Yhteenmuutto toisen pitkäaikaiseen kotiin

Vierailija kirjoitti:

Jos se sua rakastaa todella niin ei mikään asunnon vaihto ole ongelma vaikka kuinka pitkään olisi siellä asunut.

Ja ne muistot siellähän on sitä eksän kanssa elettyä, edes sinkkuna en haluaisi jäädä taloon joka eksän kanssa rakennettu ja siellä eletty.elämässä on tarkoitus elää hetkessä eikä varjella mennyttä. Jopa hieman loukkaavaa jos mies olisi niin kiinni eksäm kanssa tehdyssä talossa että sinun tarpeet jäisi kakkoseksi.

Tuo on kyllä minulle niin käsittämätön ajatustapa. Ja ristiriitainen, yhtäältä kirjoitat että tarkoitus on elää hetkessä ja sitten kuitenkin toisen menneisyys on sinulle ongelma. Minulle ei ole mikään ongelma, että koti jossa nyt puolisoni kanssa asun, on hänen edesmenneen puolisonsa sisustama. Hänellä oli ilmeisen hyvä visuaalinen silmä. Minulla on ollut käytössäni hänen puutarhasaappaansa, puutarhatyökalunsa, hänen taidetarvikkeitaan, vihkojaan jne. Olisi ollut ihan älytönsä viedä ne kirppikselle vain siksi, että ne kuuluvat ihmiselle, jonka kanssa puolisoni oli ennen minua ollut avioliitossa.

t. Miehen kotiin muuttanut

"Jos se rakastaa sua todella, niin mikään asunnonvaihto ei ole ongelma"

No ennemminkin sanoisin toisinpäin. Jos sinä rakastat häntä, niin ei se voi olla ongelma että on asunut toisen naisen kanssa siinä asunnossa.

Sisustukselle voi tehdä jotain, jos se ei miellytä.

Jos asunto on hyväkuntoinen, sen historiaakin tietää jos itsellä ollut, niin pitäisikö se sitten vaihtaa naapuritaloon ihan vain jonkun skitsoilijan vuoksi?

En ymmärrä teitä. Ainoa tilanne missä toisen pitkäaikaiseen kotiin sopeutuminen on vaikeaa on sellainen ettei se toinen anna muuttaa mitään siellä.

Maljakon paikka on juuri siinä pöydällä, ja jos itse järjestelet keittiön kaappeja suurella vaivalla, niin päättääkin ottaa ja järjestää takaisin tms. ja hyvässä lykyssä kuulet aina että "omassa mökissäni teen juuri kuten tahdon", viitaten siihen ettei toisella ole sananvaltaa mihinkään.

Näitä on tullut nähtyä, ja kieltämättä tuntuu että jos mies olisi muuttanut luokseni, tai aikaa olisi enimmäkseen vietetty minun luonani, niin tuo asenne olisi saattanut jäädä paljastumatta.

Mutta silloin nyt ei kannata suhteeseen jäädäkään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva aavistus, että taas on ihan keksitty avaus.

Minä muutin puolisoni omistamaan asuntoon hänen kotipaikkakunnalleen. Hän oli asunut täällä noin 20 vuotta ensin edellisen puolisonsa kanssa, sitten yksin. Muutosta saakka tämä on ollut myös minun kotini. Ja tavallaan oli jo sitä ennen, rakensimme tänne minulle kasvihuoneen ja minulla oli käytössäni kaappeja ja tietysti täällä ollessani elettiin ihan tavallista arkea, siivottiin, laitettiin ruokaa, hankittiin ruoanlaittovälineitä jne.

Puolisollani ei ole lapsia, minulla on yksi, mutta ei lapsenlapsia eikä niitä ole tulossa. Jos puolisoni kuolee minua ennen, on päivänselvää, että muutan tästä hyvin nopeasti pois. Ei tulisi mieleenikään jäädä yksin asumaan haja-asutusalueelle isoon, vanhaan ok-taloon. Mutta siihen saakka tämä on koti. Tai ehkä sitten, kun pääsen eläkkeelle, toteutamme sen mistä välillä haaveilemme ja muutamme lämpimämpään.

Ei ole keksitty aloitus. Elämäntilanteita on erilaisia kuten ihmisiäkin. Tuo kuvailemasi tilanne on samankaltainen kyllä, mutta sinun muuton miehen luo lienee tehnyt helpommaksi se ettei hänellä ole lapsia. Ja todennäköisesti et ole ihan yhtä tunneihminen kuin minä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva aavistus, että taas on ihan keksitty avaus.

