Ketään, joka ei välttämättä kannata pientä ikäeroa sisaruksilla?

Mutta nyt kokeneena, voin sanoa, että on kiva kun toinen on aloittanut koulun, että olen kuopuksen kanssa kotona, niin ei tarvitse olla huolissaan mitä esikoinen tekee koulun jälkeen ;)

omilla lapsillani on 5v ikäeroa,aluksi tuntui hirvittävän suurelta ja mietin kuinka jaksan taas aloittaa alusta kaiken. kuitenkin nyt olen sitä mieltä että parempi näin kuin esim. 1-2v ikäeroa. esikoinen on jo sen verran iso että osaa pukea,tehdä syömistä itselleen yms. ettei tarvi koko aikaa häntä passata ja ehtii nuoremman kanssa paremmin hoitaa syöttämiset ja vaipan vaihdot. ja asia josta yllätyin on se että esikoinen vielä jaksaa leikkiä pikkusiskon kanssa, eli pystyn hoitamaan kotityötkin hyvin,kun he leikkivät keskenään. itselläni nyt ei kokemusta ole pienestä ikäerosta, mutta monta tuttavaa joilla lapsilla 1-3v ikäerot ja olen kyllä nähnyt mitä se on...en ehkä itse sellaista jaksaisi.

Noh, oma jaksaminen kyseessä, musta olis mukavampaa että esikoinen jo osais asioita enemmän siinä vaiheessa kun sisarus syntyy..eli syö itse, pukee itse, vaipaton, yms. Olisi sitten " apunakin" äidille..

Oletteko muuten koskaan kuulleet/ajatelleet kuinka moni heti perään syntynyt lapsi sairastelee enemmän, on allergioita yms.

Naisen kropan täytyis saada rauhassa toipua raskaudesta/synnytyksestä, kerätä ja varastoida tärkeitä vitamiineja yms. ennen uutta raskautta.. ainakin vähintään vuosi.

Tiedä sitten pitääkö paikkaansa, mut musta ainakin järkeen käypää.

Omien lasteni ikäeroksi toivoisin tosiaan väh. 3v.

Meidän lapsilla on tuo 4v eroa ja hyvin on seuraa toisistaan. Nykyisin vain joku ihme villitys tehdä lapset 1,5 -2 v välein.

Itselläni nyt 2,5 v poika. Kolme vuotta on musta pienin järkevä ikäero sisaruksilla sekä lasten että aikuisten tunne-elämän kannalta. Enkä usko että vanhempien taidot ratkaisee. Omassa lähipiirissä on kyllä monia taitavia vanhempia jotka eivät ole onnistuneet ratkaisemaan esim 1,5 vuoden ikäeron tuomia ongelmia. .. Ja minä haluan olla edes kohtuullisen hyvä ja jaksava äiti, sitä en olisi ollut jos olisi lapsia alle 3 vuoden ikäerolla...

Nykyään on trendinä että lapset hankitaan 2 vuoden ikäerolla. Omassa 70-lukulaisessa tuttavapiirissäni (siis meidän lapsuudessa) ei kyllä ainakaan ollut näin. Nyt kaikki tuntuu tekevän lapset pienellä 2 vuoden ikäerolla. Miksi?

Itse olen 70-luvun lapsi ja omassa ystäväpiirissäni lähes kaikilla on sisaruksia pienillä eikäeroilla.

Niin rankka (vaikka lapseni ovatkin olleet helppoja molemmat) etten voisi kuvitellakaan enää raskautuvani.



Mutta toisaalta, nyt kun heidät on tullut tehtyä, on vain kiitollinen terveistä lapsista. Ja helpompaa ja helpompaa every day.



t. 3 ja 4 vuotiaiden äiti

- suuremmalla ikäerolla esikoinen saa enemmän " omaa aikaa" äidin ja isin kanssa, siis enemmän vuosia ns. itsekkäästi itselleen.. mitenköhän selittäisin, hankalaa :)



- toisaalta pieni sisarus voi olla rasite isommalle, äitinikin on aina sanonut, että lapsena joutui aina raahaamaan pienempää siskoa perässä, vaikka ei siskon kanssa oleminen hirveästi kiinnostanut



