Miten kestää narsistista ihmistä väkisin muutaman projektin ajan -neuvoja?
Miten kestää ihmistä jonka kanssa ei tule toimeen lainkaan, vinkkejä, kokemuksia?
Kyseessä ihminen jonka kanssa on ihan pakko olla sovussa tekemisissä toisinaan, mutta ongelma on ihan jatkuva piikittely ja asenne jossa muille voidaan vaikka ihan yhtäkkiä huutaa olemaan hiljaa, kuin alamaisilleen. Muiden sanomat on aina väärin, hänen kertoma on oikeaa yms. Eli hyvin narsistinen henkilö, jonka kanssa on pakko hoitaa pari muutaman kuukauden projektia tiiviisti yhdessä. Ihminen muunmuassa valehtelee ja salailee, tekee yksin monesti huonoja kapeakatseisia päätöksiä selän takana ym. Eli tosi vaikea tilanne. Mikäli ristiriitatilannetta ottaa normaalisiti esille, ghostaa ja kiertää asian muuksi kuin se on, eli keskustelu ei auta lainkaan.
Miten ihmeessä sulatan aivoni että säilyn järjissäni, enkä aiheuta mitään jatkoselvitettävää, toinen samanlainen projekti jo nimittäin tiedossa ja nämä on pakko kyetä hoitamaan, muita vaihtoehtoja ei ole olemassa.
Kokemuksia please?
Kommentit (35)
Minäkin suosittelen keskustelemaan esimiehen kanssa asiasta nyt heti. En usko, että tuosta projektista voi tulla yhtään mitään. Tuskin tämä toinen osapuoli tähtää kohti järkevää maalia.
Vierailija kirjoitti:

Ja arvaa kenen syyksi se epäonnistuminen pistetään?
Keskity ensin kus*pään työn laatuun ja sitten muuhun käytökseen. Eli huomauta ensin muille, että henkilö on tehnyt huonoja ratkaisuja ja sitten on puolustellut niitä oudolla käytöksellä, jos siitä on kyse.
Osoita siis, missä hankalan ihmisen työntekotapa ei toimi. Muuten voi olla ongelmana, että kauheaa ihmistä siedetään aina vaan, kun ylempi tai muut eivät jaksa perehtyä, osaisivatko muut tehdä työtä.
Tuskin kyse oli työprojektista. Muitakin pakollisia juttuja on, kuten mummon hautajaisten järjestely ja perinnönjako tai vaikka maatilan ostaminen narsistiselta naapurilta. Nää sisältää monen monta tapaamista ennen kuin homma on maalissa. Ja ovat pakollisia
Kyseessä ei ole työpaikka missä voi mennä valittamaan pomolle. Tai mikään muukaan missä voi jollekin mennä valittamaan.
Toki jos tuollainen ihminen työyhteisössä vallitsee, on sekin ongelmallista ja hyvin vaarallista millekään pomoille valittaa. Narsistit on usen äärimmäisen älykkäitä ja puhuu sut omaan pussiinsa sekunnissa ja se olet sinä joka saat monoa. Kyse on myös persoonallisuudesta, ei pomo voi keskustella alaisensa kanssa et olisitko nyt vähän vähemmän oma persoonallisuushäiriösi, eikä tällaisia saa potkittua uloskaan yleensä koskaan. Ne lähtevät itse kun lähtevät. Jos kyseessä olisi työpaikka, vaihtaisin vaan työpaikkaa. Mutta kyseessä ei ole nyt valitettavasti työpaikka. Projektit on kuitenkin pakko hoitaa, ei ole myöskään ketään muutakaan kelle voi valittaa. Eli asia on hoidettava ainoastaan omaa suhtautumista muuttamalla. Mutta miten ihmeessä sen teen, tähän neuvoja jos vaan löytyy ketään saman kuoren välissä olleita.
AP
Jos esimies ei ymmärrä tilannetta, ainoa vaihtoehto on olla kuin et ymmärtäisi tämän henkilön luonnetta, ja tehdä työsi niin hyvin kuin pystyt.