Minä muutin puolisoni omistamaan asuntoon hänen kotipaikkakunnalleen. Hän oli asunut täällä noin 20 vuotta ensin edellisen puolisonsa kanssa, sitten yksin. Muutosta saakka tämä on ollut myös minun kotini. Ja tavallaan oli jo sitä ennen, rakensimme tänne minulle kasvihuoneen ja minulla oli käytössäni kaappeja ja tietysti täällä ollessani elettiin ihan tavallista arkea, siivottiin, laitettiin ruokaa, hankittiin ruoanlaittovälineitä jne.

Puolisollani ei ole lapsia, minulla on yksi, mutta ei lapsenlapsia eikä niitä ole tulossa. Jos puolisoni kuolee minua ennen, on päivänselvää, että muutan tästä hyvin nopeasti pois. Ei tulisi mieleenikään jäädä yksin asumaan haja-asutusalueelle isoon, vanhaan ok-taloon. Mutta siihen saakka tämä on koti. Tai ehkä sitten, kun pääsen eläkkeelle, toteutamme sen mistä välillä haaveilemme ja muutamme lämpimämpään.

Ei ole keksitty aloitus. Elämäntilanteita on erilaisia kuten ihmisiäkin. Tuo kuvailemasi tilanne on samankaltainen kyllä, mutta sinun muuton miehen luo lienee tehnyt helpommaksi se ettei hänellä ole lapsia. Ja todennäköisesti et ole ihan yhtä tunneihminen kuin minä.

Ap

No minä en olisi muuttanut kenenkään kanssa yhteen niin pitkään kuin jommalla kummalla olisi ollut kotona asuvia lapsia. Siinä vaiheessa kun puolisoni tapasin, omanikin oli asunut jo pitkään pois kotoa, mutta silloin kun hän asui vielä luonani ja seurustelin, niin tein alusta saakka selväksi, että yhteenmuutto on ajankohtaista vasta kun hän on muuttanut pois, jos silloinkaan. Minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan heille vieraaseen ihmiseen saman katon alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva aavistus, että taas on ihan keksitty avaus.

Minä muutin puolisoni omistamaan asuntoon hänen kotipaikkakunnalleen. Hän oli asunut täällä noin 20 vuotta ensin edellisen puolisonsa kanssa, sitten yksin. Muutosta saakka tämä on ollut myös minun kotini. Ja tavallaan oli jo sitä ennen, rakensimme tänne minulle kasvihuoneen ja minulla oli käytössäni kaappeja ja tietysti täällä ollessani elettiin ihan tavallista arkea, siivottiin, laitettiin ruokaa, hankittiin ruoanlaittovälineitä jne.

Puolisollani ei ole lapsia, minulla on yksi, mutta ei lapsenlapsia eikä niitä ole tulossa. Jos puolisoni kuolee minua ennen, on päivänselvää, että muutan tästä hyvin nopeasti pois. Ei tulisi mieleenikään jäädä yksin asumaan haja-asutusalueelle isoon, vanhaan ok-taloon. Mutta siihen saakka tämä on koti. Tai ehkä sitten, kun pääsen eläkkeelle, toteutamme sen mistä välillä haaveilemme ja muutamme lämpimämpään.

Ei ole keksitty aloitus. Elämäntilanteita on erilaisia kuten ihmisiäkin. Tuo kuvailemasi tilanne on samankaltainen kyllä, mutta sinun muuton miehen luo lienee tehnyt helpommaksi se ettei hänellä ole lapsia. Ja todennäköisesti et ole ihan yhtä tunneihminen kuin minä.

Ap

No minä en olisi muuttanut kenenkään kanssa yhteen niin pitkään kuin jommalla kummalla olisi ollut kotona asuvia lapsia. Siinä vaiheessa kun puolisoni tapasin, omanikin oli asunut jo pitkään pois kotoa, mutta silloin kun hän asui vielä luonani ja seurustelin, niin tein alusta saakka selväksi, että yhteenmuutto on ajankohtaista vasta kun hän on muuttanut pois, jos silloinkaan. Minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan heille vieraaseen ihmiseen saman katon alla.

