uskomattoman kaunis, lämminsävyinen syyskuun aurinko. On kaunista. Ja lähden tässä ulos. Tai se on ajatuksenani. Ensin vain lopetan tämän kirjoitteluni, poistun läppäriltä, odotan pesukoneen ohjelman päättymisen ja laitan pyykit kuivumaan. Jos sitten.

Tolkuton vuodatus tuli. :(

Mutta kiitos sinulle jokaisesta sanastasi, lauseistasi<3. Paikkailen siipeni.

Toivon sinulle helpotusta raskaaseen vaellukseen 💚

Lääkkeet voivat olla "helppo" ratkaisu vaikeaan tilanteeseen. Mutta on muistettava ja pidettävä mielessä niihin (psyykentropit) liittyvät runsaat ja vaikeat vaikutukset ja haittavaikutukset.

Jos niitä joutuu käyttämään, haitalliset vaikutukset eivät puske isosti välttämättä heti päälle, mutta monien vuosien jälkeen myös haitat voivat kasvaa. Olen nähnyt näin käyvän läheisillä 💔

Monipuolinen ravintorikas ravinto, liikunta - voimien mukaan, pienikin on hyödyksi - ulkoilu, rentoutuminen, lepo ja uni ovat tärkeitä myös psyykelle. Sosiaalisia suhteita, tukea ja vuorovaikutusta unohtamatta.

Voimia kovasti, lämmöllä sinua tsemppaan 🥰

Hyvää syksyä 💛

Huomenta kaikille..

Ja kiitos sinulle viestistäsi <3. Se, että aivan tuiki tuntematon ihminen, sinä, poimit ensinnäkin lukuisten ketjujen joukosta tämän ketjun ja monien viestien keskeltä omani ja haluat vastata, puhua minulle... Se jo tuntuu itsessään hämmentävältä mutta niin lämpimän lohdulliselta. Ihanalta. Että kurjuudessani tulen nähdyksi. En osaa edes kuvailla, miten se koskettaa minua. Kiitos <3

Olen jo päivän aloittanut monta tuntia sitten, unet taivaan tuulissa. Kuinkas muutenkaan. Nukun miten sattuu. Koska yöunet ovat piikaset, niin tilttaan iltapäivästä, alkuillasta. Melatoniinia olen erehtynyt kauan sitten kokeilemaan ja siihen se jäi, menin kropallisesti aivan puihin yli vireystilaan. Kamala kokemus. Silloin oikaisuksi löytyi ja onneksi toimi työtehtävien muutos kolmivuorosta päivävuoroon. Siunattua! Nyt yritän resurssieni mukaan opetella oikeanlaista rentoutumista, hengittämistä. Syön mitä syön, se nyt sakkaa, koska kasvavat teinit tulevat ensin. Itse otan mitä ehdin ja jaksan. Närkkiä. Liikun, minkä voin.

Olen turhan läheltä nähnyt masennuksen syvissä vesissä räpiköivän läheisen lääkehoitoineen kaikkineen. Se toivottomuus, itsensä kadottaminen... Kuinka ihminen muuttuukaan! Ja nyt minä, jolle tämä halvaantunut olotila on jäätävää myrkkyä, vastakohtaa minun normaliudelleni... Tuntuu kuin aivan joku muu asuu ja vaikuttaa kropassani, josta on tullut vieras ja jota en hallitse.

Olin eilen yhden teiniseni kanssa happeilemassa metsässä. Olen syksyn lapsi, rakastan luonnon muuttumista, valmistautumista talven tuloon... Lehtien värityksien muuttuminen, auringon viimeiset lämpimän oranssiset sävyt sekä sen lämpö iholla, takin selkämyksessä, puhumattakaan maasta nousevasta hyvin multaisesta, hiukan homeen sekaisestakin tuoksusta.. Tykkään. Poimimme viimeiset jumalattoman suuret ja yllättävän maukkaat mustikat. Puolukoita haimme mutta juuri siinä kohtaa ei vielä kypsinä olleet. Ehkä viikonpäästä.

Mutta olihan kontrasti siinä happeilussa. Teini niin elämän raikkaassa pulputuksessa ja elämisen vimmassa! <3 Onneksi hänellä on kyky keskittyä hetkeen ja ottaa aivan kaikki irti siitä. Tuo nuoren ihmisen elämän kaikkien hetkiensä hamstrauksen kyky ja ahmiminen on kaunista katsottavaa ja kuultavaa. Ja kuitenkin, vaikka hän jakoi itsensä läsnäolon minulle, huomasin olevani osittain, paikoitellen aivan ulkopuolella, kuin hidastettua elokuvakohtausta katsomassa aivan toisen silmin. Että siinä, epämääräisissä kivuissa äkillisen sairastumisen ruhjoma ruumishenkilö yrittää löytää takaisin reitilleen innostuen kesän viimeisistä mustikoista. Ja kuinka se yrittäminen onkaan raskasta työstämistä.