On kokemusta kaksinaamaisista työkavereista, ja siinä saa helposti itse hankalan maineen, jos se työkaveri on tarpeeksi kaksinaamainen ja hyvä näyttelemään.
Kirjaa jokainen yksityiskohta ylös, tallenna kaikki viestit, eli kerää todistusaineistoa pahimman varalta.
Yksinkertaisesti katsot suoraan silmiin ja sanot "ei" kun sen paikka on. Ihan rauhallisesti, yhtään mitenkään provosoimatta tai provosoitumatta. Vetää narsistin ihan pois omasta tasapainostaan, kun ei saakkaan reaktiota aikaiseksi, eikä haluaamansa läpi. Ylipäätään sen reaktion puuttuminen yleensä riittää. Ovat tottuneet siihen. että saavat ihmiset ympärillään pois tasapainosta, se on tärkeintä heille.
Näe vain minimi, vastaa vain minimi, älä anna mitään. Ilmeetön, niukin mahdollinen kommunikaatio. Ota heti se asenne, että sinä et selitä etkä puolustele MITÄÄN tälle ihmiselle. Opettele "OK."-vastaustekniikka. Ei mitään perusteluita, ei hyvän viikonlopun toivotuksia perjantaina, ei kuulumisten kyselyä. Ei mitään henkilökohtaista. Älä lähde kilpailuun mukaan, älä neuvo, älä päde. Älä provosoidu.
Laita kaikki mahdollinen viestintänsä talteen. Jos huutaa kasvokkain, kirjoita ylös pvm aika ja sanasto. Älä deletoi kauheita viestejä, säästä ne.
Ota kaikki toimintansa talteen jollakin tavalla. Jos päivittää luvatta, ota kuvakaappaus, mitä teki ja milloin. Katso, että sulla on todisteet tallessa hänen tekemistään virheistä.
Opettele yhdentekevän kyllästynyt ilme, kivikasvo, ja pidä se yllä palavereissa tämän ihmisen kanssa. Käyttäydy kuin hän olisi täysin merkityksetön. Varaudu pysymään täysin ilmeettömän jos hän huutaa sulle hirveitä asioita. Tiedosta, että hän saa nautintonsa siitä, kun menet hämillesi. Älä mene hämillesi.
On vaivalloista kuolettaa itsestään normaali ihmistenvälinen viestintätyyli, jossa ollaan vuorovaikutteisia ja ystävällisiä. On vaivalloista myös dokumentoida kaikki hullun ihmisen huutamiset. Mutta näe tämä vaiva, koska vain tällä tavalla voit välittää asiakkaalle ja pomolle tiedon siitä, mitä tapahtui.
Lopuksi tärkeä ohje: Pidä itselläsi suunnitelma siitä, miten sinä olit suunnitellut toteuttavasi projektit. Kun tämä hullu todennäköisesti pilaa projektit, voit jälkeenpäin todeta, että se oli vain hänen syynsä. Sinulla oli parempi suunnitelma, mutta hän ei antanut toteuttaa sitä.
Lakkaa ekaksi luulottelemasta, että kaikki kanssasi eri mieltä olevat ovat narsisteja. Auttaa kummasti.

Mun mielestä parasta olisi sanoa ei jo nyt. Yhteistyö ei tule onnistumaan, projekti ei onnistu. Tulee siitäkin varmasti vaikeuksia, mutta pitkällä tähtäimellä vähemmän.
Toimitan ja käännän työkseni kirjoja, ja löytyy kokemusta todella mielisairaista kirjailijoista ja graafikoista. Se on kova paikka, kun tekee töitä kotoa käsin ja siihen yksinäisyyteen tulee hullujen huutopuheluita ja viestejä. Ei ole mitään kahvihuonetta, minne mennä tilittämään pomolle ja työkavereille. Tämän hullut toki tietävät ja siksi sadisminsa pääsee oikein valloilleen minun kanssani. Olen yrittänyt omaksua sellaisen parturi-kampaajan asenteen, joka tekee mitä asiakas pyytää, vaikkei tämä sovi tälle. Toteaa sitten vain olkiaan kohauttaen, että tämän tilasit ja minulla on siitä tuomasi mallikuva tallessa. Moikka.
