Lue keskustelun säännöt.
Mitä Sinulle tänään kuuluu?
Kommentit (20455)
Vähän väsyttää mutta tänään on pizzaperjantai. Ja yksi ananaslonkero odottaa jääkaapissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin ihan jumissa. Ei meinaa keksiä mitään provoilua. Täytyy ryypätä kolmas kuppi kahveeta.
On kuulunut jo jonkin aikaa huonoa... Uuden työn koeaika päättymässä, olen pettynyt työnantajaani ja haluaisin lähteä uusiin töihin. Olen kuitenkin viimeisellä kolmanneksella raskaana, joten uutta työtä ei ole järkevää hakea...
Työssä olen yksinäinen, perehdytys on ollut puutteellista, palautetta ei pyynnöistä huolimatta saa ja tunnen päivittäin epäonnistuvani. Siirryin työn mukana täysin uudelle alalle ja tunnen olevani todella hukassa. Ihmisillä ei ole aikaa kouluttaa, todetaan vain 'ajan kanssa opit'.
Haluaisin lakata olemasta, kadota pois. Onneksi kotona on asioita, jotka pitävät elämänsyrjässä kiinni. Yritän ajatella, että pian koittaa aika vauvan kanssa ja pääsen pois tästä kamalasta työstä.
Iloa ja aurinkoa tulevaan viikonloppuun kaikille!
Työkaverillakin on vatsasta vääntänyt myös lisäkseni, joten yhdessä tultiin siihen tulokseen, että se eräs huoltomies joka tuli töihimme vatsataudissa tartutti sen meihin.
Kenties kuinka laajasti on tartuttanut vatsatautiaan. En mä tässä pahemmin ole oireillut. Vatsasta vääntää ja vähän useammin on joutunut käydä vessassa tällä viikolla.
Tänään oon ollut ihan kunnossa ja kävin työpäivän päätteeksi frisbeetä heittämässä Hyvinkään sahanmäessä ja heitin -4 tuloksen.
Uusi ennätykseni sillä radalla. Yhdellä väylällä tuli vain mokattua josta tuli +1 lukema ja muut väylät meni par lukemiin tai alle. Lähes täydellinen kierros itseltäni.
Kävin toisenkin kierroksen heittämässä ja se ei mennyt niin hyvin (+6). Tässä nyt kehoa pitkin tunnen, että liikuntaa olen saanut kunnolla.
Huh huh, oon tässä ihan poikki. Työpäivänkin ajan olin suurimmaksi osaksi pystyssä, että kroppa todellakin on kovilla. Eli pystyssä ja liikkeellä olin tänään klo.7.00 - 18.30 välisenä aikana, josta puolituntia oli ruokataukoa (istumista). Jalat vähän hellänä nyt.
M30
Yksinäinen olo ja paha mieli. Päivä on ollut totaalisen huono kaikilla tavoin.
Jonkinlainen lopullisuuden tunne, suurten ratkaisujen edessä.
Elämän on muututtava. Olen niin yksinäinen että sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen olo ja paha mieli. Päivä on ollut totaalisen huono kaikilla tavoin.
Jonkinlainen lopullisuuden tunne, suurten ratkaisujen edessä.
Elämän on muututtava. Olen niin yksinäinen että sattuu.
No voi sua. Parempaa toivon tulevaisuudessa
N62
Minulle ei kuulu mitään erikoisempaa. Päivä kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvää, kiitos! Töissä 07-14:30 siitä ajasta jalkojen päällä 7 tuntia. Kun pääsin kotiin, suihkun jälkeen nukuin reilut kolme tuntia. Jalat kipeät ja ilmeisesti kantapäässä joku tulehdus.
Kaksi päivää ei tahdo riittää palautumiseen, työ fyysisesti rankkaa. Kävelen työpäivän aikana n. 10 km.
Hyvää viikonloppua kaikille!
Kesätyöt loppuu viikon päästä, kyllä Te-keskus taas kiristää työnhakuun...
N62, eläkkeelle 64,5...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika hyvää. Toivon, että pääsen yli siitä, että jouduin ottamaan etäisyyttä henkilöön, jonka seurassa minulla oli aluksi euforisen hyvä olo, ja lopulta tuska ja ahdistus riipi rintaani pysyvästi. Hän imi minut kuiviin. Minua ei enää ollut enää kuin pienenä ja piilossa. Minä en voi enää olla hänen kanssaan, itseni takia. Olin koukussa häneen, riippuvainen. Olen yhä. Koska mietin häntä niin paljon. Toivon, että voisin elää taas omaa elämääni taas vapaasti, ilman jatkuvaa asioiden pyörittelemistä.