Ei tämä mitenkään etukäteen suunniteltu asia ole että pitäisi päästä saman katon alle, vaan molemmille ajan myötä tullut ajatus, koska yhteinen aika on sen verran vähissä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ostimme yhteisen pienen kaksion, miehelle jäi iso omakotitalo, johon poikansa muutti. Olihan se jotenkin kurjaa, kun menetettiin iso piha ja rantasauna ja asutaan 43 neliössä, mutta kun minulla ei rahat riittäneet enempään. Luulin, että voidaan olla kesät miehen omakotitalossa tai ainakin isolla rantasaunalla, mutta olin väärässä, ei sinne ollut minulla enää mitään asiaa. Mies on kaikki viikonloput vanhassa kodissaan.

Teillähän on terve suhde, varmasti ihan täynnä rakkautta?

Mitä sairasta tuossa on? Ei kai kukaan halua isänsä nyxää omaan kotiinsa viikonloppuisin?

Sairasta on se, että isä on poikansa luona kaikki viikonloput.

Mitä sairasta tuossa on? Yhteinen firma, paljon töitä. Se firma nyt sattuu olemaan sen omakotitalon vieressä (eikä ole maatila), joten miksi mies ei olisi töissä, kun töitä on tarjolla? Sitä on äkkiä ilman asiakkaita, jos jättää sovitut asiat tekemättä.

Ajatelkaa niitä lapsia ja jättäkää uusperhekuvio välistä pois. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva aavistus, että taas on ihan keksitty avaus.

Minä muutin puolisoni omistamaan asuntoon hänen kotipaikkakunnalleen. Hän oli asunut täällä noin 20 vuotta ensin edellisen puolisonsa kanssa, sitten yksin. Muutosta saakka tämä on ollut myös minun kotini. Ja tavallaan oli jo sitä ennen, rakensimme tänne minulle kasvihuoneen ja minulla oli käytössäni kaappeja ja tietysti täällä ollessani elettiin ihan tavallista arkea, siivottiin, laitettiin ruokaa, hankittiin ruoanlaittovälineitä jne.

Puolisollani ei ole lapsia, minulla on yksi, mutta ei lapsenlapsia eikä niitä ole tulossa. Jos puolisoni kuolee minua ennen, on päivänselvää, että muutan tästä hyvin nopeasti pois. Ei tulisi mieleenikään jäädä yksin asumaan haja-asutusalueelle isoon, vanhaan ok-taloon. Mutta siihen saakka tämä on koti. Tai ehkä sitten, kun pääsen eläkkeelle, toteutamme sen mistä välillä haaveilemme ja muutamme lämpimämpään.

Ei ole keksitty aloitus. Elämäntilanteita on erilaisia kuten ihmisiäkin. Tuo kuvailemasi tilanne on samankaltainen kyllä, mutta sinun muuton miehen luo lienee tehnyt helpommaksi se ettei hänellä ole lapsia. Ja todennäköisesti et ole ihan yhtä tunneihminen kuin minä.

Ap

No minä en olisi muuttanut kenenkään kanssa yhteen niin pitkään kuin jommalla kummalla olisi ollut kotona asuvia lapsia. Siinä vaiheessa kun puolisoni tapasin, omanikin oli asunut jo pitkään pois kotoa, mutta silloin kun hän asui vielä luonani ja seurustelin, niin tein alusta saakka selväksi, että yhteenmuutto on ajankohtaista vasta kun hän on muuttanut pois, jos silloinkaan. Minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan heille vieraaseen ihmiseen saman katon alla.

Ei tämä mitenkään etukäteen suunniteltu asia ole että pitäisi päästä saman katon alle, vaan molemmille ajan myötä tullut ajatus, koska yhteinen aika on sen verran vähissä.

Ap

Voisitko vastata siihen että miten sinun kulkeminen miehen luona on helpompaa kuin hänen sinun luona? Vastasit aiemmin että lapset, mutta eikö teillä molemmilla ole lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva aavistus, että taas on ihan keksitty avaus.

Minä muutin puolisoni omistamaan asuntoon hänen kotipaikkakunnalleen. Hän oli asunut täällä noin 20 vuotta ensin edellisen puolisonsa kanssa, sitten yksin. Muutosta saakka tämä on ollut myös minun kotini. Ja tavallaan oli jo sitä ennen, rakensimme tänne minulle kasvihuoneen ja minulla oli käytössäni kaappeja ja tietysti täällä ollessani elettiin ihan tavallista arkea, siivottiin, laitettiin ruokaa, hankittiin ruoanlaittovälineitä jne.