Vierailija kirjoitti:
Näe vain minimi, vastaa vain minimi, älä anna mitään. Ilmeetön, niukin mahdollinen kommunikaatio. Ota heti se asenne, että sinä et selitä etkä puolustele MITÄÄN tälle ihmiselle. Opettele "OK."-vastaustekniikka. Ei mitään perusteluita, ei hyvän viikonlopun toivotuksia perjantaina, ei kuulumisten kyselyä. Ei mitään henkilökohtaista. Älä lähde kilpailuun mukaan, älä neuvo, älä päde. Älä provosoidu.
Laita kaikki mahdollinen viestintänsä talteen. Jos huutaa kasvokkain, kirjoita ylös pvm aika ja sanasto. Älä deletoi kauheita viestejä, säästä ne.
Ota kaikki toimintansa talteen jollakin tavalla. Jos päivittää luvatta, ota kuvakaappaus, mitä teki ja milloin. Katso, että sulla on todisteet tallessa hänen tekemistään virheistä.
Opettele yhdentekevän kyllästynyt ilme, kivikasvo, ja pidä se yllä palavereissa tämän ihmisen kanssa. Käyttäydy kuin hän olisi täysin merkityksetön. Varaudu pysymään täysin ilmeettömän jos hän huutaa sulle hirveitä asioita. Tiedosta, että hän saa nautintonsa siitä, kun menet hämillesi. Älä mene hämillesi.
On vaivalloista kuolettaa itsestään normaali ihmistenvälinen viestintätyyli, jossa ollaan vuorovaikutteisia ja ystävällisiä. On vaivalloista myös dokumentoida kaikki hullun ihmisen huutamiset. Mutta näe tämä vaiva, koska vain tällä tavalla voit välittää asiakkaalle ja pomolle tiedon siitä, mitä tapahtui.
Lopuksi tärkeä ohje: Pidä itselläsi suunnitelma siitä, miten sinä olit suunnitellut toteuttavasi projektit. Kun tämä hullu todennäköisesti pilaa projektit, voit jälkeenpäin todeta, että se oli vain hänen syynsä. Sinulla oli parempi suunnitelma, mutta hän ei antanut toteuttaa sitä.
Hullun touhua tuokin 😳 Eihän kukaan tuollaiseen lähde!
Minulla on tulossa tällainen projekti perinnönjakoon liittyen. Vastassa on sukulainen, joka on alistanut minua lapsesta asti, ja huomaan että se minun lapsen kauhuni ja hätäni, pelkoni häntä kohtaan, alkaa taas aktivoitua. Pääsen tunteesta eteenpäin vain käyttämällä aikuisen työelämätaitojani. Tämä on vain yksi tehtävä muiden joukossa, ja vedän sen läpi tunteitta, pyrkien vain ratkaisuun, ei sopuun. Kuten edellä todettiin, tärkeää on dokumentoinnin lisäksi se, että kertoo muille, miten narsisti epäonnistui. Ei siis aloita kertomusta siitä, että hän on narsisti, vaan kertoo ensin, että hän epäonnistui siinä, mitä piti tehdä: teki virheitä, sotki aikataulun, aiheutti lisäkustannuksia tms. Vasta tämän jälkeen voi kertoa, että virhe tuli, kun hän halusi olla itse se, joka päättää; aikataulu sotkeentui, kun hän käytti aikaa myrkylliseen kirjeenvaihtoon ja viivytteli; lisäkustannuksia tuli, kun hän huusi ja riehui, ei lukenut ohjeita... Tsemppiä ap, kohta nämä ovat meillä ohi, muutamia kuukausia vain menee.
