Miten kuolleen tunnistaminen oikeasti tapahtuu?
Tarkoitan siis nyt sitä omaisten tekemää tunnistamista.
Tapahtuuko niin kuin sarjoissa ja leffoissa, eli viedään johonkin kylmiöhuoneeseen ja siellä avataan rämisevä luukku, vedetään kuollut esiin ja avataan pussi dramaattisesti samalla, kun omainenn seisoo vieressä?
Kommentit (3)
Vaaleaan, liki läpinäkyvään muoviin on käärittynä.
Ei ollut kuten leffoissa. Oltiin ihan tavallisessa huoneessa, mikä näytti tavalliselta mukavalta toimistolta, missä oli mukavia tuoleja, ikkunat ja huonekasveja.
Tunnistaminen tapahtui valokuvasta, mikä oli aluksi väärinpäin siinä pöydällä. Aluksi kerrottiin, että mitä siinä kuvassa näkyy ja miltä se läheinen ihminen näyttää. Kuvan sai kääntää ja katsoa kun oli siihen valmis. Ei kiirehditty mihinkään tai hoputettu. Tunnistamisen jälkeen varmisteltiin, että kaikki oli ihan ok ja annettiin yhteystiedot, mistä voi saada keskusteluapua.
Jotakuinkin noin, paitsi ei välttämättä rämise. Mitenpä sen oikein muuten voisi tehdä?