Puolisollani ei ole lapsia, minulla on yksi, mutta ei lapsenlapsia eikä niitä ole tulossa. Jos puolisoni kuolee minua ennen, on päivänselvää, että muutan tästä hyvin nopeasti pois. Ei tulisi mieleenikään jäädä yksin asumaan haja-asutusalueelle isoon, vanhaan ok-taloon. Mutta siihen saakka tämä on koti. Tai ehkä sitten, kun pääsen eläkkeelle, toteutamme sen mistä välillä haaveilemme ja muutamme lämpimämpään.

Ei ole keksitty aloitus. Elämäntilanteita on erilaisia kuten ihmisiäkin. Tuo kuvailemasi tilanne on samankaltainen kyllä, mutta sinun muuton miehen luo lienee tehnyt helpommaksi se ettei hänellä ole lapsia. Ja todennäköisesti et ole ihan yhtä tunneihminen kuin minä.

Ap

No minä en olisi muuttanut kenenkään kanssa yhteen niin pitkään kuin jommalla kummalla olisi ollut kotona asuvia lapsia. Siinä vaiheessa kun puolisoni tapasin, omanikin oli asunut jo pitkään pois kotoa, mutta silloin kun hän asui vielä luonani ja seurustelin, niin tein alusta saakka selväksi, että yhteenmuutto on ajankohtaista vasta kun hän on muuttanut pois, jos silloinkaan. Minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan heille vieraaseen ihmiseen saman katon alla.

Ei tämä mitenkään etukäteen suunniteltu asia ole että pitäisi päästä saman katon alle, vaan molemmille ajan myötä tullut ajatus, koska yhteinen aika on sen verran vähissä.

Ap

Voisitko vastata siihen että miten sinun kulkeminen miehen luona on helpompaa kuin hänen sinun luona? Vastasit aiemmin että lapset, mutta eikö teillä molemmilla ole lapsia?

Viikko-viikko vs. Joka toinen viikonloppu. Lapset eivät vaihda kotia kuin omien vanhempiensa välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva aavistus, että taas on ihan keksitty avaus.

Minä muutin puolisoni omistamaan asuntoon hänen kotipaikkakunnalleen. Hän oli asunut täällä noin 20 vuotta ensin edellisen puolisonsa kanssa, sitten yksin. Muutosta saakka tämä on ollut myös minun kotini. Ja tavallaan oli jo sitä ennen, rakensimme tänne minulle kasvihuoneen ja minulla oli käytössäni kaappeja ja tietysti täällä ollessani elettiin ihan tavallista arkea, siivottiin, laitettiin ruokaa, hankittiin ruoanlaittovälineitä jne.

Puolisollani ei ole lapsia, minulla on yksi, mutta ei lapsenlapsia eikä niitä ole tulossa. Jos puolisoni kuolee minua ennen, on päivänselvää, että muutan tästä hyvin nopeasti pois. Ei tulisi mieleenikään jäädä yksin asumaan haja-asutusalueelle isoon, vanhaan ok-taloon. Mutta siihen saakka tämä on koti. Tai ehkä sitten, kun pääsen eläkkeelle, toteutamme sen mistä välillä haaveilemme ja muutamme lämpimämpään.

Ei ole keksitty aloitus. Elämäntilanteita on erilaisia kuten ihmisiäkin. Tuo kuvailemasi tilanne on samankaltainen kyllä, mutta sinun muuton miehen luo lienee tehnyt helpommaksi se ettei hänellä ole lapsia. Ja todennäköisesti et ole ihan yhtä tunneihminen kuin minä.

Ap

No minä en olisi muuttanut kenenkään kanssa yhteen niin pitkään kuin jommalla kummalla olisi ollut kotona asuvia lapsia. Siinä vaiheessa kun puolisoni tapasin, omanikin oli asunut jo pitkään pois kotoa, mutta silloin kun hän asui vielä luonani ja seurustelin, niin tein alusta saakka selväksi, että yhteenmuutto on ajankohtaista vasta kun hän on muuttanut pois, jos silloinkaan. Minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan heille vieraaseen ihmiseen saman katon alla.

Ei tämä mitenkään etukäteen suunniteltu asia ole että pitäisi päästä saman katon alle, vaan molemmille ajan myötä tullut ajatus, koska yhteinen aika on sen verran vähissä.