Mielenmaisema on siis samaa huttua. Olen töissä toimintakykyinen, annan sille kaiken ja kiitän suuresti aivan loistavaa kolleegaani, jonka kanssa työparina saan operoida. Taivaan lahja on hän. Ensi viikolla otan yhteyksiä..jonnekin. Sairauden hoitamiseni on yhtä sotkuista umpisolmuista lankakerää, joiden solmujen aukaisemisesta vastaan näemmä itse. Vastuuhoitaja minulla ei todellakaan ole. Kunhan nyt olisi edes taho, joka ottaisi minut omakseen. Julkinen ja yksityinen kun pompottelevat ja siirtelevät minua käsissään keskenään koppia ottamatta. Mutta. Jos ensi viikolla joku nappaisi, kun otan yhteyttä. Näin ainakin juuri nyt ajattelen. Ottavani.

Pidä itsestäsi huolta. <3

Nämä sanat minulle lausuttiin hiljan. Lämpimän topakasti. Jokainen tavu, äänne täynnä välittämistä, huoltakin. Rakkautta.

Ole sinä viisaampi kuin minä ja ymmärrä nuo sanat. Ole se elämäsi päänäyttelijä, esiintyjä. Älä sivuroolissa.

Itsehän en tuota lausetta ymmärrä. Tärkeysjärjestykseni on aivan erilainen. Ollut aina. Ehkä tuotakin pitäisi osata järjestellä uusiksi. Joskus ja jotenkin.

Pidä itsestäsi huolta. Kolme tärkeääkin tärkeämpää sanaa. Miksi et pitäisi? Olet oman elämäsi keskipiste, et sivusta seuraaja. Jos teinit saavat ruokaa, miksi sinä rääpit? Uni. Niin tärkeä. Luonto. Raitis ilma. Lääkitys kuntoon.

Pliis, mene lääkäriin. Olet tärkeä, terveytesi on tärkeä.

Nyt tuli komentia, mutta lämmöllä

N62

Kiitos <3

Minussa on valuvika. Ollut itseni suhteen aina? Asetan kaikki muut itselleni tärkeät, merkitykselliset rakkaat ihmiset kaiken edelle. Ja sitten siellä jossain jos nyt muistaa tulen minä.

Yritän oppia, opetella, sisäistää ja ymmärtää tuon asian. Asettaa itseni ykköseksi. Siinä olen huono. Mutta toivon olevani kuitenkin kehityskelpoinen siinäkin asiassa.

Höpsö olet🤔.

Ehkä lapsuudessa sinut on (tietämättäsi) latistettu johonkin liian pieneen muottiin.

Kuvittele itsesi kakkutaikinaksi, ilman leivinjauhetta. Vaikka sokeria, munaa, jauhoja on tarpeeksi, jäät littanaksi. Kun lisätään leivinjauhe, kohoat ja kukoistat, olet ilmava, mehukas.

Saithan kielikuvastani kiinni?

Sinun elämästäsi puuttuu nyt leivinjauhe! Sait ehkä soodaa, se ei auta, ellet ole hapan!!!

Miksi, oi miksi kohtelet itseäsi noin huonosti???

Lupaathan tsempata?

N62

Kuuluu oikein hyvää. Nukuin pitkään ja nyt nautin aamkahvista. Normipäivä tullenee, jolloin luen taas paljon kaikkea kiinnostavaa. Eilen olimme metsälenkillä ja tuli terveitä tatteja vastaan, joista tänään teen tattimuhennosta kera kasvisten-aah , nam pitkästä aikaa. Elokuussa mökillä niitä kasvoi ihan pihanurmikolla.

Ei kai siinä muuta, taas tänään lenkkeillään ja lämmintä näyttää olevan yli 20 astetta, ja vielä pilvistä.

Olen kiitollinen- onnellinen , kunnon hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N52 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkin paremmin voisi mennä.

Taidan olla masentunut. Tai jotain. Työviikko on ollut jotenkin todella rankka, olen äärimmäisen väsynyt. Pää on kuin jossain raskaassa sumussa, ei toimi. Olen rikkinäinen. Ja itsestäni eksynyt.

Lapsieni edessä saan jotenkin kasassa pysyttyä, toki samanlainen rempseän naurava ja huoleton en ole ja varmaan osin ovat jotain tarkkanäköisinä huomanneetkin mutta onneksi heillä kaikilla on tuota nuoren ihmisen vimmaista eloa kaveripiireineen, niin ovat elämässä ja nauttimassa siitä. Kuten pitääkin.<3

Varmasti tilanteeseeni, olooni, vaikuttaa suuresti jo valmiiksi sairaudesta sekaisin oleva kehoni, mitä sotkee vielä suuresti hyvin hyvin epäbalanssissa oleva lääkitykseni. En jaksa sitäkään. Sisäistää enkä oikein hoitaakaan. Alun alkaenkin minut jätetty sairauteni kanssa yksin. Ja lisää vain tuntuu satavan niskaan.

Kaitpa tässä pitää vain möyriä näköalattomuudessa ja onttoudessa. Yritän pitää itseni jotenkin puuhakkaana, ihan arjen askareissa, niissä puurtavan tappavan tutun tylsissä. Muuta en oikein jaksakaan vaikka kaipaan jollainlailla seuraa...ja kuitenkin haluan sitä vältellä. Koska en ole hyvää seuraa. Mistä puolestaan pääsen siihen, että taidan kohdella miesystävääni todella huonosti. Hän ansaitsee parempaa, joten tähän on tultava muutos.