Dokumentointi ei ole hullua touhua vaan oikeusvaltiossamme vakiintunut ja käytännössä ainoa tapa edetä, jos narsisti tai muu vastaava aiheuttaa jotakin isompaa haittaa. Työelämässä dokumentointi on sinun ainoa tapasi pitää oma työpaikkasi, kun narsisti vaatii sinulle potkuja. Asiakas joka työstä maksaa on kiinnostunut dokumentoinnista myös, kun hän selvittelee, kenties lakiteitse, minne rahat haaskattiin. Narsisti on henkilö, joka hoitaa sinut pahoihin vaikeuksiin, ellei sinulla ole turvanasi dokumentaatiota. Lisäksi dokumentointi on ainoa tapa säilyttää oma mielenterveys. Narsismiin kuuluu toisen ihmisen hulluksi tekeminen ja gaslightaus. Ellet ole säästänyt niitä narsistin viestejä (kunnes asia on käsitelty), oma psyykesi alkaa epäillä, olivatko ne sittenkään totta vai oletko itse seonnut. Dokumentointi on ihan normaalia Suomessa, ja hyvä niin.
Tämä 13:lle, joka sanoi, että on hullua dokumentoida ja ettei kukaan sellaiseen lähde.
Vierailija kirjoitti:
Näe vain minimi, vastaa vain minimi, älä anna mitään. Ilmeetön, niukin mahdollinen kommunikaatio. Ota heti se asenne, että sinä et selitä etkä puolustele MITÄÄN tälle ihmiselle. Opettele "OK."-vastaustekniikka. Ei mitään perusteluita, ei hyvän viikonlopun toivotuksia perjantaina, ei kuulumisten kyselyä. Ei mitään henkilökohtaista. Älä lähde kilpailuun mukaan, älä neuvo, älä päde. Älä provosoidu.
Laita kaikki mahdollinen viestintänsä talteen. Jos huutaa kasvokkain, kirjoita ylös pvm aika ja sanasto. Älä deletoi kauheita viestejä, säästä ne.
Ota kaikki toimintansa talteen jollakin tavalla. Jos päivittää luvatta, ota kuvakaappaus, mitä teki ja milloin. Katso, että sulla on todisteet tallessa hänen tekemistään virheistä.
Opettele yhdentekevän kyllästynyt ilme, kivikasvo, ja pidä se yllä palavereissa tämän ihmisen kanssa. Käyttäydy kuin hän olisi täysin merkityksetön. Varaudu pysymään täysin ilmeettömän jos hän huutaa sulle hirveitä asioita. Tiedosta, että hän saa nautintonsa siitä, kun menet hämillesi. Älä mene hämillesi.
On vaivalloista kuolettaa itsestään normaali ihmistenvälinen viestintätyyli, jossa ollaan vuorovaikutteisia ja ystävällisiä. On vaivalloista myös dokumentoida kaikki hullun ihmisen huutamiset. Mutta näe tämä vaiva, koska vain tällä tavalla voit välittää asiakkaalle ja pomolle tiedon siitä, mitä tapahtui.
Lopuksi tärkeä ohje: Pidä itselläsi suunnitelma siitä, miten sinä olit suunnitellut toteuttavasi projektit. Kun tämä hullu todennäköisesti pilaa projektit, voit jälkeenpäin todeta, että se oli vain hänen syynsä. Sinulla oli parempi suunnitelma, mutta hän ei antanut toteuttaa sitä.
Tää on ihan hirvittävän hyvä neuvo. Suorastaan loistava.
Loppu ei päde koska tosiaan ei ole ketään kelle voi nyt valittaa. Huomaan muuten, että tosi moni olis menossa itse valittamaan jonnekin toisen käytöksestä. En tiedä, mutta persoonallisuusasiat on vähän sellaisia ettei niille taida kukaan mitään mahtaa. Onko esimiehet työpaikoilla sitten tällaisiakin asioita varten, noh, onneks en ole esimies. Olis aivan kamalaa olla tällästen kanssa tekemisissä.
