No nyt oli kyllä hyllyissä vajausta!
Ihmettelin aiemmin muiden puheita tyhjistä hyllyistä kaupoissa, että minä en ole huomannut mitään poikkeavaa, jotain yksittäistä tuotetta lukuunottamatta, että mistä ihmiset oikein puhuvat.
Mutta nyt olen huomannut minäkin. Lähes joka hyllyssä on huomattavia aukkoja tai puutteita. K Lähikaupassa, Lidlissä, S marketissa. Vähän joka tavara käy vähiin.
Muita tilanteeseen heränneitä?
Kommentit (77)
Joo. Sato oli surkea kun ei ole lannoitteita.
Mitä vajauksia? En ole huomannut. Joitain tuotteita kauppiaat on varmaan joutuneet vähentää, kun ihmiset on joutuneet karsii ostoksia eikä ole menekkiä. .
Huomattu on - lähikaupassani ei ollut tavallisia Sisu-pastilleja kuin kaksi askia!
No en huomannu. Kävin Prismassa ja Lidlissä.
Mistä te oikein kirjouttelette?
Täällä pohjoisessa ainakin kauppojen valikoimat ovat ihan normaalit.
Todellakin on tyhjää monien tuotteiden kohdalla. Pistivät tiloja kiinni kannattamattomuuden takia. Sekin näkyy hyllyissä.
Kalevan Prismassa on jatkuvasti joku hylly tyhjänä, mitä ei ollut vielä esim. viime vuonna. Ei sieltä silti ole tarvinnut tyhjin käsin ikinä lähteä, eli aina on löytynyt joku korvaava tuote. Tosin maustamattomia pikanuudeleita on saanut metsästää viime aikoina oikein huolella.
Näyttää lähinna asiakkaista olevan puute. kaikkea on yllinkyllin ja avojääkaapit hyrryttää tyhjässä kaupassa kilometreittäin tyhjille käytäville.
Yhden vakiostoksen hyllypaikka oli tänään tyhjänä, mikä on ihan normaalia. Mitään yleistä tavarapulaa ei ole näkynyt.
Sinetti sinappia ei ole saanut ainakaan puoleen vuoteen. S marketin pastahyllyssä oli vain kalliita merkkejä jäljellä, ja niissäkin aukkoja.
Lidl oli suorastaan paljas kun viimeeksi kävin
Vierailija kirjoitti:
Sinetti sinappia ei ole saanut ainakaan puoleen vuoteen. S marketin pastahyllyssä oli vain kalliita merkkejä jäljellä, ja niissäkin aukkoja.
Mene cittariin, siellä oli pastaa metritolkulla, joka sorttia.
Mikä elintärkeä aloittajalta nyt oli loppunut?
Trolli yrittää lietsoa ruokapulapaniikkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinetti sinappia ei ole saanut ainakaan puoleen vuoteen. S marketin pastahyllyssä oli vain kalliita merkkejä jäljellä, ja niissäkin aukkoja.
Mene cittariin, siellä oli pastaa metritolkulla, joka sorttia.
No miepä menen. Maksatko polttoaineet. Matkaa on 65km.
Huomasin S-marketissa saman.