Syyskuun pimeät illat saapuivat. Ovat kauniita lohduttomuudessaankin.

Kyllä tämä. Tästä.

Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ensalkuun mukavan pehmeää iltaa <3

Voi muru. Onpas sulla hankala tilanne. Kehottaisin kyllä lääkäriin, masennukselta kuulostaa. Siihen on tehokkaat lääkkeet, terapiat.

Saatko nukuttua? Syötkö terveellisesti, ulkoiletko? Ihminen on niin kokonaisvaltainen olento, että kaikki osa-alueet vaikuttaa kaikkeen.

Perussairauden lääkkeet ensin kuntoon, sitten muu olo. Miten niin miehesi ansaitsee parempaa? Etkö sinä sitten? Lapsetkin tarvitsevat terveen äidin, vaistoavat kyllä, ettet ole oma itsesi.

Nyt heti maanantaina yhteys hoitotahoon. Ole kiltti itsellesi. Nauti syksyn pehmeistä illoista, salli lepo ja itsesi hemmotteleminen.

Kohoa siivillesi - elämä kantaa

N62

Niin.

Kiitos sinulle <3. Melkein tulee itku.

Tein masennustestin ja sain tulokseksi lievä masennus. Voisin kyllä tuon lievä-sanan ottaa pois. Ja ymmärrän, tiedän ja tiedostan, että lääkäriin. Mutta. Sitten tulee tekosyiden metritolkkuinen lista miksi ei. On mukana ihan käytännön torppaavaakin asiaa, mikä estää. Painavampaa se, että näillä kulmilla ei nykyään päästä lääkäriin. Kun ei ole lääkäriä. Parin kolmen viikon jonot. Synkeän kurja fakta. Päivystykseen eivät edes ota, koska kuitenkin olen tolkkupäinen eikä pääni ole kirjaimellisesti kainalossani. Eikä kenenkään muunkaan.

En ole nukkunut, en. Huono homma. Siihen vaikuttaa tämä sairauteni yhdessä lääkityksen kanssa. Syömisiini olen joutunut kiinnittämään entisestään huomioita ja yritän oman taloudellisen tilanteen turvin syödä niin terveellisesti ja laadukkaasti kuin pystyn. Ja ravintolisät ja vitamiinipillerit päällä. Koska kehoni, aineenvaihduntani, no mikään ei toimi kuten ennen. Ja ulkoilenkin. Työni puolesta jo, ei toki ole sama asia, mutta enemmänkin pitäisi. En vain jaksa, ulko-ovi on raskas aukaista ja huomaan, että ote vuorokauden tunneistani on sellainen, että sitä ei ole - ts. missä ihmeen välissä?

Psyko-fyysis-sosiaalinen paketti. Ihmisen tekele. Joka alueella nyt sakkaa. Lapseni ovat, turskatti soikoon, liian fiksuja, tarkkasilmäisiä, joten tietävät kyllä että...ovat omalta osaltaan taakan kantajia. Sitä en halua ollenkaan. Ovat joutuneet sairastumiseni myötä sitä jo tarpeeksi tekemään. Luojan kiitos heillä on tolkkupäisiä ystäviä, joiden kanssa voivat viettää aikaa ja mennä. Menevätkin. Saavat etäisyyttä ja ihan omia juttuja. Ihanaa ja onneksi!!

Nyt vain on. Paskaa. Töissä on käytävä. Niskassa luterilainen työote. Ja taloudellinen pakkokuristus. Tarvitsen jokaisen sentin. Tukiverkkoja ei ole. Pyöritän taloutta yksin lasteni kanssa. Sairauslomapäiviä on syksyn aikana varmasti tulossa tautien muodossa muutoinkin ja silloin putoan pohjille. Inga pengar. Enkä nyt sairauslomaa haluakaan. Todellakaan. Työtäni rakastan, ammennan siitä paljon. (riittää, että kannattelen kolleegoitani, joilla on murheita ja masennuksia)

Ja mitä tulee kumppaniini. Nyt kun näen ja tulkitsen tilanteeni päin hevonkukkua, niin toki huomaan rakentavani itselleni muuria eli työnnän lempeän varmasti häntä kauemmaksi, koska hänellä elämässään omat haasteensa enkä nyt lastaa hänelle ylimääräistä. Hän on ihana ihminen, osallistuva, kuunteleva, peruskallio johon tukeutua mutta...ei nyt tähän. Ja kyllä, olen hankala.

Mutta. Ulkona paistaa uskomattoman kaunis, lämminsävyinen syyskuun aurinko. On kaunista. Ja lähden tässä ulos. Tai se on ajatuksenani. Ensin vain lopetan tämän kirjoitteluni, poistun läppäriltä, odotan pesukoneen ohjelman päättymisen ja laitan pyykit kuivumaan. Jos sitten.

Tolkuton vuodatus tuli. :(

Mutta kiitos sinulle jokaisesta sanastasi, lauseistasi<3. Paikkailen siipeni.

Toivon sinulle helpotusta raskaaseen vaellukseen 💚

Lääkkeet voivat olla "helppo" ratkaisu vaikeaan tilanteeseen. Mutta on muistettava ja pidettävä mielessä niihin (psyykentropit) liittyvät runsaat ja vaikeat vaikutukset ja haittavaikutukset.

