Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Työpaikkakiusaaminen. Mistä se alkaa?
08.10.2022 |
Itselläni se alkoi siitä, että en hyväksy yhden ihmisen toimintatapoja, jotka ovat työmoraaliani vastaan. Sitten tämä yksi alkaa selän takana puhumaan kaveripiirilleen vääristeltyä totuutta ja saa heidät mukaan tähän minun syrjimiseen ja kiusaamiseen. Menee siihen pisteeseen, ettei kanssani enää hirveesti kommunikoida ja valehdellaan, että minullekin on kerrottu asioista. Jätetään asioita tekemättä ja vedotaan siihen, että en ole pyytänyt tekemään ja ei ole aikaa, jota ei minulla ole sen enempää vaan tietyt asiat pitäisi tehdä yhdessä. Sitten teams palavereissa, joissa käsitellän yhteisiä asioita pomon kanssa, niin ollaan vaan hiljaa eikä esitetä omia ehdotuksia eli munun ehdotukset on yleensä sitten se, jotka kirjataan ylös. Sitten kun oitäisi tehdä sovitun mukaan, niin ei tehdäkään, koska ne ei näille toisille kelpaa.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Työmyyrä kirjoitti:
Olen 30-vuotisen työurani aikana nähnyt monenlaista työpaikkakiusaamista. Yhteistä näille on, että kiusattu on itse enemmän tai vähemmän syypää tilanteeseensa.
Yksi laski ilkeämielistä leikkiä muista ja kun sai samalla mitalla takaisin, uhriutui kiusatuksi. Toisella tyypillä taitaa olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ensin se on oikein ystävällinen ja sitten kuin silmäniskusta sanoo jotain ilkeää. Kun sitten saa samalla mitalla takaisin, pahoittaa mielensä. Kolmas kaveri on kova päällepäsmäri ja aina mielestään oikeassa ja muita neuvomassa. Kun muut eivät toimi hänen toivomallaan tavallaan, tuntee tulleensa vähätellyksi.
Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon lisää.
Saatiin työpaikkakiusaajakin ketjuun
Kaikki eivät näe muita värejä kuin mustan ja valkoisen eri sävyjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein yritykselle puoli -ilmaiseksi töitä, annoin kaikkeni joka minuutti. Valitettavasti kateellinen työkaveri alkoi nokittelemaan joten konfliktin välttämiseksi nostin kytkintä. Enää en elämässä aio auttaa ketään.
Minua alettiin kiusaamaan sen vuoksi, etten osallistunut paskanjauhantaan asiakkaista ja työkavereista.
Mulla se alkoi siitä, että menin uuteen työpaikkaan vaikean elämäntilanteen jälkeen ja itsetuntoni kaiken suhteen oli huono.
Vierailija kirjoitti:
Mulla se alkoi siitä, että menin uuteen työpaikkaan vaikean elämäntilanteen jälkeen ja itsetuntoni kaiken suhteen oli huono.
Ei mikään oikeuta kiusaamista. Sinussa ei ole mitään vikaa. Muista se!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Riittää, että olet erimieltä jonkun kanssa.
Ei riitä, pitää myös kertoa siitä kovaan ääneen ja monta kertaa.
Tosiaan, voi alkaa ihan niin pienestä kuin uutena työntekijänä taloon tulemista, minua ei edes tunnettu, kun alkoi kiusaaminen, mustamaalaaminen ja epäonnistumisten odottaminen, en kutsu aikuisten välistä "kiusaamista" kiusaamiseksi, minulle se on VAINOAMISTA. En ehtinyt olla talossa kuin 2 päivää, kun se alkoi, en itse osaa määritellä mistä, mutta kauhea tunne siitä jää, jopa ihmispelko ja joillekin jopa syrjäytyminen. Jos tietää syyn kiusaamiseen, on helpompi se kestää, mutta siksi kiusaajat, vainoajat eivät sitä kerro, koska tilanne voisi muuten korjaantua, toki aina voi keksiä uuden syyn vainota. Toivon sydämestäni kaikille työpaikan kiusatuksi joutuneille jollain tapaa antoisaa ja hyvää elämää, kiusaaminen ei aina johdu henkilöstä itsestään on rikos, ettei työpaikkakiusaamiselle määritellä kovempia sanktioita, tunnen muutaman henkilön, jotka ovat joutuneet työkyvyttömyyseläkkeelle juuri savustamisten ja kiusaamisten vuoksi, onko yhteiskunnalla tällaiseen varaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työmyyrä kirjoitti:
Olen 30-vuotisen työurani aikana nähnyt monenlaista työpaikkakiusaamista. Yhteistä näille on, että kiusattu on itse enemmän tai vähemmän syypää tilanteeseensa.