- pienellä ikäerolla esikoinen joutuu liian nopesti " ison" rooliin?







pohtii ap

En ainakaan ainoona oikeena ratkaisuna. Kävi sääliksi esikoista, kun siinä kahden ikäisenä ressun elämä vaikeutui kummasti. En oikein jaksanut enää olla se hauska ja sädehtivä äiti kun olin yövalvomisten jäljiltä ihan romu. Luulen että oma jatkuva väsymykseni ja siitä johtuva helposti kiristyvä pinnani, ajan ja huomion jakaminen vauvan ja tenavan kanssa ja esikoisen mustasukkaisuus yhdessä muodosti toisiaan ruokkivan kehän. Eisikoisen uhmaiästä tuli siinä yhteydessä aika raskas enkä osannut suhtautua siihen ollenkaan niin hyvin kuin olisin, jos olisin vain ollut vähän VIRKEÄMPI ja jaksanut nähdä huumoria asioissa. Olisin jaksanut lukea enemmän kirjoja, pitää useammin sylissä, käyttää diplomatiaa komentelun sijaan. Olisi ollut aikaa ratkoa ongelmia, aikaa antaa lapsen pukea itse (kun ei ole vauva vieressä läkähtymässä tamineisiinsa), aikaa tehdä kaksivuotiaan tahtiin. Ehkä vaikkapa viisivuotias ei olisi minua ihan niin paljoa tarvinnut kuin uhmikseni? Syyllisyyttä jäi.



Eipä niiden suhde nytkään vielä " mahtava" ole, kuten tuolla yllä kirjoittaneella - ikää on 3,5v ja 1v8kk. Välillä hihittelevät yhteisessä pahanteossa, välillä tappelevat ihan verissäpäin ja syytä on vuoroin kummassakin. Ja minussa tietysti, kun en ole osannut ohjata siihen positiiviseen yhdessäoloon. No, olenkin aika huono äiti. (Rakkaita mulle sentäs ovat kumpikin, ennen kuin huolestutte.)

Veikkaan, että tuo vireystila on todella ratkaiseva tekijä siinä kuinka hyvin jaksaa kahden pienen kanssa. Onhan se aina aikamoista pyöritystä, jos on kaksi pienta talossa. Saati sitten useampi. Meidän pojilla, joilla on se mahtava suhde, on ikäeroa 2-v 4kk. Isompi oli jo täysin kuiva kun pienempi syntyi. Molemmat on aika rauhallisia tapauksia, isompi ei ole ollut mustasukkainen, vaikka muuten uhmaa on ollut. ja perhepedin ansiosta en ole ollut väsynyt vauva-aikana (ei ole tarvinnut nousta yöllä sängystä mihinkään.)



Itse olen täysin tyytyväinen tähän ikäeroon, nyt meillä tulee taukoa enne seuraavaa lasta, mutta haaveissa on 4 lasta, ja seuraavat kaksi tehdään myös sitten aikanaan pienellä ikäerolla (jos asia on meistä kiinni).

kahden nuoremman reilu 1 vuosi. Ikä meilläkin pääsyy tähän viimeiseen ikäeroon, toisin sanoen, emme ehkäisseet, vaan annoimme tulla ja pianpa tosiaan tärppäsi.

Kahden pienen kanssa on toki raskaampaa kuin vauvan ja viisivuotiaan kanssa, mutta ei mitenkään ylettömän raskasta kuitenkaan.

Vanhin lapsi oli pitkään yksin ja hän todella kaipasi sisaruksia, varsinkin kun naapurissa kaikki muut lapset olivat kaksin kappalein/perhe. Edelleen on yksinäinen perheessämme, tosin keskimmäisestä on kyllä jo seuraa ja jonkunlaisia leikkejäkin osaavat leikkiä keskenään.

Mutta kaksi nuorempaa ovat todella pienestä, nuorimman ollessa vasta noin 8-9 kk ikäinen, alkaneet nauttia toistensa seurasta, yhteisiä leikkejä ei vielä ole, mutta jo se, että leikitään samassa huoneessa, on heistä kivaa ja heillä on omia hassutteluleikkejään jo nyt.

