Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Epätoivoinen oli työ- ja raha-asioiden kanssa

Vierailija
25.09.2022 |

Tunnen olevani jotenkin ihan jumissa. Olen työpaikassa, jota vihaan ja joka saa minut voimaan pahoin, mutta josta en ilmeisesti voi lähteä ainakaan yli vuoteen, koska muuten sen projektin rahoitus, jossa olen, vaarantuisi. Ja minua uhkaillaan, että se tekisi maineelleni huonoa ja että Suomessa on niin pienet piirit, niin sitten työllistymiseni jatkossa vaarantuisi.

Aikaa ei meinaa riittääkään uuden työpaikan haulle (sillä sitä kuitenkin haen, uhkailuista huolimatta), sillä esimies painostaa päälle aivan järkyttävästi.

Kaiken lisäksi tässä työpaikassa palkka on niin huono, etten ole koskaan saanut näin huonoa palkkaa (ehtoja muutettiin tavalla, jolla minut saatiin allekirjoittamaan sopimus, joka tähän johti - aiemmat sopimukset olivat täysin muuta, en muuten olisi tähän lähtenyt; kuulemma kyseessä oli vain byrokraattinen kiemura ja työaikani olisi sitten vastaavasti alempi, mutta tästä jälkimmäisestä ei sitten olekaan pidetty kiinni, joten käytännössä huijaamalla minut saatiin sopimukseen, jossa saan palkkaa vain osalta työaikaa, eli sovittua lähes 2000€ vähemmän, mutta minulta vaaditaan 100% työajan tuloksia). Joka johtaa siihen, että rahallisestikin olen jumissa, kun palkka juuri kattaa elinkustannukset mutta ei muuta. Ja tietysti tämä vaikuttaa siihen, miten (epä-)motivoitunut olen työpaikan suhteen.

En kykene nukkumaan paitsi unilääkkeiden avulla ja silloinkin näen kauheita painajaisia kun olen ahdistunut.

Pelkään sitä, kun joudun jatkuvasti kuuntelemaan tuota täysin epäasiallista haukkumista ja järjettömiä vaatimuksia. Tuloksia ei myöskään synny, sillä esimies muuttaa mielensä tekemisistä joka viikko, joten asiat joita olin tekemässä, jäävät kesken, kun minun pitää ryhtyä tekemään uutta hänen keksimäänsä juttua. Joka tietysti taas keskeytyy seuraavalla viikolla. Projektisuunnitelma on, minun laatimani, mutta sitä ei noudateta mitenkään koska kuulemma kaikki päätösvalta on nyt tällä esimiehellä. jolla ei ole mitään suunnitelmaa vaan kaikki on täysin epäloogista pompotusta.

Mainittakoon vielä, että mistään lainsäädännöstä tämä esimies ei myöskään välitä, vaan viestittelee esimerkiksi yksityispuhelimeeni myös viikonloppuisin ja vaatii minua tekemän viikonloppuisin töitä, lomaa en saanut pitää vaan silloinkin hän soitteli, painosti ja vaati. Uhkaillaan tosiaan tuolla maineen menetyksellä ja työllistymisen vaikeuttamisella jatkossa kun en suostu kaikkeen.

Mitä ihmettä tässä tehdä, miten pääsen tilanteesta ulos? Järki tietysti sanoo, että hankkimalla uuden työpaikan ja lähtemällä siihen, mutta minua tosiaan uhkaillaan, että sitten minulta menee maine kun silloin projektilta menee rahoitus (tai ainakin kuulemma vaikuttaisi siltä että yrittäisin kaataa projektin) ja että Suomessa on pienet piirit, joten kaikki tietäisivät eikä kukaan enää palkkaisi minua.

Tunnen olevani aivan vankina.

Niin, ja esimies on organisaation pääluottamusmies, joten kuulemma minulla ei ole mitään tsänssejä häntä vastaan. Hänen esimiehensä ei välitä vähääkään siitä mitä hän tekee, eli saa melskata miten haluaa.

Piti vain jonnekin avautua, taas yhden ahdistuneen yön jälkeen ...

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äsh, otsikossa piti tietysti lukea "Epätoivoinen olO"...

Vierailija
2/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten esimies voi olla pääluottamusmies? Otahan yhteyttä ammattiliittoosi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miten esimies voi olla pääluottamusmies? Otahan yhteyttä ammattiliittoosi.

Miten uskallan ottaa yhteyttä mihinkään, kun se menee heti tälle esimiehelleni tiedoksi? Koska hän tosiaan on koko organisaation pääluottamusmies, ollut jo parikymmentä vuotta.

Vierailija
4/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun mielestä tuo nyt on täysin katteetonta uhkailua, että jos irtisanoutuu huonosta työpaikasta, niin ei voisi koskaan enää työllistyä. Jos se noin menisi, niin eihän kukaan voisi koskaan irtisanoutua.

Vierailija
5/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hae saikkua ja saikun ajaksi esimies estoon. Sitten haet niitä muita töitä. Mikään duuni ei ole (mielen)terveyden romuttumisen arvoista. Kannattanee myös olla yhteykssissä työsuojelupiiriin (tai mikä sen nimi nykyään on) ja omaan liittoon.

Vierailija
6/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhteys työterveyteen, heti.

Sen jälkeen nukut 2 vrk, minkä jälkeen otat ensimmäisen työpaikan, mihin vaan pääset ja näin pääset eroon entisestä parastasi.

Tietenkin jollei sulla ole jotain sanktiosakkoa niskassasi.

Voimia pakoon. Se kannattaa lopulta, vaikkei ihan heti siltä tuntuisikaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Yhteys työterveyteen, heti.

Sen jälkeen nukut 2 vrk, minkä jälkeen otat ensimmäisen työpaikan, mihin vaan pääset ja näin pääset eroon entisestä parastasi.

Tietenkin jollei sulla ole jotain sanktiosakkoa niskassasi.

Voimia pakoon. Se kannattaa lopulta, vaikkei ihan heti siltä tuntuisikaan.

Tämä, tässä on se ainoa ratkaisu, yhdistettynä sitä edeltävään viestiin.

Vierailija
8/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähde. Uhkailu ja painostus jo kertoo, että työnantaja on vedättäjä. Huijasivat palkassakin, ettei vaan valu sinulta pidätetty palkka esihenkilöllesi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käsittämätöntä, että uhkaillaan ettei saisi lähteä työpaikasta! Jos työnantaja haluaa pitää työntekijästä kiinni, se tehdään kyllä ihan muilla keinoilla kuin uhkailemalla.

Vierailija
10/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voit ihan hyvin tehdä vain sen, mitä työhösi kuuluu ja sillä ajalla, josta olette sopineet. Ei kai minkään projektin rahoitus ole myönnetty henkilökohtaisesti yksittäisen työntekijän mukaan? Tilallesi palkataan joku muu hoitamaan projekti loppuun tai esimies järjestelee työt muuten uudelleen parhaaksi katsomallaan tavalla. Ja kyllähän tuossa tapauksessa työnantajan maine kärsii eikä sinun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
25.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo pääluottamusmiesasema on kyllä kinkkinen, jos sitä tuolla tavalla väärinkäytetään. Pääluottamusmiestä kun käytännössä ei voi irtisanoa mitenkään, joten työnantaja on täysin kädetön jos pääluottamusmies itse sikailee. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän yksi