Nyt siivoamaan kohti puhtaaksi.
Parempi mieli tänään kuin eilen. Mukavia keskusteluja tänään, tuntemattomien ihmisten kanssa. Koiran kanssa kun liikkuu, saa aina juttuseuraa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvää. Toivon, että pääsen yli siitä, että jouduin ottamaan etäisyyttä henkilöön, jonka seurassa minulla oli aluksi euforisen hyvä olo, ja lopulta tuska ja ahdistus riipi rintaani pysyvästi. Hän imi minut kuiviin. Minua ei enää ollut enää kuin pienenä ja piilossa. Minä en voi enää olla hänen kanssaan, itseni takia. Olin koukussa häneen, riippuvainen. Olen yhä. Koska mietin häntä niin paljon. Toivon, että voisin elää taas omaa elämääni taas vapaasti, ilman jatkuvaa asioiden pyörittelemistä.
Nyt siivoamaan kohti puhtaaksi.
Kuka aiheuttaa noin voimakkaita tunteita? Joku ystäväsi vai ihastus?
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen olo ja paha mieli. Päivä on ollut totaalisen huono kaikilla tavoin.
Jonkinlainen lopullisuuden tunne, suurten ratkaisujen edessä.
Elämän on muututtava. Olen niin yksinäinen että sattuu.
Olen samoissa ajatuksissa. Menneisyyden kokemukset ovat mielessäni usein enkä pääse eteenpäin. Olen olemassa, mutta ei tämä ole elämää mitä haluaisin elää. Yksinäisyys vaivaa, mutta en toisaalta uskalla päästää ketään lähelleni. Mietin paljon menneitä vuosia ja sitä kuinka olen vain pysynyt paikallani. Kesä on ollut pahin pitkään aikaan. Tänään on kuolleen koirani syntymäpäivä. Mietin paljon sitäkin ja nyt minulla ei ole oikeastaan mitään tarkoitusta täällä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvää. Toivon, että pääsen yli siitä, että jouduin ottamaan etäisyyttä henkilöön, jonka seurassa minulla oli aluksi euforisen hyvä olo, ja lopulta tuska ja ahdistus riipi rintaani pysyvästi. Hän imi minut kuiviin. Minua ei enää ollut enää kuin pienenä ja piilossa. Minä en voi enää olla hänen kanssaan, itseni takia. Olin koukussa häneen, riippuvainen. Olen yhä. Koska mietin häntä niin paljon. Toivon, että voisin elää taas omaa elämääni taas vapaasti, ilman jatkuvaa asioiden pyörittelemistä.
Nyt siivoamaan kohti puhtaaksi.
Hän oli ilmeisesti sinulle tärkeä koska mietit häntä? Tuskin ehkä muuten miettisit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen olo ja paha mieli. Päivä on ollut totaalisen huono kaikilla tavoin.
Jonkinlainen lopullisuuden tunne, suurten ratkaisujen edessä.
Elämän on muututtava. Olen niin yksinäinen että sattuu.
Olen samoissa ajatuksissa. Menneisyyden kokemukset ovat mielessäni usein enkä pääse eteenpäin. Olen olemassa, mutta ei tämä ole elämää mitä haluaisin elää. Yksinäisyys vaivaa, mutta en toisaalta uskalla päästää ketään lähelleni. Mietin paljon menneitä vuosia ja sitä kuinka olen vain pysynyt paikallani. Kesä on ollut pahin pitkään aikaan. Tänään on kuolleen koirani syntymäpäivä. Mietin paljon sitäkin ja nyt minulla ei ole oikeastaan mitään tarkoitusta täällä enää.
Sama täällä. Ilman kuollutta koiraa. Kuolleessa ihmissuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvää kuuluu koska jaksoin nousta ylös. Lähdemme ekakerran tänä syksynä puolukkaan 🍅 kävelyä tulee 5 km. Onneksi aurinko paistaa ja on lämmin.
Liikunta ja raitis ilma tekee aina hyvää. Jos lisäksi löytyy puolukoitakin, on se silkkaa bonusta ja säästöä. Eilen lähiostarin edessä 5 kg laatikko maksoi 29,5 €.