Jos niitä joutuu käyttämään, haitalliset vaikutukset eivät puske isosti välttämättä heti päälle, mutta monien vuosien jälkeen myös haitat voivat kasvaa. Olen nähnyt näin käyvän läheisillä 💔

Monipuolinen ravintorikas ravinto, liikunta - voimien mukaan, pienikin on hyödyksi - ulkoilu, rentoutuminen, lepo ja uni ovat tärkeitä myös psyykelle. Sosiaalisia suhteita, tukea ja vuorovaikutusta unohtamatta.

Voimia kovasti, lämmöllä sinua tsemppaan 🥰

Hyvää syksyä 💛

Huomenta kaikille..

Ja kiitos sinulle viestistäsi <3. Se, että aivan tuiki tuntematon ihminen, sinä, poimit ensinnäkin lukuisten ketjujen joukosta tämän ketjun ja monien viestien keskeltä omani ja haluat vastata, puhua minulle... Se jo tuntuu itsessään hämmentävältä mutta niin lämpimän lohdulliselta. Ihanalta. Että kurjuudessani tulen nähdyksi. En osaa edes kuvailla, miten se koskettaa minua. Kiitos <3

Olen jo päivän aloittanut monta tuntia sitten, unet taivaan tuulissa. Kuinkas muutenkaan. Nukun miten sattuu. Koska yöunet ovat piikaset, niin tilttaan iltapäivästä, alkuillasta. Melatoniinia olen erehtynyt kauan sitten kokeilemaan ja siihen se jäi, menin kropallisesti aivan puihin yli vireystilaan. Kamala kokemus. Silloin oikaisuksi löytyi ja onneksi toimi työtehtävien muutos kolmivuorosta päivävuoroon. Siunattua! Nyt yritän resurssieni mukaan opetella oikeanlaista rentoutumista, hengittämistä. Syön mitä syön, se nyt sakkaa, koska kasvavat teinit tulevat ensin. Itse otan mitä ehdin ja jaksan. Närkkiä. Liikun, minkä voin.

Olen turhan läheltä nähnyt masennuksen syvissä vesissä räpiköivän läheisen lääkehoitoineen kaikkineen. Se toivottomuus, itsensä kadottaminen... Kuinka ihminen muuttuukaan! Ja nyt minä, jolle tämä halvaantunut olotila on jäätävää myrkkyä, vastakohtaa minun normaliudelleni... Tuntuu kuin aivan joku muu asuu ja vaikuttaa kropassani, josta on tullut vieras ja jota en hallitse.

Olin eilen yhden teiniseni kanssa happeilemassa metsässä. Olen syksyn lapsi, rakastan luonnon muuttumista, valmistautumista talven tuloon... Lehtien värityksien muuttuminen, auringon viimeiset lämpimän oranssiset sävyt sekä sen lämpö iholla, takin selkämyksessä, puhumattakaan maasta nousevasta hyvin multaisesta, hiukan homeen sekaisestakin tuoksusta.. Tykkään. Poimimme viimeiset jumalattoman suuret ja yllättävän maukkaat mustikat. Puolukoita haimme mutta juuri siinä kohtaa ei vielä kypsinä olleet. Ehkä viikonpäästä.

Mutta olihan kontrasti siinä happeilussa. Teini niin elämän raikkaassa pulputuksessa ja elämisen vimmassa! <3 Onneksi hänellä on kyky keskittyä hetkeen ja ottaa aivan kaikki irti siitä. Tuo nuoren ihmisen elämän kaikkien hetkiensä hamstrauksen kyky ja ahmiminen on kaunista katsottavaa ja kuultavaa. Ja kuitenkin, vaikka hän jakoi itsensä läsnäolon minulle, huomasin olevani osittain, paikoitellen aivan ulkopuolella, kuin hidastettua elokuvakohtausta katsomassa aivan toisen silmin. Että siinä, epämääräisissä kivuissa äkillisen sairastumisen ruhjoma ruumishenkilö yrittää löytää takaisin reitilleen innostuen kesän viimeisistä mustikoista. Ja kuinka se yrittäminen onkaan raskasta työstämistä.

Mielenmaisema on siis samaa huttua. Olen töissä toimintakykyinen, annan sille kaiken ja kiitän suuresti aivan loistavaa kolleegaani, jonka kanssa työparina saan operoida. Taivaan lahja on hän. Ensi viikolla otan yhteyksiä..jonnekin. Sairauden hoitamiseni on yhtä sotkuista umpisolmuista lankakerää, joiden solmujen aukaisemisesta vastaan näemmä itse. Vastuuhoitaja minulla ei todellakaan ole. Kunhan nyt olisi edes taho, joka ottaisi minut omakseen. Julkinen ja yksityinen kun pompottelevat ja siirtelevät minua käsissään keskenään koppia ottamatta. Mutta. Jos ensi viikolla joku nappaisi, kun otan yhteyttä. Näin ainakin juuri nyt ajattelen. Ottavani.

Pidä itsestäsi huolta. <3

Nämä sanat minulle lausuttiin hiljan. Lämpimän topakasti. Jokainen tavu, äänne täynnä välittämistä, huoltakin. Rakkautta.