Yksi laski ilkeämielistä leikkiä muista ja kun sai samalla mitalla takaisin, uhriutui kiusatuksi. Toisella tyypillä taitaa olla kaksisuuntainen mielialahäiriö. Ensin se on oikein ystävällinen ja sitten kuin silmäniskusta sanoo jotain ilkeää. Kun sitten saa samalla mitalla takaisin, pahoittaa mielensä. Kolmas kaveri on kova päällepäsmäri ja aina mielestään oikeassa ja muita neuvomassa. Kun muut eivät toimi hänen toivomallaan tavallaan, tuntee tulleensa vähätellyksi.
Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon lisää.
Jos sinulla on 30-vuotinen kokemus kyseisestä ilmiöstä, voit varmaan meille kaikille kommentin jättäneille kertoa prosentuaalinen osuus siitä, mikä on ollut kiusatuksi tulemisen oma syy tilanteeseensa. Kuulostaa mahdolliselta, mutta ehkä myös ääriharvinaiselta. Itse en tällaiseen ole törmännyt ja olen ollut 20-vuotta työelämässä, TÄHÄN ASTI.
Se alkaa yleensä sairaanhoitajasta. Ei tarvita kuin yksi narsisti ja homma on valmis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap: erota toisistaan yleinen selkäänpuukottaminen ja hiljaisuus kokouksissa sekä juuri sinun kiusaamisesi. Esimerkissä toiset eivät tehneet sinun kokouksessa ehdottamiasi asioita. Olisivatko alkaneet tehdä jonkun muun ehdottamia? Jos olisit ollut kokouksissa hiljaa, mikä olisi muuttunut?
Pomolla voi olla sama ongelma eli muut alaiset eivät tee ehdotuksia kokouksissa.
Miksi asioita pitäisi tehdä yhdessä? Kuka sitä vaatii?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkonäköni haukkumisesta. Olin jo koulukiusattu saman näköseikan vuoksi. Nykyään työkyvytön jo kolmattatoista vuotta tuon vuoksi.
Jännä tämä suomen ilmapiiri: jos et käy töissä sinua moititaan, jos käyt töissä niin sinua savustetaan sieltä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkaa siitä kun elämäänsä katkera emäntä havaitsee ihmisen jonka elämä ei oo ihan yhtä syvältä kuin omansa. No nuorethan vähättelee vanhempia ja homot on tosi pahoja kiusaajia kans, haukkuvat kaikki ohikulkijoista lähtien. Sitä oon joskus miettiny ku näillä nuorilla/homoilla on toivottavasti vanhemmat olemassa, jotakuinkin ehkä meikäläisen ikäisiä, että eikö ne koskaan kelaa että niitten omat vanhemmat joutuu siellä jossain peräkylillä kuuntelee sitä samanmoista naureskelua mitä ne itse tuottaa siellä työyhteisössä. Alemmuudentunteesta se kaikki paska sikiää.
Vierailija kirjoitti:
Mulla se alkoi siitä, että menin uuteen työpaikkaan vaikean elämäntilanteen jälkeen ja itsetuntoni kaiken suhteen oli huono.
Voin sanoa itsestäni samaa. Vaikea elämäntilanne (syöpädiagnoosi, siitä "selviäminen", ero, yksinäisyys, jne). Olin hyvin alistuva ja arka ihmisten kanssa. Jostain syystä jotkut tulkitsi tämän arkuuden ylimielisyydeksi ja siitä syntyi käsittämättömät juorut. En ole kertaakaan kiusannut tai puhunut kenestäkään pahaa uudella työpaikallani. Minulla ei ole edes yhtäkään työkaveria, jonka kanssa edes puhuisin pahaa kenestäkään (no en puhuisi, mutta ehkä ymmärrät pointtini paremmin).