Ap

Voisitko vastata siihen että miten sinun kulkeminen miehen luona on helpompaa kuin hänen sinun luona? Vastasit aiemmin että lapset, mutta eikö teillä molemmilla ole lapsia?

Viikko-viikko vs. Joka toinen viikonloppu. Lapset eivät vaihda kotia kuin omien vanhempiensa välillä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva aavistus, että taas on ihan keksitty avaus.

Minä muutin puolisoni omistamaan asuntoon hänen kotipaikkakunnalleen. Hän oli asunut täällä noin 20 vuotta ensin edellisen puolisonsa kanssa, sitten yksin. Muutosta saakka tämä on ollut myös minun kotini. Ja tavallaan oli jo sitä ennen, rakensimme tänne minulle kasvihuoneen ja minulla oli käytössäni kaappeja ja tietysti täällä ollessani elettiin ihan tavallista arkea, siivottiin, laitettiin ruokaa, hankittiin ruoanlaittovälineitä jne.

Puolisollani ei ole lapsia, minulla on yksi, mutta ei lapsenlapsia eikä niitä ole tulossa. Jos puolisoni kuolee minua ennen, on päivänselvää, että muutan tästä hyvin nopeasti pois. Ei tulisi mieleenikään jäädä yksin asumaan haja-asutusalueelle isoon, vanhaan ok-taloon. Mutta siihen saakka tämä on koti. Tai ehkä sitten, kun pääsen eläkkeelle, toteutamme sen mistä välillä haaveilemme ja muutamme lämpimämpään.

Ei ole keksitty aloitus. Elämäntilanteita on erilaisia kuten ihmisiäkin. Tuo kuvailemasi tilanne on samankaltainen kyllä, mutta sinun muuton miehen luo lienee tehnyt helpommaksi se ettei hänellä ole lapsia. Ja todennäköisesti et ole ihan yhtä tunneihminen kuin minä.

Ap

No minä en olisi muuttanut kenenkään kanssa yhteen niin pitkään kuin jommalla kummalla olisi ollut kotona asuvia lapsia. Siinä vaiheessa kun puolisoni tapasin, omanikin oli asunut jo pitkään pois kotoa, mutta silloin kun hän asui vielä luonani ja seurustelin, niin tein alusta saakka selväksi, että yhteenmuutto on ajankohtaista vasta kun hän on muuttanut pois, jos silloinkaan. Minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan heille vieraaseen ihmiseen saman katon alla.

Ei tämä mitenkään etukäteen suunniteltu asia ole että pitäisi päästä saman katon alle, vaan molemmille ajan myötä tullut ajatus, koska yhteinen aika on sen verran vähissä.

Ap

Voisitko vastata siihen että miten sinun kulkeminen miehen luona on helpompaa kuin hänen sinun luona? Vastasit aiemmin että lapset, mutta eikö teillä molemmilla ole lapsia?

Viikko-viikko vs. Joka toinen viikonloppu. Lapset eivät vaihda kotia kuin omien vanhempiensa välillä.

Niin siis onko sinulla lapset joka toinen vkl ha miehellä viikko/viikko ja näette vain silloin kun sinulla ei ole lapsia? Eli kun on vkl kun teillä molemmilla on lapset ette näe? Ja tästä tilanteesta olisit nyt muuttamassa miehen luo, jossa lapset on täysin tuntemattomia toisilleen??? Ja samaan aikaan mietit että jos tilanne jatkuu ennallaan, suhde ehkä kuolee kulkemisen vuoksi?

Miettisin itse kyllä noilla spekseillä a) yhteenmuuttoa vielä uudelleen b) eroa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ostimme yhteisen pienen kaksion, miehelle jäi iso omakotitalo, johon poikansa muutti. Olihan se jotenkin kurjaa, kun menetettiin iso piha ja rantasauna ja asutaan 43 neliössä, mutta kun minulla ei rahat riittäneet enempään. Luulin, että voidaan olla kesät miehen omakotitalossa tai ainakin isolla rantasaunalla, mutta olin väärässä, ei sinne ollut minulla enää mitään asiaa. Mies on kaikki viikonloput vanhassa kodissaan.

Teillähän on terve suhde, varmasti ihan täynnä rakkautta?

Mitä sairasta tuossa on? Ei kai kukaan halua isänsä nyxää omaan kotiinsa viikonloppuisin?

Sairasta on se, että isä on poikansa luona kaikki viikonloput.

Ei ole yhtään sairasta.