Uskon, että molemmissa " tavoissa" ikäerojen suhteen, on puolensa, mutta melkein olen kallistumassa lyhyen ikäeron puoleen.

Sitten taas joku 3 vuoden ikäero tuntuisi omituiselta, kun siinä lapset olisivat juuri harmillisen paljon eri ikäisiä eli leikit ja muut asiat ovat niin erilaisia, mutta kuitenkin 3-vuotias on vielä tosi pieni ja tarvitsee paljon apua kaikessa. 5-vuotias on sitten jo hyvin omatoiminen, vaikka sitten onkin ihan eri maailmassa kuin vauva.

että mitä siis ovatkaan 1,5-vuoden ikäeron tuomat ongelmat? En ole kuullutkaan koskaan, että siihen liittyy jotain tiettyjä ongelmia, olisi kiva tietää.

ja tosi hyvältä tuntuu, isompi ei ota vauvaa kilpailijana vaan hoitaa pikkusiskoaan hyvin isällisesti

7 vuotta. Pienemmällä ikäerolla ei lapsia saatu :( Mutta olen tästäkin onnellinen. Esikoinen sai nauttia lapsuudestaan ja olla se " ykkönen" pitkään. Nyt kuopuskin saa nauttia samasta eikä mustasukkaisuudesta tietoakaan. Pikkuneiti on isoveljensä silmäterä ja jaksaa hauskuuttaa neitiä jopa kavereidensa kanssa. Meidän neiti kun on sellainen rämäpää 2,5v. ja isoveljen kavereidenkin mielestä " kova jätkä" :) Nyt kun ajattelen en haluaisikaan pienemmällä ikäerolla ja enempää lapsia ei meille tule, vaikka ikä antaisikin vielä periksi.

johtuu tietysti siitä, että ensisynnyttäjien keski-ikä nousee koko ajan. Eli sitten, kun siihen lapsentekoon päästään, ikää on jo sen verran, että on vähän pakkokin tehdä ne lapset putkeen.

Itse en ymmärrä, miten jotkut jaksavat ihan jo fyysisesti tehdä kaksi vuoden sisään. Jo kropankin luulisi olevan kovilla-parisuhteesta puhumattakaan.

Pienellä ikäerolla olevat lapset eivät välttämättä tule toimeen keskenään, mutta suuremmallakin ikäerolla voivat leikkiä keskenään.

Minun hermoillani ei olisi hoidettu kahta vauvaa (minusta 1-vuotiaskin on vauva) yhtä aikaa: syötetty, juotettu, puettu, vaihdettu vaippaa. Huh. Tietysti, jos mies olisi koko ajan toista hoivaamassa, mutta näin ei monessa perheessä ole.

Monet venyttävät jaksamisensa kyllä äärirajoille yövalvomisten ja pienten lasten sairastelun takia. Hattua heille!

Meillä esikoinen nyt 4v10kk, pikkukakkosta ehkä yritetellään niin, että olisin kotona, kun esikoinen lähtee eskariin.



t. Äiti 36v, isä 40v ja lapsi 4v10kk

perheissä, joissa ikäero on noin 3 vuotta.

Luulempa, että tähän ikäeroasiaan ei löydy yhtä ainoaa " totuutta" , koska tuntuu, että kokemukset ovat ihan laidasta laitaan.

ja sairaan lapsen hoito on ollut niin vaativaa että terve vauva tuntuu todella helpolta. Kaksi menee siinä kuin yksikin.



Mun lapset muuten eivät joudu pakolla leikkimään yhdessä jos eivät halua, enkä laita isompaa vahtimaan ja raahaamaan perässä pienempää. Eikä se esikoinen ole yhtäkkkiä joutunut " isoksi" vaan on ihan yhtä pieni kuin ennenkin.

on tuttavapiirissä oltu aika väsyneitä vuosikausia, kun jompikumpi valvotti melkein aina. Jos vauva nukkui, oli esikoisella painajaisia tms. Yhdessä perheessä tuolla ikäerolla oli esikoinen tosi mustasukkainen siinä vähän alle parin vuoden korvilla, löi ja puri vauvaa. :(