Ole sinä viisaampi kuin minä ja ymmärrä nuo sanat. Ole se elämäsi päänäyttelijä, esiintyjä. Älä sivuroolissa.

Itsehän en tuota lausetta ymmärrä. Tärkeysjärjestykseni on aivan erilainen. Ollut aina. Ehkä tuotakin pitäisi osata järjestellä uusiksi. Joskus ja jotenkin.

Kirjoitat tosi kauniisti. Olen eri kuin sinulle vastannut, mutta lähes samassa tilanteessa. Väsynyt ja lisäksi yksinäinen. Saan kuitenkin voimaa siitä, että olen kasvattanut kaksi teiniä, joilla asiat hyvin. Ovat iloisia ja monien kavereiden ympäröimiä. Toisin kuin minä aikanaan. Heidän elämäniloaan on ihana seurata. Olen onnistunut ainakin jossakin :) Jaksamista myös sinulle tähän syksyyn.

Vierailija kirjoitti:

M30:

Toivottavasti viime päivien vastatuulet ovat jo luotasi ohitsepuhaltaneet ja vieneet mennessään kivut ja huonovointisuudet. Ehkä sekin on sitten sitä vuoropuhelua kropalta, että muistapa hellittää jotenkin. Ja joskus sitä pysähtymistä kyllä tarvitaankin. Sinullakin näemmä on työkiireitä ja teet pitkää päivää. Onneksi tukenasi on tärkeät harrastuksesi, joista ammennat balanssia ja voimaa, sisäistä draivia. Sekä optimistisuutesi. Kirjoituksistasi välittyy valonkajo silloinkin, kun on haasteellista. Pidä tuosta taidostasi kiinni :)

Toivottavasti syksy olisi poutainen ja lämminkin. Ulkoiluun sopiva. Syksyn tuuletkin passelit, jotta fribaaminen luonnistuisi. Ja ettei hirvikärpäset häsläisi riesaksi asti.

Leppoisaa sunnuntaita :)

En tee pitkää päivää ja en varsinkaan kun en tienaa siitä yhtään mitään. Se aika seitsemästä ilta puoliseitsemään on työaika ja harrastukset yhteensä, kun olin pystyssä.

Jos mä en harrastaisi niin tämä olisi vain paikallaan olemista vapaa-ajalla ja se vasta löisi mielen matalalle. Oon mä nyt kunnossa. Totesin just että hartijakivut voi johtua frisbeerepusta.

Selässä vähän tuntuu, mutta se on normitunne itselleni. Rahahuolet eivät kaikkoa, mutta se on vain asettelusta kiinni, että elämä rullaa miellyttävästi.

Kiva tuohon yhteyteen sanomasi:

"sisäistä draivia" :)

Toivottavasti sinnekin päin kuuluu hyvää.

Ja kiitos kannustamisesta!

Päibäni on vasta aluillaan, että unia vain on kuulunut tähän mennessä.

M30

Ei väsytä enää, ku join tölkin Boosteria melkein yhdellä hörpyllä 🤩

N62 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N62 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N52 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paljonkin paremmin voisi mennä.

Taidan olla masentunut. Tai jotain. Työviikko on ollut jotenkin todella rankka, olen äärimmäisen väsynyt. Pää on kuin jossain raskaassa sumussa, ei toimi. Olen rikkinäinen. Ja itsestäni eksynyt.

Lapsieni edessä saan jotenkin kasassa pysyttyä, toki samanlainen rempseän naurava ja huoleton en ole ja varmaan osin ovat jotain tarkkanäköisinä huomanneetkin mutta onneksi heillä kaikilla on tuota nuoren ihmisen vimmaista eloa kaveripiireineen, niin ovat elämässä ja nauttimassa siitä. Kuten pitääkin.<3

Varmasti tilanteeseeni, olooni, vaikuttaa suuresti jo valmiiksi sairaudesta sekaisin oleva kehoni, mitä sotkee vielä suuresti hyvin hyvin epäbalanssissa oleva lääkitykseni. En jaksa sitäkään. Sisäistää enkä oikein hoitaakaan. Alun alkaenkin minut jätetty sairauteni kanssa yksin. Ja lisää vain tuntuu satavan niskaan.

Kaitpa tässä pitää vain möyriä näköalattomuudessa ja onttoudessa. Yritän pitää itseni jotenkin puuhakkaana, ihan arjen askareissa, niissä puurtavan tappavan tutun tylsissä. Muuta en oikein jaksakaan vaikka kaipaan jollainlailla seuraa...ja kuitenkin haluan sitä vältellä. Koska en ole hyvää seuraa. Mistä puolestaan pääsen siihen, että taidan kohdella miesystävääni todella huonosti. Hän ansaitsee parempaa, joten tähän on tultava muutos.

Syyskuun pimeät illat saapuivat. Ovat kauniita lohduttomuudessaankin.

Kyllä tämä. Tästä.

Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ensalkuun mukavan pehmeää iltaa <3

Voi muru. Onpas sulla hankala tilanne. Kehottaisin kyllä lääkäriin, masennukselta kuulostaa. Siihen on tehokkaat lääkkeet, terapiat.