Kuka terve mies viihtyy 43 neliön kopperossa, arjet, pyhät juhlat.

Etenkin, jos tottunut asumaan tilavasti omakotitalossa, jossa on lisäksi vielä piha.

Ei noissa kerrostalo kopperoissa voi mitään harrastaa eikä hommaila.

Omakotitalossa on aina kaikenlaista puuhaa ha aktiviteettia.

Ei tereveellä miehellä kulu aika pelkällä oleskelulla, istumisella ja tv:n toljettelulla.

Ymmärrän hyvin miksi mies haluaa käydä omakotitalossa touhuleimassa.

Ja hänen talonsahan se edelleen on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva aavistus, että taas on ihan keksitty avaus.

Minä muutin puolisoni omistamaan asuntoon hänen kotipaikkakunnalleen. Hän oli asunut täällä noin 20 vuotta ensin edellisen puolisonsa kanssa, sitten yksin. Muutosta saakka tämä on ollut myös minun kotini. Ja tavallaan oli jo sitä ennen, rakensimme tänne minulle kasvihuoneen ja minulla oli käytössäni kaappeja ja tietysti täällä ollessani elettiin ihan tavallista arkea, siivottiin, laitettiin ruokaa, hankittiin ruoanlaittovälineitä jne.

Puolisollani ei ole lapsia, minulla on yksi, mutta ei lapsenlapsia eikä niitä ole tulossa. Jos puolisoni kuolee minua ennen, on päivänselvää, että muutan tästä hyvin nopeasti pois. Ei tulisi mieleenikään jäädä yksin asumaan haja-asutusalueelle isoon, vanhaan ok-taloon. Mutta siihen saakka tämä on koti. Tai ehkä sitten, kun pääsen eläkkeelle, toteutamme sen mistä välillä haaveilemme ja muutamme lämpimämpään.

Ei ole keksitty aloitus. Elämäntilanteita on erilaisia kuten ihmisiäkin. Tuo kuvailemasi tilanne on samankaltainen kyllä, mutta sinun muuton miehen luo lienee tehnyt helpommaksi se ettei hänellä ole lapsia. Ja todennäköisesti et ole ihan yhtä tunneihminen kuin minä.

Ap

No minä en olisi muuttanut kenenkään kanssa yhteen niin pitkään kuin jommalla kummalla olisi ollut kotona asuvia lapsia. Siinä vaiheessa kun puolisoni tapasin, omanikin oli asunut jo pitkään pois kotoa, mutta silloin kun hän asui vielä luonani ja seurustelin, niin tein alusta saakka selväksi, että yhteenmuutto on ajankohtaista vasta kun hän on muuttanut pois, jos silloinkaan. Minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan heille vieraaseen ihmiseen saman katon alla.

Ei tämä mitenkään etukäteen suunniteltu asia ole että pitäisi päästä saman katon alle, vaan molemmille ajan myötä tullut ajatus, koska yhteinen aika on sen verran vähissä.

Ap

Voisitko vastata siihen että miten sinun kulkeminen miehen luona on helpompaa kuin hänen sinun luona? Vastasit aiemmin että lapset, mutta eikö teillä molemmilla ole lapsia?

Viikko-viikko vs. Joka toinen viikonloppu. Lapset eivät vaihda kotia kuin omien vanhempiensa välillä.

Niin siis onko sinulla lapset joka toinen vkl ha miehellä viikko/viikko ja näette vain silloin kun sinulla ei ole lapsia? Eli kun on vkl kun teillä molemmilla on lapset ette näe? Ja tästä tilanteesta olisit nyt muuttamassa miehen luo, jossa lapset on täysin tuntemattomia toisilleen??? Ja samaan aikaan mietit että jos tilanne jatkuu ennallaan, suhde ehkä kuolee kulkemisen vuoksi?

Miettisin itse kyllä noilla spekseillä a) yhteenmuuttoa vielä uudelleen b) eroa

Siinä onkin miettimistä. Monesti ulkopuolisen sanomana jokin asia on helpompi ottaa vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos se sua rakastaa todella niin ei mikään asunnon vaihto ole ongelma vaikka kuinka pitkään olisi siellä asunut.

Ja ne muistot siellähän on sitä eksän kanssa elettyä, edes sinkkuna en haluaisi jäädä taloon joka eksän kanssa rakennettu ja siellä eletty.elämässä on tarkoitus elää hetkessä eikä varjella mennyttä. Jopa hieman loukkaavaa jos mies olisi niin kiinni eksäm kanssa tehdyssä talossa että sinun tarpeet jäisi kakkoseksi.