Mutta asiaan, mun ongelma varmaan on ollut se että yritän pitää sellaista mukavaa linjaa liikaa, kysellä kuulumisia ja saada vastaukseksi huutoa tyyppisesti. Pitää sitä tavallista linjaa liian lujaa, jottei näkyisi että mikään olisi eri tavalla. Mutta tämä käy aivan liian rankaksi joten ainoa vaihtoehto lienee, ettei pidä yhteyttä kun pakolliset. Tämä saattaa lisätä valehtelua ja selän takana puuhastelua, mutta kädet ristiin ettei se aiheuta kellekään vahinkoa. Yleensä aiheuttaa, lähinnä lisäduunia, hermojen menetystä ja taloudellista menoa, mutta.. Ei taida olla vaihtoehtoja jos aikoo säilyttää mielenterveytensä.
On aivan järkyttävää miten erilaisia ihmisiä oikeasti on, ja jos vaikeaan paikkaan sattuu täysin empatiakyvytön suuruus johtamaan tasavertaista asiaa ihan hulluilla ja erittäin suppeilla näkemyksillä valehdellen ja huutaen, niin kyllä siinä karisee kovemmaltakin mammalta luulot pois ja iskee suru puseroon aika äkkiä.
Lisää näitä kokemuksia, jospa oppisi jotain tapoja vielä toteuttaa.
Tähän asti olen opetellut vaikenemaan tai leikkimään kuuroa. Seuraava etappi on lopettaa kaikki ylimääräinen kommunikointi. Tämä todennäköisesti helpottaa ehkä eniten, mutta tosin tällöin on aina se vaara että projekti on jo hoidettu yksin luvatta. toiset ihmiset on vaan äärimmäisen raskaita, ettei niitä vastaan edes jaksa taistella. Vaikka ennemmin maksaa siitä ettei tarvitse olla tekemisissä kuin minimiajan.
AP
Itse olen ottanut vastenmieliseen narsisti-tuttavaan, jota on kuitenkin pakko nähdä, sellaisen asenteen, että olen:
a) asiallinen (en provosoidu enkä mene mukaan)
b) en kerro mitään henkilökohtaista tai mistään heikkouksista, joita hän voisi käyttää hyväkseen tai tärkeän asian tuhoamiseen
c) kehun häntä milloin mistäkin tyhjänpäiväisestä (hieno takki, nätti kampaus). Tämä saa narskun hakemaan lisäkehuja ja toimimaan mielinkielin, koska hän tavallaan vihaa/rakastaa sinua ja himoitsee kehujasi.
Hoida projekti viileän asiallisesti. Keksi narskulle joku leikisti vastuullinen työosio, jaa hänelle kiitosta (muka) hyvin tehdystä työstä/hienoista huomioista ko. asiaan liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tulossa tällainen projekti perinnönjakoon liittyen. Vastassa on sukulainen, joka on alistanut minua lapsesta asti, ja huomaan että se minun lapsen kauhuni ja hätäni, pelkoni häntä kohtaan, alkaa taas aktivoitua. Pääsen tunteesta eteenpäin vain käyttämällä aikuisen työelämätaitojani. Tämä on vain yksi tehtävä muiden joukossa, ja vedän sen läpi tunteitta, pyrkien vain ratkaisuun, ei sopuun. Kuten edellä todettiin, tärkeää on dokumentoinnin lisäksi se, että kertoo muille, miten narsisti epäonnistui. Ei siis aloita kertomusta siitä, että hän on narsisti, vaan kertoo ensin, että hän epäonnistui siinä, mitä piti tehdä: teki virheitä, sotki aikataulun, aiheutti lisäkustannuksia tms. Vasta tämän jälkeen voi kertoa, että virhe tuli, kun hän halusi olla itse se, joka päättää; aikataulu sotkeentui, kun hän käytti aikaa myrkylliseen kirjeenvaihtoon ja viivytteli; lisäkustannuksia tuli, kun hän huusi ja riehui, ei lukenut ohjeita... Tsemppiä ap, kohta nämä ovat meillä ohi, muutamia kuukausia vain menee.
Ihan loistava pointti, pyrkiä ainoastaan ratkaisuun, ei sopuun.
Sama ajatus. Jostain syystä vaan nyt pääsee ihon alle aivan valtavasti kun projekti vasta tulossa.
Olen aivan loppu jo tässä vaiheessa tähän perus gaslightingiin.