Saatko nukuttua? Syötkö terveellisesti, ulkoiletko? Ihminen on niin kokonaisvaltainen olento, että kaikki osa-alueet vaikuttaa kaikkeen.

Perussairauden lääkkeet ensin kuntoon, sitten muu olo. Miten niin miehesi ansaitsee parempaa? Etkö sinä sitten? Lapsetkin tarvitsevat terveen äidin, vaistoavat kyllä, ettet ole oma itsesi.

Nyt heti maanantaina yhteys hoitotahoon. Ole kiltti itsellesi. Nauti syksyn pehmeistä illoista, salli lepo ja itsesi hemmotteleminen.

Kohoa siivillesi - elämä kantaa

N62

Niin.

Kiitos sinulle <3. Melkein tulee itku.

Tein masennustestin ja sain tulokseksi lievä masennus. Voisin kyllä tuon lievä-sanan ottaa pois. Ja ymmärrän, tiedän ja tiedostan, että lääkäriin. Mutta. Sitten tulee tekosyiden metritolkkuinen lista miksi ei. On mukana ihan käytännön torppaavaakin asiaa, mikä estää. Painavampaa se, että näillä kulmilla ei nykyään päästä lääkäriin. Kun ei ole lääkäriä. Parin kolmen viikon jonot. Synkeän kurja fakta. Päivystykseen eivät edes ota, koska kuitenkin olen tolkkupäinen eikä pääni ole kirjaimellisesti kainalossani. Eikä kenenkään muunkaan.

En ole nukkunut, en. Huono homma. Siihen vaikuttaa tämä sairauteni yhdessä lääkityksen kanssa. Syömisiini olen joutunut kiinnittämään entisestään huomioita ja yritän oman taloudellisen tilanteen turvin syödä niin terveellisesti ja laadukkaasti kuin pystyn. Ja ravintolisät ja vitamiinipillerit päällä. Koska kehoni, aineenvaihduntani, no mikään ei toimi kuten ennen. Ja ulkoilenkin. Työni puolesta jo, ei toki ole sama asia, mutta enemmänkin pitäisi. En vain jaksa, ulko-ovi on raskas aukaista ja huomaan, että ote vuorokauden tunneistani on sellainen, että sitä ei ole - ts. missä ihmeen välissä?

Psyko-fyysis-sosiaalinen paketti. Ihmisen tekele. Joka alueella nyt sakkaa. Lapseni ovat, turskatti soikoon, liian fiksuja, tarkkasilmäisiä, joten tietävät kyllä että...ovat omalta osaltaan taakan kantajia. Sitä en halua ollenkaan. Ovat joutuneet sairastumiseni myötä sitä jo tarpeeksi tekemään. Luojan kiitos heillä on tolkkupäisiä ystäviä, joiden kanssa voivat viettää aikaa ja mennä. Menevätkin. Saavat etäisyyttä ja ihan omia juttuja. Ihanaa ja onneksi!!

Nyt vain on. Paskaa. Töissä on käytävä. Niskassa luterilainen työote. Ja taloudellinen pakkokuristus. Tarvitsen jokaisen sentin. Tukiverkkoja ei ole. Pyöritän taloutta yksin lasteni kanssa. Sairauslomapäiviä on syksyn aikana varmasti tulossa tautien muodossa muutoinkin ja silloin putoan pohjille. Inga pengar. Enkä nyt sairauslomaa haluakaan. Todellakaan. Työtäni rakastan, ammennan siitä paljon. (riittää, että kannattelen kolleegoitani, joilla on murheita ja masennuksia)

Ja mitä tulee kumppaniini. Nyt kun näen ja tulkitsen tilanteeni päin hevonkukkua, niin toki huomaan rakentavani itselleni muuria eli työnnän lempeän varmasti häntä kauemmaksi, koska hänellä elämässään omat haasteensa enkä nyt lastaa hänelle ylimääräistä. Hän on ihana ihminen, osallistuva, kuunteleva, peruskallio johon tukeutua mutta...ei nyt tähän. Ja kyllä, olen hankala.

Mutta. Ulkona paistaa uskomattoman kaunis, lämminsävyinen syyskuun aurinko. On kaunista. Ja lähden tässä ulos. Tai se on ajatuksenani. Ensin vain lopetan tämän kirjoitteluni, poistun läppäriltä, odotan pesukoneen ohjelman päättymisen ja laitan pyykit kuivumaan. Jos sitten.

Tolkuton vuodatus tuli. :(

Mutta kiitos sinulle jokaisesta sanastasi, lauseistasi<3. Paikkailen siipeni.

Toivon sinulle helpotusta raskaaseen vaellukseen 💚

Lääkkeet voivat olla "helppo" ratkaisu vaikeaan tilanteeseen. Mutta on muistettava ja pidettävä mielessä niihin (psyykentropit) liittyvät runsaat ja vaikeat vaikutukset ja haittavaikutukset.

Jos niitä joutuu käyttämään, haitalliset vaikutukset eivät puske isosti välttämättä heti päälle, mutta monien vuosien jälkeen myös haitat voivat kasvaa. Olen nähnyt näin käyvän läheisillä 💔

Monipuolinen ravintorikas ravinto, liikunta - voimien mukaan, pienikin on hyödyksi - ulkoilu, rentoutuminen, lepo ja uni ovat tärkeitä myös psyykelle. Sosiaalisia suhteita, tukea ja vuorovaikutusta unohtamatta.