Miten kukin tarkoituksen näkee, mulle on hyvin tärkeä varjella mennyttä. Omaa ja miksei toisenkin. Jos olisin esim.lesken kanssa, tottakai hänen entisen puolisonsa muisto saisi näkyä kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Mun ystäväni muutti miehensä ex:n kanssa rakentamaan taloon. Häntä häiritsi alkuun muutamat ex:n valinnat esim . sisustuksen suhteen, aikanaan remontoivat taloa sitten enemmän omaan makuun. 

Ihan samalla tavalla haluaisin "remontoida anopin ulos" jos päätyisin asumaaan miehen lapsuudenkotiin. Kälyni asuu "aanoppi-museossa" jossa mitään ei saisi muuttaa, mua ahdistaisi. 

Anoppi siis yh, jos ei appi asunut siellä eikä apin kädenjälki näy eikä häiritse?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö voi odottaa, että miehen teinit muuttavat pois ja ostaa sitten yhteisen uuden kodin?

Se onkin tämän hetken suunnitelma, mutta siihenkin on sen verran aikaa vielä että pelkään suhteen lopahtavan ennen sitä. Minä olen se joka joutuu olosuhteiden pakosta kulkemaan kotien väliä enemmän, ja alan olemaan jo aika kypsä siihen.

Ap

Mitkä olosuhteet pakottavat?

Lapset.

Ap

Eikö lapset ole tavanneet miestä vielä? Vai miten he aiheuttavat sen, että juuri sinä liikut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva aavistus, että taas on ihan keksitty avaus.

Minä muutin puolisoni omistamaan asuntoon hänen kotipaikkakunnalleen. Hän oli asunut täällä noin 20 vuotta ensin edellisen puolisonsa kanssa, sitten yksin. Muutosta saakka tämä on ollut myös minun kotini. Ja tavallaan oli jo sitä ennen, rakensimme tänne minulle kasvihuoneen ja minulla oli käytössäni kaappeja ja tietysti täällä ollessani elettiin ihan tavallista arkea, siivottiin, laitettiin ruokaa, hankittiin ruoanlaittovälineitä jne.

Puolisollani ei ole lapsia, minulla on yksi, mutta ei lapsenlapsia eikä niitä ole tulossa. Jos puolisoni kuolee minua ennen, on päivänselvää, että muutan tästä hyvin nopeasti pois. Ei tulisi mieleenikään jäädä yksin asumaan haja-asutusalueelle isoon, vanhaan ok-taloon. Mutta siihen saakka tämä on koti. Tai ehkä sitten, kun pääsen eläkkeelle, toteutamme sen mistä välillä haaveilemme ja muutamme lämpimämpään.

Ei ole keksitty aloitus. Elämäntilanteita on erilaisia kuten ihmisiäkin. Tuo kuvailemasi tilanne on samankaltainen kyllä, mutta sinun muuton miehen luo lienee tehnyt helpommaksi se ettei hänellä ole lapsia. Ja todennäköisesti et ole ihan yhtä tunneihminen kuin minä.

Ap

No minä en olisi muuttanut kenenkään kanssa yhteen niin pitkään kuin jommalla kummalla olisi ollut kotona asuvia lapsia. Siinä vaiheessa kun puolisoni tapasin, omanikin oli asunut jo pitkään pois kotoa, mutta silloin kun hän asui vielä luonani ja seurustelin, niin tein alusta saakka selväksi, että yhteenmuutto on ajankohtaista vasta kun hän on muuttanut pois, jos silloinkaan. Minusta lasten ei pidä joutua sopeutumaan heille vieraaseen ihmiseen saman katon alla.

Ei tämä mitenkään etukäteen suunniteltu asia ole että pitäisi päästä saman katon alle, vaan molemmille ajan myötä tullut ajatus, koska yhteinen aika on sen verran vähissä.

Ap

Voisitko vastata siihen että miten sinun kulkeminen miehen luona on helpompaa kuin hänen sinun luona? Vastasit aiemmin että lapset, mutta eikö teillä molemmilla ole lapsia?

Viikko-viikko vs. Joka toinen viikonloppu. Lapset eivät vaihda kotia kuin omien vanhempiensa välillä.

Siis kummalla kumpi?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vahva aavistus, että taas on ihan keksitty avaus.