Onneksi löydettiin hyvä saalis metsästä viime viikonloppuna. :)
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvää. Toivon, että pääsen yli siitä, että jouduin ottamaan etäisyyttä henkilöön, jonka seurassa minulla oli aluksi euforisen hyvä olo, ja lopulta tuska ja ahdistus riipi rintaani pysyvästi. Hän imi minut kuiviin. Minua ei enää ollut enää kuin pienenä ja piilossa. Minä en voi enää olla hänen kanssaan, itseni takia. Olin koukussa häneen, riippuvainen. Olen yhä. Koska mietin häntä niin paljon. Toivon, että voisin elää taas omaa elämääni taas vapaasti, ilman jatkuvaa asioiden pyörittelemistä.
Nyt siivoamaan kohti puhtaaksi.
Entä miltä arvelet siitä toisesta tuntuvan josta halusit eroon.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N52 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paljonkin paremmin voisi mennä.
Taidan olla masentunut. Tai jotain. Työviikko on ollut jotenkin todella rankka, olen äärimmäisen väsynyt. Pää on kuin jossain raskaassa sumussa, ei toimi. Olen rikkinäinen. Ja itsestäni eksynyt.
Lapsieni edessä saan jotenkin kasassa pysyttyä, toki samanlainen rempseän naurava ja huoleton en ole ja varmaan osin ovat jotain tarkkanäköisinä huomanneetkin mutta onneksi heillä kaikilla on tuota nuoren ihmisen vimmaista eloa kaveripiireineen, niin ovat elämässä ja nauttimassa siitä. Kuten pitääkin.<3
Varmasti tilanteeseeni, olooni, vaikuttaa suuresti jo valmiiksi sairaudesta sekaisin oleva kehoni, mitä sotkee vielä suuresti hyvin hyvin epäbalanssissa oleva lääkitykseni. En jaksa sitäkään. Sisäistää enkä oikein hoitaakaan. Alun alkaenkin minut jätetty sairauteni kanssa yksin. Ja lisää vain tuntuu satavan niskaan.
Kaitpa tässä pitää vain möyriä näköalattomuudessa ja onttoudessa. Yritän pitää itseni jotenkin puuhakkaana, ihan arjen askareissa, niissä puurtavan tappavan tutun tylsissä. Muuta en oikein jaksakaan vaikka kaipaan jollainlailla seuraa...ja kuitenkin haluan sitä vältellä. Koska en ole hyvää seuraa. Mistä puolestaan pääsen siihen, että taidan kohdella miesystävääni todella huonosti. Hän ansaitsee parempaa, joten tähän on tultava muutos.
Syyskuun pimeät illat saapuivat. Ovat kauniita lohduttomuudessaankin.
Kyllä tämä. Tästä.Toivon sinulle kaikkea hyvää. Ensalkuun mukavan pehmeää iltaa <3
Voi muru. Onpas sulla hankala tilanne. Kehottaisin kyllä lääkäriin, masennukselta kuulostaa. Siihen on tehokkaat lääkkeet, terapiat.
Saatko nukuttua? Syötkö terveellisesti, ulkoiletko? Ihminen on niin kokonaisvaltainen olento, että kaikki osa-alueet vaikuttaa kaikkeen.Perussairauden lääkkeet ensin kuntoon, sitten muu olo. Miten niin miehesi ansaitsee parempaa? Etkö sinä sitten? Lapsetkin tarvitsevat terveen äidin, vaistoavat kyllä, ettet ole oma itsesi.
Nyt heti maanantaina yhteys hoitotahoon. Ole kiltti itsellesi. Nauti syksyn pehmeistä illoista, salli lepo ja itsesi hemmotteleminen.
Kohoa siivillesi - elämä kantaaN62
Niin.
Kiitos sinulle <3. Melkein tulee itku.Tein masennustestin ja sain tulokseksi lievä masennus. Voisin kyllä tuon lievä-sanan ottaa pois. Ja ymmärrän, tiedän ja tiedostan, että lääkäriin. Mutta. Sitten tulee tekosyiden metritolkkuinen lista miksi ei. On mukana ihan käytännön torppaavaakin asiaa, mikä estää. Painavampaa se, että näillä kulmilla ei nykyään päästä lääkäriin. Kun ei ole lääkäriä. Parin kolmen viikon jonot. Synkeän kurja fakta. Päivystykseen eivät edes ota, koska kuitenkin olen tolkkupäinen eikä pääni ole kirjaimellisesti kainalossani. Eikä kenenkään muunkaan.
