Kuuluuko kiusaaminen mielestänne normaalina osana elämään?

Ei kuulu. Empaattinen ja henkisesti terve ihminen ei ikinä sorru muiden kiusaamiseen.

Siis sanotaanko tai kysytäänkö nyt suoraan niin, että KETÄ MEISTÄ EI OLISI KIUSATTU LAPSENA, ja myös aikuisena?

Miksi jotkut kokee olevansa kaikkia muita kiusatumpia ja siinä mielessä erikoisempia ja tuovat itseään esiin mediassa ja somessa, avautuen? Hakevatko sillä vain huomiota?

Usein ne jotka valittaa tulleensa kiusatuiksi esimerkiksi koulussa, ovat itse olleet niitä kiusaajia.

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu. Empaattinen ja henkisesti terve ihminen ei ikinä sorru muiden kiusaamiseen.

Sama. Juuri näin.

Ainakin lapset kiusaa luonnostaan.

Kyllä se kuuluu. Ei sitä poistettuakaan saa, vaikka idealistit saattavat niin luulla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kiusaaminen pitäisi hyväksyä. Maailmassa tapahtuu paljon muitakin asioita, joita ei pidä hyväksyä, mutta silti ne vaan kuuluvat maailmanmenoon. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu. Empaattinen ja henkisesti terve ihminen ei ikinä sorru muiden kiusaamiseen.

Aika pumpulissa on saanut kasvaa, jos ei ole tietoinen siitä, että kaikki ihmiset eivät ole empaattisia ja henkisesti terveitä. Ja hekin kuuluvat normaalina osana elämään. 

Minä olin lapsena rillipäinen hikipinkopoika, siis otollinen kiusaamisen kohde. Mutta olin myös koulun ainoa jätkä, joka pystyi vetämään 35 leukaa. Kovikset katsoi vierestä ja jättivät rauhaan.

Ei kulu normaalin elämän,ei vuorovaikutuksin.Joten jätän taakseni  kaikki selaiset ihmiset ,vaikka olisi lähisukua .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla on vanhemmuus täysin hukassa. Ei osata opettaa lapsia kohtelemaan muita oikealla tavalla.

Ei se liity millään tavalla vanhempiin tai kotikasvatukseen, jos vain on luonteeltaan empatiakyvytön kusipää.

Kyllä empaattisuutta voi ja pitää kasvattaa. Ei se käsittääkseni ihan itsestään tule.

Mikä nyt sitten on normaalia elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Ainakin lapset kiusaa luonnostaan.

Ei kiusaa, jos heidät on kasvatettu oikein. Ei kiusaaminen ole mikään sisäsyntyinen asia, vaan aina oire jostakin. 

Vaihtoehtosi ovat: kestä tai nujerru.

Ei kuulu. Siihen pitäisi puuttua huomattavasti aktiivisemmin ja teoilla pitäisi olla tuntuvat seuraukset. Koulukiusaajat pitäisi erottaa koulusta määräajaksi ja jollei homma lopu, määrätä lasten-/nuorisokotiin esim. puoleksi vuodeksi miettimään, mitä tuli tehtyä. Perhe lastensuojelun piiriin luonnollisesti niin oppisivat vanhemmat kasvattamaan kakaransa.

Työpaikkakiusaaja tulisi voida irtisanoa ilman irtisanomisaikaa ja kiusaamisesta pitäisi tulla merkintä rikosrekisteriin.

Kiusaaminen ei lopu, koska nykyisellään siitä ei kiusaajalle koidu mitään seuraamuksia. Kiusattu on aina se, joka joutuu pahimmassa tapauksessa vaihtamaan koulua/työpaikkaa, että pääsee kiusaajasta eroon ja näinhän ei missään nimessä pitäisi olla. Olisi jo aika muuttaa tämä suomalainen järjetön kulttuuri, joka lopulta aina rankaisee uhria enemmän kuin tekijää.

Vierailija kirjoitti:

Ei kuulu. Siihen pitäisi puuttua huomattavasti aktiivisemmin ja teoilla pitäisi olla tuntuvat seuraukset. Koulukiusaajat pitäisi erottaa koulusta määräajaksi ja jollei homma lopu, määrätä lasten-/nuorisokotiin esim. puoleksi vuodeksi miettimään, mitä tuli tehtyä. Perhe lastensuojelun piiriin luonnollisesti niin oppisivat vanhemmat kasvattamaan kakaransa.

Työpaikkakiusaaja tulisi voida irtisanoa ilman irtisanomisaikaa ja kiusaamisesta pitäisi tulla merkintä rikosrekisteriin.

Kiusaaminen ei lopu, koska nykyisellään siitä ei kiusaajalle koidu mitään seuraamuksia. Kiusattu on aina se, joka joutuu pahimmassa tapauksessa vaihtamaan koulua/työpaikkaa, että pääsee kiusaajasta eroon ja näinhän ei missään nimessä pitäisi olla. Olisi jo aika muuttaa tämä suomalainen järjetön kulttuuri, joka lopulta aina rankaisee uhria enemmän kuin tekijää.

Hassua, että luulet kyseessä olevan vain suomalainen ilmiö. Ihan kuin muualla ei olisi kiusaamista ja "heikot sortuu elon tiellä" menoa. 

Selitykset taitaa olla sekavaa pölinää, ettei mihinkään sanomisiin vain voi tarttua kiinni. Mieluummin vaikka jokelletaan ja sokelletaan. Toki ajatukset on myös sekavat, ettei tarvitse tiedostaa toimintaansa. Terveen merkki sieltä siis pilkottaa.

Karma hoitaa.

Miksi joku poistattaa faktoja siitä, että kiusaaminen on osa elämää halusitte tai ette? Ei faktat silmiä ummistamalla poistu. 

Todellisuus ei ole yhtä satua. Vain heikko ihminen ei kykene puolustamaan olemassaolonsa vahvuutta. Miksi heikolla olisi mitään oikeutusta olemassaoloon, jos vahvoja ihmisiä on olemassa? Tuskinpa sinäkään rikkinäistä tuotetta haluaisit ehjän sijaan?

Kyllä jonkin verran leikinlaskua pitäisi hyväksyä, myös itseensä kohdistuvaa. Ja toisaalta ymmärtää että lapsena leikit menevät joskus sellaisiksi että se tuntuu kiusaamiselta ja ikävältä, mutta ei sitä tarvitse koko ikäänsä märehtiä.

Myös eläimillä esiintyy vastaavaa. Esimerkiksi kissanpennut tappelevat koko ajan keskenään ja äitinsäkin kanssa. Enkä usko että he jäävät loppuiäkseen jurnuttamaan sitä että kun tuokin hyppäsi silloin kerran kimppuuni kun en yhtään osannut olla varuillani.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin lapsena rillipäinen hikipinkopoika, siis otollinen kiusaamisen kohde. Mutta olin myös koulun ainoa jätkä, joka pystyi vetämään 35 leukaa. Kovikset katsoi vierestä ja jättivät rauhaan.

Ehkä sinä et vaan ollut sellainen joka kokee kaiken ikävän kiusaamisena. Minäkin olin koulussa ujo ja herkkä kilttipoika enkä missään muodossa luokan kovin jätkä, mutta en silti kokenut tulleeni kiusatuksi