Minä muutin puolisoni omistamaan asuntoon hänen kotipaikkakunnalleen. Hän oli asunut täällä noin 20 vuotta ensin edellisen puolisonsa kanssa, sitten yksin. Muutosta saakka tämä on ollut myös minun kotini. Ja tavallaan oli jo sitä ennen, rakensimme tänne minulle kasvihuoneen ja minulla oli käytössäni kaappeja ja tietysti täällä ollessani elettiin ihan tavallista arkea, siivottiin, laitettiin ruokaa, hankittiin ruoanlaittovälineitä jne.

Puolisollani ei ole lapsia, minulla on yksi, mutta ei lapsenlapsia eikä niitä ole tulossa. Jos puolisoni kuolee minua ennen, on päivänselvää, että muutan tästä hyvin nopeasti pois. Ei tulisi mieleenikään jäädä yksin asumaan haja-asutusalueelle isoon, vanhaan ok-taloon. Mutta siihen saakka tämä on koti. Tai ehkä sitten, kun pääsen eläkkeelle, toteutamme sen mistä välillä haaveilemme ja muutamme lämpimämpään.

No mä taas en oo koskaan ymmärtänyt naisia, joiden asumismuoto riippuu miehestä. Ei kiinnostaisi siivota taloa, joka ei ole oma. Ei laittaa sellaisen talon pihaa, josta muuttaisin heti, jos mies kuolisi. Sinkkunakin asuin okt:ssa ja mulle on tärkeää, että työ jota talon eteen teen, tulee mun omaksi hyödyksi (yhteisen hyödyn lisäksi).

Vierailija kirjoitti:

"Jos se rakastaa sua todella, niin mikään asunnonvaihto ei ole ongelma"

No ennemminkin sanoisin toisinpäin. Jos sinä rakastat häntä, niin ei se voi olla ongelma että on asunut toisen naisen kanssa siinä asunnossa.

Sisustukselle voi tehdä jotain, jos se ei miellytä.

Jos asunto on hyväkuntoinen, sen historiaakin tietää jos itsellä ollut, niin pitäisikö se sitten vaihtaa naapuritaloon ihan vain jonkun skitsoilijan vuoksi?

En ymmärrä teitä. Ainoa tilanne missä toisen pitkäaikaiseen kotiin sopeutuminen on vaikeaa on sellainen ettei se toinen anna muuttaa mitään siellä.

Maljakon paikka on juuri siinä pöydällä, ja jos itse järjestelet keittiön kaappeja suurella vaivalla, niin päättääkin ottaa ja järjestää takaisin tms. ja hyvässä lykyssä kuulet aina että "omassa mökissäni teen juuri kuten tahdon", viitaten siihen ettei toisella ole sananvaltaa mihinkään.

Näitä on tullut nähtyä, ja kieltämättä tuntuu että jos mies olisi muuttanut luokseni, tai aikaa olisi enimmäkseen vietetty minun luonani, niin tuo asenne olisi saattanut jäädä paljastumatta.

Mutta silloin nyt ei kannata suhteeseen jäädäkään.

Musta tuo tuntuisi, että olen piikana vieraassa talossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me ostimme yhteisen pienen kaksion, miehelle jäi iso omakotitalo, johon poikansa muutti. Olihan se jotenkin kurjaa, kun menetettiin iso piha ja rantasauna ja asutaan 43 neliössä, mutta kun minulla ei rahat riittäneet enempään. Luulin, että voidaan olla kesät miehen omakotitalossa tai ainakin isolla rantasaunalla, mutta olin väärässä, ei sinne ollut minulla enää mitään asiaa. Mies on kaikki viikonloput vanhassa kodissaan.

Teillähän on terve suhde, varmasti ihan täynnä rakkautta?

Mitä sairasta tuossa on? Ei kai kukaan halua isänsä nyxää omaan kotiinsa viikonloppuisin?

Sairasta on se, että isä on poikansa luona kaikki viikonloput.

Mitä sairasta tuossa on? Yhteinen firma, paljon töitä. Se firma nyt sattuu olemaan sen omakotitalon vieressä (eikä ole maatila), joten miksi mies ei olisi töissä, kun töitä on tarjolla? Sitä on äkkiä ilman asiakkaita, jos jättää sovitut asiat tekemättä.

Jaa. Kaikille työ ei ole henki ja elämä. Monet jättää kumppanin, jolle työ on tärkeintä.