En ole nukkunut, en. Huono homma. Siihen vaikuttaa tämä sairauteni yhdessä lääkityksen kanssa. Syömisiini olen joutunut kiinnittämään entisestään huomioita ja yritän oman taloudellisen tilanteen turvin syödä niin terveellisesti ja laadukkaasti kuin pystyn. Ja ravintolisät ja vitamiinipillerit päällä. Koska kehoni, aineenvaihduntani, no mikään ei toimi kuten ennen. Ja ulkoilenkin. Työni puolesta jo, ei toki ole sama asia, mutta enemmänkin pitäisi. En vain jaksa, ulko-ovi on raskas aukaista ja huomaan, että ote vuorokauden tunneistani on sellainen, että sitä ei ole - ts. missä ihmeen välissä?
Psyko-fyysis-sosiaalinen paketti. Ihmisen tekele. Joka alueella nyt sakkaa. Lapseni ovat, turskatti soikoon, liian fiksuja, tarkkasilmäisiä, joten tietävät kyllä että...ovat omalta osaltaan taakan kantajia. Sitä en halua ollenkaan. Ovat joutuneet sairastumiseni myötä sitä jo tarpeeksi tekemään. Luojan kiitos heillä on tolkkupäisiä ystäviä, joiden kanssa voivat viettää aikaa ja mennä. Menevätkin. Saavat etäisyyttä ja ihan omia juttuja. Ihanaa ja onneksi!!
Nyt vain on. Paskaa. Töissä on käytävä. Niskassa luterilainen työote. Ja taloudellinen pakkokuristus. Tarvitsen jokaisen sentin. Tukiverkkoja ei ole. Pyöritän taloutta yksin lasteni kanssa. Sairauslomapäiviä on syksyn aikana varmasti tulossa tautien muodossa muutoinkin ja silloin putoan pohjille. Inga pengar. Enkä nyt sairauslomaa haluakaan. Todellakaan. Työtäni rakastan, ammennan siitä paljon. (riittää, että kannattelen kolleegoitani, joilla on murheita ja masennuksia)
Ja mitä tulee kumppaniini. Nyt kun näen ja tulkitsen tilanteeni päin hevonkukkua, niin toki huomaan rakentavani itselleni muuria eli työnnän lempeän varmasti häntä kauemmaksi, koska hänellä elämässään omat haasteensa enkä nyt lastaa hänelle ylimääräistä. Hän on ihana ihminen, osallistuva, kuunteleva, peruskallio johon tukeutua mutta...ei nyt tähän. Ja kyllä, olen hankala.
Mutta. Ulkona paistaa uskomattoman kaunis, lämminsävyinen syyskuun aurinko. On kaunista. Ja lähden tässä ulos. Tai se on ajatuksenani. Ensin vain lopetan tämän kirjoitteluni, poistun läppäriltä, odotan pesukoneen ohjelman päättymisen ja laitan pyykit kuivumaan. Jos sitten.
Tolkuton vuodatus tuli. :(
Mutta kiitos sinulle jokaisesta sanastasi, lauseistasi<3. Paikkailen siipeni.Toivon sinulle helpotusta raskaaseen vaellukseen 💚
Lääkkeet voivat olla "helppo" ratkaisu vaikeaan tilanteeseen. Mutta on muistettava ja pidettävä mielessä niihin (psyykentropit) liittyvät runsaat ja vaikeat vaikutukset ja haittavaikutukset.Jos niitä joutuu käyttämään, haitalliset vaikutukset eivät puske isosti välttämättä heti päälle, mutta monien vuosien jälkeen myös haitat voivat kasvaa. Olen nähnyt näin käyvän läheisillä 💔
Monipuolinen ravintorikas ravinto, liikunta - voimien mukaan, pienikin on hyödyksi - ulkoilu, rentoutuminen, lepo ja uni ovat tärkeitä myös psyykelle. Sosiaalisia suhteita, tukea ja vuorovaikutusta unohtamatta.
Voimia kovasti, lämmöllä sinua tsemppaan 🥰
Hyvää syksyä 💛
Huomenta kaikille..
Ja kiitos sinulle viestistäsi
Olen jo päivän aloittanut monta tuntia sitten, unet taivaan tuulissa. Kuinkas muutenkaan. Nukun miten sattuu. Koska yöunet ovat piikaset, niin tilttaan iltapäivästä, alkuillasta. Melatoniinia olen erehtynyt kauan sitten kokeilemaan ja siihen se jäi, menin kropallisesti aivan puihin yli vireystilaan. Kamala kokemus. Silloin oikaisuksi löytyi ja onneksi toimi työtehtävien muutos kolmivuorosta päivävuoroon. Siunattua! Nyt yritän resurssieni mukaan opetella oikeanlaista rentoutumista, hengittämistä. Syön mitä syön, se nyt sakkaa, koska kasvavat teinit tulevat ensin. Itse otan mitä ehdin ja jaksan. Närkkiä. Liikun, minkä voin.