Olisin toivonut, että joku olisi huomannut surumielisyyteni ja vaikka ottanut hihasta kiinni ja todennut, että hei, olen huomannut, että käyttäydyt x-tavalla ja teet y-tavalla, jos vain haluat, niin voit jutella kanssani kun siltä tuntuu... mutta en tiedä. Katson usein itseäni peiliin ja mietin, että ehkä tosiaan käyttäydyn väärin, mutta en vain tajua sitä itse.
Eihän työpaikkakiusaaminen vaadi kuin silmätikuksi joutumisen..
Siitä jostain pienestä se lähtee. Voit olla työyhteisön herkin, kaunein, onnellisin, hiljaisin, ahkerin, onnellisin, perheellinen ja onnellinen liitto, olet taitava ja älykäs, ahkera. Tai elämässä voi olla menossa vaikea hetki ja olet väliaikaisesti ei oma itsesi.
Työyhteisössä ei tarvitse olla kuin yksi mieleltään nyrjähtänyt joka ottaa jonkin henkilön silmätikuksi, ja soppa on valmis, jos tuo yksi saa taakseen muita työyhteisössä. Vielä kun siihen menee esimies mukaan on helvetin esikartanoon avattu ovet.
Työpaikkakiusaaminen lähtee elämään omaa elämää, kiusattu jää usein yksin, eihän kukaan tahdo olla seuraava kiusattu. Saa olla vahva luonne, jos tuollaisessa kiusaamisyhteisössä selviää sekoamatta.
Minä kestin vuoden ja sanoin itseni irti, vaikkei ollut uudesta työstä tietoa.
Aikaa tuosta on nyt 15 vuotta ja vuosia työstin tuota tapahtumaa mielessäni.
Edelleenkään en luota keneenkään, en kerro itsestäni enää oikein mitään. Jätti ikuiset jäljet sieluun ja psyykkeeseen.
Nykyinen työni onkin yksinäistä, tapaan työyhteisön jäseniä kerran kuukaudessa tiimipalavereissa.
Olen autisminkirjolla oleva nainen. Minua on aina kiusattu töissä ja koulussa. Yksi työpaikka oli jossa en tullut kiusatuksi. Viihdyin siellä 7 vuotta, sitten vaihdoin alaa. Kiusaaminen alkoi yleensä ensimmäisen vuoden aikana.
Korkeakoulututkintoja on pari.
Jotkut vaan ovat psykoja, eivätkä koskaan muutu. Usein kiusaajilla on monta uhria työhistoriansa aikana. Kiusaajien ympärillä on pelolla johdettu hovi. "Olet meidän kanssa samaa mieltä tai muuten saat kokea saman kohtalon kuin tuo yksi".
Vierailija kirjoitti:
Mua on kuulemma syytetty, jos joku laite on töissä hajonnut ja itse olen sillä hetkellä kotona vapaapäivällä.
Kiinnostava versio tästä on laitteesta vastaavan etänä olo ja laitteen rikkoutuminen. Kuinka hyväpalkkainen vastaava korjaa laitteen etänä?
Alue: Aihe vapaa
Minulle ei alkannut mistään. Olin nuori ujo(mutta kaunis) tyttönen ja menin työpaikalle. Siellä oli heti naista jotka otti minut silmätikuksi vaikka olin ystävällinen, sanoin aina hei. Olin vain ujo, ja hiljainen ja kaunis niin olikohan se sitten kateutta? Myös tosi pitkä, sellainen mallimainen, he taas olivat pyöreitä. Tein omat juttuni rauhassa ja yritin jutella heidän kanssaa, he aina livisti paikalta hihitellen ja sitten kerran kun saavuin työpaikalle näin heidän supisevan minusta. Kerran työpaikalta katosi rahaa ja nämä 2 naista olivat menneet juoruaamaan heti pomolle että minä olin se syyllinen. Joudiun tästä haastatteluun pomon kanssa. Myöhemmin selvisi että oli vain tapahtunut erehdys rahojen laskennan kanssa.