Mutta yhteydenpito minimiin ja ratkaisukeskeisyys lienee järkevin mood. Toki empaattisena ihmisenä joutuu taistelemaan hieman myös tunteiden kanssa, mutta tekee sen taistelun muualla kuin tässä seurassa. Eli nimenomaan työmoodilla siis yhteydenpitohetkiin.
Ja myös hyvä pointti tuo että miten asiat tuo esille. Tämä on keskustelupalsta ja täällä asia on aloitettava kiinnostavasti jotta saa vastauksia, sana narsisti kutsuu aina ketjun kasaan. Se toimii täällä. Sellaista ei tietenkään voi muualla käyttää.
Mutta eli yhteydenpito minimiin ja ratkaisu, ei sopu. Ja työmood projektiasiassa= empatia asiat muualla kuin töissä. Jospa tällä. Aiemmasta vastaavasta projektista alkoi pitkä ahdistuneisuusjakso ja olin aivan hajalla, silloin ymmärsin että vaikka projekti itsessään oli äärimmäisen haastava henkisesti ilman tätä hankalaa henkilöäkin joka sotki jatkuvasti kaiken, kaikkein vaikeinta se oli sen vuoksi että nimenomaan hän sotkemisineen hän kuului siihen asiaan. Tällöin jo totesin että jatkot hoidan mahdollisimman vähällä tekemisellä hänen kanssaan oli sen hinta mikä hyvänsä.
AP
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näe vain minimi, vastaa vain minimi, älä anna mitään. Ilmeetön, niukin mahdollinen kommunikaatio. Ota heti se asenne, että sinä et selitä etkä puolustele MITÄÄN tälle ihmiselle. Opettele "OK."-vastaustekniikka. Ei mitään perusteluita, ei hyvän viikonlopun toivotuksia perjantaina, ei kuulumisten kyselyä. Ei mitään henkilökohtaista. Älä lähde kilpailuun mukaan, älä neuvo, älä päde. Älä provosoidu.
Laita kaikki mahdollinen viestintänsä talteen. Jos huutaa kasvokkain, kirjoita ylös pvm aika ja sanasto. Älä deletoi kauheita viestejä, säästä ne.
Ota kaikki toimintansa talteen jollakin tavalla. Jos päivittää luvatta, ota kuvakaappaus, mitä teki ja milloin. Katso, että sulla on todisteet tallessa hänen tekemistään virheistä.
Opettele yhdentekevän kyllästynyt ilme, kivikasvo, ja pidä se yllä palavereissa tämän ihmisen kanssa. Käyttäydy kuin hän olisi täysin merkityksetön. Varaudu pysymään täysin ilmeettömän jos hän huutaa sulle hirveitä asioita. Tiedosta, että hän saa nautintonsa siitä, kun menet hämillesi. Älä mene hämillesi.
On vaivalloista kuolettaa itsestään normaali ihmistenvälinen viestintätyyli, jossa ollaan vuorovaikutteisia ja ystävällisiä. On vaivalloista myös dokumentoida kaikki hullun ihmisen huutamiset. Mutta näe tämä vaiva, koska vain tällä tavalla voit välittää asiakkaalle ja pomolle tiedon siitä, mitä tapahtui.
Lopuksi tärkeä ohje: Pidä itselläsi suunnitelma siitä, miten sinä olit suunnitellut toteuttavasi projektit. Kun tämä hullu todennäköisesti pilaa projektit, voit jälkeenpäin todeta, että se oli vain hänen syynsä. Sinulla oli parempi suunnitelma, mutta hän ei antanut toteuttaa sitä.
Tää on ihan hirvittävän hyvä neuvo. Suorastaan loistava.
Loppu ei päde koska tosiaan ei ole ketään kelle voi nyt valittaa. Huomaan muuten, että tosi moni olis menossa itse valittamaan jonnekin toisen käytöksestä. En tiedä, mutta persoonallisuusasiat on vähän sellaisia ettei niille taida kukaan mitään mahtaa. Onko esimiehet työpaikoilla sitten tällaisiakin asioita varten, noh, onneks en ole esimies. Olis aivan kamalaa olla tällästen kanssa tekemisissä.