Voimia kovasti, lämmöllä sinua tsemppaan 🥰

Hyvää syksyä 💛

Huomenta kaikille..

Ja kiitos sinulle viestistäsi <3. Se, että aivan tuiki tuntematon ihminen, sinä, poimit ensinnäkin lukuisten ketjujen joukosta tämän ketjun ja monien viestien keskeltä omani ja haluat vastata, puhua minulle... Se jo tuntuu itsessään hämmentävältä mutta niin lämpimän lohdulliselta. Ihanalta. Että kurjuudessani tulen nähdyksi. En osaa edes kuvailla, miten se koskettaa minua. Kiitos <3

Olen jo päivän aloittanut monta tuntia sitten, unet taivaan tuulissa. Kuinkas muutenkaan. Nukun miten sattuu. Koska yöunet ovat piikaset, niin tilttaan iltapäivästä, alkuillasta. Melatoniinia olen erehtynyt kauan sitten kokeilemaan ja siihen se jäi, menin kropallisesti aivan puihin yli vireystilaan. Kamala kokemus. Silloin oikaisuksi löytyi ja onneksi toimi työtehtävien muutos kolmivuorosta päivävuoroon. Siunattua! Nyt yritän resurssieni mukaan opetella oikeanlaista rentoutumista, hengittämistä. Syön mitä syön, se nyt sakkaa, koska kasvavat teinit tulevat ensin. Itse otan mitä ehdin ja jaksan. Närkkiä. Liikun, minkä voin.

Olen turhan läheltä nähnyt masennuksen syvissä vesissä räpiköivän läheisen lääkehoitoineen kaikkineen. Se toivottomuus, itsensä kadottaminen... Kuinka ihminen muuttuukaan! Ja nyt minä, jolle tämä halvaantunut olotila on jäätävää myrkkyä, vastakohtaa minun normaliudelleni... Tuntuu kuin aivan joku muu asuu ja vaikuttaa kropassani, josta on tullut vieras ja jota en hallitse.

Olin eilen yhden teiniseni kanssa happeilemassa metsässä. Olen syksyn lapsi, rakastan luonnon muuttumista, valmistautumista talven tuloon... Lehtien värityksien muuttuminen, auringon viimeiset lämpimän oranssiset sävyt sekä sen lämpö iholla, takin selkämyksessä, puhumattakaan maasta nousevasta hyvin multaisesta, hiukan homeen sekaisestakin tuoksusta.. Tykkään. Poimimme viimeiset jumalattoman suuret ja yllättävän maukkaat mustikat. Puolukoita haimme mutta juuri siinä kohtaa ei vielä kypsinä olleet. Ehkä viikonpäästä.

Mutta olihan kontrasti siinä happeilussa. Teini niin elämän raikkaassa pulputuksessa ja elämisen vimmassa! <3 Onneksi hänellä on kyky keskittyä hetkeen ja ottaa aivan kaikki irti siitä. Tuo nuoren ihmisen elämän kaikkien hetkiensä hamstrauksen kyky ja ahmiminen on kaunista katsottavaa ja kuultavaa. Ja kuitenkin, vaikka hän jakoi itsensä läsnäolon minulle, huomasin olevani osittain, paikoitellen aivan ulkopuolella, kuin hidastettua elokuvakohtausta katsomassa aivan toisen silmin. Että siinä, epämääräisissä kivuissa äkillisen sairastumisen ruhjoma ruumishenkilö yrittää löytää takaisin reitilleen innostuen kesän viimeisistä mustikoista. Ja kuinka se yrittäminen onkaan raskasta työstämistä.

Mielenmaisema on siis samaa huttua. Olen töissä toimintakykyinen, annan sille kaiken ja kiitän suuresti aivan loistavaa kolleegaani, jonka kanssa työparina saan operoida. Taivaan lahja on hän. Ensi viikolla otan yhteyksiä..jonnekin. Sairauden hoitamiseni on yhtä sotkuista umpisolmuista lankakerää, joiden solmujen aukaisemisesta vastaan näemmä itse. Vastuuhoitaja minulla ei todellakaan ole. Kunhan nyt olisi edes taho, joka ottaisi minut omakseen. Julkinen ja yksityinen kun pompottelevat ja siirtelevät minua käsissään keskenään koppia ottamatta. Mutta. Jos ensi viikolla joku nappaisi, kun otan yhteyttä. Näin ainakin juuri nyt ajattelen. Ottavani.

Pidä itsestäsi huolta. <3

Nämä sanat minulle lausuttiin hiljan. Lämpimän topakasti. Jokainen tavu, äänne täynnä välittämistä, huoltakin. Rakkautta.

Ole sinä viisaampi kuin minä ja ymmärrä nuo sanat. Ole se elämäsi päänäyttelijä, esiintyjä. Älä sivuroolissa.

Itsehän en tuota lausetta ymmärrä. Tärkeysjärjestykseni on aivan erilainen. Ollut aina. Ehkä tuotakin pitäisi osata järjestellä uusiksi. Joskus ja jotenkin.