Olen turhan läheltä nähnyt masennuksen syvissä vesissä räpiköivän läheisen lääkehoitoineen kaikkineen. Se toivottomuus, itsensä kadottaminen... Kuinka ihminen muuttuukaan! Ja nyt minä, jolle tämä halvaantunut olotila on jäätävää myrkkyä, vastakohtaa minun normaliudelleni... Tuntuu kuin aivan joku muu asuu ja vaikuttaa kropassani, josta on tullut vieras ja jota en hallitse.
Olin eilen yhden teiniseni kanssa happeilemassa metsässä. Olen syksyn lapsi, rakastan luonnon muuttumista, valmistautumista talven tuloon... Lehtien värityksien muuttuminen, auringon viimeiset lämpimän oranssiset sävyt sekä sen lämpö iholla, takin selkämyksessä, puhumattakaan maasta nousevasta hyvin multaisesta, hiukan homeen sekaisestakin tuoksusta.. Tykkään. Poimimme viimeiset jumalattoman suuret ja yllättävän maukkaat mustikat. Puolukoita haimme mutta juuri siinä kohtaa ei vielä kypsinä olleet. Ehkä viikonpäästä.
Mutta olihan kontrasti siinä happeilussa. Teini niin elämän raikkaassa pulputuksessa ja elämisen vimmassa!
Mielenmaisema on siis samaa huttua. Olen töissä toimintakykyinen, annan sille kaiken ja kiitän suuresti aivan loistavaa kolleegaani, jonka kanssa työparina saan operoida. Taivaan lahja on hän. Ensi viikolla otan yhteyksiä..jonnekin. Sairauden hoitamiseni on yhtä sotkuista umpisolmuista lankakerää, joiden solmujen aukaisemisesta vastaan näemmä itse. Vastuuhoitaja minulla ei todellakaan ole. Kunhan nyt olisi edes taho, joka ottaisi minut omakseen. Julkinen ja yksityinen kun pompottelevat ja siirtelevät minua käsissään keskenään koppia ottamatta. Mutta. Jos ensi viikolla joku nappaisi, kun otan yhteyttä. Näin ainakin juuri nyt ajattelen. Ottavani.
Pidä itsestäsi huolta.
Nämä sanat minulle lausuttiin hiljan. Lämpimän topakasti. Jokainen tavu, äänne täynnä välittämistä, huoltakin. Rakkautta.
Ole sinä viisaampi kuin minä ja ymmärrä nuo sanat. Ole se elämäsi päänäyttelijä, esiintyjä. Älä sivuroolissa.
Itsehän en tuota lausetta ymmärrä. Tärkeysjärjestykseni on aivan erilainen. Ollut aina. Ehkä tuotakin pitäisi osata järjestellä uusiksi. Joskus ja jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen olo ja paha mieli. Päivä on ollut totaalisen huono kaikilla tavoin.
Jonkinlainen lopullisuuden tunne, suurten ratkaisujen edessä.
Elämän on muututtava. Olen niin yksinäinen että sattuu.
Olen samoissa ajatuksissa. Menneisyyden kokemukset ovat mielessäni usein enkä pääse eteenpäin. Olen olemassa, mutta ei tämä ole elämää mitä haluaisin elää. Yksinäisyys vaivaa, mutta en toisaalta uskalla päästää ketään lähelleni. Mietin paljon menneitä vuosia ja sitä kuinka olen vain pysynyt paikallani. Kesä on ollut pahin pitkään aikaan. Tänään on kuolleen koirani syntymäpäivä. Mietin paljon sitäkin ja nyt minulla ei ole oikeastaan mitään tarkoitusta täällä enää.
Miksiköhän pelkäät läheisyyttä? Olisi varmaan hyvä jutella ihmisten kanssa, kevyestikin ja miksikäs et ottaisi uutta koiraa... tai kissaa? Ne ovat pyyteettömiä ystäviä, voi päästää lähelle. Saa lohdutusta. Onko olosi pitkään ollut noin apea? Eikö ole siskoja? Veljiä? Ystäviä? Työkavereita? Saattaako olla masennus? Sehän tuo näköalattomuutta ja toivottomuutta. Matalan kynnyksen puhelimia on ja netistä löytyy masennustestikin.
Tsemppiä sinulle
N62
Kiitos vinkistä :)
Täälläkin on vähän huono olo
M30