Mutta asiaan, mun ongelma varmaan on ollut se että yritän pitää sellaista mukavaa linjaa liikaa, kysellä kuulumisia ja saada vastaukseksi huutoa tyyppisesti. Pitää sitä tavallista linjaa liian lujaa, jottei näkyisi että mikään olisi eri tavalla. Mutta tämä käy aivan liian rankaksi joten ainoa vaihtoehto lienee, ettei pidä yhteyttä kun pakolliset. Tämä saattaa lisätä valehtelua ja selän takana puuhastelua, mutta kädet ristiin ettei se aiheuta kellekään vahinkoa. Yleensä aiheuttaa, lähinnä lisäduunia, hermojen menetystä ja taloudellista menoa, mutta.. Ei taida olla vaihtoehtoja jos aikoo säilyttää mielenterveytensä.
On aivan järkyttävää miten erilaisia ihmisiä oikeasti on, ja jos vaikeaan paikkaan sattuu täysin empatiakyvytön suuruus johtamaan tasavertaista asiaa ihan hulluilla ja erittäin suppeilla näkemyksillä valehdellen ja huutaen, niin kyllä siinä karisee kovemmaltakin mammalta luulot pois ja iskee suru puseroon aika äkkiä.
Lisää näitä kokemuksia, jospa oppisi jotain tapoja vielä toteuttaa.
Tähän asti olen opetellut vaikenemaan tai leikkimään kuuroa. Seuraava etappi on lopettaa kaikki ylimääräinen kommunikointi. Tämä todennäköisesti helpottaa ehkä eniten, mutta tosin tällöin on aina se vaara että projekti on jo hoidettu yksin luvatta. toiset ihmiset on vaan äärimmäisen raskaita, ettei niitä vastaan edes jaksa taistella. Vaikka ennemmin maksaa siitä ettei tarvitse olla tekemisissä kuin minimiajan.
AP
Ehdotin esimiehelle puhumista ja en valittamista varten vaan näin: tämän ihmisen kanssa on (minun) mahdotonta tehdä töitä. Onko mahdollista vaihtaa joku toinen henkilö minun tai hänen tilalle tai olisiko mahdollista pyytää mukaan joku kolmas, jonka kanssa yhteistyö sujuu? Pitäisin katseen siinä, että miten projekti saadaan tehtyä, jos se on tärkeä.
Kissa kehuilla elää kirjoitti:
Itse olen ottanut vastenmieliseen narsisti-tuttavaan, jota on kuitenkin pakko nähdä, sellaisen asenteen, että olen:
a) asiallinen (en provosoidu enkä mene mukaan)
b) en kerro mitään henkilökohtaista tai mistään heikkouksista, joita hän voisi käyttää hyväkseen tai tärkeän asian tuhoamiseen
c) kehun häntä milloin mistäkin tyhjänpäiväisestä (hieno takki, nätti kampaus). Tämä saa narskun hakemaan lisäkehuja ja toimimaan mielinkielin, koska hän tavallaan vihaa/rakastaa sinua ja himoitsee kehujasi.
Hoida projekti viileän asiallisesti. Keksi narskulle joku leikisti vastuullinen työosio, jaa hänelle kiitosta (muka) hyvin tehdystä työstä/hienoista huomioista ko. asiaan liittyen.
Loistava idea osoittaa kiitollisuutta, tämä on tällaiselle täysin umpiorehelliselle ihmiselle vain vaikeaa kiitellä olemattomuuksista. Täytyy yrittää asennoitua toisin ja yrittää keksiä jotain kiiteltävää, toi nimittäin varmaan oikeasti ihan toimii.
AP
Jos kyseessä on kollega, niin ole yhteydessä henkilön esimieheen äläkä vain niele kaikkea.
Jos kyseessä on asiakas, niin ole yhteydessä asiakkaan esimieheen ja omaan esimieheesi ja myyjään. Keskustelkaa yhdessä avoimesti tilanteesta ja sano että yhteistyö hänen kanssaan on hankalaa.