Pidä itsestäsi huolta. Kolme tärkeääkin tärkeämpää sanaa. Miksi et pitäisi? Olet oman elämäsi keskipiste, et sivusta seuraaja. Jos teinit saavat ruokaa, miksi sinä rääpit? Uni. Niin tärkeä. Luonto. Raitis ilma. Lääkitys kuntoon.

Pliis, mene lääkäriin. Olet tärkeä, terveytesi on tärkeä.

Nyt tuli komentia, mutta lämmöllä

N62

Kiitos <3

Minussa on valuvika. Ollut itseni suhteen aina? Asetan kaikki muut itselleni tärkeät, merkitykselliset rakkaat ihmiset kaiken edelle. Ja sitten siellä jossain jos nyt muistaa tulen minä.

Yritän oppia, opetella, sisäistää ja ymmärtää tuon asian. Asettaa itseni ykköseksi. Siinä olen huono. Mutta toivon olevani kuitenkin kehityskelpoinen siinäkin asiassa.

Höpsö olet🤔.

Ehkä lapsuudessa sinut on (tietämättäsi) latistettu johonkin liian pieneen muottiin.

Kuvittele itsesi kakkutaikinaksi, ilman leivinjauhetta. Vaikka sokeria, munaa, jauhoja on tarpeeksi, jäät littanaksi. Kun lisätään leivinjauhe, kohoat ja kukoistat, olet ilmava, mehukas.

Saithan kielikuvastani kiinni?

Sinun elämästäsi puuttuu nyt leivinjauhe! Sait ehkä soodaa, se ei auta, ellet ole hapan!!!

Miksi, oi miksi kohtelet itseäsi noin huonosti???

Lupaathan tsempata?

N62

Patapää minä olen 😄🙄

Ja kiitos tästäkin kuin myös edeltävästä vastauksestasi.

Aivan ihana kielikuva! Kerrassaan hersyvän osuva! Happamaksi en itseäni oikein osaa laittaa, tosin tämä nykyinen olotilani taitaa sekoittaa suhteita ja tätähän en omakseni tunnista/tunnusta. Siksi kait tämä nyt onkin niin vaikeaa.

Mutta myönnän omassa ajattelutavassani olevan suurta vinksalleennyrjähtämistä. Itseni suhteen. Huolehdin ja häslään ja häärään toisten hyvinvointia varmistelen ja tukien. Sitten itse.. Olen se joka raahustaa viimeisillä voimillaan kirjaimellisesti lääkäriin. Kun se pää on lähes kainalossa. Saarnattu on asiasta vaikka kuinka monen lääkärinkin suulla. Ja läheistenkin. Ja sitten minä sönkötän vastaan, että mitä keuhkoatte, kun henki pihisee kuitenkin. Vielä.

Ja siis ymmärrän toki, että minun pitää olla kunnossa, sätkytellä, tässä hyvän tovin jo ihan lastenkin vuoksi, koska tarvitsevat vielä minua vaikka ovat kyllä jo osaavia, taitavia, pärjääviä elämässään ja siivetkin kantavat. Mutta kannattelijoita tarvitsevat ja onneksi heillä niitä löytyy muitakin. Mutta että itse itseni vuoksi?

Yritän. Oppia. Ja tsempata.

Ja hei te kaikki toisetkin kirjoittelijat:)! On ihana lukea teidän kaikkien viestejä

Ja kyllä. Pitää osata olla myös itselleen tärkeä.

...ja ehkä olisi hyvä myös opetella jotenkin tiivistämään sanomansa. Tämä siis itselleni😄, rönsyilen.

Mutta yhtäkaikki.

Siunattua, lempeän huoletonta päivää Sinulle :)

Vierailija kirjoitti:

Yksinäinen olo ja paha mieli. Päivä on ollut totaalisen huono kaikilla tavoin.

Jonkinlainen lopullisuuden tunne, suurten ratkaisujen edessä. 

Elämän on muututtava.  Olen niin yksinäinen että sattuu.

Onpa surullista kuulla. Lämpimiä aitoja ystäviä saat esim. eri seurakunnista: ev.lut, Kansanlähetys, helluntai srk, vapaakirkko tms. Jeesus haluaa auttaa sinua 🙏

Aloitan sunnuntain hyvällä hatsilla, sienillä ja punaviinillä. Huomenna taas työviikko edessä.

Vierailija kirjoitti:

Masennuksen oireet ovat taas palaamassa.  Tunnen itseni ulkopuoliseksi ja vääräksi joka paikassa. Olen epäonnistunut joka asiassa. Työssä, parisuhteessa, äitinä, jopa lapsenakin. En kestä enää itseäni

Olet arvokas ihminen! Jeesus rakastaa sinua! Ja varmaan moni ihminenkin 🙏

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masennuksen oireet ovat taas palaamassa.  Tunnen itseni ulkopuoliseksi ja vääräksi joka paikassa. Olen epäonnistunut joka asiassa. Työssä, parisuhteessa, äitinä, jopa lapsenakin. En kestä enää itseäni

Olet arvokas ihminen! Jeesus rakastaa sinua! Ja varmaan moni ihminenkin 🙏

Jeesus on ollut kuolleena jo yli 2000 vuotta, hän ei enää ole tietoinen kenenkään nykysuomalaisen masennuksessa.